video.

Täällä keskustellaan aiheista, jotka eivät liity Stratovariukseen.
User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm
video.

Post by raijasivu » Wed Jan 12, 2011 9:55 pm

**Hurjan mielenkiintoista uutisointia Paulalta! Että eläimet on JO todettu lentäneen "energiakenttien silpomiksi!" On päivän selvää, miten säteilyn ja energiakertymien aiheuttamat lauttumat ja sisäiset veripurkaumat eivät jätä juuri muita syitä kuolemien tutkijoille. Outoa vaan, ettei kaloista uskalleta kertoa missään?
-----
*** Olen tosiaan ITSE omin silmin nähnyt TVO:lla olo vuosikymmeninäni miten tonneittain säteilyyn savuten kuolleita lintuja vuodesta toiseen poistettiin lapioiden TVO:n pihoilta. Seurasin myös vuodesta toiseen miten hehtareittain kaloja tapettiin samaan säteilyyn TVO:n lauhdekanavavirtoihin. Ikinä ei YLE, MTV, Radiot uskaltaneet kommentoida, tai iottaa edes yhtä kuvaa!

***Länsi -Suomi julkaisi TVO:n tappavan säteilyteurastajillaan vuosittain 10 000 000kalaa. Mutta kun 2007 joulukuussa TVO:n Pertti Simola antoi tuhansille ydinorjille sisäministeriön uhkaukaasit vaieta näkemistämme kirjallisena kukaan ei lisäkseni ole uskaltanut julkisesti näkemistään toki puhua! Jopa tuhannet TVO:lla tekemäni ydinturvaraportit sisäministeriön maailman korruptoitunein POLIISI varasti TVO:n sisäisistä vartioiduista erikoisarkistoista. Näin taataan valtiorikollisuuksille oikeudet tappaa myös jatkon kansamme säteilyynsä paljastumatta!
---

Pasi foorumin satoa:

Styrge/ Arto/ Paavo 2010

Hankkija
Hero Member

Vs: Styrge/ Arto/ Paavo 2010.
« Vastaus #12 : tänään kello 00:25:10 »

---------------------------------------------------------------------------- ----
Lainaus käyttäjältä: TV:stä tuttu Arto - Tammikuu 11, 2011, 21:48:19 pm
Mitäs pidät tästä:

[video=youtube;X3iuLxfGp-8]http://www.youtube.com/watch?v=X3iuLxfGp-8[/video ]

Mielenkiintoinen pätkä. Näitä lisää. Tällaiset videot päihittivät mennen, tullen ja palatessa korruptoituneen valtaeliitin tiukassa pakkopaidassa olevien Ylen, MTV3 ja Nelosen pläjäykset.
---------
Tässä saksalaisamppareista näyte:

[video=youtube;uX0iFOamNmw]http://www.youtube.com/watch?v=uX0iFOamNmw[/video ]
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
Broccoli
Jr. Member
Posts:18
Joined:Sat Jan 22, 2011 2:06 am

Re: video.

Post by Broccoli » Sat Jan 22, 2011 2:22 am

Olet ihana mies.

User avatar
AAAAAAAAAAAA 3.0
Member
Posts:255
Joined:Sun Oct 17, 2010 7:53 am
Location:Phallas

Re: video.

Post by AAAAAAAAAAAA 3.0 » Sun Jan 30, 2011 10:49 am

i know I am wonderful man :lol: :lol: :lol:

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Feb 02, 2011 8:55 pm

- No hei thänks tykisti. 8)
---
On tietysti näitä toinen toistaan ihmeellisimpiä reaktorityyppejä tuotu julkisuuteen. Eräs viimeisin kiinnostava reaktorimalli oli ns. "kuulakekoreaktorit ja paljon puhutut thoriumvoimalat:"
http://kuvaton.com/k/YaUM.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YaUd.jpg
Image

Vaikka y h ä systemaattisesti ydinrikolliset mainostaa näitäkin hankkeitaan. Niin esim. T.M.29.12.2010:"Etelä- Afrikan hallitus on päättänyt lopettaa kuulakekoreaktorin kehityshankkeen, josta kerroimme sarjamme ydinvoima- artikkelissa!" Kuten kopiostani jo näet asian toimimattomuus tiedettiin JO 4 vuotta sitten! Yhä silti tämänkin kaltaiset kummittelee ydinteollisuuden "toivemaana". artikkelissa esitelty myös esim. thoriumvoimala on taas 2,5 kertaa nykyistä kallimpi. Ja esim OL- 3 voimala polttaessaan thoriumia tuottaa v a i n 10- osan eli 160MW tehon. Näitä jippovoimaloita verhoaakin juuri tällaiset systemaattiset IAEA:n valheet.

Kuvaavaa valehtelujen määrättömyydelle samaisesta T.M- lehdestä: "Uraania arvellaan riittävän 10 000vuodeksi". NiinPÄ! Artikkelien kirjoittajia ei paskan vertaa kiinnosta, ettei edes TVO usko kuin 86v riittävyyteen uraaneissaan. Tai että 2008 erteenpäin kaivettava uraani on olut JO vuosikaudet energianegatiivista malmin köydyttyä kohtalokkaasti. TM:n kaltaista lehteä EI pätkän vertaa kiinosta toki totuus. Kuten ei ydinlobbareita ylipäätään.
-----------
Osa 1.SUPO/ IAEA tietokontrollitoiminnoista.

Eräs valtion käyttämän vallan tärkein muoto on ollut ohjailla ihmisten ajatuksia mieleisekseen. Erityisesti ihmisten välinen keskinäinen tiedonvaihtokyky, on ollut se johon vallan anastaneet hallinnot haluavat ohjattavuuden. Suomessa tiedon ohjastamiseen on rakennettu maamme sisäisen viestinnän kontrollointiin sisäministeriö. Sen keskeinen työn likarukkanen, puolestaan valtion poliisi SUPO. TV:n ja radion tietomonopoli toimikin maassamme vuosikymmenet suuremmitta ongelmitta. Parilla hassulla valtiomonopolisoidulla kanavallaan.

Mutta jo radiokanavien lisääminen alkoi tuoda satunnaisia kontrolloimattomia tietovuotokatastrofeja vallanpitäjillemme. Mutta ylikansallinen ja Suomen poliisiton toiminnan ulkopuolisen Internet-liikenteen esiin marssitus räjäytti jo tajunnan. Kansan tietomäärä alkoi lisääntyä sisäministeriön suunnattomaksi kauhuksi. Erityisesti aito kansainvälinen kritiikki maansa hallintotapoja vastaan oli viranomaisista kuin kulovalkea. Pienet erikoistuneet valistuneempien kansalaisten solut, jotka kyseenalaistivat jopa kokonaisten valtiopoliisien ylläpitämiä illuusioita oli SUPO:n kaltaisille kontroli friikeille kuin punainen vaate hyökätä.

Otetaan malliksi eräs minulle tuttu ilmiönkeskittymä. Ydinvoimateollisuus on kansainvälisen USA:n johtaman ASE- ydinteollisuuden kassaran IAEA:n kruunun jalokivi. Jota ei ole kontrolloitu ulkoapäin koskaan millään tavoin. Suorastaan "neitseellistä" maaperää kriittiseen tutkimiseen. Todellinen kruunun musta jalokivi. Rajattomasti valtioiden syytämää rahaa. Korruptio alan kivijalka. Ja jos ongelmia tulee, niin loputtomiin ydinaseteollisuuksien ja aina armeijan synkimmätkin toimintatavat valmiina nujertamaan kaikkein pienimmän mahdollisen asiakritiikin. Suoranainen laboratorio kaltaiselleni kiinnostuneelle kavanttiydifysiikan salamaailman vannoutuneelle tutkijalle. Tarvittiin vain foorumi, jossa näistä aineksista kykenisi tutkimuksiani tekemään. Eli nettifoorumista Lahden ihmeen, Pasi- foorumi. Aivan kirurgisen tarkka toimintaympäristö. Haluan korostaa, ettei malliksi ottamani foorumi poikkea millään tavoin kymmenistä, sadoista kaltaisistaan. Eikä minulla ole mainittavan tason intressiä ko. foorumiin. Mutta koska asian tunnen juuriaan myöten, olkoon esimerkkinä.

Foorumi kuuluu keskiluokkaisiin muutaman tuhannen rekisteröidyn kävijän tusinaluokkaan. Lahden ollessa kotipaikkana ei myös selkeitä kytköksiä ydinteollisuuksiin ulkopuolinen hetimmiten huomaa. Siksi aivan loistava SUPO- tapojen koefoorumi. Sisäministeriön tarpeiksi tehdä tarkoin sisäänajettu psykologisen ydinsodankäyntinsä kenttäkokeilunsa valvotuissa olosuhteissa. TVO otti yhteyttä foorumin pitäneeseen kaveriin. Tarkoituksenaan alustavasti rekrytoida hänet TVO:lle kutsuttuna selvittämään sisäministeri Anne Holmlundin, Rauman ydinturvaosaston, Vuojoen Posivan SUPO erikoiskarhuryhmän, Eurajoen kk. nettiliikennekeskuskontrollien ja toki mm. TVO:n johdon, ydinturvasolun KA4 keskinäisiä koordinointeja. Vielä tarvittiin pääkohde. Maamme kuuluisin ydinkriittistä nettikirjoitusta tuottava yksikkö, eli minä. Kokeilu saattoi alkaa.
--------

Osa 2. SUPO/ IAEA ydinturvakontrollointi.

TVO kutsutti foorumin pitäjän Pasi Viherahon tiloihinsa kesähengessä. Jossa tiukkaa tiukemmin sovittiin toimintaraamit. Pasi mm. velvoitettiin irrottamaan omasta foorumistaan tarkoin SUPO:n kontrolloitavaksi karsinoitava "erikoislaboratoriona toimiva foorumi". Sovittiin tarkoin, ettei esim. minua saisi sieltä päästää muihin foorumeihinsa. Toisaalta, ettei tänne erikoissoluun päästettäisi kuin muutamia ydinkriittisesti ajattelevia. Pasi tuli tutustumaan TVO:n toimintatapoihin ikään kuin kutsuvieraana. Samalla reissullaan hän tapasi myös "järjestetysti" minut. En toki saanut suoraan tietää mistä junailtiin. Mutta joka tapauksena kesän vierailuamme kontrolloimaan kutsuttiin Pasin sanojen mukaan mm. Uudestakaupungista virkaa tekevä SUPO:n ydinturvan ja Securitaksen erikoisagentti. Kolmisin kävimme sitten mm. vesivoimalassamme, jotta saataisiin syntymään illuusiot "kaveruuksistamme". Toki tarkoin laskelmoitua sisäministeriön psykoprofiloimiselle. Kuvaan kuului, näin foorumin pitäjä loi kontaktin hyökättävään ydinvastustajaosaan.

Jotta ylipäätään suostuin suorassa radiolähetyksessä kirjautumaan tähän SUPO:n tarkoin alusta asti hallitsemaan Pasi- foorumin "Ydinturvakeskustelun osastoon." Vielä ennakkoon varoittamatta, huomasin olevani radiohaastattelussa, jossa nimelleni merkattu nettiosasto kutsutti minut päätähdekseen. Tarkoitus oli selvä minulle alusta asti. Näin luotiin ulospäin "näennäisesti" maamme vapaansanan foorumi. Jossa, kuten Pasi ohjelmoitiin korostamaan: " Saisin demokratian illuusiona nettipoliisien häiritsemättä v a p a a s t i ilmaista syvimpiäkin tuntojani. Ilman että lausumiani millään tavoin esteltäisiin". Näin SUPO oletti sitouttavansa minut laajaan nöyrtyvään kiitollisuudenvelkaan suurieleisessä julkisuuteen tuonnissa. Samaan aikaan minulle aukaistiin SUPO:n tarkassa hallinnoinnissa myös reittejä sanoa asiaani niin lehdistöissä ja TV:tä myöten. Ajatusmaailmoistani alkoi mm. pyöriä filmejä myös lahtelaisen foorumistin näppäilemissä filmatisoinneissa. Niissäkin oli toki a i n a mukana SUPO:n erikoispoliisit esim. voimalaa kuvattaessa. Koska SUPO ei luota edes omiinsa, saati tosiaan jätä sattumalle millin varaa!

Tietysti meitä kiinnostaa erityisesti miten itse Pasi - foorumin sisäinen rakenne perustettiin. Koska juuri tällaisten nyanssien paljastaminen kertoo aiheesta kaikkein eniten. SUPO on saanut suunnattoman jäykät ja k o s k a a n muuntumattomat oppitapansa suoraan NSA:n käskyistä, miten vaarallisiksi koettujen ydintietovuotoriskillisten kanssa toimitaan. Tämä mitä nyt esitän. On niineen siirrettävissä suoraan käytännössä j o k a i s e e n satoihin maassamme nytkin toimiviin, ns. "vapaansanan foorumeihin". Foorumin 2kpl ylläpitäjät Pasi ja hänen lähin tekniikasta moderaattorina vastaava Bajari. Heillä kummallakaan ei SUPO:n toimintatilasolussa ole kuin lähinnä "herättelijän osat". Varsinaiseen "risti"- kuulustelijoiden keskusteluihin heillä ei juuri tilaa annettu. SUPO teki jo alusta asti selväksi, h e kontrolloivat kaiken ja piste!
------------

Osa 3 SUPO/ IAEA ydinturvakontrollointi.

Sitten tarvittiin varsinainen "kohde", eli minä. Mukanani ei keskustelualueelle sallittu kulkeutuvan muita koskaan kuin yhden käden sormin. Tätä määrärajaa SUPO hallinnoi systemaattisesti. Aina jos kiintiö uhkasi kohota alkoi systemaattinen verinen poisajattaminen! Foorumilla toimi 24h poliisikontrollointi keskiyötä myöten. Usein hämmästelin sudenaikojen kello 3:00, 4:00, 5:000- tapahtuvaa foorumin "päivitysjorinoita". Jotka olivat kuin suoraan Stalinin KGB:n ajoilta, DDR STASI:lta opittuja tapoja. Yhtä kaikki 7kpl ydinkriittisempiä maallikkoa oli maksimisallittu peruskokoonpano. Heitä paimensi uskomattoman suuri tuplabuukkaus. 14kpl SUPO- erikoisosaston poliisimäärät! Jako oli varsin yksipuinen. Jokaista kirjoittamaan uskaltautunutta hallintomme maallikkokriitikkoa vastaanotti nimenomaan hänelle kustomoitu jaetut 2kpl SUPO- erikoisristikuulustelijaa. 2/ 3 osa koko netissä kirjoittavista oli a i n a ja alati oltava viranomaisia! Sisäministeriön erikoiskouluttamiaan agentteja ja erikoispoliisejaan.

Toki SUPO:n toimien mukana kulki esim. SAINT armeijan "erikoistarkkailijan" kaltaisia myös. Mutta varsin pian selvisi, ettei SUPO luottanut toimissaan kuin vain omiinsa. Armeijan kapiaisten luiskahdukset teknisempään suuntaan kostettiin välittömillä banneilla ja kurinpalautusherjoilla! Yleensä aina toinen ristikuulustelijoista oli tuttu klassinen "paha" poliisi. Pahasuinen hyökkäävä, kiroileva henkilökohtaisuuksia rajoittamattoman tekaistusti herjaava provokaattori. Ja se toinen ei toki "hyvä" poliisi, vaan tämän provokaattorin työnjohtajana toimiva "kiihdyttäjä". Hiukankin vaikeammissa tilanteissa SUPO rekrytoi sumeilematta koko miehistönsä yksittäisen kirjoittajan kimppuun röyhkeimmän päälle.

Työrukkanen provosoi ja hänen päällysmiehensä patisti maallikkoa alinomaan toimimaan kuten provokaattori halusi keskusteluaan johtaa. Paljastamaan julkisesti maallikkokriitikon syvimpiä, salatuimpia motiivejaan. Ja uudelleenkoulutettavaa maallikkouhrejaan alettiin systemaattisesti aivopestä "yhteiskuntakelpoiseksi." Koko nettikeskustelu haluttiin pitää inkvisitiomaisena. Poistaen tarkoin kaikki positiivisuus ja keskusteltavuus. Koko julkisen nettiprässäämisen leimasi muutama keskeinen määräys.

- Poliisien taholta EI KOSKAAN vastattu annettuihin ydinturvallisuuskysymyksiin! Poliisikuulustelijoiden a i n o a t sallitut jutustelun aiheet olivat vain hiostaa maallikkouhrien henkilökohtaisista ominaisuuksista. Määräys oli niin tarkkaa, että pienikin virkaatekevän henkilön lipsahdus itse ydinvoimaan lähetti hänet v ä l i t t ö m ä s t i jäähylle!

– Keskeinen aivopesun moottori oli vaatia uhria "vastaamaan" loputtomasti syydettyihin kysymyksiin. Itse poliisien sylkemät solvaukset. Eivät luonnollisesti liittyneet i k i n ä nettikirjoittajia kiinnostaneisiin itse aiheisiin. Kysyjä oli a i n a sama provokaattoripoliisi. "Miksi kysyt samaa asiaa jo kolmasti? Onko vihreä vihreä? Miksi vastustat Suomen virkamiehiä? Oletko sairas? Oletko ottanut lääkkeesi? Onko sinulla fooliohatttu. .?

– Tällaisiin vastaaminen on alati turhaa ja siksi maallikot keskustelivat mieluummin keskenään esiin otetuista aiheista kiinnostuneena. Mutta SUPO EI hetkeäkään tällaista sallinut. Vaan väliin ruhjottiin SUPO miliisimerin. Jossei keskinäinen keskustelu näin katkennut. Niin se silvottiin mitä uskomattomimmilla herjaamisilla ja henkilökohtaisuuksilla väkisin. Banneja sateli, keskustelijoiden tietoyhteyksiä katkottiin, tai lähetettiin SUPO:n kehittämiä jopa tuhoisia virushyökkäyksiä sumeilematta! SUPO ei k o s k a a n millään tavoin estänyt "omiensa" ylenpalttisia asiattomuuksiaan. Mutta puuttui pilkun tarkasti aivan mihin tahansa maallikon suorittamaan " tekaistuun ns. rikkeeseen". Joka saattoi olla todella mitä tahansa! Vaikka liiallinen "ja " sanan käyttö. Toistettu vastaamatta jätetty kysymys, ihan mitä vaan. Näin luotiin kompleksikaavaa siitä, miten SUPO vie ja kansa nöyrrytetään vaikka väkivalloin.

Koko ajan keskustelua seurasi korppeina yllä vähintään 3kpl nimettyjä ylempää ylikomissaaria. Heistä yksi vastasi tapahtumakuluista suoraan sisäministeri Anne Holmlundille. Toinen vastaili EU:n ydinturvaa vahtivalle NSA:lle. Joukossa oli vielä USA:n NATO, CIA vastaavat. Kaikkein ylinnä ylikansalliselle ydinturvan IAEA:lle raportoivt päällikköt. Hurjapalkkaisia kavereita pidettäväksi valtion veroimme näennäisessä tavallisessa "tusinafoorumissa" kuukaudesta toiseen! Joten tuloksia alettiin varsin tuimasti tivata vaikka väkipakolla. Huomatkaa, tutusti keinoja kaihtamatta!

Foorumin hiostavuus avautui jo heti alkupäivistä. Tarkoitus oli viestittää. SUPO vie ja maallikko- osasto vikisee! Tai koko foorumi rutataan kostoksi uppiniskaisuudesta välittömästi alas! Kuten on tehty luokkaa kolmannekselle maassamme toimineista foorumeista jo! Jotka e i v ä t täysin alistuneet jostain syistään sisäministeriön millintarkkaan kontrollointiin. Armoton SUPO- poliisisto ratsaa ja murskaa parhaillaan maassamme kymmenittäin tällaisia foorumeita. Mitenkään poikkeuksellista ei tapa näitä tuhota ole!
-----------

Osa.4 SUPO/ IAEA tarkoitusperät?

Mihin tällaisilla EU:n ihmisarvojamme ja demokratiaa loukkaavilla keskiaikaisilla ydinvastan inkvisitiotoimillaan sitten pyritään ja pyrittiin? Samaan johon pyrki jo Stalinin KGB. Ihmisarvon täydelliseen murskaamisiin! Tarkoituksenaan luoda maastamme kansainvälisen ydinteollisuuden vankkumaton ja kritiikitön orjavaltioketjutus. Mallimaana mm. Pohjois- Koreat, DDR. Joista maamme nykytyylit on kopioitu käsittämättömään tehtävänsä. DDR Wismunttia pidetään ihmiskunnan suurimpana YDIN rikollisvaltiona. Jossa ihmiselämän a i n o a tehtävä oli tuottaa maastaan u l o s maailman tehokkaimmalla koneistollaan ydinaseteollisuuden janoamia uraanitonnistoja. Piittaamatta siitä oliko uhreja miljoonia vai satoja miljoonia! Tämän nyt maahamme IAEA, TVO, SUPO:n voimin iskostettavan ydinvaltioterrorismin a i n o a tavoite on rikastuttaa pientä korruptoitua Helsinki-keskeistä ydinvallaneliittiä. Myymällä maastamme k a i k k e a mahdollista ydinteollisuuden kaikkein pelätyintä kuoleman uraaniensa ja plutoniumtalouksiensa tuotosta. Mikään, toistan m i k ä ä n inhimillinen uhraus. Tai kansallinen murhenäytelmä ei ole oleva liian suuri uhraus! Jotta vain IAEA:n kansainvälinen ydinteollisuus saa puserrettua ydinhyökkäystensä kohdemaiden kansoista m u k i s e m a t t a ja ilman kritiikin tippaa k a i k e n !
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
Max Demian
Jr. Member
Posts:10
Joined:Sun Jan 23, 2011 5:28 am

Re: video.

Post by Max Demian » Thu Feb 03, 2011 4:38 am

raijasivu wrote:- No hei thänks tykisti. 8)
---
On tietysti näitä toinen toistaan ihmeellisimpiä reaktorityyppejä tuotu julkisuuteen. Eräs viimeisin kiinnostava reaktorimalli oli ns. "kuulakekoreaktorit ja paljon puhutut thoriumvoimalat:"
http://kuvaton.com/k/YaUM.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YaUd.jpg
Image

Vaikka y h ä systemaattisesti ydinrikolliset mainostaa näitäkin hankkeitaan. Niin esim. T.M.29.12.2010:"Etelä- Afrikan hallitus on päättänyt lopettaa kuulakekoreaktorin kehityshankkeen, josta kerroimme sarjamme ydinvoima- artikkelissa!" Kuten kopiostani jo näet asian toimimattomuus tiedettiin JO 4 vuotta sitten! Yhä silti tämänkin kaltaiset kummittelee ydinteollisuuden "toivemaana". artikkelissa esitelty myös esim. thoriumvoimala on taas 2,5 kertaa nykyistä kallimpi. Ja esim OL- 3 voimala polttaessaan thoriumia tuottaa v a i n 10- osan eli 160MW tehon. Näitä jippovoimaloita verhoaakin juuri tällaiset systemaattiset IAEA:n valheet.

Kuvaavaa valehtelujen määrättömyydelle samaisesta T.M- lehdestä: "Uraania arvellaan riittävän 10 000vuodeksi". NiinPÄ! Artikkelien kirjoittajia ei paskan vertaa kiinnosta, ettei edes TVO usko kuin 86v riittävyyteen uraaneissaan. Tai että 2008 erteenpäin kaivettava uraani on olut JO vuosikaudet energianegatiivista malmin köydyttyä kohtalokkaasti. TM:n kaltaista lehteä EI pätkän vertaa kiinosta toki totuus. Kuten ei ydinlobbareita ylipäätään.
-----------
Osa 1.SUPO/ IAEA tietokontrollitoiminnoista.

Eräs valtion käyttämän vallan tärkein muoto on ollut ohjailla ihmisten ajatuksia mieleisekseen. Erityisesti ihmisten välinen keskinäinen tiedonvaihtokyky, on ollut se johon vallan anastaneet hallinnot haluavat ohjattavuuden. Suomessa tiedon ohjastamiseen on rakennettu maamme sisäisen viestinnän kontrollointiin sisäministeriö. Sen keskeinen työn likarukkanen, puolestaan valtion poliisi SUPO. TV:n ja radion tietomonopoli toimikin maassamme vuosikymmenet suuremmitta ongelmitta. Parilla hassulla valtiomonopolisoidulla kanavallaan.

Mutta jo radiokanavien lisääminen alkoi tuoda satunnaisia kontrolloimattomia tietovuotokatastrofeja vallanpitäjillemme. Mutta ylikansallinen ja Suomen poliisiton toiminnan ulkopuolisen Internet-liikenteen esiin marssitus räjäytti jo tajunnan. Kansan tietomäärä alkoi lisääntyä sisäministeriön suunnattomaksi kauhuksi. Erityisesti aito kansainvälinen kritiikki maansa hallintotapoja vastaan oli viranomaisista kuin kulovalkea. Pienet erikoistuneet valistuneempien kansalaisten solut, jotka kyseenalaistivat jopa kokonaisten valtiopoliisien ylläpitämiä illuusioita oli SUPO:n kaltaisille kontroli friikeille kuin punainen vaate hyökätä.

Otetaan malliksi eräs minulle tuttu ilmiönkeskittymä. Ydinvoimateollisuus on kansainvälisen USA:n johtaman ASE- ydinteollisuuden kassaran IAEA:n kruunun jalokivi. Jota ei ole kontrolloitu ulkoapäin koskaan millään tavoin. Suorastaan "neitseellistä" maaperää kriittiseen tutkimiseen. Todellinen kruunun musta jalokivi. Rajattomasti valtioiden syytämää rahaa. Korruptio alan kivijalka. Ja jos ongelmia tulee, niin loputtomiin ydinaseteollisuuksien ja aina armeijan synkimmätkin toimintatavat valmiina nujertamaan kaikkein pienimmän mahdollisen asiakritiikin. Suoranainen laboratorio kaltaiselleni kiinnostuneelle kavanttiydifysiikan salamaailman vannoutuneelle tutkijalle. Tarvittiin vain foorumi, jossa näistä aineksista kykenisi tutkimuksiani tekemään. Eli nettifoorumista Lahden ihmeen, Pasi- foorumi. Aivan kirurgisen tarkka toimintaympäristö. Haluan korostaa, ettei malliksi ottamani foorumi poikkea millään tavoin kymmenistä, sadoista kaltaisistaan. Eikä minulla ole mainittavan tason intressiä ko. foorumiin. Mutta koska asian tunnen juuriaan myöten, olkoon esimerkkinä.

Foorumi kuuluu keskiluokkaisiin muutaman tuhannen rekisteröidyn kävijän tusinaluokkaan. Lahden ollessa kotipaikkana ei myös selkeitä kytköksiä ydinteollisuuksiin ulkopuolinen hetimmiten huomaa. Siksi aivan loistava SUPO- tapojen koefoorumi. Sisäministeriön tarpeiksi tehdä tarkoin sisäänajettu psykologisen ydinsodankäyntinsä kenttäkokeilunsa valvotuissa olosuhteissa. TVO otti yhteyttä foorumin pitäneeseen kaveriin. Tarkoituksenaan alustavasti rekrytoida hänet TVO:lle kutsuttuna selvittämään sisäministeri Anne Holmlundin, Rauman ydinturvaosaston, Vuojoen Posivan SUPO erikoiskarhuryhmän, Eurajoen kk. nettiliikennekeskuskontrollien ja toki mm. TVO:n johdon, ydinturvasolun KA4 keskinäisiä koordinointeja. Vielä tarvittiin pääkohde. Maamme kuuluisin ydinkriittistä nettikirjoitusta tuottava yksikkö, eli minä. Kokeilu saattoi alkaa.
--------

Osa 2. SUPO/ IAEA ydinturvakontrollointi.

TVO kutsutti foorumin pitäjän Pasi Viherahon tiloihinsa kesähengessä. Jossa tiukkaa tiukemmin sovittiin toimintaraamit. Pasi mm. velvoitettiin irrottamaan omasta foorumistaan tarkoin SUPO:n kontrolloitavaksi karsinoitava "erikoislaboratoriona toimiva foorumi". Sovittiin tarkoin, ettei esim. minua saisi sieltä päästää muihin foorumeihinsa. Toisaalta, ettei tänne erikoissoluun päästettäisi kuin muutamia ydinkriittisesti ajattelevia. Pasi tuli tutustumaan TVO:n toimintatapoihin ikään kuin kutsuvieraana. Samalla reissullaan hän tapasi myös "järjestetysti" minut. En toki saanut suoraan tietää mistä junailtiin. Mutta joka tapauksena kesän vierailuamme kontrolloimaan kutsuttiin Pasin sanojen mukaan mm. Uudestakaupungista virkaa tekevä SUPO:n ydinturvan ja Securitaksen erikoisagentti. Kolmisin kävimme sitten mm. vesivoimalassamme, jotta saataisiin syntymään illuusiot "kaveruuksistamme". Toki tarkoin laskelmoitua sisäministeriön psykoprofiloimiselle. Kuvaan kuului, näin foorumin pitäjä loi kontaktin hyökättävään ydinvastustajaosaan.

Jotta ylipäätään suostuin suorassa radiolähetyksessä kirjautumaan tähän SUPO:n tarkoin alusta asti hallitsemaan Pasi- foorumin "Ydinturvakeskustelun osastoon." Vielä ennakkoon varoittamatta, huomasin olevani radiohaastattelussa, jossa nimelleni merkattu nettiosasto kutsutti minut päätähdekseen. Tarkoitus oli selvä minulle alusta asti. Näin luotiin ulospäin "näennäisesti" maamme vapaansanan foorumi. Jossa, kuten Pasi ohjelmoitiin korostamaan: " Saisin demokratian illuusiona nettipoliisien häiritsemättä v a p a a s t i ilmaista syvimpiäkin tuntojani. Ilman että lausumiani millään tavoin esteltäisiin". Näin SUPO oletti sitouttavansa minut laajaan nöyrtyvään kiitollisuudenvelkaan suurieleisessä julkisuuteen tuonnissa. Samaan aikaan minulle aukaistiin SUPO:n tarkassa hallinnoinnissa myös reittejä sanoa asiaani niin lehdistöissä ja TV:tä myöten. Ajatusmaailmoistani alkoi mm. pyöriä filmejä myös lahtelaisen foorumistin näppäilemissä filmatisoinneissa. Niissäkin oli toki a i n a mukana SUPO:n erikoispoliisit esim. voimalaa kuvattaessa. Koska SUPO ei luota edes omiinsa, saati tosiaan jätä sattumalle millin varaa!

Tietysti meitä kiinnostaa erityisesti miten itse Pasi - foorumin sisäinen rakenne perustettiin. Koska juuri tällaisten nyanssien paljastaminen kertoo aiheesta kaikkein eniten. SUPO on saanut suunnattoman jäykät ja k o s k a a n muuntumattomat oppitapansa suoraan NSA:n käskyistä, miten vaarallisiksi koettujen ydintietovuotoriskillisten kanssa toimitaan. Tämä mitä nyt esitän. On niineen siirrettävissä suoraan käytännössä j o k a i s e e n satoihin maassamme nytkin toimiviin, ns. "vapaansanan foorumeihin". Foorumin 2kpl ylläpitäjät Pasi ja hänen lähin tekniikasta moderaattorina vastaava Bajari. Heillä kummallakaan ei SUPO:n toimintatilasolussa ole kuin lähinnä "herättelijän osat". Varsinaiseen "risti"- kuulustelijoiden keskusteluihin heillä ei juuri tilaa annettu. SUPO teki jo alusta asti selväksi, h e kontrolloivat kaiken ja piste!
------------

Osa 3 SUPO/ IAEA ydinturvakontrollointi.

Sitten tarvittiin varsinainen "kohde", eli minä. Mukanani ei keskustelualueelle sallittu kulkeutuvan muita koskaan kuin yhden käden sormin. Tätä määrärajaa SUPO hallinnoi systemaattisesti. Aina jos kiintiö uhkasi kohota alkoi systemaattinen verinen poisajattaminen! Foorumilla toimi 24h poliisikontrollointi keskiyötä myöten. Usein hämmästelin sudenaikojen kello 3:00, 4:00, 5:000- tapahtuvaa foorumin "päivitysjorinoita". Jotka olivat kuin suoraan Stalinin KGB:n ajoilta, DDR STASI:lta opittuja tapoja. Yhtä kaikki 7kpl ydinkriittisempiä maallikkoa oli maksimisallittu peruskokoonpano. Heitä paimensi uskomattoman suuri tuplabuukkaus. 14kpl SUPO- erikoisosaston poliisimäärät! Jako oli varsin yksipuinen. Jokaista kirjoittamaan uskaltautunutta hallintomme maallikkokriitikkoa vastaanotti nimenomaan hänelle kustomoitu jaetut 2kpl SUPO- erikoisristikuulustelijaa. 2/ 3 osa koko netissä kirjoittavista oli a i n a ja alati oltava viranomaisia! Sisäministeriön erikoiskouluttamiaan agentteja ja erikoispoliisejaan.

Toki SUPO:n toimien mukana kulki esim. SAINT armeijan "erikoistarkkailijan" kaltaisia myös. Mutta varsin pian selvisi, ettei SUPO luottanut toimissaan kuin vain omiinsa. Armeijan kapiaisten luiskahdukset teknisempään suuntaan kostettiin välittömillä banneilla ja kurinpalautusherjoilla! Yleensä aina toinen ristikuulustelijoista oli tuttu klassinen "paha" poliisi. Pahasuinen hyökkäävä, kiroileva henkilökohtaisuuksia rajoittamattoman tekaistusti herjaava provokaattori. Ja se toinen ei toki "hyvä" poliisi, vaan tämän provokaattorin työnjohtajana toimiva "kiihdyttäjä". Hiukankin vaikeammissa tilanteissa SUPO rekrytoi sumeilematta koko miehistönsä yksittäisen kirjoittajan kimppuun röyhkeimmän päälle.

Työrukkanen provosoi ja hänen päällysmiehensä patisti maallikkoa alinomaan toimimaan kuten provokaattori halusi keskusteluaan johtaa. Paljastamaan julkisesti maallikkokriitikon syvimpiä, salatuimpia motiivejaan. Ja uudelleenkoulutettavaa maallikkouhrejaan alettiin systemaattisesti aivopestä "yhteiskuntakelpoiseksi." Koko nettikeskustelu haluttiin pitää inkvisitiomaisena. Poistaen tarkoin kaikki positiivisuus ja keskusteltavuus. Koko julkisen nettiprässäämisen leimasi muutama keskeinen määräys.

- Poliisien taholta EI KOSKAAN vastattu annettuihin ydinturvallisuuskysymyksiin! Poliisikuulustelijoiden a i n o a t sallitut jutustelun aiheet olivat vain hiostaa maallikkouhrien henkilökohtaisista ominaisuuksista. Määräys oli niin tarkkaa, että pienikin virkaatekevän henkilön lipsahdus itse ydinvoimaan lähetti hänet v ä l i t t ö m ä s t i jäähylle!

– Keskeinen aivopesun moottori oli vaatia uhria "vastaamaan" loputtomasti syydettyihin kysymyksiin. Itse poliisien sylkemät solvaukset. Eivät luonnollisesti liittyneet i k i n ä nettikirjoittajia kiinnostaneisiin itse aiheisiin. Kysyjä oli a i n a sama provokaattoripoliisi. "Miksi kysyt samaa asiaa jo kolmasti? Onko vihreä vihreä? Miksi vastustat Suomen virkamiehiä? Oletko sairas? Oletko ottanut lääkkeesi? Onko sinulla fooliohatttu. .?

– Tällaisiin vastaaminen on alati turhaa ja siksi maallikot keskustelivat mieluummin keskenään esiin otetuista aiheista kiinnostuneena. Mutta SUPO EI hetkeäkään tällaista sallinut. Vaan väliin ruhjottiin SUPO miliisimerin. Jossei keskinäinen keskustelu näin katkennut. Niin se silvottiin mitä uskomattomimmilla herjaamisilla ja henkilökohtaisuuksilla väkisin. Banneja sateli, keskustelijoiden tietoyhteyksiä katkottiin, tai lähetettiin SUPO:n kehittämiä jopa tuhoisia virushyökkäyksiä sumeilematta! SUPO ei k o s k a a n millään tavoin estänyt "omiensa" ylenpalttisia asiattomuuksiaan. Mutta puuttui pilkun tarkasti aivan mihin tahansa maallikon suorittamaan " tekaistuun ns. rikkeeseen". Joka saattoi olla todella mitä tahansa! Vaikka liiallinen "ja " sanan käyttö. Toistettu vastaamatta jätetty kysymys, ihan mitä vaan. Näin luotiin kompleksikaavaa siitä, miten SUPO vie ja kansa nöyrrytetään vaikka väkivalloin.

Koko ajan keskustelua seurasi korppeina yllä vähintään 3kpl nimettyjä ylempää ylikomissaaria. Heistä yksi vastasi tapahtumakuluista suoraan sisäministeri Anne Holmlundille. Toinen vastaili EU:n ydinturvaa vahtivalle NSA:lle. Joukossa oli vielä USA:n NATO, CIA vastaavat. Kaikkein ylinnä ylikansalliselle ydinturvan IAEA:lle raportoivt päällikköt. Hurjapalkkaisia kavereita pidettäväksi valtion veroimme näennäisessä tavallisessa "tusinafoorumissa" kuukaudesta toiseen! Joten tuloksia alettiin varsin tuimasti tivata vaikka väkipakolla. Huomatkaa, tutusti keinoja kaihtamatta!

Foorumin hiostavuus avautui jo heti alkupäivistä. Tarkoitus oli viestittää. SUPO vie ja maallikko- osasto vikisee! Tai koko foorumi rutataan kostoksi uppiniskaisuudesta välittömästi alas! Kuten on tehty luokkaa kolmannekselle maassamme toimineista foorumeista jo! Jotka e i v ä t täysin alistuneet jostain syistään sisäministeriön millintarkkaan kontrollointiin. Armoton SUPO- poliisisto ratsaa ja murskaa parhaillaan maassamme kymmenittäin tällaisia foorumeita. Mitenkään poikkeuksellista ei tapa näitä tuhota ole!
-----------

Osa.4 SUPO/ IAEA tarkoitusperät?

Mihin tällaisilla EU:n ihmisarvojamme ja demokratiaa loukkaavilla keskiaikaisilla ydinvastan inkvisitiotoimillaan sitten pyritään ja pyrittiin? Samaan johon pyrki jo Stalinin KGB. Ihmisarvon täydelliseen murskaamisiin! Tarkoituksenaan luoda maastamme kansainvälisen ydinteollisuuden vankkumaton ja kritiikitön orjavaltioketjutus. Mallimaana mm. Pohjois- Koreat, DDR. Joista maamme nykytyylit on kopioitu käsittämättömään tehtävänsä. DDR Wismunttia pidetään ihmiskunnan suurimpana YDIN rikollisvaltiona. Jossa ihmiselämän a i n o a tehtävä oli tuottaa maastaan u l o s maailman tehokkaimmalla koneistollaan ydinaseteollisuuden janoamia uraanitonnistoja. Piittaamatta siitä oliko uhreja miljoonia vai satoja miljoonia! Tämän nyt maahamme IAEA, TVO, SUPO:n voimin iskostettavan ydinvaltioterrorismin a i n o a tavoite on rikastuttaa pientä korruptoitua Helsinki-keskeistä ydinvallaneliittiä. Myymällä maastamme k a i k k e a mahdollista ydinteollisuuden kaikkein pelätyintä kuoleman uraaniensa ja plutoniumtalouksiensa tuotosta. Mikään, toistan m i k ä ä n inhimillinen uhraus. Tai kansallinen murhenäytelmä ei ole oleva liian suuri uhraus! Jotta vain IAEA:n kansainvälinen ydinteollisuus saa puserrettua ydinhyökkäystensä kohdemaiden kansoista m u k i s e m a t t a ja ilman kritiikin tippaa k a i k e n !
This is the true way

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Sat Feb 12, 2011 7:32 pm

JOkeripokeri BOX!

Pokeri foorumilla
http://fi.pokerstrategy.com/forum/board ... ardid=1519

Kyselin miten tuollaisen ylikansallisen RAY-jäljitelmän systeemissä ajatetaan kupattavien kansalaisten profiilit tietokantoihinsa. Jotta voisivat ihan l a i n voimalla, SUPO:n salliessa suorittaa avoimesti kansalaisten rahojen viennit? Kuulema ei ihan pikkukeissi tietokonerosvoille kostuketta 100miljoonaa/VUOSI! Eivät lainkaan tykänneet totuuksistani, vaan tekstini haihtui sekunneissa! Mutta kun laukaisin tämän alla olevan sain h e t i paniikissa kenkää! Eli tutkikaapa tarkoin mikä on maassamme k a i k k e i n maanpetoksellisinta totuutta:
---

Tää olj kyllä jännä keissi. Oikeesti maasamme on valtion taholta vaan ihan 16-0 vedätetty kansaa väittämällä jonkun Talvivaaran tuottavan tuosta vaan uraania ninmaare h i t o s t i . Että koko FIN-landja pörrää sen tuottamilla 350 000kg/v uraanimäärillä ainaskin seuraavat miljardi vuotta!

No useissa foorumeisa olen sitten kertonut, ettei tuosta uraaninpökäleestä ole todistettavasti kuin 0,71% edes tuotettavissa! Käteen tuosta massimäärästä jää jo alkuun tuskin 2t. ja kun esim. Tekniikan maailma ilmoittaa avohapotuksen saanoksi 15% lirvcahdetaan Jo satoihin kiloihin. Näistä sanatotuuksistani siinä siunaamassa. . .Ihan siis h i r v e e SUPO- sekopäitten härdelli! Varmaan sain tuosta väitteestäni ainaskin SATA perustelematonta bannia! No kuinkas kävikään sitten? Kattokaa ja rakoilkaa. . .! JUURI tällaisten ydinrikolisten massiivisista pettymyksistä tännekin itkemään lähettivät tuon ties minkä POLIISINSA Fro:n! Seuratkaas, niin hiffaatte himasyövän elkeistä, mistä näissä on kyse. Yhtä kaikki tällaisesta kylmästi perustelluista jutuistani SUPO- pamputus heiluu:
-----------

Uraanikaivosten CO2/ energiatarpeet.

Olen useita kertoja laskeskellut niitä energiatarpeita ja hiilidioksidin suhteellisia määriä mitä uraanikaivoksien kalusto sitä tuottaisi. Keivitsan 5km2 kokoisen kaivoksen pelkkiin murskainenergioihin menee 20MW, mutta entä muu energiantarve? Tekniikan Maailma lehti No:10 -07 Venäläisestä Kuolan niemimaan Apatiitin kaivoskaupungista saamme hyvää osviittaa. Kyseinen on avolouhos jossa kalsiummineraalilouhospölyä rikkihapotetaan apulantatuotteeksi samantyyppisellä periaatteella, kuin rikihapotettavan suomalaisen uraanimalmin avolieteaumauksessa myös tullaan tekemään. Kaivos on kooltaan 2km* 4km= 8km2. 1-tonni irrotettua malmia tarvitsee 0,4kg fossiilienergiasta dynamiittia.

Kaivoksen mielenkiintoinen yksityiskohta on 25kpl 895kW Dumpperin peruskalusto kaivoskuljetukseen. Kaikki pyörii kaksivuorotyössä. Ja lisäksi toki valtava määrä porauskalustoa, hapotinyksiköitä ja muuta huoltokalustoa, joista ei kerrottu artikkelissa tarkemmin. 25* 0,895MW= 22,4MW. Kun puhutaan akselitehoista ja huomioidaan kolmanneksen perushyötysuhteella jo 67MW! Tähän päälle aiemmin mainittu murskauskalustot yms. saadaan karkeasti 100MW/ 8km2 kokoinen kaivos. Ei pidä unohtaa järkyttävän suurta fossiilienergiaa vieviä räjähteitä, rikinhapot, kuljettimet, porauskalusto yms. kulutukset.

Tavallinen 1000MW ydinvoimala tuottaa Suomen 0,1% malmista 14,2 miljardia kiloa jätekiveä/v. Eli pelkästään dynamiittia tähän kuluu kunnioitettavat n.5,7 miljoonaa kiloa. Suomen keskeisin GTK:n määrittelemä uraanialue Vantaa, Lahti, Lappeenranta-alue on kooltaan karkeasti 15 000km2. Tämä jaettuna 8km" kaivosalueisiin = 1800kpl. Maahamme on jo nyt KTM:ssä haettuna/tulollaan 1 200 kaivosta. Joten voidaan puhua karkeasta u s k o m a t t o m a s t a 100 000MW kaivosenergiatarpeesta jo esimerkin pohjilta. Lisäksi 0,4% malmiosta mm. MIT 1988 ilmoitti saatavan energianegatiivisesti uraania periaatteella 1kWh kallioon ja 0,6kWh ydinvoimaa ulos. Suomessa tyypillinen 0,1% malmiossa tilanne on 6kWh louhintaenergiaan ja 1kWh ulos. Kuten huomaamme miltei pelkästään 100% fossiilienergialla pyörivän kaluston "laskennallinen" energian kulutus on yksinkertaisesti järkyttävä! On tajuttava että koko Suomen sähköenergia on vain 14 000MW. Esitetty about 100 000MW energia tuo tullessaan CO2 kiintiöönsä konkreettisesti h u k k u v a n fossiilidieselmeren!

Maahamme on jo nyt tulossa paljon esittämääni suurempia uraanikaivosalueita, käytännössä KTM:n yli-insinööri Jorma Aurelan mukaan koko Suomi on uhan alla. Jo keskeisin uraanintuotantoalue on kaikki Tampereelta etelään olevat maa-alueet. Joten esittämäni perusfossiilikaivossysteemi jäänee jo kättelyssä aivan liian optimistisen pieneksi, jos sellaista nyt ylipäätään ydinvoimasta puhuttaessa voidaan esittää. Esimerkkini on toki varsin karkea, mutta sitä kauhistuttavampi kertomus siitä mitä on ydinteollisuuden toimien kautta on odotettavissa. Voimme erityisesti kauhistella miten tällaista systeemiä edes vitsinä esitetään CO2-vapaaksi, saati puhtaaksi energiaksi? Miten voidaan kaupata näin kauhistuttavasti maamme kaikki CO2 kiintiöt käsiimme räjäyttävää toimintaa ilmastomalliemme puhdistajina. On brutaali farssi edes kuvitella moisilla ydinalaratkaisuilla toimitettavan kuntoon ylipäätään mitään ilmastomme CO2 kiintiöitä.
------------------
Ydintehtailussamme on systemaattisesti tietoisesti unohdettu uraanikaivosten keskeisin energiankulutuskalusto. Voimme hahmotella tulevien uraanikaivostemme dieselkoneistojensa kulutustarpeiden mukaan. Tämä onnistuu T.M 10 -07 mainitun Venäjän 8km2 kokoisen Apatiittin kaivosten vihjeiden pohjalta. Siellä on 25kpl Dumpperit ottoteholtaan n.70MW, lisättynä Keivitsasta tutulla 20MW (tuplakoolleen myöhemmin kasvatettuna jo 10km2 peräti 40MW) murskainkalustolla. Puhutaan karkeasti 100MW CO2 tuottokiintiöstä maahamme. Tällä siirretään 22miljardin kg kivimurskaa Venäjällä. Siellä kaivu keskittyy peitteettömään 500m syvään ja suoraan malmiossa olevaan louhintaan. Suomessa uraania tavoitellaan paksujen maakerrosten, vesistöjen, hiekkaharjujen, savikkojen, sedimenttien ja metsäpeitteiden alta. Mukaan tulee Apatiitista pääkivikertymän vain
kolmannes. Suomesta näinollen saanti on tuskin 10% varsinaisen malmin osalta. Ja siitä puolestaan maassamme nostetaan keskimäärin 0,1% uraanin perusmalmit.

Yksinkertaistettuna, mainittu 100MW laitteisto kykenisi Apatiitin esimerkin mukaan tuottamaan 2,2miljardin kilon vuosiuraanimalmit. Millaista määrää ydinenergiaa puolestaan tällä saannolla tuotettaisiin? 1000MW ydinvoimala muodostaa jo malmeina 14,2miljardin uraaninraakkukivet suomalaisittain. Ulkomailla uraanit vaihdetaan tyypillisesti joka vuosi, eikä vanhaa uraania pidetä reaktorissa suomalaistyyliin 3-4 vuotta peräkkäin vaarallisessa plutoniumpoltossa eli IAEA normilla tarve yli kolminkertaistuu. Ulkomaalaristandardina jätettä kertyy silloin jo 14.2miljardia* 3= 42,6miljardia kg/ 2,2miljardia kg= 20. Tällä jaetaan 1000MW/v pyöritettävyys/ 20= 50MW. Järeästi jo näin energianegatiivinen tuotos kaivosta kohden.

Malmin irtiräjäyttämiseen kuluu puolestaan tonnia kohden 0,4kg fossiilijalostettua dynamiittia. Uraanimalmia hapotetaan fossiilienergiaa vievällä suunnattomilla rikkihappomassoilla lietteeksi. Kaivoksissa on tietysti päälle kaivinkoneet, porauskalustot, kuorma-autot, massiiviset tankkiautokalustot, huoltoautot, höyrykulutukset, poiskuljetuskalustot malmitonnistoille ja rakennusten energiatarpeet kaikkineen päälle jne. . Pelkkään uraanin jatkojalostamoon Majak II laitokseen uppoaa niinikään tauottomasti mm 3000MW+varakoneet 3000MW energianlisätarpeet. Ketjun energianegatiivisuus laskee suhdelukuun 5kWh kaivoksiin ja tuskin 1kWh ulos. Mutta meitä kiinnostaa tässä systeemissä miten käytännössä miltei k a i k k i uraanikaivosenergiat muodostetaan fossiilidieselpohjalta suorana energianegatiivisena CO2 tuottona niineen taivaalle. KTM:ssä suunnitellaan jo nyt annettavan esteittä luvat 1 200< tällaista uraanikaivosta varten maahamme.

Kaivulla pyöritetään siis reippaasti yli 100 000MW 8km2* 1 200kpl= 10 000km2 uraanikaivosraiskiomassaa dieselarmeijapäästökiintiöillä, joilla tuotetaan mitä lie 20 000MW ydinvoimaa! Tilanne on jotain uskomattoman ja hämmentävän rajoilta. Joka tapauksessa kyse on aseuraanijärjestelmä joka ei energianegatiivisena i k i n ä kykene tuottamaan edes itse tarvitsemaansa energiaa millään tasoilla. Syytää hiilidioksidia maailmamme ilmakehään kuin taannoinen esimerkkinsä DDR:n Wismuntin paljon meitä järeämpi uraanikaivosyksikkö. Kaivaa Suomen maailman kartalta 20m syväksi ikimyrkyttäviksi radon/toriummaksamyrkky/ uraanitoksiinijätelietekaatopaikaksi ja tuhoaa elinkelvottomaksi maamme 10-20 kertaistuvin radontuotoin. Triplaantuviin syöpäkuolemin ja säteilypölyliejuihinsa kaikista vesistötyypeistä maan kautta ilmaan. Tämä KTM/Arevan ydinasetuotantohanke edustaa jotain sellaista, ettei maamme mikään tiedotuskanava uskalla asiaa edes etukäteen esittää.
----------------
Sanasta miestä

Tässä eräs kirjelmä jonka lähetin 16.06.2007 Suomen KTM:n yli-insinööri Jorma Aurelalle nettipostiin. Tavattuamme TVO:n pitämässä YVA palaverissa keskikesällä. Hän kyllä lupasi lukea kaikki esitykseni ja laskelmani, muttei ole juuri ollut innokas jostain syystän vastailemaan kovin mielellään esittämiini laskelmiin. Mitä ilmeisemmin vastaamattomuuden takaa löytyy ydinteollisuutemme kaikenkattava ylimielisyys ja yliolkaisuus kaikkeen esitettyyn asiallisen keskustelun avaamisyrityksiin heille päin. No joka tapauksessa:

Kaikkein röyhkein kommentti YVA-kokouksessa oli mainintasi, että kun TVO irtisanoi minut täysin laittomasti asiallisten kommenttieni tekaistuin varjoin sain ansaitsemani työpaikan! Tyypillistä helsinkiläiseliitin edustajalta, joka todella oli totalitäärisen turhaa asiaankuulumatonta painamista sulta!
----------------------------------------------------------

Jaa että valitetaan ydinterroristien brutaaliudesta, radonkasvukertymistä taustakohoamisineen, plutoniumjätteestä kaivovesissämme? Jaa pienistä? No kuule hei mietipä oikeesti miksi tilaisuudessanne mm. suutani aukaisen? Koska viette, ette vain nykyisin eläviltä ihmisarvon, vaan samaan syssyyn tuhansilta tulevilta lapsisukupolviltamme myös, jotta saatte tuplametvurstin o m i e n eläkkeittenne kasvun voimalla! Painotan, etten valita, mutta tosiaan olisi ehkä edes kerran elämässä syytä miettiä mistä näissä ilmiöissä on ihan o i k e a s t i kyse!
------------
Jäi muuten vaivaamaan senverran rajusti väitteesi siitä, ettei laskentaperusteeni pitäisi näissä uraanin saantisuhteissa. En tiedä osaatko näitä laillani edes laskea ja siksi et kykene vastaväitteitä esittämään? Mutta yhtä kaikki tässä nyt kevyt valaisu siitä miten näitä suhteita ja saanteja olen haarukoinut käsiini saamien asiallisten uraanitietopohjien kanssa. Ja taustamateriaalia mulla toki on lisää paljon!

Jo aiemmassa osiossa päättelin ydinalan keskimääräisen vedätyksen liikkuvan tyypillisesti 10 kertoimessa. Tässä tulee jatkolaskelmat, että näin toistuvasti myös on! Ydinalan esittämissä luvuissa on näemmä tyypillisesti ylimääräinen nolla. Teen tässä erään usean mieltä kiinnostavan ristilaskentakaavan suhteutettuna väitettyyn maailman massiiviseen uraanintuotantokykyyn. Otan tämän jatkoksi esille osoittaen suoraan, miten epätarkoilla lukemilla ydinala aina ja kaikessa toimii. Tuntuisiko tämä toinen lähestymistapa sopivammalta? Olisi ihan kiva kuulla loputtomiin vaikenevan ydinalan mietteitä jatkuvan disinformaatiolevitystensä seurauksista. Ja ennen kaikkea, miksi ydinala heittelee jatkuvasti perusvirheitään hämätäkseen uraanin loppumistiedot maailmassa tässä ja nyt! Entä uraanikaivostarve Suomessa?

417 650kg 0,1% malmia pitää sisällään 418kg uraania, josta saadaan reaktoriin täysin olematon 0,24%! Kaikki muu menee matkan varrella hukkaan luontoon. Kiloon perusuraania tarvitaan 3 000kg/m3 peruskiveen 139m3. 1000MW reaktoriin menee uraania vuosittain 51 000kg lisää. Tarvitaan siis 7 089 000m3/v/reaktori Suomen käytännössä. Kun huomioidaan maastamme kaivettavan vain 20m paksuudelta ja pintamaa ja hukkakivi edustaa tästä suurinta osaa saadaan karkeasti neliökilometri/ reaktori/ vuosi. Tästä tyystin poiketen maailmalla ydinvoimalat käyttävät kaksinkertaisesti tämän määrän vuosittain, koska siellä vaihdetaan koko poltto-erä kerrallaan. Tästä faktasta ei Suomessa keskustella lainkaan. Täällä päinvastoin ydinreaktoreihimme väitetään pantavan vuosittain 34 000kg, mikä ei pidä laskettuna siis paikkansa!

Maailman uraanituotanto on nykyisin G.P. tietojen mukaan 2 286 514 000kg/v. STUK kertoo nyky-ydinvoimaloidemme kuluttavan 60 000 000kg/v. Koska siviilipuoli on 18 osa sotilaskulutuksesta saadaan. 18* 60t = 1 080 000kg. Kas vain alle puolet G.P-tiedoista? Siviilipuolen 60 000 000kg pitää jakaa nykyisillä 440 reaktorilla= 136 364kg/ reaktori. Todella mielenkiintoinen poikkeama ristimittauksissa! Kuten aina ydinalan tiedoissa on näin löytynyt vallan huikeaa poikkeamaa, katsotaanpa. 136 364kg/51 000kg reaktorien keskikulutustietona= 2,7 kertainen ylitysero! Tässä törmäämme erääseen aivan oleelliseen eroon Suomen ja muiden maailman käytäntöön.

Laskelmasta näemme aivan kiistattomana osoituksena miten kaikkialla reaktorin uraanit vaihdetaan kerran vuodessa olevassa revisiossa. 136 364kg/102 000kg= 1,34 kertainen. tämä todistaa mistä nimenomaan on kyse. Vain Suomi on ominut aivan käsittämättömän tavan pitää uraanipolttoainetta riskeistä piittaamatta reaktorissa tuplaiän! Tästä ydinmiilu saa valtaisan käyttöriskin, jota muut maat eivät turvariskinä hyväksy. OL-3 reaktorin suurin piilevä salaisuus on Arevan ehdoton vaatimus luopua moisesta rikollisesta toiminnasta maamme tapana! Kyse ei ole mistään pikku jutusta. Toimenpidekielto vähintään tuplaisi vuotuisen uraanin käyttömäärän ja sen hinta on kaikkialla IAEA:n mainitsema 50% käyttökuluista. Kun esim. TVO:lla se on tasan puolet, eli 23-27% vaihtojaksotuksista riippuen.

Arevalle asia on enemmän kuin elämän kysymys. Jos maailman reaktoreilla alettaisiin tehdä, kuten meillä ranskalaisfirman tili puolittuisi uraaninmyynnissä. TVO vs. Areva ottelussa haetaan tällä hetkellä vaarallista "kompromissipohjaa", jossa TVO lisäisi nykyistä uraanipolttonsa 50%< normiosuuttaan 75%. Tämä saavutettaisiin 18 kk revisioajalla (nyttemmin 24kk rikollisen pitkään ja moraalittomasti TVO:lla!) kikkailemalla. Edes tämä ei sovi Arevalle, koska sen mielestä OL-3-tyypin reaktori on palamalimiitiltään liian isona äärimmäisen epävakaa ja aktiivisesti tehollisesti ryöstäytyvänä aivan liian vaarallinen yli-ikäiselle liikaa tahrivalla polttoaineelle. Kiistan seurauksena Suomen ydinsähkön hinta tulee rankasti nousemaan. Jos TVO huijaa STUK/IAEA:lta hiljaisuudessa luvan tehdä riskialtista ja äärimmäisen tuhoisaa ajoaan vaaroista piittaamatta, ranskalaismyyjäfirma nostaa puuttuvan voittonsa varmistaakseen uraanipolttoaineensa hintaa.

Niin, että TVO:n kikkailuetu katoaa tyystin. Toisaalta kun TVO todennäköisesti rikkoo reaktoripelaillullaan kansainvälisiä sopimuksia ja turvallisuusrajoja äärimmäisen tuhoisin seurauksin, sen maksaa koko Pohjoismaat onnettomuuskärsimyksinä! Juuri tämän takia ei asiasta maassamme uskalleta missään keskustella. Kuten Forsmarkin "peittelykulttuurista" opimme, Suomessa ydinrikkomusten peittely on reilusti sikäläistä pahempaa. Ruotsissa ei KPA- plutoniumvarastokattokatastrofia TVO:lla ei koskaan olisi peitelty. Entä tämä tuleva OL-3 ultrariskinotto vasten tekijän nimenomaista varoitusta? Millä oikeudella ylipäätään Suomi käyttää laittomasti samaa polttoainetta useasti sivistysmaista täysin poikkeavalla megariskinotolla?

Laskin aiemmassa maastamme saatavan 1km2 kokoisesta alasta yhden reaktorin tarpeiksi se muuttuu 4km2 uudistetussa mallinnuksessa! Jatketaan sitten tältä pohjalta. 6 reaktoriamme tarvitsee vuodessa näillä avuilla 24km2. 180 Euroopan reaktoria puolestaan 4 332km2/v. Koko maailman 440 reaktoriin kuluisi maatamme 10 589km2/v. Koko Suomen totaalikaivuun menisi puolestaan aikaa 31v. Maailman sotilasuraanitarpeisiin näillä tiedoilla puolestaan vajaat 2v. Niin miettikääs oikein sinnillä näiden viitetietopohjien laskelmista, paljonko Suomen uraanivaroilla kannattaa ydinvoimaloita tosimielessä kehitellä?

Miten paljon fossiilista CO2 päästöä muodostuu jatkossa Suomen 0,1% uraanin fossiiliöljymurskaimista? Muistutan, että koska uraanista voi saada talteen T.M:n mainitsemat 15% niin lähdemalmi on sitten vain 0,015%! Uraanikaivoksen prosessialtaissa oli 90% saanti, mutta jatkossa 0.4% alituksessa saannissa tapahtuu DDR/Ronneburgista tutun avoluontokasa- aumaksen jälkeen vain 15% saanto! Mikä yksinkertaisesti "minusta" meinaa ydinenergian tuottamiseemme kuluvan 6-kertaa enemmän fossiilienergiaa kun ydinvoimin saadaan takaisin. Jos tämä tuntuu sinusta liian tuskalliselta, niin toki voit laskea 0,4% (TVO:n) esittämä maailman uraanien keskipitoisuudella. Myös tässä on tajuttava 15% perussaatavuus. Tilanne muuttuu siinä senverran "paremmaksi", että 1 kWh ydinvoiman muodostukseen asiallisesta 0,06% uraanimalmista tarvitaan "vain vajaat" 2kWh murskainten fossiilipolttoainetta! Totta kai on selvää, että päälle tulee sitten valtaisat ympäri maailmaa vain uraanille tyypilliset suoritettavat kuluttavat rahtaamiset ja vastaavat loppusijoituksiin ja vastaaviin käyttöihin kuuluvat fossiilipäästöt.
---------

On aivan uskomatonta, että uraanikaivosten valtavaa fossiilidieselöljyn tuottamaa CO2 päästöjä ei suin surmin edes mitata. Katsoin MTV-3 Rekkakuskit jäällä 07.01 ja sielä puhuttiin muutaman pohjoisen tarpeiksi suunnitellun pienen timanttikaivoksen vuotuisesta polttoainekulutuksesta paikan päällä. Kaikki energiat sähköineen kun kaivoksien tapaan tehdään dieselfossiilipoltolla ja dieselgeneraattoreilla. Tuhatpäisten rekka-armadoiden itse matkallaan kuljettamiseensa tarvitsemasta polttoainesta ei vaivauduttu edes puhumaan. Mutta kaivoksien kulutukseksi ilmoitettiin 48 000 000L/v!

Voi vaan enemmän kuin hämmästellä miksei EU halua enää laskea julkisuuteen tällaisen kulutuksen viitoittamissa uraanikaivoksissa vapautuvaa hiilidioksiditonnistoaan? Ehkä ainoa selitys tällaiseen kupruun on ydinalalle ominainen silmitön väkivaltainen tiedotuksen pakotus pois reaalista. Koska totuus ei ydinalalalla ole koskaan ollut haluttu. Saati nyt, kun uraanin pitoisuuksien romahdettua 0,15% alle on kokonaissaldo MIT:n laskelmin pudotettu jo pysyvästi energianegatiivisuuksiin.
------------------
Pokerifoorumin satoa 11.02.2011 Talvivaaran U-235 tuotannosta.

Alkuperäinen kirjoittaja Wlore
uraania on 2450 kg U-235 isotooppia.[/URL]


- Aika m i e l e n k i i n t o i s t a miten Talvivaaran uraaninsa 420t muuttui h e t k e s s ä 2,5t eräksi. Kun vuosikaudet ydinala laajasti valehdellen vuodesta toiseen kerskui täyttävänsä Talvivaaran uraaneilla maamme uraanintarpeet! MIKSI tällaisten asiallisten kylmien faktojen kertomisesta on vuosikaudet saanut nettiviranomaisiltamme alinomaa banneja?

- Sopii muuten ihmetellä miksi yllä valehdeltiin TVO:n uraanitarpeiksi vuosittan 25t, kun ydinyhtiö i t s e k i n sen kertaa tuplaan?(40t/laitos/v). Toisaalta t o t u u s on se, että maailmalla tuo yhden reaktorin vaatima 100t täyttöerä vaihdetaan vuosittain! Tällaisista hyvin hahmottaa myös sen miten loputtomia valheita ydinala alinomaa kylvää.

Kuten kerroin tällaisissa laskelmissa ei esim. oltu huomioitu l a i n k a a n totuutta, miten tuollaisessa rikihapotusprosesseissa jo kaivoksestakaan EI irtoa kuin Tekniikan maailmassakin toistettu 15%. Näin siis tuossakin illuusoitu 2,45t* 0,15=
0,37t
___________________

Eli tosiaan jotain häviöiden t o d e l l i s i s t a tasoista kertoi taannoinen TV- raportti Harjavaltaan Talvivaarasta. Jo vuosikaudet viedyn uraanin todellisista kertymistä prosessitappioittensa jälkeen. Venäläisten omistaman yhtiön johtajalta kyseltiin, miten suuri erä oli 3 vuodessa saatu p u h t a a n a käteen? Johtaja pälyili hetken ja näytti keltaista 2dl pikaria ylpeänä ja kertoi:" Tässä tätä uraanipuolivalmistetta nyt on. Meillä on tatinaa valmiiina tuotteena u s e i t a . . . .satoja kiloja!". . .Arvaa naurattiko?!

PS. Talvivaarasta uraanialtaan mm. pressupohja repesi 2010. Ja liki 2vuoden uraanierät levisi kilometrien päähän avosoille. Niin, että kokonaisia teitä alueelta katkeili! Että pipettiuraaniksi hiipui tämäkin illuusiokupla hetkessä. Ja Talvivaara sanoikin koko homman olevan v a h v a s t i negatiivista sekä taloudelleen, että energiamielessä. En epäile y h t ä ä n!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Feb 16, 2011 2:11 pm

Valtion ydinpokeritalouteen.

*Jahas ja tuli siis EU:n NSA:sta määräys maamme foorumeille, ettei tätä juuri nyt eduskuntaan tuotavaa valtiorikollisuutta koskevia uutisointeja saa esiintyä missään. Tutkitaanpa tätä kaikissa tiedotusvälineissämme kritiikin äänet hiljentäneet ultrasalaista valtiorikollisuuden keskeistä osaa vielä.
--
Huhhuh, onhan tämä tiedetty pitemmän aikaa, mutta nyt röyhkeästi
muutetaan oikein perustuslaki!

Lukaise Esa Nyyssösen kirje Eduskunnalle:
------------------------------------------------
Eduskunta valmistelee valtiopetosta

Suomessa valtiopetos on tarkasti määritelty rikos, jossa valtiosääntöä rikkomalla yritetään kumota tai muuttaa Suomen valtiosääntö taikka muuttaa valtiojärjestystä. Valtiopetokseen syyllistyy myös se, joka yrittää väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkailemalla syrjäyttää Tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää niitä käyttämästä toimivaltaansa. Valtiopetos on törkeä, jos rikoksentekijänä on Tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen taikka muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen
johtoon kuuluva henkilö. Istuva eduskunta valmistelee viimeisiksi töikseen täydellistä valtiopetosta. Eduskunta on muuttamassa perustuslakia siten, että EU-jäsenyys kirjataan perustuslakiin ja lisäksi eduskunnan toimivalta voidaan luovuttaa 2/3 määräenemmistöllä kansainväliselle järjestölle tai toimielimelle yhden eduskunnan aikana. Edellä mainittu toiminta täyttää valtiopetoksen ja sen valmistelun tunnusmerkit.
--
*Keskeinen kysymys kuuluukin m i k s i into tällaiseen avoimeen pokeritalouteen on tullut juuri nyt niin tarpeelliseksi, jotta pitää perustuslakiamme aiheesta polkea. 16.2.2011. Länsi- Suomi: "Valtioneuvosto on saanut vähin äänin lävitse maahamme ydinjätedirektiivin. Korostaen painokkaasti, direktiivillä EI saa rajoittaa jäsenmaiden keskinäistä ydinjätteen vaihtoa. Erityisesti siltä osin kuin on kyse jäsenmaiden oikeudesta päättää muualla syntyneen ydinjätteen sijoittamista jäsenmaiden alueille! ERDO- yhteistyönimen alla ei-niin-herkkähipiäiselle maalle raastetaan mahdollisuus todelliseen loppusijoitusbisnekseen! Ei kai vain. . .?"

* K y l l ä vain! Kyse on siitä miten tunnetusti maailman korruptoiduin poliisivaltio Suomi on jo yli vuosikymmenin myynyt pitkin Eurooppaa maatamme ydinjätebisneksen päätunkiokseen. Koska maatamme on ydinrikollisemme jatkuvan moraalittomuuksien toimin määrätietoisesti muutettu ydindiktaturiaksi. Jossa demokratia on suurimman valtiorikollisjoukkioiden SUPO:n polisiväkivaltakoneistojen jatkuvan vannonnan kohde. Koska ydinkansanmurhasta e i saisi maassamme enää kukaan edes hiiskua. Netti, lehdistö TV vaiennetaan keinoja kaihtamatta.

Otetaan valaiseva rinnakkaisesimerkki. Kansalle halutaankin tarjota demokratian sijaan korvaajaksi sirkusta ja kansanhuvia. Mutta koska Suomi on diktatuuri, halutaan tämäkin muoto toki pitää tarkoin monopolina. Pari sanaa RAY- systeemistä. Kirjoitin mm. pokeri- foorumien nettisivustoissa. Minua hetimiten hämmästytti miten maahamme on ylipäätään päässyt kaikessa hiljaisuudessa ylikansallisia suuria pelitaloja? Kun aloin kysellä asiaa tarkemmin, sain kuulla miten RAY on päättänyt kaikessa hiljaisuudessa jakaa maahamme kiintiöidyn suunnattoman 100 000 000e/ v peliriippuvaisilta poliisikontrollin alta jaettavaan verirahastoon kiinni. Ehtona on ollut päästää puolestaan RAY kuppaamaan myös EU:n peliriippuvaisten lain suojaamaa rahastamista. Eli valtiorikollisuutta yli rajojen.

Kun pahaa- aavistamaton kansalainen erehtyy pelaamaan näille tietokoneellistetuille pelimafiosojen huijaussivuille. Taho joka häntä niissä alkaa s y s t e m a a t t i s e s t i ryöstämään on Suomen SUPO:n poliisitahoja korruptoiden ja voidellen suojaaman Pohjois- Koreamaisen valtiorikollisten riistosysteemin riistaa. Kansalainen menettää viimeisimmänkin oikeusvaltion rippeen toivonkin. Kysyi noilta pokerisivujen pitäjiltä mitä kansainvälisiä USA:n tietokantojen rosvoamisalgoritmeja he ovat RAY- sopimuksiinsa päättänet käyttää? Vastaus oli tylyydessään, härskiydessään kaiken kertovaa. Kysymysaiheeni poistettiin valtavassa paniikissa. Ai miksi?

Normaalissa pokeripöydässä idea on selkeä. Periaate, pöytään tulee pelaajien toimin vaikka kymppitonni ja sen myös saa kokonaisuudessaan joku pelaajista kotiinsa. Myös korttien sattumanvaraisuus asiallisesti taataan. Mutta kun pelaajat tuovat samaisen kymppitonninsa NETTIpelipöytään on tilanne totaalisen toinen! Poliisien voitelullaan moraalittomat pokerinettiyhtiöt kylmästi ostavat oikeuden kaikkeen. Kortit ovat enemmän kuin merkittyjä. Koska manipulointiin ohjelmoitu tietokanta ne sisuksistaan jakaa. Ei alkujaankaan tarkoituksena ole rehellisyys missään tasossa. Vaan tarkkaa tarkemmin mietityt huijaamiseen simuloidut peliohjelmat jakavat tekaistut korttinsa a i n o a n a tarkoituksenaan huijata jokaiselta pelaajalta maksimaalisesti rahat!

Pelkistettynä pelaajat tuovat pelipöytiin samaisen kymppitonnin. Pelkästään merkityillä korteillaan pelaavat tietokoneohjelmat kyltymättömästi veistävät potista i t s e l l e e n yli 50 % + poliisilupavoitelurahat! Pelaajat jäävät nuolemaan näppejään, eivätkä saa kokonaispotista edes puoliakaan itselleen! Jos tällaisen teon tekisi joku sellainen taho, joka EI voitelurahoja valtiopoliiseille maksaisi joutuisi välittömästi suurrikossyytteeseen jatketusta petoksesta.

Palataan hetkeksi vielä alustusosaan. TVO/ Posivakonsortiot voitelevat ja korruptoivat valtiohallinnon ja sitä kontrolloivat STUK/ SUPO viranomais-, poliisiestot. Ottavat suunnattomat verirahat ydinjätebisneksiensä käyttövoimakseen. Maahamme on JO korruptoitu koneistot joiden tarkoituksena on pelkästään käydä kuoleman ydinjätekauppaa piittaamatta pätkän vertaa siitä montako miljoonaa henkeä uhrataan kapean omistuksen ydinherraosaston rahastukseen.

Kansa EI toki tässä muuta saa kuin ennenaikaiset käsiin räjähtävät ydinkuoleman tilastot. Nyt jo rikolliset mafiosot ovat vuosikymmenet dumpanneet valtioydinyhtiöitten ydinjätteitä milloin mihinkin Somalian rannikkoon, Italian rantavesiin ja peitelleet ydinsaastojaan milloin mihinkin piilotettuihin avopressukatokseen. Mutta kun TVO/ Posiva sai jo viimevuona perustuslakimme nurin. Rantaansa erikoiskustomoidun mm. Sigyn nimisen kansainvälistä ydinjätettä 700t erissä laivaavan rikollislaivansa. Astutaan toimenkuvaan, joka johtaa satojen miljoonien ydinkansanmurhaamisiin. Kuten ydinalan toimenkuva on aina ollut.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Tue Mar 01, 2011 10:04 pm

Video MTC+ ydinaseista

26.02.2011. Kiinostavaa yhteenvetoa ja Yotube videointia ydintaustoista.
Materiaali tuli juuri vasta mulle.

http://www.youtube.com/watch?v=jvY2kbEzKcY
---------

MarX- generaattori.

Ydinteollisuuden laajat lonkerot tuottavat toisinaan niin yllättäviä
rajoituksia. Että saattaa olla likipitäen mahdotonta selvittää mikä tekninen
laitteisto milloinkin on enemmän tai totaalitäärisesti kielletty ja salattu
ydinalan IAEA:n käskyistä. Jo ammattikoulun ajoistani lähtien minua enemmän
kuin ihmetytti miksei mitään juuri yli 10kV sähkölaitteistoja saanut edes
rahalla? Jopa staattisen kipinägeneraattorin salat jätettiin
systemaattisesti koulutuksissa kertomatta. Tämä kaikki oli sikäli omituista,
koska esim. suurjännitemuuntajia ei olisi vaikeaa toteuttaa ongelmitta
kymmenien kilovolttien jännittesyöttöjä. Mutta mystinen lasikatto esti aina
ja kaikkialla. Rajaksi leikkaantui 10kV. TV- kuvaputkiakin syöttämään
kehitettyjen laitteitten kompastuskivi oli niin ikään naurettavan
mitäänsanomattomat 1-2mA tehokatot. Jotain "systemaattista" viranomaiset
taustallaan suojasivat.

Minulta meni pitkän aikaa aikaa selvittää olisiko edes t e k n i s e s t i
mahdollista tuottaa kunnon virroilla toimivia luokkaa 50- 100kV
jännitelaitteistoja kotikonstein erityisiin laboraatioihin. Vihdoin ja
viimein onneni kääntyi. Sain nettikontaktilta Pasi- foorumilta tärkeitä
vinkkejä. Joilla tämä salaisuuksien uksi saattaisi viimein aueta. Kuvaan
kuului. H e t i kun sain vinkin. SUPO poliisiosastot mm. bannasivat ohjeen
antajan, ja meikän ulos foorumeiltaan. Tarkkaan estäen minua enää edes
pääsemästä tarkistamaan annettuja erittäin mielenkiintoisia
suurjännitelaitteitten kuvastoja! No onnekseni sentään jäi riittävää
materiaalia ja kytkentäkaaviota. Miksi sitten tällainen ko. Marx-
generaattorit on niin järjettömän salainen laite? Jotta rakentajaa
kohdellaan kuin maanpetoksen tekijää?

Vastaus on tietenkin IAEA:n ydinturvamääräykset. Monesta syystä.
Suurjännitelaitteet k a i k k i yli 10kV jännitteellä toimivana
yhdistettynä tyhjiöputkitekniikkaan synnyttävät. Ei enempää, eikä vähempää
kuin raakaa RÖNTGENSÄTEILYÄ! Ja mikä ydinalan valvontaketjuille
katastrofaalisinta näin maallikkokin pääsee tuottamaan ja tutkimaan maailman
tarkimmin salattuja säteilytutkimuksia. Niiden ultrasalattuja
säteilyeroosion toimintamalleja! Sellaisiin tutkimuksiin toki EI haluttaisi
päästtää maailmassa ketään! Suurjännitelaitteilla onnistuu toki mm. myös
pelättyjen isotooppierotinlaitteistojen syöttöenergioiden tekemiset yms.
erittäin peitellyt ja kiinnostavat IAEA:n salauksien rikkomiset.
-----------

MarX 2.

Eikä tässä kaikki. Varsin pian selvisi, ettei vaadittavia
erikoiskomponentteja u s k a l t a n e e t jatkuvissa SUPO-
ydinturvaosastojensa karhuryhmäläisten vainonnassa kauppiaat edes tuomaan
maahamme! Tosiaan en kerro yksityiskohtia! Mutta laitteistojeni osien
saamisen estivät viranomaistahot minulta myös puolisen tusinaa eri kertaa ja
reittejään tarkoin peitellen! Uskomatonta, näitä erikoiskomponentteja ei
koko Euroopasta tunnu saavan kuin yhdestä ydinalastaan tunnetusta valtiosta,
Englannista. Näitä erittäin isojen jännitteitten laitteistotasoista löytyy
koko Suomesta muutamia kappaleita yliopistoista ja korkeakouluista.
Yksityisiltä tosiaan tuskin lisäkseni moniltakaan. No asiaan pitää saada
tietysti vankka muutos! Ensin tekemäni "äijäkoneen" elävät maailman ensi-
iltakuvat. Yleisdokumentaatiota tästä:
http://kuvaton.com/k/YQS2.jpg
Image

http://kuvaton.com/k/YQSt.jpg
Image

Poraudutaan kondensaattorien ja käyttämieni 8mm virityskipinävälien
erityispiirteisiin:
http://kuvaton.com/k/YQSx.jpg
Image

Tulopäässä minulla on 7kpl 0,6W ja 680kohmin tehonkaton vastussarja.
http://kuvaton.com/k/YQSv.jpg
Image

Kaikkein yksinkertaisinta on käyttää alkuteholähteenä 10kV
öljypoltinmuuntajaa, esim. romutetusta öljypolttimesta.
http://kuvaton.com/k/YQSC.jpg
Image

Kokoaaltotasasuuntaajani tein 4kpl 30kV ja 30mA erikoisdiodeista. Siltaan
asenneltuna saadaan kestävä 60kV jännitekestot ja 50mA tehotykki aikaan.
http://kuvaton.com/k/YQSU.jpg
Image

Itse laitteistoni kasasin kuumaliimalla, solumuovilla, jääkaappikaukalosta.
Suurjännitejohtona käy kätevästi kuorimallani vaipattomalla
antennikaapelilla. Käytin sarjaan 2kpl* 470K ohmin 1W vastuksia. Jotta saan
pintavirtakestot piikkiin. Vielä lisää yksityiskohtia muuntajan tulopäästä.
http://kuvaton.com/k/YQSz.jpg
Image

Lopuksi kaikkein kiinnostavin yksityiskohta. Generaattorilla saa aikaiseksi
luokkaa 500mA syöksyvirroilla ryyditetyn huikeasti paukkuvan 90mm (50- 90kV)
pitkän siistin tasasähköisen valokaaren kerran sekunnissa esitetyillä
systeemeillä.
http://kuvaton.com/k/YQSs.jpg
Image

Livevideona:
http://www.styrge.com/marX_gen_1.mp4
http://www.styrge.com/marX_gen_2.mp4
-----------

Pari sanaa itse tekemisistä.

Julkaisen alkuperäisen kytkentäkaavion. Haluan korostaa, miten tekemäni
laitteisto on t i e t y s t i viranomaispainostuksista innostuneena
koetettu tehdä m a h d o l l i s i m m a n "äijämäiseksi!" Eli alkukytkennän
vain vajaan 40mm. valokaaritasot EIVÄT tietysti riittäneet. Vaan potkua piti
olla koko rahan edestä! Kovasti olen koettanut hakea teholähteeseen
muutenkin maksimitasot. Kykenin pudottamaan 3 sekunnin jaksotusajan
kolmasosaan. Kun puolitin päävastusarvot. Tuplasin päämuuntajan puoliaallot
jartkuviksi, kokoaaltotoimiseksi. Nyt paukkuvat valokaaret niin rajua
tykitystä, että korviaan saa tulpata.)

Kokeilin lisätä tehoa vielä puolittamalla kondensaattorien rinnalla olevat
vastukset. Mutta EI kannata! Koneen pintavirrat alkavat lyödä yli
haittaavasti. Myös alkupään tehorajausvastuksienkaan pienennys arvoistani
lisää ei auttanut. Varsinaisen kondensaattorien juuressa rajoittaa itse
2,2nF kondensaattorien liitinlankojen etäisyyden 9 mm tasot. Tämä perusmitta
rajaa sytytyskipinävälit laitteeseeni luokkaan 8mm. Kokeilin lisätä siihen
lisäsuojaa liimapistoolin muovilla. Mutta hämmentävää, liimamuovi alkaa
johtaa haittaavasti tällaisissa rakenteissa. Ei kannattanut se. Silikoni
toimisi parhaimpana sähköeristeenä suurjännitelaitteissa. Niin kaipaatte
pääkytkentäkaaviota, josta voi lähteä kipinägeneraattoriaan ideoimaan.

http://kuvaton.com/k/YQSE.jpg
Image
-------------

Cockcroft- Walton generaattori.

*Kokeilin postata 28.02.2011 näitä 90kV generaattorini materiaaliani mm.
Masinisti foorumiin. Ja saat olla varma, millaisen avopaniikin laitteistoni
esiin marssitus viranomaisissa sielä aiheutti! Oikeesti siis miltei
ensimmäisillä vastausmateriaaleillaan alkoivat sieltä vuotaa ulos aivan h u
i p p u juttuja siitä nimenomaan m i k s i kaikki tällaiset kymmenien kV
sähkökaitteet ON SUPO- bannassa! No mitä tässä kertaamaan. Katso itse.
Hämmenny miten l o o g i s e s t i tämä elektronivolttien maailma
synkronoituu kvanttimaailman salaittumpiin ihmeisiin.
---
Cockcroft- Walton- eli CW- generaattori on nimestään huolimatta myös
kaskadi, ja poikkeaa varsinaisesta kaskadista ainoastaan rakenteeltaan,
mutta itse virtapiirin toiminta ja rakenne on silti sama. CW-
generaattoreiksi kutsutaankin lähinnä suuria useampiportaisia, satoihin
kilovoltteihin ja sitä suurempiin jännitteisiin yltäviä kaskadeja.

* JOS vielä jäi epäselväksi m i k s i mm. tekemäni kaskadit ON
viranomaisiestettyä. Niin lukekaapas TÄMÄ!:

Generaattori on nimetty fyysikoiden John Cockcroft ja Ernest Walton mukaan,

heidän käytettyään miljoonan voltin kaskadia atomin halkaisemisessa
keinotekoisella ydinreaktiolla.
_________________________________________________________________________________________________________

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskadi_(elektroniikka)

*Hupsista, kun atomiin kohdistetaan tietyn tasoylityksen suuruinen eV
energia, niin energia JO suoraan halkaisee kohdeatominsa. Ihan
käsittämättömän mielenkääntävä yksityiskohta.( Atomin neutronin hajoamisen
energia onkin mainittu 1 000 000eV= 1milj V!)
------------

VESIleipä koe

Kun elektronien kiihdytysjännite saadaan 100kV suuruiseksi ja virta
ampeeriluokkaan tapahtuu kaksi erityisefektiä. Elektronien nopeudet nousevat
niin suuriksi, että muodostavat suoraan ilmakehään paukahtavan tyhjiön
reittinsä varteen. Kun kiihdytysjännite vaikuttaa tässä tyhjiössään on myös
elektronien nopeus JO niin iso, että käyttäytyvät suoraan kuin
beetaelektronit! . . Siksi tuo selkeä 10kV ylitys tuottaa myös
röntgensäteilyä sekundäärisesti. IAEA:n normifysiikka vaikenee tutusti
kaikesta näistä, koska realiteetteja ei kertoa saa. Ei haluta esittää miten
10 000eV sidosenergia r i i t t ä ä hajottamaan suoraan atomin sisempiä
elektronikerrosrakenteita. Tällaiset kylmät perusfaktat jätetään tarkoin
esiin ottamatta. Ei haluta kertoa huikeaa miten, 1 000 000eV energian ylitys
alkaa silpoa energiallaan MYÖS atomiYTIMEN sisimpiäkin rakenteita!

Miten voimme sitten todistaa, että suurjännite alkaa toimia konkreettisesti
näin käsittämättömän säteilyionisoivasti? (Toki sen lisäksi, että esim.
tyhjiössä tuon jännitteen ylitys tekee jo mittarissa näkyvää sekundääristä
röntgeniä.) Olet varmaan heitellyt veden pinnasta lituskaisella kivellä
voileipäpomppuja. Tämä todistaa miten kovalla nopeudella fyysisen aineen
iskeytyessä vesipintaan siitä ponnahtaa iskuaine takaisin. Perusfysiikka
kertoo, sähkö ON fyysisten elektronihiukkasten liikettä. Valokaarikipinäkin
siis on osin atomeista irti ionisoitujen elektronien liikettä. Kun
elektronit menee ilmasta toiseen kohtioon metallinastaan. Kulkee
elektronivirta metallissa- ilmassa- metallissa. Ei sinällään mitään
ihmeellistä, koska valokaari ei lainkaan ponnahda suuntamuutoksiin osuessaan
metallikohtioonsa.

Mutta e n t ä kun otammekin mukaan realiteettia IAEA:n valheidensa
ulkopuolelta. Eli salatun käsitteen i o n i s a a t i o t . Mitä tapahtuu
kun iskemme 90 000V jännitteellä suoraan vesipintaan? Koska vedessä t o s i
a a n EI liiku elektroneja vaan vain ioneja! Veden pinnalle iskevät
beetaelektronit kun joutuvat pommittamaan energian muutoksellaan veteen
sekundääristä ionisaatiota. Tähän kuluu tietty energiamuutoksen aika ja sen
pitäisi kyetä jotenkin näkemään? Katsotaanpa miten 90kV käyttäytyy? Onko
IAEA oikeassa ja beetaelektronit vaan "absorboituu kadoten" viiveittä
suoralla liikkeellä veden pinnassa. Ihmeemmittä sekundääristä
säteilyenergiamuutoksia näyttämättä.

Täytyy avoimesti sanoa, kerrasta koe hämmensi toteutettuna myös minua! Miten
konkreettisesti asioita voidaan halutessa demota. Pitkä valokaari tosiaan
osui pystysuorassa vesikalvoon. Mutta, mutta. . . Nyt tapahtuu jotain perin
outoa. Valokaari tekee toisinaan aivan käsittämättömiä kommervenkkeja
tykittäessään vesipintaan. 90- asteen kulma ja ionisaatiokaari ui
vesipinnassa lasin reunaa kohden! Käsittämätöntä havaita, miten sähköä
sinällään johtava vesipinta vastustaa "liian nopeita elektroneja".
JohtimenaKIN energian imeytymisabsorptiota mitä konkreettisimmin vastustaen!
Muodostuu L- kirjaimen mallinen taitos. Ja valokaari lepattaen lopettaa
vesipintaluistelunsa vasta juomalasin lasiseen eristävään reunaan. Ja taas
kerran menee IAEA:n ydinfysiikka kerrasta uusiksi.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

KATASTROFI

Post by raijasivu » Mon Mar 07, 2011 10:20 pm

KATASTROFI. . . !

Harvoin pääsee aivan aitiopaikaltaan näkemään elävästi miten maamme suurin katastrofi oli hiuksienostattavan lähellä! Siis joo, tarkoitan sellaista katastrofia, jossa puhutaan heittämällä miljoonien ihmishenkien vaarantumisista. Enkä mistään "näpertelyistä".

7.3.2011. Aivan huikean kirkas auringonpaiste. Sanomattakin vaarallisesti myös lentäjiä häiritsevän häikivä. Juoksentelin omia lenkkipolkujani. Yhtäkkiä kantautui korviini liiankin tuttu lentokoneen melu. Kello oli 15:40 ja välittömästi aloin ihmetellä, ettei tähän aikaan, varsinkaan maanantaisin pitäisi olla edes klassista chemtrailaamista menossa? Pietarista nelimoottorikoneet kun tulevat säteilyionisaatiopilvilennoilleen TVO:lle boorilla, alumiinimyrkyillään säteilyionisaatiopilvimätkintäänsä yleensä tasatunnein klo 10, 12, 14, 16 ja noin.

Sieltä se vaan silti tuli, venäläinen vitivalkoinen. Joo, unnukseton, liputon Tampereella tankattu pietarilaiskone. Leikkasi Olkiluodon ydinruumista, kuin skalpeeraten ikään. Pohjoisesta etelään. Mutta sitten särähti korviini jotain vieläkin riipaisevampaa. Täyslasti siviilimatkustajia saapui paikalle suomalaisten reittikonein. Se taas puolestaan leikkasi 90 asteen kulmassa lännestä itään. Silpoydin osuisi raatelevan tarkoin Olkiluodon tuhansien ja tuhansien megawattien ydinkuolemankenttien päälle. Pietarilaiskone veti surutta yhä viivasuoraan raatelumyrkkyään etnisiin puhdistuksiin. Yrittämättäkään väistöään. Suomalainen reittikone kulki suljetussa putkessaan taasen liki voimattomana väistämään.

Pistin silmäni kiinni sykki9västä kauhusta. Hiki kohosi tuskantunteinsa pintaan ja jäin odottamaan. . vääjäämätöntä! Sekunnit kiitivät. Venäläiskone on tietysti sotilaskone. Votkavoiteista hurmahenkeä ja uhmaa tulvillaan. Silkkaa kamikazeista henkeä osoittaen koneet olivat m i l l i l l e e n päällekkäin tuona siunaamattomana kellonlyömänä 15:40! Turha minun on edes kertoa, mitä olisi tapahtunut törmäyksessä! 911 episodien jälkiopein lentokonetörmäysten efektimeristä kiintorakennuksiin, kuten suojaamattomin kestämättömin tusinaydinvoimalaraatoihin Olkiluodolla. katoillaan, jolla EI suotu edes miehen kävellä , petollisen petävän heppoisina. Tilanteessa Jossa täyslastiset kaksoiskoneet olisivat kieppuen hornan soihtuina valaneet TVO:n myrkkysyytönlaitokset koko Pohjolan tuhonneeseen lentokatastrofiinsa. Millisekunnit matelivat kuin tina tuhkassa. Pidätin henkistystä ja. . .

En vieläkään tarkoin tiedä jäikö aluksien väliin postikortin rako, kenties "optimistisesti" kaksi? Mutta kun YLE vuosi sitten ilmoitti henkeäsalpaavasta kahden koneen 2km päässä toisistaan oloa "läheltä piti" katastrofiksi. Niin tässä oli kyse valovuosia vaarallisemmasta! Sydän kylmäten on tunnustettava.
Että jatkuvasti TVO:n ydinionisointiaan alas myrkyttävien täysin holtittomien koneitten ja alueelle ruuhkautettujen siviilikoneitten törmäily ydinvoimaloihimme on JO ölaskuissa määrätty tapahtuvaksi!

Nyt enää vaan katsotaan m i l l o i n ja miten monta miljoonaa uhria sipaistaan mukaansa ydinmegakatastrofiin! Aivan j ä r k y t t ä v ä ä sekoilua ulko- ja sisäministeriöltämme sallia tällaiset hasardinpeluut! Kuten vain maamme ydinalalla osataan! Ai milläkö yksilön uskalluksellani näkemästäni kirjoitan? Koska tällaisista EI ikimaailmassa lehdistömme edes u s k a l l a hiiskua!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Thu Mar 10, 2011 9:29 pm

ISOIN Beettasoihtu.

USA:n Yassavuorelle suuniteltiin rakennettavaksi maailman suurin ydinjäteluolasto. Mutta se kaadettiin, koska 1 000km etäisyys kaupungista ei riittänyt! Miksi ihmeessä. 500m kallion sisältä voi tulla säteilyenergiakaasuja ylös niin paljon, että se vaarantaa suurkaupungin 1 000km päästä? Niin asia on tiedotusvälineissämme TABU, josta ei keskustelua sallita.

Henkilö, joka menee elämänsä ensimmäisen kerran ydinvoimalaan. Hämmästyy ainakin yhdestä syystä. Ydinvoimaloissa on suunnattoman raju tuuletus. Joka repii vastaan jokaisessa kalseassa käytävässään. 104m korkeat ydinvoimaloille elimelliset savupiiput kyllä nähdään ulospäin. Mutta niiden todellinen tarkoitusperä jätetään mysteerioksi. Miksi piiput on tehty, ei avaudu lehdistössämme lainkaan. Jäähdytyksensä ydinvoimalat tekevät meriin, tai höyrypiippuun. Muutama työläinen niin ikään ei paljon happea tarvitse. Mysteeri jää ilmaan.

Mutta kun mennään miljoonien kilojen ydinjätevarastoon, monisatakertainen tuuletustarve normaaliin kaivosilmanvaihtoon mykistää asiaa turhaan kyselevät toimittajatkin sijoilleen. Posiva rakentaa Eurajoelle suunnattoman isoa 50m* 10m pinta- alaltaan olevaa mega isoa 20m korkeaa savupiippukoneistoaan. Eikä vahingossakaan kerro mikiksi! Tähän kuvaan niitä perustietoja jota on Posivan Onkalosta ammattiydinosaajalla revittävissä julki.

Onkalo on 420m syvä, Vaikka ydinturvalaki vaatisikin Arevan johdon mukaan yli 500m minimisyvyyden! Arevan YLE:ssä haastateltu johtaja kertoi myös IAEA:n ydinturvalakien vaativan 100V kestävän vesijäähdytyksen ydinjätteille. Mutta Suomen tapa EI todella ole noudattaa yleisiä ydinturvalakeja. 40v ja saa riittää meillä, sanoo korruptoitu ydinrikollishallintomme! Sama totalitäärisen poliisisananvapauksien lehdistömme vaientamisen mankeli kattaa koko ydinrikolisten toimia kautta linjan. Posivan beettasoihtutornista kertova lehtiartikkeli:

http://kuvaton.com/k/Yl2W.jpg
Image
Vielä muistista alkuperäinen Posivan kätkemä rakennusvaiheen 40cm halkaisijan tuulettimen nysä:
http://kuvaton.com/k/YlIp.jpg
Image
-------------

Osa 2.

Onkalon tunnelien syvyys on 420m. Onkalossa olevien sähköpuhaltimien määrä on 6kpl, ja jokaisen teho luokkaa 250kW. Onkalosta kohoaa 3,5m halkaisijaiset syöksyvirtausten tuuletusputket maan pintaan. 100m syvyydestä. 200m, myös 300m syvyydestä. Lisäksi 420m pohjasta nousee 20m maan päälle (457m), halkaisijaltaan 6m mammuttituuletusputki. Onkalossa on 9kpl suurtehoisempaa taajuusmuuttajayksikköä. Käyttämässä koneikkoja. Ensimmäisessä rakennusvaiheessa Onkalon sähkön ottotehoksi ilmoitetaan n. 1 600kW. Näistä ohjataan 6kpl 40m3/s puhallinyksikköjä. Numero 1/ toimii 100m tuuletusonkalossa. Numero 2/ 200m, ja numero 3/ tuuletusonkalossa 300m putkessaan. Onkalon tuuletus on IAEA:n ydinturvalakien mukaan taattava minimissään näin 3 SUB:n varmistuksin. Kuten ydinvoimaloissa niin ikää on vaatimuksena laitteistoissaan. Jatketaan tovi. 3* 250kW päätuuletinten trio toimii tuossa 6m* 357m pääsavupiipussa. Mainitaan, jäävät 3kpl taajuusmuuttajaa käyttää 3kpl henkilöstön hätäturvanostinta.

Kun jäteluolastoa kaivettiin lukuisin miehistöin ja dieseldumbberein riitti k o k o Onkalon tuuletukseen 40cm yksinkertainen peltiputki muutamien kilowattien puhaltimineen kaikkineen kaivoslakien mukaan. Miksi tuuletustehot IAEA vaatii monisatakertaisiksi, kun luolastoon jää pari työntekijää täyttämään sitä tappavilla ydinjätteillä? No koska aihe On TABU, niin syy on selkeästi juuri nuo 5cm paksut ja 5m pitkät metriset tuhannet ydinjätteitä sisältävät hornansa kuparikapselit. Vieläkin mielenkiintoisemmaksi selvittelymme tulee kun tiedämme, että luola suljetaan täyttyessään k o k o n a a n myös tuuletusilmastaan. Joten jäähdytys ei ole megatuulettamisten syy. Aiheuttaja on nimenomaan ydinjätteen tuottamassa säteilyn ilmaan siirtyvissä salatuissa ja mittaamatta jätetyissä energioissa!

Miksi ydinvoimalassa tuuletetaan? Koska ydinvoimalan reaktori on vain 20cm paksua rautaa, ja metrien luokan reaktorinsa vesisuojauskaan ei kykene silti estämään säteilyvuotoja hallitsemattomasti voimalan ilmaan. Kun U-235 halkeaa se lennättää 200milj.eV (elektronivolttinsa), energialla vapautuvaa säteilyenergiaa, neutronivuotaan yltympäri voimalaa. Vesi on ns. moderointiainetta, joka hidastaa suunnattoman nopeasti lentävät neutronivuot termiseen (ilmahiukkasten) nopeuteensa. Siltikin neutronivuon poistuuletus on elinehto henkilökunnille. Koska neutronit kykenevät läpäisemään ongelmitta 100cm jaloterästä, vaikka ovatkin hidastettuja reaktorin vedessä termiseen nopeuteensa. (Saatika esteittä voimaloiden 20mm purkistoja lävistäessään.)

Neutronisäteily on jo itsessään vaarallista ja pelättyä. Kyeten tuhoamaan kaikki tunnetut aineet. Muuntaen vaikka jalon kullan kaasuuntuvaksi elohopeaksi. Vaikka ikuisimmankin timantin typpikaasuiksi tuosta vaan! Mutta oltuaan atomisisuksensa ulkopuolella yli tuhatkunta sekanttia neutroni räjähtää 1 000 000eV beetahajoamisellaan kuin pommi. ASEA opettikin TVO:n ydinturvakurssituksissaan. Että tuulettamattomassa ydinvoimalassa henkilökunta kuolee 17 min sisällä pelastumatta yksikään! Näin kävikin mm. surullisen kuuluisassa Tshernobylissä. Jossa voimalan valvomon väki kuoli yhtä lukuun ottamatta ilmassa olevien neutronien myrkyttäessä arkisen hengitysilman ionisaatiotappajinsa. Aihe ON toki maamme tapaan TABU. Mutta ydinammattipiireissä yleisesti tiedetty karmea yksityiskohta säteilyn tappavuuksista. Jokaiselta valvomossa paloi keuhkot parista henkäisystään hetkessä!
-------

Osa 3

Nyt alamme ymmärtää mihin USA:n Yassavuoren vaarallisuus perustui 1000km päässä olevalle suurkaupungille. Miksi maamme ydinhallinto vaikenee siitä miten TVO:n 104m savupiippujen ydinturvaminimit madallettiin maailman tehokkaimmaksi vain 20m korkeaksi säteilykaasutappajaksi. "Kaikki on niin hiljaa mun ympärilläin". . .Ydinjätteestä tauoton neutronivuo nousee läpi maaperän. Myrkyttää sen läpikotaisin säteilyvoillaan ja neutroneillaan. Tuhoavat alueen pohjavedet pelätyksi raskasvesiksi, tritiumsäteilytappajiksi. Tuottaa ydinjätteestä nimenomaan lukuisia kaasun säteilykertymämuotoja. Alfa, beeta, gamma ja röntgen on jäävuoren pieni huippu. Mukana tulee loputtomana isomeerivireet, termivireet, hilavirheet ja säteilyionisaatioinnit. Unohtamatta esim. tappavaa kaasuplasmaista kanavasäteilyä. Mutta tunnetuin tappaja on juuri nuo neutronivuot. Miksi juuri ydinjäte on niin tappavaa, ydinreaktoriakin tappavampaa?

Koska Onkaloon tullee reaktoritäytön 100t uraanin määrät ylittäviä miljoonien ja miljoonien kilojensa tuhannet ydinjäteonkaloitten pulloset! Mutta megavaaralliseksi ydinjäte saadaan, kun siltä Posivassa syyntakeettomasti poistetaan j o p a moderointiaine vesi ja hiiligrafiittihidastimet. 50mm paksun kuparin kyky EI edes teoriassa ole hidastaa hysteerisesti pelättyjä neutronivoita lainkaan! Kyse on tietysti siitä, että ydinjätteet p i t ä i s i sijoittaa paksujen erikoisgrafiittisen hiilivuoraustensa sisään, jotta neutronivuot e d e s osin hidastuisi. Mutta toimivammat ratkaisut olisi aivan liian kallista. Raha menee tässäkin järjen edelle. Koska ongelmaa EI teknisesti kyetä edes kosmeettisesti ratkaisemaan. Niin lopputulema on Suomelle ominainen. Haistatetaan pitkille turvallisuuksille. Vähät välitetään alkeellisimmistakin neutronivuosuojauksista. Ideana on lehdistöltä poliisiväkivaltakoneistoin sensuroida kaikkein keskeisimmätkin ydinsäteilyyn liittyvät ammattitietojen annot. SUPO palkataan sensuroimaan systemaattisesti aiheet TABU:ksi!

Edellä kerrotusti Posiva surutta tuulettaa Eurajoelta satojen kilometrien beetasoihtuneutroninsa 20m ja 500m2 kokoisesta maailman suurimmasta ja vaarallisimmasta 457m beettasoihtuturbostaan kuolemaa miljoonille tapettavilleen. Se kansanmurhaamisen kulttuuri, jonka tunnemme 40- luvun saksalaisesta Euroopasta. Saa tästä suomalaisesta Posivan innovaatiostaan potrasta kansanmurhaamisen kulttuurista valovuosia tehostetumman seuraajamyrkyttäjän. Onkin selvää, että tulevaisuudessa Suomi katoaa säteilysairastuessaan maailman kartalta! Jotta EU saa ydinaseteollisuudelleen v i e l ä muutaman lisävuoden. Ydinherraskaiset muutaman verisen palkankorotuksensa ahneuteensa. Siitäkin huolimatta, että Euroopassa ydinalaan on menetetty sen energianegatiivistuttua vuodesta 2008 usko lopullisesti. Kuolema, erityisesti y d i n kuolemalla on selvä reitti tuhota miljoonakansojaan myös jatkossa. Koska maamme koko halintokoneistoa repelee globaali rapautettu ydindiktattuuri. Joka saa DDR:n näyttämään lähinnä "harjoituslaboratoriolta" maamme ydinalan tarpeisiin.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Apr 06, 2011 1:14 pm

Mikä Fugushiman räjäytti?

2007 Japanissa sattui raju 6,8 Richterin maanjäristys, jonka tiimoilla tuhoutui jopa maailman suurin ydinvoimala. Reaktoreita repeili niin pahoin useita, että radioaktiivisuutta valui holtittomiin surutta meriin asti. Toisaalta y h t ä ä n näistä ydinvoimaloista e i syttynyt pahasti palamaan. 2008 maailman energiapositiivisesti kaivettavat uraanit loppuivat lopullisesti. 2011.03.11 Jälleen suuri 9 Richterin maanjäristys iski Japaniin. Ensimmäisinä päivinä ilmoiteltiin 2kpl ydinvoimalan palavan ja räjähdelleen. Seuraavana viikkona ilmoitettiin ketjussa lukuisista ydinvoimalaitosten räjähtämisistä tusinaluokkaan. Niin ikään hälyttäviä tietoja palavista ydinjätealtaista ilmoiteltiin. Kattava kysymys kuuluukin. M i t ä keskeistä m u t t u i survoen ydinvoimalat räjähtäviksi ja paloherkiksi pommeiksi? Lehdistössä asiaa EI ole uskallettu edes hipaista. Niin arka aihe se on. Onneksi asiasta on saatavissa s i l t i riittävää tietoa.

Kun TVO tilasi OL-1 ja OL-2 reaktorinsa. Asetettiin keskeisille turvalaitteistoille tarkoin määritetyt ns. "hallitun- alasajon kriteeristöt. Dieselvaravoimaloitten kapasiteetit, hätäkäyttöalustojen tarvittavat kestotuntimäärät yms.. Yksi kaikkein keskeisin on suljetun reaktorin kyky dumpata jälkilämmön vesihöyryt ns. draivellien ja vetvellien tiloihinsa. Näissä säilöissä vaaditaan tietty tilavuus ja kylmän veden volyymit tuotantotehon suhteissa. Keskeisintä näissä on, ettei k o s k a a n tule tilannetta, että ydinvoimalan höyryntuotanto ylittäisi määrän, jonka reaktorirakennuksen nämä suljetut vesiallastiltäytöt ylittäisivät.

Kun reaktori ajetaan alas generaattori pysäytetään. Mutta reaktori tuottaa seuraavat 3 vrk jälkisäteilyenergiaa. Josta päästään eroon lauhduttamalla se suoraan mereen. Fugushimassa tämä e i enää onnistunutkaan. Mutta reaktorihallin pitäisi ongelmitta silti riittää höyryn kuolettamisiin aina. Japanin ensimmäinen hälyttävin tieto kiiri, kun ruvettiin ilmoittamaan miten kertyvän höyryn takia reaktorirakennuksen volyymit EI riitä ja höyryä pitää päästää ilmaan. Miksi ihmeessä näin? Koska IAEA:n ydinturvamääräysten mukaan jäähdytyskapasiteettien olisi pitänyt hyvin riittää? Lehdistö vaikenee syistä ydinalan mokaamisista tarkoin. Koska kaikkineen aihe on kalmaisa TABU! Jostain julkisuuteen määrittelemättömästä syystä höyryä tuotettiin 2-3 kertaa enemmän kuin tarkat turvalaskelmat olivat huomioineet! Miksi ydinturvamääräykset e i v ä t olleet tässä ajan tasalla?
------------

Kohti Big Bangia!

Tapahtui seuraavaa. Paineen noustessa suojarakenteissa oleva sinällään räjähtämätön höyry vaati palaakseen v i e l ä tien vapaaseen happeen, tämä On keskeisintä. Koska höyryä muodostui syystä tai toisesta liikaa. Vapautettiin paineventtiilit suoraan savupiipusta surutta ilmaan. Suunnaton riski! Koska n y t ei tarvittu enää kuin hetkellinen tehoheilahdus. Jolloin happikylläinen takaiskurekyyli pöllähti reaktorihalleihin. S u u n n a t t o m a t räjähdyspilvet alkoivat päivästä toiseen nauhoittamaan Japanin maailman toimivimmiksi ajateltujen ydinvoimaloitten rivistöjään raunioiksi. Suurelle yleisölle käteen yksi keskeinen kysymys. Mihinkä määräävään muutoksen jalkoihin oli tuhottu muutamassa vuodessa aiempi maailman satojen reaktorien kyvyt lauhduttaa IAEA:n turvanormein suljettuun reaktorirakennuksiinsa?

TVO:n molemmat nyt toimivat reaktorit OL-1 ja OL-2 on tehty koko turvalaitteistonsa osalta 20GWd/tU polttolimiitille ja sen jälkilämpöenergiaotsoille. Mutta ajan saatossa niin TVO, Forttumit, Wattenfallit, kuin näköjään Japaninkin kymmenien ydinvoimaloitten polttolimiittejä on vähin äänin nosteltu m o n i n k e r t a i s i k s i ! Koska energiapositiivisesta uraanipolttoaineesta alkoi olla kasvava pula uraanista ja plutoniumeista revittäisiin jatkossa ihan kaikki pakkoraossa. Lainkaan ymmärtämättä samalla kasvavaa kaksin-, jopa kolminkertaistuvaa jälkijäähdytysvolyymin rekyylitarvetta. Juu ongelmaa ei hämäävästi tule esiintymään "ns. normaaleissa" alasajossa päälisienpuolin. Koska valtakunnan verkosta otettavalla hätäapusähköillä voimaloiden jälkijäähdytysenergiat dumpataan meriin. Mutta k u k a a n ei vaivautunut tajuamaan oleellista. totaalisammuneen ydinvoimalan omaenergiansa sähköntuotantovarastonsa akustot, dieselvolyymit, entisen kokoiset suljetut reaktorihallien höyrytilat jne. jäi auttamattomasti alimittaisiksi! Toki TVO ydinkumppaneineen mistään välittämättä "jippoili" näihin vetvellien ja draivellien tiloihin esim. hetkessä katoavia jääkolossejaan. Mutta kun Japanissa sähkökatkos kylmästi osoitti, sulavista jääkiloista EI tosipaikassa ollut edes kosmeettista etua!

Ajatelkaas asiaa vaikka näin. TVO tilasi ASEA- atomilta OL-1 ja OL- 2 reaktoreita. Jonka kaikki keskeisimmät jälkijäähdytysten turvalaitteistot suunnitellaan tasollaan 20GWd/tU, gigawattipäivän verran energiaan. Sitten TVO alkaa pitää uraanipolttoaineensa, ensin 1 vuoden reaktorissaan ennen vaihtorevisiota. Pian ahneus vie voiton 2 vuotta, 3 vuotta. STUK ei puutu asiaan edelleen millään tasoillaan, koska EI korruptoituen välitä, saati edes selvitä mitä on tapahtumassa! Pian nuo TVO:n reaktorit pitävät polttoaineitaan mäskäten 4 vuotta, lopulta jo 5 vuotta putkeen. Kaikki keskeisimmät jälkijäähdytyslaitteistojensa kapasiteetit on mitoitettu yhtäkkiä kolmasosiin siitä, mitä HÄTÄ seisokki vaatii. Aina dieselien, akustojensa ja jopa jäähdytysvesivarastoitaan myöten. Niin ikään jälkijäähdytysten reaktorien s u l j e t u t vetveltilat ja draiveltilatkin On mitoitettuna vain alkuperäiseen höyryntuottoonsa.

Yhtäkkiä tapahtuu kuten Japanissa. Ensin dieselien käyttötehojensa, polttoainehuoltojensa volyymit jää auttamattoman lyhkäisiksi. Pian akustojen tehotmyös jää kolmasosiinsa vaadituista. turvainstrumentoinnit pettää heti. Mutta todella ikäväksi homma alkaa mennä kun jälkijäähdytysenergian höyryt pumpataan suljettuihin vetveltiloihin ja draivelleihin. Kun päälle tunkeva kolminkertainen kaasuntuotanto EI vaan mahdu, niin ei mahdu! Rivissä ydinvoimaloita alkaa paukkua kuin Fugushimassa ikään. Ja s i t t e n on homma kylmääkin kylmempää kyytiä! Kuvitelkaa tovi miksi näin. Koska ydinvoimaloille on annettu kasvattaa vuosien aikana holtittomasti oikeudet polttaa polttoaineensa peräti 3- kertaa tappavampiin jälkivaadetehoihinsa kuin sadat maailman ydinvoimalat on alkujaan suunniteltu! Maailmalla on n y t ties kuinka ja paljon tällaisia tikittäviä ydinpommeja odottamassa vain räjähtämistään Fugushimakseen. Vielä loppuun kertauksena:
--
*Normaalissa vanhanaikaisissa reaktoreissa uraanin palamalimiitti on tasollaan 20GWd/tU, gigawattipäivän verran energiaa. Fugushiman ja OL-3 reaktorien tyyppisissä vastaava palama- arvo on 60- (75) GWd/tU. Ennen kuin polttoaine joudutaan uusissa EPR- reaktoreissa vaihtamaan (Eurooppalainen Painevesireaktori). Polttoaine pidetään näissä selkeästi pidempään sisällä (vanhoissa 1 vuosi < 5 vuotta TVO:lla). Risto Mäki "Kosminen rakkaus vai suuri saatana" s.49: "Käytetyn polttoaineen säteilyhuippu OL-3 tyyppisissä EPR reaktoreissa nousee jopa kolme kertaa suuremmaksi kuin vanhemmissa ydinreaktorityypeissä.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Apr 06, 2011 1:14 pm

Mikä Fugushiman räjäytti?

2007 Japanissa sattui raju 6,8 Richterin maanjäristys, jonka tiimoilla tuhoutui jopa maailman suurin ydinvoimala. Reaktoreita repeili niin pahoin useita, että radioaktiivisuutta valui holtittomiin surutta meriin asti. Toisaalta y h t ä ä n näistä ydinvoimaloista e i syttynyt pahasti palamaan. 2008 maailman energiapositiivisesti kaivettavat uraanit loppuivat lopullisesti. 2011.03.11 Jälleen suuri 9 Richterin maanjäristys iski Japaniin. Ensimmäisinä päivinä ilmoiteltiin 2kpl ydinvoimalan palavan ja räjähdelleen. Seuraavana viikkona ilmoitettiin ketjussa lukuisista ydinvoimalaitosten räjähtämisistä tusinaluokkaan. Niin ikään hälyttäviä tietoja palavista ydinjätealtaista ilmoiteltiin. Kattava kysymys kuuluukin. M i t ä keskeistä m u t t u i survoen ydinvoimalat räjähtäviksi ja paloherkiksi pommeiksi? Lehdistössä asiaa EI ole uskallettu edes hipaista. Niin arka aihe se on. Onneksi asiasta on saatavissa s i l t i riittävää tietoa.

Kun TVO tilasi OL-1 ja OL-2 reaktorinsa. Asetettiin keskeisille turvalaitteistoille tarkoin määritetyt ns. "hallitun- alasajon kriteeristöt. Dieselvaravoimaloitten kapasiteetit, hätäkäyttöalustojen tarvittavat kestotuntimäärät yms.. Yksi kaikkein keskeisin on suljetun reaktorin kyky dumpata jälkilämmön vesihöyryt ns. draivellien ja vetvellien tiloihinsa. Näissä säilöissä vaaditaan tietty tilavuus ja kylmän veden volyymit tuotantotehon suhteissa. Keskeisintä näissä on, ettei k o s k a a n tule tilannetta, että ydinvoimalan höyryntuotanto ylittäisi määrän, jonka reaktorirakennuksen nämä suljetut vesiallastiltäytöt ylittäisivät.

Kun reaktori ajetaan alas generaattori pysäytetään. Mutta reaktori tuottaa seuraavat 3 vrk jälkisäteilyenergiaa. Josta päästään eroon lauhduttamalla se suoraan mereen. Fugushimassa tämä e i enää onnistunutkaan. Mutta reaktorihallin pitäisi ongelmitta silti riittää höyryn kuolettamisiin aina. Japanin ensimmäinen hälyttävin tieto kiiri, kun ruvettiin ilmoittamaan miten kertyvän höyryn takia reaktorirakennuksen volyymit EI riitä ja höyryä pitää päästää ilmaan. Miksi ihmeessä näin? Koska IAEA:n ydinturvamääräysten mukaan jäähdytyskapasiteettien olisi pitänyt hyvin riittää? Lehdistö vaikenee syistä ydinalan mokaamisista tarkoin. Koska kaikkineen aihe on kalmaisa TABU! Jostain julkisuuteen määrittelemättömästä syystä höyryä tuotettiin 2-3 kertaa enemmän kuin tarkat turvalaskelmat olivat huomioineet! Miksi ydinturvamääräykset e i v ä t olleet tässä ajan tasalla?
------------

Kohti Big Bangia!

Tapahtui seuraavaa. Paineen noustessa suojarakenteissa oleva sinällään räjähtämätön höyry vaati palaakseen v i e l ä tien vapaaseen happeen, tämä On keskeisintä. Koska höyryä muodostui syystä tai toisesta liikaa. Vapautettiin paineventtiilit suoraan savupiipusta surutta ilmaan. Suunnaton riski! Koska n y t ei tarvittu enää kuin hetkellinen tehoheilahdus. Jolloin happikylläinen takaiskurekyyli pöllähti reaktorihalleihin. S u u n n a t t o m a t räjähdyspilvet alkoivat päivästä toiseen nauhoittamaan Japanin maailman toimivimmiksi ajateltujen ydinvoimaloitten rivistöjään raunioiksi. Suurelle yleisölle käteen yksi keskeinen kysymys. Mihinkä määräävään muutoksen jalkoihin oli tuhottu muutamassa vuodessa aiempi maailman satojen reaktorien kyvyt lauhduttaa IAEA:n turvanormein suljettuun reaktorirakennuksiinsa?

TVO:n molemmat nyt toimivat reaktorit OL-1 ja OL-2 on tehty koko turvalaitteistonsa osalta 20GWd/tU polttolimiitille ja sen jälkilämpöenergiaotsoille. Mutta ajan saatossa niin TVO, Forttumit, Wattenfallit, kuin näköjään Japaninkin kymmenien ydinvoimaloitten polttolimiittejä on vähin äänin nosteltu m o n i n k e r t a i s i k s i ! Koska energiapositiivisesta uraanipolttoaineesta alkoi olla kasvava pula uraanista ja plutoniumeista revittäisiin jatkossa ihan kaikki pakkoraossa. Lainkaan ymmärtämättä samalla kasvavaa kaksin-, jopa kolminkertaistuvaa jälkijäähdytysvolyymin rekyylitarvetta. Juu ongelmaa ei hämäävästi tule esiintymään "ns. normaaleissa" alasajossa päälisienpuolin. Koska valtakunnan verkosta otettavalla hätäapusähköillä voimaloiden jälkijäähdytysenergiat dumpataan meriin. Mutta k u k a a n ei vaivautunut tajuamaan oleellista. totaalisammuneen ydinvoimalan omaenergiansa sähköntuotantovarastonsa akustot, dieselvolyymit, entisen kokoiset suljetut reaktorihallien höyrytilat jne. jäi auttamattomasti alimittaisiksi! Toki TVO ydinkumppaneineen mistään välittämättä "jippoili" näihin vetvellien ja draivellien tiloihin esim. hetkessä katoavia jääkolossejaan. Mutta kun Japanissa sähkökatkos kylmästi osoitti, sulavista jääkiloista EI tosipaikassa ollut edes kosmeettista etua!

Ajatelkaas asiaa vaikka näin. TVO tilasi ASEA- atomilta OL-1 ja OL- 2 reaktoreita. Jonka kaikki keskeisimmät jälkijäähdytysten turvalaitteistot suunnitellaan tasollaan 20GWd/tU, gigawattipäivän verran energiaan. Sitten TVO alkaa pitää uraanipolttoaineensa, ensin 1 vuoden reaktorissaan ennen vaihtorevisiota. Pian ahneus vie voiton 2 vuotta, 3 vuotta. STUK ei puutu asiaan edelleen millään tasoillaan, koska EI korruptoituen välitä, saati edes selvitä mitä on tapahtumassa! Pian nuo TVO:n reaktorit pitävät polttoaineitaan mäskäten 4 vuotta, lopulta jo 5 vuotta putkeen. Kaikki keskeisimmät jälkijäähdytyslaitteistojensa kapasiteetit on mitoitettu yhtäkkiä kolmasosiin siitä, mitä HÄTÄ seisokki vaatii. Aina dieselien, akustojensa ja jopa jäähdytysvesivarastoitaan myöten. Niin ikään jälkijäähdytysten reaktorien s u l j e t u t vetveltilat ja draiveltilatkin On mitoitettuna vain alkuperäiseen höyryntuottoonsa.

Yhtäkkiä tapahtuu kuten Japanissa. Ensin dieselien käyttötehojensa, polttoainehuoltojensa volyymit jää auttamattoman lyhkäisiksi. Pian akustojen tehotmyös jää kolmasosiinsa vaadituista. turvainstrumentoinnit pettää heti. Mutta todella ikäväksi homma alkaa mennä kun jälkijäähdytysenergian höyryt pumpataan suljettuihin vetveltiloihin ja draivelleihin. Kun päälle tunkeva kolminkertainen kaasuntuotanto EI vaan mahdu, niin ei mahdu! Rivissä ydinvoimaloita alkaa paukkua kuin Fugushimassa ikään. Ja s i t t e n on homma kylmääkin kylmempää kyytiä! Kuvitelkaa tovi miksi näin. Koska ydinvoimaloille on annettu kasvattaa vuosien aikana holtittomasti oikeudet polttaa polttoaineensa peräti 3- kertaa tappavampiin jälkivaadetehoihinsa kuin sadat maailman ydinvoimalat on alkujaan suunniteltu! Maailmalla on n y t ties kuinka ja paljon tällaisia tikittäviä ydinpommeja odottamassa vain räjähtämistään Fugushimakseen. Vielä loppuun kertauksena:
--
*Normaalissa vanhanaikaisissa reaktoreissa uraanin palamalimiitti on tasollaan 20GWd/tU, gigawattipäivän verran energiaa. Fugushiman ja OL-3 reaktorien tyyppisissä vastaava palama- arvo on 60- (75) GWd/tU. Ennen kuin polttoaine joudutaan uusissa EPR- reaktoreissa vaihtamaan (Eurooppalainen Painevesireaktori). Polttoaine pidetään näissä selkeästi pidempään sisällä (vanhoissa 1 vuosi < 5 vuotta TVO:lla). Risto Mäki "Kosminen rakkaus vai suuri saatana" s.49: "Käytetyn polttoaineen säteilyhuippu OL-3 tyyppisissä EPR reaktoreissa nousee jopa kolme kertaa suuremmaksi kuin vanhemmissa ydinreaktorityypeissä.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Mon Apr 18, 2011 5:53 pm

Turvajärjestelmä 327

Hätkähdyttävää on huomata miten ihmiskuntaa pakottamalla pakotetaan reagoimaan historiansa e h d o t t o m a s t i tuhoisampaan siviiliydinkatastrofiinsa. Tilannetta on vaikeaa edes jäsentää. Ydinalan ylimieliset papistot on vaiennut kautta maailman. Japanista tulee käsittämättömänä munkkilatinana tiedotteita. Kenties Japanin 13kpl ydinraunioilleen "aletaan" aikanaan tehdä j o t a i n. Ei nyt toki lähikuukausina. Mutta 3kk kenties 6kk päästä? No yhtä kaikki viimeistään 9kk on nyt sovittu aikatauluksi. Jolla Tepco yrittää pikkuisen mietiskellä taivasalle valuvien lukuisten ydinreaktorien täysin kontrolleista karanneita satojen tonniensa näkemällä tappavia päästötonnistojaan. No toisaalta säteilyt on jo viimeisimmissä videointien kuvissa muuntanut nelisen reaktoria silkoiksi pölykasoiksi.

Kansa taputtaa karvoittuvia käsiään ja onnittelee onnenkyynelin. Aiempi ydinvoimaloitten palon sammutusaikataulun 40v loputon odotettu uraaninpolttelu rajataan sentään vuoteen! Kaikki on oleva taas hyvin. Fugushiman 311- ydinkatastrofin kaikkein keskeisimpiin ongelmiin liittyy myös sammutetun reaktorin jälkijäähdytyssysteemien totaali pettäminen. Kuvaavaa, ettei yli kuukauden päästä a i n o a a k a a n pysäytettyjen reaktorien jälkijäähdytyspumppua ole saatu käymään. Kastuivat merinousuun mokomat, eikä saada kuivaksi ja käyntiin kirveelläkään.

Aiheesta ei saa edes keskustella, on jälleen kerran Suomen liki ainoan yksityiskohdista tietävän ydinammattilaisen kerrottava lukijoilleen vastaamatta jääneeseen kysymykseen tietofaktat miksei. TVO olkoon jälleen avartavana esimerkkinä. Koska STUK on JO kertonut, ettei maailman suurin ydinkatastrofi aiheuta tikun ristiin pistoa ydinturvan lisäämiseksi maailmassa. Eipä tietysti, koska maassamme ei ole kukaan edes tietoinen siitä miten vastaavat Japanissa hukkuneet systeemit on Suomessa tehtynä. Reaktori on se korkein voimalan näkyvä ja nyt useasti myös räjähdellyt rakennus nimeltään B- rakennus. Edestäpäin katsoen lähin ja ylväspylväänä keskellä voimalaa.

Kun reaktori ajetaan hätäjälkijäähdytykseen, alasajetun reaktorin vesijäähdytyksistä elintärkeät seuraavat 3 vuorokautta hoitava sprinklerijärjestelmät. Johon tässä keskitymme, on Asea- atomin OL-1 ja OL-2 laitoksien koodinumeroltaan järjestelmä 327. Juu systeemin A, B, C, D- subbien 4kpl keskeisintä jättivesipumppua on B- rakennuksen tasolla - 91. Oikealla ja vasemmalla puolella 2m suuruisten rautaisten pyöreiden typpitäyttöslussien alapuolella. Miinus - 4,5m maanpinnan alapuolella. Suuret sähkökäyttöiset metalliset vesipumput peteissään. Itse asiassa jo v a l m i k s i hukkuvina metrejä meripinnan alla! Merivesinousuakin ilman odottamassa ohuiden vuotavien peltioviensa takana totaalista katastrofaalista uppokylpyään ja paloaan merivesioikosulkuunsa. Juuri vastaavaan joka tuhosi minuuttiluokissa Japaninkin k a i k k i varmistetut ja ns. "turvalliseksi" luulotellut keskeiset hätäsuojajärjestelmät hetkessä.

Japanissa nyt mikään ei kyennyt pelastamaan näittenkään keskeisten turvapumpustojen käyntiä edes IAEA:n ydinturvalakien minimin 3 vuorokautta. Vaan reaktorit, räjähti, sulivat ja palavat yhä. Yksinkertaisesta tyhmyydestä. Miten elintärkeät esim. pääsuojaussprinklerien pumput sijoitetaan maailman sadoissa reaktorilaitoksissa merivesien tulla monttuunsa. Jotta p i e n i n k i n vesimerinousu ne kaikki tuhoaa hetkessä. Kuvaavaa, STUK:n kaltaiset ns. ydinturvasta vastaavat tahot ei tee tikkua ristiin vaikka kymmenistä ydinvoimaloista on tullut hätäpaniikissa ilmoitus, alusta lähtien hemmetin tyhmästi suunniteltuja. Toki, jos ajateltaisiin edes tovi pitäisi h e t i muuttaa edes kosmeettisesti turvallisempiin paikkoihin ylemmä.

Mutta mitä tekee IAEA:t ja STUK:t ? Ottavat tukun setelivoitelua. Asioiden megamokaamisista EI poliisikontrolloinnein sallita lehdistöitävän yhtään missään. 2007 Japani menetti maanjäristykseensä 7 kpl reaktoreita. Nyt jälleen meni kolmen vuoden jahkailun takia tuplasti enemmän. No ehkä jo ensivuona lisää. Tällaisista yksinkertaisista mokaamisista ja turvallisuudesta täysin piittaamattomien ydinturvahuijareiden totaalisen ammattitaidottomista tekemättömyyksistä. Näkemämme on kohtalokkain varoitus ydinvoiman täystuhokyvyistä. Tuskin seuraavalla kerralla saamme enää edes mahdollisuutta perua kaikkialle levittäytyviä magaanbereja ydinvirheitä.. .
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Sat Jun 11, 2011 6:31 pm

Sweden caves 2011.

Arto hei

Palasin viimein 31.6.2011- 08.06.2011 Ruotsin: Second International Conference on Granite Caves Sweden 2011. Kansainvälisestä graniittisten luolastojen kokouksesta. Paljon lisää maan kallioperän epävakaisuuksien merkkien tuntemuksia ja tektoniikan mekanismeja oppineempana maailman parhailta. No hei kansainvälistä geologian professoria ja huippututkijaa kun opettajanani on tällä reissulla oli niin mieleen jäi. Mainitaan nyt vaikka Itävalta, Espanja, Hollanti, Ruotsi, Italia, Sardinia. Ja jonossa toki Vesa ja Arto kanssa myös pystyssä pitämämme Suomalaisaosaminen myös.Mikäs, ettei meikäläisille sopinut istua kunnanjohtajan kutsypöydässä ja edustramassa avoimesti nimenomaan a i t o a ydinkriittisyyden perikuvaa ja muutenkin asiallista "suomikuvaa maailman edustajana"!

Hyvin kuvaavaa konferenssille oli, ettei sieltä saanut soitettua esim. Suomeen käytännössä lainkaan. SÄPÖ ja SUPO olivat itse asiassa niin aggressiivisia tässäkin sananvapausterrorismissaan. Että vielä meni pitkästi aikaa saada netit ja puhelimet toimimaan edes palattuani Suomessa! Kokouksemme aloituspaikkamme oli Ruotsin Nynäshamn. Sieltä vierailimme mm. kuuluisissa Ruotsin graniittiluolastoissa, kuten Lövhagenin äärimmäisen vaativassa ja todella ahtaassa luolastoissa. Frugrottan pituutta 261m ja korkeuseroa 20m. Kartoittajana Björn Grinder m.fi. Sieltä lähdimme tutustumaan Ruotsin tunnettujen jo löydettyjen maanjäristysten irti ampumien tektoniikkalohkareiden ja kiistattomista Pohjolan tektoniikasta kertoviin suurten kiviröykkiöiden metaaniventtiilirakenteisiin. Suunnattomat kivet olivat pyörineet pyöristyen metaanivesi- injektiokuilun päällä vakuuttvin demoin. Noin 1300luvun vanhaa kivistä linnanrauniotakaan kohteenamme unohtamatta. Tutustuimme mm. maailman vanhimpiin kivettyneisiin stromatoliittifossiileihin St. Vika.ssa.

Täynnä hyttysiä ja luolahämähäkkejä olevaan luolaan pääsimme tutustumaan puolestaan Tuppstensgrottanilla. Seuraava kohteemme oli Klövberg Cave, niin tai siis grottan ruotsiksi. Yli 50m pitkä luolastosysteemi graniittisessa gneississä. Erittäin vaikuttava tutkimuskohde niin ikään. No kaarsimme seuraavaksi tutustumaan vaikuttavaan deltahiekkasedimentaatioon. Josta hahmotimme normaalisti yhdessä kesässä muodostuneen liki 20m korkeaan hiekkasedimentaation. Ja kuten arvasitkin jo seuraava kohde vastaava jäätikön sedimentoima jokideltta. Josta löytyi häikäiseviä jälkiä alueelle iskeneistä luokkaa yli 8 Richterin "mega- liquefaction". Maanjäristysten läpi savikerrosten ja hiekkasedimentaation pusertamia metrienluokkien nousupulskeita hiekkakerrossedimenteissä. Ja jopa miehen kokoisia kivimöykkyjä mukaansa puskeneista tektoniikkojen virtassedimentaatioista.

Pukebergsin luolastosta eittämättä jäi mieleen luolan perällä lymyävä täysin pyöreä kivikuula. Jonka maanjäristyksen aukoman kalliorepeämän halkaisija oli nyt vain 10cm. Oli auennut vähintään 5- kertaiseksi. Että yläpuolinen pyöreä kuula oli läpi luolaston katon, pohjaan pudoten. Erittäin vakuuttavaa dokumentaatiota todistamassa miten luolan massiiviset kulmikkaat kuutiokivet olivat maanjäristyksissään hypähdelleet paikoiltaan megaenergioillaan. Mega isoja kivikuutiorakenteita näimme kiistatta demoissa muodostuneen.
-------

Caves 2.

Siinä kun Suomen GTK tahii kalliomuutosten ajankohtia satojen miljoonien haarukalla. Niin Ruotsissa näkemämme maanjäristyskivikuutiot määriteltiin iältään tarkoin esim. 9980 vuotta BP! Vakuuttavaa, jos tajuaa mistä oikeat geologian osaajaprofessorit on asiallaan. Eikä Posiva TVO:n tusinatumpelot suomalaiset GTK:neen. Nesteytymä, Mörnerin tutkimana 2003 ja 2005 Myra West. Seuraava etappimme olikin huippusalainen luola. Josta löytyi ensimmäinen varmasti tektoniikan luolaan altaan iskemä hiekkadeltta. Luolassa on käynyt nyt vain löytäjä ja "me". Eli sisälle änkeytyneet puolisen tusinaa. No meikäläinen maailman ensimmäinen suomalainen ja ylipäätään ulkomaalainen. Joten näillä tasoilla tektoniikan sensaatiot maailmalla näissä nykytasoissaan vaan menee.

Paleoseisminen tektoninen maanjäristysjärvisedimentaatio 9663 BP ja yli 8 magnitude. 15m tsunamiaallosta kyse. Löytäjinä Mörner & Dawson 2003, 2008, 2011. Svartsjön ja osallistujille siellä demotta sedimenttinäytteenottoa. Bodagrottorna, Bodan yli 150m kanttiinsa olevat luolastot. Todella Ruotsin helmiluolasto. Kartoittajana hieno paikallinen pienmaanviljelijä Alf Siden, vuoteen 1980. Kehittänyt jopa oman erityisen luolaston korkeudetkin huomioivat värikarttasysteemit. Ehdottomasti maanjäristyksessä muodostunut luolasto. Ylös leijailuasentoonsa jumittunut kiviblokilohko on oiva merkki maanjäristysten vaikutuksista.

Luolastojen alle on oikeustaisteluin kustannettu myös porausnäytteenottojen verkostoja. Skålberg, metaaniventtiilin ja tektoniikan yhteisräjähdys. Niinkin uusi maanjäristysajoitus kuin 3 200 BP. Falgbergissä näimme luokkaa 20m vertikaalisesti kilpikivipintaansa pitkin liukuneen massiivinen tektoniikkaseinämän. Valtaisa luokkia 10m kanttiinsa oleva "Niklas' tea- house" rannalla. Löydetty muuten 1999. Kivi hypähtänyt Hudiksvallista länteen ulottuvalla niemellä. Siirtynyt viitisen metriä ylämäkeen valtavasta tektonisesta energiastaan. Todella häikäisevää, vakuuttavaa ja ydinalan suureksi harmikseen dokumentoitua tektoniikkadataa kaikki tyyni.

Seuraava etappimme Hölick luolasto 1 288m ja kartoittajana Alf Siden 1983- 1991. Kuten näissä aina. Aktiivinen ja osaava paikallinen. Joka on ottanut luolastotutkimukset elämäntyökseen, jota muut ei kykene tekemään. Jos mahdollista, nimenomaan tämä luolasto on koko Ruotsin vaikeafraktaalisin, linjoiltaan sekavin graniittiluolasto. Iso ja järissyt palasiksi ainakin kaksissa maanjäristyksissään 9663 BP, toistamiseen jään poistuttua 9800 BP. Kivikko on siis kokonaisuudessaan liikkunut sivuun peruskalliosta n.50m. Erikoisuutena tässä mielenkiintoisia ja ahtaitakin kallioluolastoja sisältävässä luolastossa on alueen läpi virtaava jokipurosysteemi. Näimme myös erittäin kiinnostavan koko Ruotsista löytyneen varmimman tapauksen, jossa rikkoutunut kalliorinne oli pomppinut vastaan jäätikövirtojen tulosuuntia valtavina kivikuutioina.

Vastaavaa löytyy kuulema yhdestä löydöstämme Suomesta, eli Laitilasta. Suomesta löytyy kyllä muutakin mykistävää. Eteläisestä - Suomesta tektoniikkavoitelun kilpikivipintaa. Nyt penkistä kiinni. Selkeää dokumentaatiota 15km sivuttaissuuntasiirroksesta. Pohjoinen sivustonsa Atlantin selänteen painamana itään. Ja eteläosa länteen. Pystysuuntainen kilpikiviraapima tässä on puolestaan mitattu uskomattomaksi 1 000m! Miettikää. Fukushiman vastaava on v a i n 8m! Se siitä Suomen kalliovakausilluusioista taas. Niin Posivan killegnesiisikivi on tunnetusti ainetta, joka on rakennuskiveksi kelpaamaton. Saatuaan nyttemmin happea turpoaa vettä imien ja hilseilee hipuiksi. Pian muuntuu neliportaisesti. . niin tosiaan oikein. Kuulema silkaksi saveksi muutamissa hapettavissa vuosissaan! Ei mikään ihme, että Posivan 420m paksu katto on JO alkanut pudota ja tappaa altaan työväkeä epävakaana. Vaatii nyt Posivan tiedoin koko alueen kevyen liikenteenkin seisauttamista liian vaarallisena luolastolleen.
--

Huippuvideointi muuten maamme ensimmäinen dokumentointi luolalöydöksistämme, ennen Ruotsin 2011 ekskursiotamme. Tämä esitettiin konfferenssissa:

http://www.youtube.com/user/Styrgefilmi?blend=22&ob=5
--------

Mitä kurssista sitten oppii?

. . .Tästä se lähtee, Vesan kanssa Viikingline ja Tukholman satamasta. .
http://kuvaton.com/k/Yp5F.jpg
Image

jartkuu.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Jun 15, 2011 8:34 pm

Huomioita 2 kansainvälinen graniitti luolastot Ruotsi 2011 kurssista

Eräs kaikkein keskeisin hämmästykseni aihe. Koko Ruotsin graniittisten luolien 2011.06 pidetystä kokouksesta oli, miten niin Olkiluodon, kuin koko itäisen Ruotsin rannikot muodostuivat samaisesta peruskalliosta. On hämmästyttävää huomata miten molempien maiden niin ydinjäteluolat, kuin keskeisimmät ydinvoimalat on haluttu typerimmin tehdä maailman huonolaatuisimmalle kaltiolle. Suomessa on aina pyritty valehtelemaan julkisuuteen miten molempien maiden suunnittelemat ydinjätteen Onkalot lepäisivät vuosimiljoonat kestävässä perusgraniitissa. Miten s u u r i voikaan valheet olla!

Areva määritteli TVO:n ydinvoimalaitosten perustat ja rakennuskivet rakennuskiveksi kelpaamattomaksi kiillegneissiksi. Mitä ihmettä, eikö tosiaankaan ole huomattu mitä kivi näissä ydinvoimalaitosalueissa on?
Aivan varmasti GTK:t ja muut STUK:ssa tajuavat miten ala- arvoisesta kivestä perimmältään on kyse. Mutta, että myös Ruotsissa on koko ydinvoimalaitosten keskeisin kaltioperusta Suomesta tuttua kiillegneissihilsettä. Oli jopa minulle tyrmäävä huomio. Ilmeistä, koko Itämeren rannikot ovat muodostuneet tästä sedimentoituneesta mätäliejukallioista. Kokouksessamme mukana olleilta geologeilta. Huomatkaa myös Suomalaistahoilta sain kuulla miten kiillegneissi toimii tuhoutuessaan happeen.

Ensin kiillelamellit imevät turvoten vettä. Tässä vaiheessa rakenne hajoaa kuin kalan suomut kaikkialle. Muutamassa vuodessa neliportainen kivimuutos kalliosta silkaksi saveksi tapahtuu. Olenkin aina ihmetellyt mistä on peräisin Olkiluodon, Länsisuomen suuret sinisavikkokerrostumat. No totaalisen tuhoutuneesta kiillegneissistä se siis erosoituu. Hirveä tieto. Tästä kivestä maamme TVO:n ydinvoimalat, Posivan onkalot ja myös Ruotsin Forsmarkit ja ydinjäteluolastot on rakettu. Eroosion jälki voi olla todella outoa. Ekskursiossa sain kuulla myös mistä maailman meriä täyttävät suolat on paljolti muodostunut. Erosoituva graniitti on tuottanut merien suolamäärät. Aivan uskomatonta miten valtaisia määriä ns. "ikuiseksi luultua" kiveä on myös sillä sektorilla tuhottu alkutekijöihinsä.
---------

Nynäshamn ekskursio 2011

Mennessäni tähän Ruotsin huippuammattilaisten, professoritasoisten graniittisten luolien kokoukseen minulla oli perustietonani Suomesta, että maassamme on 2kpl luolia, Susiluola ja Ilveskolo. Suomessa siis vakaaksi väitetyssä kallioperässä e i ole luolia lainkaan. No olimme löytäneet Olkiluotoseuduilta 4 kpl lisää luolastoja maastamme ja tämän tiedon halusin tuoda myös esitelmässämme laajalti julki. Graniittinenkin kivi siis halkeilee, syöpyy ja muodostaa luolastoja paljon ymmärrettyä enemmän. Italialainen graniittisten luolien naistutkija L. Sanna läväytti heti kättelyssä pommin pöydälle. Hän oli tehnyt tutkimuksiaan mm. Sardinian saaren luolastoissa. Hämmästyttävimmät löydöksensä osoittivat miten esim. karstiseen kalkkisille kalikoille muodostuneet syöpymäonkalot lävistivät o n g e l m i t t a eteensä tulleet graniittiset kivet.

Vau, siis oikeesti! Sama luolasto saattoi lävistää ongelmitta eteensä osuneet paksutkin graniittiseinämät tuosta vaan toistuvasti.Ionivaihdoin, syöpymällä, tektoonisesti ja esim kavitoimalla. Yleisin luolatyyppi oli ns. "kontaktiluolastot". Joissa esim. kalkkikarstisen kallion ja graniittikiven rajapintaan uurtuu ja syöpyi valtaisia luolamuodostelmia. Sanomattakin oli selvää, ettei asiaa oltu ydinalan vastustuksesta tutkittu. Ei vaikka selvisi, että esim. Brasiliassa graniittiset luolastot olivat jopa yleisempiä kuin kalkkikiviluolastot. Aika oli kuulema tehnyt tehtävänsä sieläkin. Ja taas asiat oli jätetty pelottavan vähälle tutkimukselle keinoistaan miten graniitti katoaa luolastoista?

Pommia kokouksessa putoili tasaisen tappavaan tahtiin sitä mukaan kun esittelijät vaihtuivat. Esim. Suomen luolastojen määrät. En saattanut uskoa korviani kuullessani, että Suomessa on suuriakin ydinalan tarkoin salaamia luolastokomplekseja. Eikä toden totta mitään pikkumääriä. Vaan jopa Ruotsin tuhansia luolia e n e m m ä n ! Joka tapauksessa reippaasti toista tuhatta olivat tutkijat jo maastamme löytäneet. Pelkästään mm. Turun kaupungin tektoniikan ruhjomia graniittisia luolia kuulema puolisen tusinaa. Ja mikä kummallisinta aiheesta on jopa salakirjaa:" Seikkailijan kiviopas Varsinaissuomen luoliin, Tuomo Kesänen. Suomen 100 geologiset kohteet Aimo Keijonen."

Myös eräs toinen Olkiluodon seutuevien luolastolöytömme erityispiirre tuli varsin pian julki. Ruotsissa luolastot olivat p a l j o n odottamiani lyhyempiä kalliokasojen sekanaisia tektoniaktivisiin aluskivimurskeeseen tulleita. Ennen kaikkea niissä oli niin ahdasta, että sai ryömiä alinomaa läpi päästäkseen. Toki isojakin osahalleja oli vielä jäljellä. Mutta v a i n meidän Länsirannikolla tutkimamme luolastot oli niin suuria, ettei siellä tarvinnut ryömiä käytännössä missään! Varsinkaan jopa yli 10m korkeita Suomen luolille ominaisia korkeita katedraaleja ruotsalaisluolissa oli tuskin lainkaan. Miksi näin?

Selitykseksi jäi, että luolan koko on suoraan verrannollinen niiden muodostaman maanjäristysten rajuudesta ja kivilaadun heikkouksista. Mitä isommat tektoniset pommit on osunut, sitä järeämmät järkälekivet ovat ampautuneet syvyyksistä muodostamaan tektonisia suurluolastojaan. Toisaalta Olkiluotomainen kiillegneissi valtalajina myös Ruotsissa oli myötään luolastoissa rapautunutta ja murentanut tiloja myös alaspäin. Maanjäristyksien tuhojen lisätehokeino, purkautuneen metaanijääklatraatin määrät maaperästä oli oleellinen tehokeino tekemään luolastoja. Olkiluotoseudusta y h ä rajusti purkautuvat BIO- metaanimassiivisuudet olivat oleellinen lisäefekti juuri Länsisuomessa verrattuna paljon vakaampiin kaliostoihin.
-------

Maanantai 13. kesäkuuta 2011 | Verkkolehden 17. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio

* Merkittävää tällaisessa uutisoinnissa oli miten jälleen kerran rajusti ydinalan tektonisten luolasalaisuuksien tietoihimme ja ulkomaille vientiimme alettiin reagoida. Aika hurjaa, miten kaikki pidetään kynsin ja hampain vuosisadat salaisuuksina. Mutta kun me Vesan kanssa väkisin aloimme myyttejä rikkoa, niin tällaista. . .
--
Mätikän luola Maskussa kuuluu Tuomo Kesäläisen lempiluoliin. Sen löytäminen vaatii maastokarttaa ja kompassia.
Varsinais-Suomen luolat kutsuvat seikkailuun. Turun Sanomat 21.4 2011 18:11:49
Kaikki eksoottiset matkakohteet eivät sijaitse merten takana ja seikkailla voi kotikulmillakin. Näin tuumii turkulainen valokuvaaja ja luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen. Hän haluaa nostaa unohduksen alhosta luolat, joita Varsinais-Suomestakin löytyy kymmeniä. Maailman mittakaavassa kotoperäiset lohkareluolamme saattavat olla pieniä, mutta eivät ne silti mitään kivenkoloja ole; joihinkin Turun seudun luoliin mahtuu helposti kymmeniä, jopa satoja ihmisiä.

Oman lisämausteensa luolaretkeilyyn antavat niihin liittyvät tarinat ja uskomukset. Pienemmässäkin kolossa on kiva tunnelmoida, kun tietää vaikkapa legendaarisen Sika-Kyöstin, pahamaineisen varkaan piileskelleen virkavaltaa juuri samassa paikassa joskus 1800-luvun alkupuolella. –?Luolat kiehtovat, eikä vähäisin syy varmastikaan ole seikkailuelokuvien ja lastenkirjojen luomissa mielikuvissa, Kesäläinen sanoo.
----------

SWE ekskursio karttoja 2011

Sen verran kiinnostuskaarretta osoittavia kyselyitä minulle tästä Ruotsin graniittisten luolien materiaaleistani on jo esitetty. Jotta kiiruussa päätin julkaista pienen lisäosan kaikesta siitä erittäinkin mukaansatempaavasta materiaalinvirrasta, jota kurssiputkessani koin, opin ja näin. Erityisen mielelläni näitä julkaisen, koska FIN sisäministeriössä tämä huipputarkoin sensuroitu materiaalistoni sai orastavasti häkellyttävää närää, piukuheittoineen jo aikaiseksi.) Kuten lukijani muistamme k a i k k i sellainen maaperämme geologisista epävakausksista ja tektonisista dokumentaatioistaan. Joka suututtaa äänekästä maamme IAEA:n korruptoimaa ydinlobbausporrasta on saatava tietysti suuren yleisön käyttöön mitä laveeraavin vedoksin. Eihän hei tämä nyt ihan kattavaa toki. Mutta makuun pääsette. .

Ruotsin länsirannikon karttakoosteilla ollaan. Toimintakeskuksenamme ja majoituksenamme Nynäshamn.
http://kuvaton.com/k/YWHA.jpg
Image

Ensimmäisinä etappinamme ollut suurempi luolastojärjestelmä. Tässä viitekartoitusta siitä millaisiin kokoluokkiin luostot asettuu Ruotsin materiaaleissa. Tähän Fruberget luolastoon liittyi kansanperinne onkaloissaan asuneesta kahdesta noitanaisesta.
http://kuvaton.com/k/YWHG.jpg
Image

Näitähän sitten oli, eli Klövberget. Hyvin eli mieli mukana ja tutkimusinto päällänsä kympillä näissä. . .
http://kuvaton.com/k/YWHX.jpg
Image

Poistuimme Ruotsin leppeistä tammilehdoista hyvinkin kotoiseen suomalaismetsätyyppeihin. Sundsvall näyttäytyi silmissäni yli 300km päästä pohjoisempana kuin Suomen Lappi pikku tuntureineen. Öö. .no tai ei toki ihan, koska kieli, mieli ja maisemat oli toista maata. Yhtä kaikki nyt tultiin hottoppiin luolastokuninkuuslajissa! Perskutarallaa oltu kuin Porin korkeuksilla! Oli meinaan outoa kun sen tästä hiffasin.
http://kuvaton.com/k/YWH1.jpg
Image

Brogården ja hehkutusta ilmassa. Siitä se näyttävyys juuri reissullemme tuli ja iti.
http://kuvaton.com/k/YWHD.jpg
Image

Boda cave, o u h JEE! Olisittepa vaan olleet näkemässä. . .!
http://kuvaton.com/k/YWHt.jpg
Image

Falkgberget. Juu ei näyttävyydet todellakaan rajoittunut luoliin. Vaan maaperän tektonisten pommien jäljiltä löytyi kyllä sellaisenkauniita ja katseen vangitsevia kallionousujen seinämiä. Joiden äärillä ydinherroilla ikenet alkaa näistä dokumentaatioistani paistaan.
http://kuvaton.com/k/YWHx.jpg
Image

Vaane luolat ovat silti se hotti. Hölig cave, ou my main. Kahden massiivisen maanjäristyksen kallioista kauemma raastamat luolastosysteemit. Richtereitä 8-9! Nyt mentiin sitten luolastoon jossa oli ihan oma egen jokisysteeminsä mukana. Että tältappaa. Ydinalueitten valheille kyyditystä keksityistä maaperämme vakauksista oikein i s o l l a hakmoilla!
http://kuvaton.com/k/YWHs.jpg
Image

Metaanioppia Bodan luolaston ilmakuvaa lukemalla.
http://kuvaton.com/k/YWia.jpg
Image
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

topinyg12
Sr. Member
Posts:562
Joined:Wed Apr 17, 2002 8:26 pm

Re: video.

Post by topinyg12 » Fri Jul 08, 2011 9:49 pm

Jos kerta ei saa mukamas rakentaa yli 10kv sähkölaitetta, niin jää bensiinimoottorilliset autot tekemättä.

Normi auton puolissa on nimittäin 15-25kv jännite riippuen autosta.

Parhaimmat puolat kehittävät jopa 35kv jännitteen.

Juuri päästöjen takia bensiini pitää palaa puhtaasti.

DDDDDDDD
Jr. Member
Posts:47
Joined:Sat Jul 16, 2011 11:26 pm

Re: video.

Post by DDDDDDDD » Wed Jul 27, 2011 1:04 am

nooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

User avatar
Stevie Wonder
Jr. Member
Posts:15
Joined:Fri Jul 29, 2011 1:18 pm

Re: video.

Post by Stevie Wonder » Fri Jul 29, 2011 1:25 pm

&#8365;&#8595;&#8358;&#8299;„‡&#8223;&#8159;&#8370;‰&#8337;&#8319;&#8356;&#8365;&#8595;&#8358;&#8299;„‡&#8223;&#8159;&#8370;‰&#8337;&#8319;&#8356;&#8365;&#8595;&#8358;&#8299;„‡&#8223;&#8159;&#8370;‰&#8337;&#8319;&#8356;&#8365;&#8595;&#8358;&#8299;„‡&#8223;&#8159;&#8370;‰&#8337;&#8319;&#8356;r435657wyhgcxv57390338ikj]\\][fgbn,.//,.

User avatar
BBBBBBBBB
Member
Posts:105
Joined:Wed Feb 09, 2011 2:56 am
Location:Loonyland, pancakehouse

Re: video.

Post by BBBBBBBBB » Fri Jul 29, 2011 10:05 pm

kkk

User avatar
AGAG
Sr. Member
Posts:7857
Joined:Fri Jun 06, 2008 3:04 am
Location:El Salvador

Re: video.

Post by AGAG » Sat Jul 30, 2011 7:19 am

pahamaineisen varkaan piileskelleen virkavaltaa

????????????????????????????????????????????????

Who could that be?
---...---

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Sat Jul 30, 2011 11:26 pm

US-blogistani

23.7.2011 21:52 Veikko Kukkonen. Aseta tuon hehkuputken rinnalle toinen samanlainen putki, joka on 180 astetta eri suunnassa (tyristori toisessa päässä) ja toista koe.
--
* Ei toki tämäkään ongelma. Muutaman metrin päässä aiemmin kuvaamastani säteilyn eroosoimasta 36w loistelampustani on keittiön vastaava valaisin. 2* 36W lamppu. P o i k i t t a i n TVO:n säteilysuuntaansa lännestä. Eli valaisin on etelä- pohjoissuunnassa palanut jo vuosia. Kuvasin vertailuksi tämän. Ensin yleiskuva niin, että oikealla on etelän suunta 90 asteen kulmassa ydinvoimaloihin:

http://kuvaton.com/k/YIN3.jpg
Image
Pohjoispääty on tässä kuvassa:
http://kuvaton.com/k/YINn.jpg
Image
Eteläinen pääty:
http://kuvaton.com/k/YIND.jpg
Image

Ja kuten huomasimme ei h a j u a k a a n aiemmasta karstakolmioista. Itse asiassa vuosienkaan poltosta ei loistelampun päätyjen välillä ollut mainittavaa säteilyeroosion muutospoikkeamaa. Pientä tummumista toki molemmissa päissä. Koska säteilyn paine ei ollut vaikuttanut pituussuntaan. Tulos yllätti selkeydellään jopa minut. Kovasti kyllä katsottuani asiaa näyttää siltä, että nimenomaan lampun palosunnalla on selkeä merkitys. Ilmeisesti aktivoitunut ja ionisoitunut elohopeahöyry kokoaa nin rajusti kanavasäteilyn plutoniumeja, että juuri s i k s i EU pikakieltää elohopeahöyrylamputkin. Ainakin juuri niissä elektrodien mustumiset on ihan omaa luokkaansa!
--------

Tyhjiölamppujen synkkä Pu-239 sisus

Nyt alat varmaan tajuta miksi EU paniikissa kielsi niin elohopeahöyrylamput, kuin tyhjiössä olevat hehkulamput, kuin esim. TV- tyhjiöputkikin haluttiin käytännössä pika pikaa pois ihmisten kodeista! SYY kauhistuttavan selkeä. KAIKKI tyhjiöputket dokumentoimallani tavalla kokoavat säteilyn raskasmetallisia ionisaatiokertymiä sisuksiinsa silmin nähtäviksi karstakertymikseen! Mietis vaikka m i k s i loistelamppujen valtion kontrolloima ongelmajätelain mukainen kokoaminen tuli EU- määräyksin pakolliseksi yhtäkkiä. Kun niitä oli ensin surutta ajettu kaatopaikoille laivanlasteittain 80v putkeen!

Hupaisaa näissä ns. "elohopean" kokoamistalkoissa onkin, ettei putkista l ö y d y gramman grammaa enää niistä käytössään ulos ja pilalle ionisoitunutta elohopeaakaan. Siksi lamppu j u u r i sammuu kun elohopea niistä kokonaan loppuu!) Miksi aiemmat jykevämmät olisivatko olleet 40mm paksut loisteputket korvattiin näillä ohuemmilla 25mm luokkasilla. Tuskin yllätyt, että esim. TVO muuttaa ja muutti kaikessa hiljaisuudessa ydinvoimalansa tuhannet säteilyjä erityisen tappavasti imuroineet loistelamppunsa mystisesti v a i n 10mm paksuiksi huippukalliilla erityisiesti ydinvoimaloille kustomoiduilla elektronikuristimilla varustetuiksi erikoisloistelampuikseen. Totaalissa uutispimennossa, kuinkas muutenkaan!

Syyt alkaa karuin viranomaistoimin myös meille asti paljastua. Jokainen tyhjiöputken kuutiosenttimetrilisänsä kokoaa ne plutoniumkiintiöönsä sumeilematta ydinvoimaloista tulleilleista lävistävistä plutoniumisista kanavasäteilytonnistoistaan! Seuraavaan lähetteeseeni selitän oleellisimman kvanttiydintasoin. Mikä on tuo tarkkaa tarkemmin salattu mekanismi, joka muuntaa elohopeaiset, erityisesti siis tyhjiöputket plutoniumin ja vastaavien uraanijohdannaisplasmojen, kanavasäteilyjen keruukaatopaikoiksi. Tavalla josta USA:n Interpol juttututkintani nähtyään karkasi kimppuuni kuin hyeenat 07.2011. Syväluodataan asiaa lähemmällä, opastavalla grafiikalla;

http://kuvaton.com/k/YINS.jpg
Image
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
BBBBBBBBB
Member
Posts:105
Joined:Wed Feb 09, 2011 2:56 am
Location:Loonyland, pancakehouse

Re: video.

Post by BBBBBBBBB » Sun Jul 31, 2011 3:13 am

AGAG wrote:pahamaineisen varkaan piileskelleen virkavaltaa

????????????????????????????????????????????????

Who could that be?
Lady agag

User avatar
Derrick Rose
Sr. Member
Posts:591
Joined:Sun Jan 23, 2011 3:02 am
Location:Chicago

Re: video.

Post by Derrick Rose » Thu Aug 04, 2011 12:47 am

Too many text in this topic...........................! :( 8)

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Aug 24, 2011 9:30 pm

4+ 1 Loistavaa videota tekijä Jouni S. ja Arto Lauri Yotube.

*Joita SUPO alkoikin heti lennosta sabotoimaan laittomasti, koska olivat liian tehokkaita ja vaarallisen totuudenmukaisia. Eli sabotoimattomammat osoitteet tutusti sfnet.keskustelu.energia

Haastattelu ydinvoimasensuuri, Fukushima
http://www.youtube.com/watch?v=36VrXtAS2uE

Eväsretkellä Olkiluodossa 1
http://www.youtube.com/watch?v=Wlqrg1zi ... re=related

Eväsretkellä Olkiluodossa 2.
http://www.youtube.com/watch?v=lMIudvss ... re=related

A Theory of fukushima.
http://www.youtube.com/watch?v=lzwBDlLg ... re=related

A theory of Fukushima in english!
http://www.youtube.com/watch?v=fMxOdBZESrY
--

Englanniksi käännetty video löytyy myös turvattuna täältä:

http://www.youtube.com/watch?v=8l947Cw0fsY

Hollantilaissivuilta.
http://www.dutchsinse.com/blog/?p=1365

Yotube palautetta ko. videosta 17.08.2011.

*55kpl palautetekstiä Amerikoissa hetkessä, miltei 98% myönteisenä. Vai EI teoriani muka kelpaa?)) Interpol sensuroinutkin paniikissa suurimman osan suitsuttavista palautteista lennosta. . Mopo alkaa siis "lupaavasti" karata käsistä niin SUPO:lta kuin Interpolilta. Undergroundi rules.! Malliksi vaikka tää. . .

-TEW

Theeastwatch 5 tuntia sitten
Kokonaan FUCK THIS IS vitun todellinen tarina TÄSTÄ !!!!! Tästä syystä ihmiset näkevät HAARP reaktioiden ALLEKIRJOITUKSET taivaallaan kaikkialla Yhdysvalloissa, ja Kanadassa, missä reaktorit on, koska ionisaatio on niin huonolla tasolla kaikkialla. Kaikki linnut kuolemassa kaikkialla kuolleita eläimiä, Jumalani Tämä kaveri kertoo totuuden, TÄMÄ ON VASTAUS!! Tämä keroo, siksi ne ovat CHEMTRAILAAMASSA jokaisessa maassa koska meillä kaikilla on YDINVOIMAA |! Kaiken kansalle joka haluaa tietää, HAARP tosiaan juoksi samaan aikaan JAPAN maanjäristyksen kanssa. Lataa tämä video, jossa tietotekniikka; on turvallista!
--
YOUTUBESSA sensuuroidaan Gotta Love it, 55 tykkää, 1 vastenmielisyyttä osoittanut 55 +1 = 56kpl VAIN muka 10kpl silti katselut, WTF? YouTube on sensurointia. Tässä videossa esitetty miellyttää kaikkia. Lähetä tämä kaikkille joita tiedätte, ja kertokaa heille, käskien tekemään samoin! ~ YOUTUBESSA Voisitteko vain pysähtyä? Kuten me Don; t, on muutenkin tarpeeksi vaikeaa aikaa saada irti oikeita tietoja.
--
IExposeMormonism 8 minuuttia sitten
Että oli hyvä video .... Toivon koko maailman saavan nähdä tämän !.... Tämä teoria melko tarkoin kiteyttää kaiken mitä ihmiset on asiassa ihmettelleet, ja se on erittäin järkevää ..Kiitos ajastasi tehdessänne videon. ....

* Kun tein näitä vidoitani tiesin olevani kenties Pohjoilan pelätyin ydintietovuotaja. Toki selvää, piti päästä laajempaan julkisuuteen. Ja eikun kaikkien aikojen pelätyimmän videon luojaksi ydinrikolisten malkaksi. Heti saatuamme nimenomaan tämän englanninkielisen videon liikenteeseen huomasin sille kertyvän tuhatpäistä lukijakuntaa jo p ä i v ä s s ä ! No ei siinä mitään, mutta kun 77 kommentoijaa oli puoleasta ja v a i n 1-2 vastaan oli vastaanottokin ruhtinaallista. Hyvin pian alkoil CIA toimia ja kertoilivat USA:sta että esim. lukulaskurista tipautettiin poliisipainostuksista nollaa pois. Koska suosiota tuli hetkessä a i v a n liikaa.

* Seauraavana päivänä laskurin laskiessa siitäkin huolimatta tuhansissa. Kävi selväksi miksen edes minä itse kyennyt filmejä katsomaan käytännössä lainkaan. CIA oli korruptoinut filmimme sellaisiksi, että katsominen oli liki mahdottomaksi tehty. No onneksi jenkkilässä osataan m y ö s tehdä "poliisilta suojattua filmitarjontaa" Näitä rinnakkaisfilmejä laskeskelinkin sitten seuraavana päivänä j o puolisen tusinaa! Täytyy avoimesti sanoa, etten i k i m a a i l m a s s a ole kyllä nähnyt Yotubessa vastaavaa nettisodankäyntitasoa! . . Kun sen keskisimmässä myrskyn silmässä on videoinneillaan, niin ohan se hei jotain!) Jaa niin vielä eräs yksityiskohta. Filmi oli erityisen suosittu esim. Malajilla Afrikassa. En tiedä kyllä miksi. Myös mm. Turkissa. No toki Kanada, USA ja Australia niinikään. Ekana päivänä Euroopassa Ranskaan EI päästy lainkaan. Mutta jo seuraavana päivänä hyvät ystävät olivat murtaneet Arevankin tylyn omertan. Ja hyvä niin. Päiväyksiä, ja tosiaan noita suojatumpia viodeoita näkyy olevan iloisesti pilvin pimein pitkin Yotubea NSA:n ydinturvapoliiseilta suojattuna.
-------

2Vrk jälkeen julkaisujen mennään Jo näin rajussa sensuroinnissa

Kiitos, Grazie!

19.08.2011. spikelive 1 tunti sitten
YouTube on sensuroinnut TÄMÄN VIDEON järjestelmällisesti. Minulla on ollut yli 10 henkeä kirjoittamassa minulle ja sanoa VIDEO SANOO ettei toim yksityisille? JA se tosiaan EI TOIMI! Siten Olen lähettänyt jokaiselle oman kanavansa. Tulos täsmälleen samoin!

* AIVAN USKOMATONTA. Millä vihan kiivaudella IAEA/ CIA estää totuuden leviämisen maailmalle. Arvatkaas tykönänne sulutetaanko tässä nyt v a i n sitä, että video kertoo kylmäävän, hyytävän totuuden. . !
-------

Jeepä jee 10 000hittiä/vrk!20.08-11

http://www.youtube.com/watch?v=JAUY-Y3K ... re=related
-
JPI280978 12 tuntia sitten 11
Tämä haastattelu on aivan upeita - Tämä kaveri kertoo totuuden - On ilmeistä, kun vain katsella häntä ja älä lue käännös - hänen sävy - hänen elekieltä ja silmiin - hän vain kertoo asiat niin kuin ne on.
-
N0A1D 1 tunti sitten
sinun pitäisi nimetä tämän videon "BEST teorian Fukushima"
-
Whitejon214eva 6 tuntia sitten
wow, joka oli uskomaton video olisi televisioitava kaikkien nähtäväksi. Kuka tahansa voi kertoa tämä kaveri tietää todella paljon. Tämä on paras tieto Olen saanut ajan. Kiitos tekstityksen i dont puhua lanuage. God Bless
-
Tuonut Alex Higgins:lle huomiota, hollanti liian ... Higgins.lle Lähetetty anamolie mutta en jatkaa sitä edelleen.
-
Tämä mies näyttää olevan hyvin koulutettu liittyen teknologiaan ydinvoimaloista ja HAARP.sta. Hän sanoi paljon hyvin mielenkiintoisia asioita, ja näyttää sisäpiiriin näkemyksiä todellisuudesta joka on käynnissä Japanissa ja ydinteollisuudessa. En voi mitenkään juuri nyt vahvistaa, mitä hän sanoo, niin totta vai tarua. Mutta hän näyttää hyvin vilpitömältä, rehelliseltä ja knowledgeable.Who tiedä, mutta tämä on erittäin mielenkiintoinen, jotain lisätä ja pitää mielessä. Epäilen sota on siirtynyt pommeista HAARP:eihin ..
-
pamelaj1959 1 tunti sitten
Tämä video tarvitsee julkaistavaksi Steve Beckow n "2012 Scenario" verkkosivu.
----------

23.08.2011 Päivitys

Pari sanaa Fukushima theorema videostamme tännekin. L.S-lehti uutisoinnista seuraavaa, 23.08.2011."Eurajoella ei pelkoa herätä mahdollinen ydintuho ja sen seuraukset. Ei ei- Eurajoella pelkoa herättää ydinvoiman vastustaja!" Öyh, siis m i t ä ?

Kävin tuon luettuani pikapikaa päivittämässä loisteliaasti 20 000 kattoa parhaillaan puhkovan Sopasen Yotubeprojektimme edistymistä. Ällistys iskee ikeniin asti! Ei hyvänen sentään. Videomme on j o suositumpaa Kanadassa, erityisesti USA:ssa kuin kotimassaan Suomessa! Huomasin myös erään keskeisen täälläkin ihmettelemäni loogisuuden. Videon ehdottomasti imuttavin kohderyhmä on laskurien mukaan kansankerroksen viisain osa 45- 55 vuotiaat n a i s e t! . . Enkä öh tässä todellakaan usko, että syynä on "pelkästään ikäryhmääni" iskevä karismani. Vaan tosiaan oivallan, että naiset joita kansan keskuudessa voidaan syystäkin kommentoida "nuoriksi nouseviksi isoäideiksi" osoittautuvat. Kuka edes yllättyi maailman omantunnon ääniksi miehien ydinsekoiluin rikkomassa maailmassa. Toivomme maailman pelastumisesta lepää heräävässä naisenergiassa pääkohderyhmänä!

Vuojoen SUPO:n ydinturvaosastolaisten keskeisin huoli tulee läpi rajusti. Kun tällaisia videointeja rantautuu maihin, joissa heidän kontrolointikykynsä ei enää riitä. Alkaa selkeä epätoivon hiki virrata näissä maamme punaniskaisissa ydinlobbareissa. Siksi näemmekin pitkin foorumeita näitten 50v kahden puolen olevien ydinrikosmilitäärien epätoivostaan kertovia lukkiutuneen ajatusmaailmansa tuottamia offesiivisia hyökkäilyjä kaytta rantain. Hyvät ystävät, offensiivimme totuuden saattamiseksi esille on jo nyt tuottanut sellaisen tuloskarman, etten olisi iki maailmassa uskonut mahdoliseksi.

Ei herranen aika levinneisyyskarttanappula Yotubessa kertoo kaikkein oleelisimman. Intiaa, Brasiliaa, Väli- Etelä- Ameriikkaa, Afriikkaa jne. . ! Olin t o d e l a pudota istuimeltani kun katsoin tarkemmin kartaa. On tämä u p e e t a !
--------

babymalai 1 Päivä sitten
@ Chavspotter ok twatbag, alle 10 minuuttia, olen löytänyt paljon tietoa sen osoittamiseksi, että mitä tämä mies sanoi, pitää paikkansa, 2006 World uraanin tuotanto väheni 5%. Vuonna 2006 maailman uraanin tuotanto 39655 T U oli 5% pienempi kuin vuonna 2005 (41702 T U).

Mistä voisin löytää lisää subbed tai kääntää tieto, että kuka tämä suomalainen tiedemies on? Hän on mahtava.

-------

HAARP ja aurinkoflaret

Presscore: Tiede todistaa auringonpilkut / Super Moons eivät aiheuta maanjäristyksiä, HAARP Related
Kirjoitettu 16/03/2011 by Clare Swinney On runsaasti hyödyllistä tietoa löytyy Prisonplanet.com foorumissa

Presscore NASA oli julkaissut raportit, että aurinko oli aiheuttanut massiivisen auringonpurkaus tai CME vain muutamaa päivää ennen kin 8,9 richterin maanjäristys iski Japaniin. NASA ilmoitti, että "tapahtui 10 maaliskuu 2011 noin 0630 UT, CME teki lakon vilkuillen iskuin Maan magneettikentän. Tämä oli seurausta M3 leimahtaa, joka tapahtui myöhään 7. maaliskuuta 2011. "Http://www.nasa.gov/mission_pages/sunea ... class.html

NASA: n ajoitus auringonpurkaus törmää Maan ilmakehään mukaan aiheuttaen auringonpurkauksin Japanin maanjäristyksen. Jopa PRESS Core ilmoitti, ettei auringonpurkaus voinut laukaista Japanin maanjäristyksestä, mutta tutkimus auringonpilkut ja niiden vaikutuksiista maapallon paljastaa, että auringonpurkaus ei olisi voinut eikä aiheuttanut Japanissa maanjäristystä. Auringonpurkaus tapahtumia ja NASA varoitukset käytettiin harhautuksena.

Mukaan USG verkkosivuilla http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/ ... 001xgp.php Japanissa 8,9 richterin maanjäristys iski vuonna 2011 11 maaliskuu 05:46:23 UT. CME oli jo iskenyt Maahan lähes 1 kokonaisen päivän aikaisemmin. Se todistaa, että CME vaikutus ei aiheuttanut maanjäristystä. Miten? Kuten me kaikki tiedämme, maapallo on jatkuvasti pyörivä. CME ei ollut voinut aiheuttaa maanjäristyksen takia siitä. Maa ei pysäyttänyt pyörimistään, jolloin voima CME käynnistää maanjäristyksen yhdellä paikalla on Earth 38.322 ° N, 142.369 ° E. CME voivat aiheuttaa laajaa sähkökatkoja, säämuutosten tai yksinkertaisesti luo Aurora revontulet, mutta ei aiheuta maanjäristyksiä. Jos on auringonpurkaus auringosta ei se silti aiheuttanut maanjäristystä, miksi ei?


Amerikan kansan tietämättä, on täsmälleen sama päivä kuin Japanin maanjäristys Yhdysvaltain ja Etelä-Koreassa äkillisesti lopetetaan yhteinen merivoimien harjoitukset nimeltään Key Ratkaise 2011. Key Resolve oli komento-post liikunta - atk-pohjainen simuloitu sota peli. Ydinkäyttöinen USS Ronald Reagan ja sen iskuryhmä osallistuivat Key Resolve / Varsa Eagle harjoituksia rannikolla Japanissa, kun maanjäristys ja tuloksena tsunami iski Japaniin. Samanlaista harjoitusta tapahtui samana päivänä kuin Haitin maanjäristys. Haiti katastrofiavun skenaario oli suunniteltu päämajassa USA Southern Command SOUTHCOM Miamissa päivää ennen maanjäristystä.

Päivänä ennen maanjäristystä, "maanantaina [11 tammikuu 2010], Jean Demay, DISA n tekninen johtaja viraston monikansallisen tiedottamista jakaminen yhteistyöhanke, sattui olemaan päämajassa USA Southern Command Miamissa valmistautuminen on testi Järjestelmä on skenaario, että mukana lievittämiseksi Haiti vanavedessä hurrikaani. "

Torstaina 10 maaliskuu 2011 Etelä-Korean ja Yhdysvaltain joukot olivat keskellä Key Resolve / Varsa Eagle harjoituksia. Key Ratkaise on uusi nimi pääsotaharjoitukseen entinen RSOI, joka tarkoittaa vastaanotto, lavastus, Onward Movement, Integration.

Sekä US / Haiti sotaharjoituksen ja USA / Etelä-Korean sotaharjoitukset pidettiin juuri ennen suuri maanjäristystä. Molemmat harjoituksien mukana tietokonesimulaatioita. Sekä Haiti ja Etelä-Korean harjoituksia mukana käytössään erittäin voimakas tutka - molemmat mukana käyttöt merellä tapahtuvan X-Band tutkan alustoilla.
--------------

Julkaisua beforenews.com (otettu hollantilaisen sivuilta, dutchine)

Raport of news!

http://beforeitsnews.com/

Japan EarthquakeNew Data Supports Previous Fairewinds …
Fukushima Pacific Radiation Warning: …
Evacuate FUKUSHIMA - ????????
Scientists Find March 11 Japanese …
Fukushima Radioactive Seawater Plume <<<<<<<<<<<<<<
THEORY OF FUKUSHIMA -- Finnish Scientist …
Expert's Amazing Theory: HAARP & …
906 more stories…

Haluatko jakaa tarinasi meidän dynaaminen ja nopeasti kasvava yleisö?

Lue lisää Japanissa Maanjäristys
Uudet tiedot tukevat Edellinen Fairewinds Analysis, koska likaantuminen leviää Japanissa ja muualla maailmassa
Fukushima Tyynenmeren Säteily Varoitus: Video "Seafood Caught in Tyynenmeren Pitäisikö beTested työturvallisuus ennen syömistä."
Evakuoida Fukushima - ?? ? ?? ? ??
Tutkijat Etsi 11 maaliskuu japani Quake Tore Deep halkeamia Ocean Floor
Fukushima Radioaktiiviset Meriveden Plume
TEORIA Fukushima - suomalainen tiedemies (HAARP järistys, metaani, ja säteily)<<<<<<<<<<<<<<<<<
Expertin Amazing Teoria: HAARP & Fukushima
Toinen: vahva maanjäristys 6,8 Richterin asteikolla on poistettu Japanin pohjoisrannikolla sijaitseva, Japanin ilmatieteen laitos ilmoitti perjantaina.
Fukushima työntekijän Kamera: reiät ja halkeamat Ground ovat kauhistuttavia
Fukushima Säteily Hälytykset Lääkärit
-------

Jouni Newsfeed S.
http://www.youtube.com/watch?v=36VrXtAS2uE

Nyt Arton haastattelu enkkuteksteillä!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Nov 16, 2011 7:11 pm

Suomi ydinASEtuotantotunkioksi.

- Katsokaa YLE Areenalta eilen näytetty 100 000vuoden ongelmasta. Tehkääpä päätelmät pitääkö 7v tännekin kertomani TVO/Posiva/GTK:n uraanisikailuaikeet paikkaansa vai ei? Koska j o p a moraalittomat kunnanjohtajat on JO palkattu ydinjäte- , ydinASEbisneshankkeisiin maahamme! Tällaiset nettipoliisien räksytykset peilaakin erinomaisen hyvin miksi kansalle EI saisi lainkaan kertoa näistä ydinrikosaikeistaan muuttaa maamme maailman ydinjätekaatopaikoiksi.

Tuhoten lastemme maat vuosimiljooniksi. Kuka siis o i k e a s t i haluaa muuttaa Suomen säteilyhelvetiksi 30 hopeakolikosta. Kuka oikeasti on sitä mileltä, ettei kansamme saisi tietää millaista kansanmurhaa hallintomme, viranomaisineen on t o d i s t e t u s t i tekemässä?
------
SWE Timo L. Ole hyvä tässä hyvä linkki yhteen uraani filmiin
http://topdocumentaryfilms.com/uranium-is-it-a-country/
--
Vesa Styrge ja Fukushima 11.2011
http://www.youtube.com/watch?v=EU_IMe5_oLA

Eikun leviämään!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Wed Dec 28, 2011 10:09 pm

Tshekin Themel

Olen paljon esittänyt dataa tästä ydinvoimalasta. Joka on joko itseni tai ammattiosaajan spektrianalysoimaa. Nyt minulla on esittää ihan LIVE- kuvaa. Jossa sanoma on niin tykkiä. Ettei juuri selvityusdataa tarvitse. Tähän ensin aiheesta kertova FB- foorumin silminnäkijälausuntoa:
Angélica Skywolf Jimillä tuli eilen eli 24.12 siinä 16.00 ohjelmaa talojen korjauksesta Englannista ja siinä oltiin kameralla kuvattu vähän enen auringon laskua ydinvoimalan kohdalta rantaa ja maisemaa kaupungin yli siten että ydinvoimalaan oli matkaa noin ...50-60 km. Ja kuvassa näkyi 10 sekunnin ajan kuinka ydinvoimala puhalteli sekunnin tahdissa sellaisia 200-300 metriä halkaisijaltaan, 20- 30m paksuja verenkarvaan punaisia vorteks thori renkaita kuin mies tupakan savua suoraan ylöspäin. Ja jäivät kiinni energiaansa kasaten pilviin. (Noin 26min eteenpäin. Myös 36min kohdalla punarinkulapilviä.)

http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=335685

http://kuvaton.com/k/Yfl3.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/Yfln.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YflD.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/Yfl0.jpg
Image

http://kuvaton.com/k/Yflt.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/Yflv.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YflC.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YflU.jpg
Image

Total blackout!
http://kuvaton.com/k/Yflz.jpg
Image
Mitä kuvassa tapahtuu:
http://kuvaton.com/k/Yfls.jpg
Image
2011.12.23 klo 4:20
http://kuvaton.com/k/Yflo.jpg
Image
Vain päivää aiemmin oli valo 4:00
http://kuvaton.com/k/Yflm.jpg
Image

http://kuvaton.com/k/Yfl9.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YflV.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YflM.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/Yfld.jpg
Image

http://kuvaton.com/k/Yflw.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/Yfl4.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/YflZ.jpg
Image
--

Joulu 25.12.2011. Klo7:00
http://kuvaton.com/k/YflL.jpg
Image
Mystinen VALO välähdys 7:15...
http://kuvaton.com/k/YflF.jpg
Image
Mitä siinä tapahtuu säteilypainein:
http://kuvaton.com/k/YflP.jpg
Image
kaiki ohi klassisessa vartissa. Pimeys palaa:
http://kuvaton.com/k/Yflr.jpg
Image

Apache foorumi 28.12.2011.
Kolme 5min välein otettua kuvaa s e l k e ä s t i osoittaa tuo mystinen valopalo alkoi pimeästä kuvasta. Kesti vajaan vartin. Päättyi kolmanteen pimeään kuvaan. Kuten kuka hyvänsä huomaa valon valtaisa välähdys kameraan kesti klassisen viivästetyn neutronivuon beettaräjähdyksen T½ verran. Sama ilmiösarjaa kuin aiemminkin. Nyt ilmakehässä oli niin vähän sitä Wilsonkammiomaisesti sitovaa sumentavaa vesihöyryä, että palo näkyi raakana sokaisevana dokumentoituna välähdyksenä beettavalonsoihtuamisenaan.

FB palautetta 2011. Angélica Skywolf Oli kuin olisi katsonut ydinpommin räjähdystä!!!

Kari Lehikoinen Kuvat kertoo varsin paljon tässä tapauksessa.

Arto Lauri Älykäs sen huomaa noista heti. Selkeä viivästyneitten neutronivoiden ydinräjähdys kiistatta demottuna. Läpikorruptoitu ostettu SUPO POLIISI ei totuutta kunniota.

*Erikoiskiitos näistä Themelin tshekkiläisistä kuvista osoitetaan. Osoitteiston alkujaan minulle lähettäneelle Timolle Ruotsista. Tshekkiläiselle joka webkamerallaan dataa syöttää loistavasti. Eeva Pirilälle joka vaivojaan säästämättä on käynyt läpi tuhatmäärin näitä samoja kuva- arkistoja. Suomalaiselle kuvantamisammattilaiselle. Lukuisille muille. Kuten huomaamme. Olen vain pieni osa hienosti toimivaa tiimiä muutenkin. Meitä on pelkästään FB- Totuus ydinvoimasta foorumissamme jo sadoissa joita ydinalan IAEA:n salaamat totuudet ovat alkaneet kiinnostaa tämänkin kaltaisen maailman sensaatiomaisimman, ennen näkemättömän dokumentaation tallentamismuodoin.

PS.Supo sensuroi näitä paniikissaan jopa joulupäivät! Joten DATA ON KULTAA!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Sat Dec 31, 2011 10:15 pm

908. Beettasoihtu III

Sektrianalyysistä dataa

* Spektrianalyysiä tehdessä suoraan kuvista. Toimitaan kuten Avaruuden tähtiäkin dokumentoitaessa. Kuvassa jo valmiina olevat erilaiset virittyneitten alkuaineitten. Sekundääriset fotonien monokromaattiset spektrit jäljelle vaan jätetään. Ja kuvaa sumentavat mm. keltaiset valo- osuudet jätetään pois niinikään. Tässä esittää alan ammattiosaaja minulle käyttämäänsä RGB- suodatintekniikkansa triumffia. Sanoisimpa huippuosaajan klassisen varmoin ottein:

http://kuvaton.com/k/Yf1m.jpg
Image
http://kuvaton.com/k/Yf1V.jpg
Image

*Aiemmin en olekkaan saanut näin syväluotaavaa kuvadataa i t s e analyysin spektrikäyrästöistään. Mutta hyvin se tuosta hahmottuu kyllä kaikille. Tietyillä ilmakehän kaasuilla näkyy korkean intensiteettinsä edustama värinsä piikit. Kukin valon väri edustaa alkuainetta. Poistetaan vaan natriumin kellertävät ja vastaavat haalistavat ja peittävät väriosat kerrallaan. Ja jäljelle jää kuten kullan erottuessa vaskoolin pohjaan raudan ruosteista. Se keskeunen tavoiteltu väri. Väri taas kuva kuvalta paljastaa haittahäikäisyn poistuessa etsityn spektrivärin muotouttaman ionosfäärinsä fraktaaliset rakenteet. Samaa tekniikkaa mikä paljastaa vaikka revontulen happivireen ionisaation punaisuuden. Sinisenä sitä alkukuvassa peittävästä kuun valosta.

-------------
Etusivu foorumin nettipoliisisatoa: 27 December 2011, 23:32 #499 Ville

Joo, SUPOlta ja NSA:lta tuli juuri ohjeet sanoa: »Nämä kuvat ja analyysit on tosiaan kovassa huudossa. Ihmiset kaikkialla puhuu niistä. Jopa jouluostoksia tehdessään saattoi kuulla, miten ihmiset kassajonossa kyselivät toisiltaan: 'Oletko jo nähnyt viimeisimmät betasuihkuanalyysit?

raijasivu

Join Date Feb 2010 Posts 196 Ai puhuvat ihmiset kaikkialla siitä miten ydinvoimaloitten sisältä puskevat PALJAIN SILMIN NÄKYVÄT. Viivästyneitten neutronivoitten Wilssonsumukammiomaiset kilometriluokkaiset kuvantamiset leviävät maailmalle... ?

Tämä tuskin oli yllätys kenellekkään koska, Jo käsitellyistä kuvista tuon kuka tahansa saattoi ennakoida! Ymmärrän oikeinkin, että paniikkia pukkaa CIA- sikapoliiseille:nne Jopa Siliconvalleynne toimipaikoille asti!)
--
Etusivu- foorumi. 30 December 2011, 22:00 #516 cosmichd

--------------------------------------------------------------------------------
Join Date Nov 2000 Location Helsinki, Mäntsälä
Posts 21,762 Harjaantunut silmä erottaa tosiaan nyt nuo värit ilman kuvankäsittelyäkin jo tuosta alkuperäisestä kuvasta, ja mikä parasta, myös ulkona luonnossa ilmiö on selkeästi havaittavissa. Mitä sitä suotta kieltämään tosiasioita. Fakta on faktaa, ja superfakta käsiteltynä asiantuntijan laitteissa on hyperfaktaa. Viranomaistahot kiittävät. Kunhan saavat laitteensa toimimaan, SUOPO ja INTERPOL alkavat tutkia asiaa supertietokoneillaan.

* Miksi oikeasti ihmetellen tutkisivat? Koska koko alkuperäinen idea on vuosikymmenten takaa SUPO:ltanne jo kuten aiemmin kerroin.
--

Punk-Finlandin foorumin satoa. apu-urpo Post subject: Re: raijasivu kertoo asioitaPosted: 29 Dec 2011, 03:31

Joined: 07 Nov 2005, 01:16 Posts: 1727

Voisitteko käydä porukalla opiskelemassa jotkut kansalaisopiston kuvankäsittely- ja valokuvauskurssit? kiinnostais nähdä millasta jälkee näiden jälkeen syntyis?

* Olet tosiaan oikeassa ehdotuksinesi parahin Joined. Miksi kansalaisten tosiaan pitäisikään tyytyä pelkästään jokusen huippuosaajan välittämään syväluotaavaan dataamme viranomaisten sensuroimassa beettasoihtuavien ydinvoimaloitten faktassamme? Koska voisivat itse itselleen toteen näyttää, että kaikki näissä kuvissa esiin kaivautuvat asiakokonaisuudet voi ihan ominkin konstein dokumentoida kansan nähtäville.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
cliff
Sr. Member
Posts:3362
Joined:Fri Apr 19, 2002 10:38 pm
Location:Tampere

Re: video.

Post by cliff » Tue Apr 10, 2012 7:42 am

joku on varmasti liian paljon aika kädessänsä ;)
<b>This is wrong</b>

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: video.

Post by raijasivu » Thu Apr 19, 2012 5:19 pm

PLUTONIUMIA joka kotiin. I
_____________________________

* Kansainvälisen IAEA:n keskeinen tarkoitus on saattaa elinympäristömme niin pullolleen suoltamaansa ydinjätettä. Että kaikki mahdoliset ja mahdottomatkin elinympäristöt olisivat tappavaa ydinjätettä pullollaan. Ideana onkin "vain turruttaa" kansalaisiin lakoninen välinpitämättömyys kaikelle sille YDINvetoiselle tuholle, jota valtiomonpolit haluaa viranomaistensa suojaamana tehdä.

* Maailman sterilisoituminen tarkoittaa nyt jo 40% lisääntymisissä on ollut säteilymyrkyttymisten takia "avustettua koeputkihedelmöityksin" ja vastaavin. Säteilysyöpiemme 10- kertaistumisineen päivineen. Miltä tuntuisi tietää syövänsä ydinJÄTTEESTÄ tehdyltä lautaselta? Entä tuntuisiko hauskalta kuulla, että olohuoneessasi on yhdessä ja toisessa hyvässä turvailluusiopssa ostamissasi tuotteissa onkin kyse IAEA:n "tavastaan" varastoida ydinalan ongelmajätteitä jokaisen kotiin?. . .

Depleted Uranium Is Used in Golf Clubs – and It’s Legal! January 25, 2012
http://gaia-health.com/gaia-blog/2012-0 ... its-legal/
--

Köyhdytettyä uraania käytetään Golf Clubs - ja se on laillista! 25 tammikuu 2012

Koska hallitukset rasterointiasetukset siitä minne tallennetaan radioaktiivista köyhdytettyä uraania, he antavat sen hiljalleen levitä tuotteisiin. Ihmiset joutuvat siihen kosketuksiin päivittäin. Myös suosittu värikkäät emaloidut astioiyyen astiasarja on tieten saastutettu. jotkut kaikkein arvokkaimmat golfmailat nykyään käyttää uraanijätettä. FDA ei valvo köyhdytettyä uraania. EPA on huolissaan vain, jos se on ympäristössä, mutta ei ilmeisesti pidä kuluttajatuotteita osana ympäristöä. Itse asiassa he katsovat sen olevan vain matala-aktiivista jätettä, ei huolta.

Saatat ajatella, että köyhdytetyn uraanin kulutustavaroissa on suojattu niin, että olemme suojassa sen säteilystä. Se ei ole totta. Ei ole mitään suojausta. Itse asiassa se on keskittynyt suojelemaan meitä enempi ankarammalta säteilyltä. Se ei tee siitä turvallista, ongelmaan kohdistetaan vähemmän huomiota.

Tuotteita, joihin käytetään köyhdytettyä uraania
Köyhdytetty uraani, jäteainesta ydinreaktoreista, on arvostettu sen raskauden takia. Se on tihein luonnossa esiintyvä elementti. Siksi sitä käytetään high-end golfmailoissa. Vuonna 2006 Scientific American ilmoitti, että yksinkertaisesti käyttää sitä mailapään vaippana. Tulokset 20-40% pidemmät lyönnit kuin muilla ennen.

Tiheää köyhdytettyä uraania käytetään rutiininomaisesti liikennelentokoneissa antamaan painolastia. Sitä on käytetty Boeing 747s, 1500 kg (noin 3300 paunaa) käytetään yhden koneen sovellukseen. Erityisen pelottavaa on, että se hapettuu helposti tuleen, joka vapauttaa sen ilmakehään. Joten lentoyhtiöt vaikenevat säteilynsä vaaroista, jotka tapahtuvat hätätilanteissa. Voiko tämä olla syynä säteilyyn ja myöhemmin korkeaan kuolleisuuteen vastaajien keskuudesta on 9-11?

Onneksi köyhdytettyä uraania ei enää käytetä astioissa. Se oli aikoinaan varsin suosittu aine, koska se tuotti kauniin kirkkaan lasitteen keramiikkaan. Kuitenkin, ei pelkästään sen radioaktiivisuus. Uraani on myös raskasmetalli, ja siksi on hyvin vaarallista pelkästään tästä syystä. Et halua syödä ruokaa lautaselta lyijypohjaisin ??lasittein, tietenkin. Uraani on vieläkin enemmän toksinen, sekä kemiallisesti että radioaktiivisesti.

Plutonioumia joka kotiin II

Itse asiassa köyhdytetyn uraanissa perustuu paljolti sen toksisuuteen kuin sen radioaktiivisuuteen. Tutkimukset osoittavat sen tuhoisia vaikutuksia sekä eläimiin että ihmisiin joista tutkimukset on tehty. Vaikutuksiin kuuluu:

Liiallinen proteiinin erittyminen ja nekroottista soluja munuaisiin.
Heikentynyt henkinen suorituskyky, kuten ilmentää kognitiiviset kokeet ihmisillä. Eläimillä se on osoitettu kertyvän aivoihin, aiheuttavat elektrofysiologista aivoissa muutoksia, ja vahinkoittaa hermojen liikennöintiä. Raskauden ajan kasvaimia eläinkokeissa, ja tietenkin on todettu lisäävän syöpiä ihmisillä.
Estää hampaan luun muodostusta ja paranemista h. aavoissa.
Keuhkomuutoksia, fibroosi, turvotusta ja syöpää eläinkokeissa.

Ruoansulatuskanavan vaikutuksia ihmiseen, kuten oksentelua, ripulia, ja albuminuria.
Rasvainen maksa ja nekroosia eläinkokeissa.
Vääristymät biokemiallisten ja neuropsykologisia testeissä eläinkokeissa.
Assosiaatio kroonista väsymystä, ihottumaa, korva ja silmä ongelmia ihmisillä.
Vähennystä punasolujen määriin eläinkokeissa.
Köyhdytetty uraania on myös erittäin kova. Yhdistelmä kovuutta ja painoa tuo tuloksia tunnetuimpina tuotteina, jotka käyttävät köyhdytettyä uraania:

sotilasaseet. Sitä käytetään ammuksissa, koska sen painon avulla pystyy luomaan pieniä luoteja jotka voivat puhkaista panssaroituja laitteita. Kuten tankkeja, ja myös siksi, että se palaa helposti, joten se on erityisen tuhoisa ??säiliöitten ja bunkkereita vastaan. Sitä käytetään metalliseoksiin panssaroiduissa ajoneuvoissa. Aiheuttaen radioaktiivisuuden ja kemiallisen myrkyllisyyden, se ei voi olla mikään yllätys. Aiemmin tuntematon tila, Persianlahden syndroomasta on kärsinyt valtava määrät sotilaita. Ei myöskään pitäisi yllättää ketään, että lisääntymisterveyden ongelmat irakilaisille tapahtuu valtavasti. Nostaen erityisesti kuolleena syntymisiä, keskenmenoja, ja kauheita synnynnäisiä epämuodostumia.

Onneksi jotkut köyhdytetyn uraanin käyttötarkoitukset eivät enää sallittuja. Posliinia ja lasia ei enää väritetä sen kanssa. Tekohampais useain mukana köyhdytettyä uraania, koska sen kyky on hyvä toistaa hampaiden luonnollista fluoresenssiä. Tämä käytäntö loppui vuonna 1986, oli rutiinia 60 ja 70 luvuilla.
Ranskalainen yritys nimeltä Cogema myi keltaista emali jauhetta päättäjille emaloinnissa ja lasiin vuoteen 2000.

Teollisuusradiografiassa kameroihn aiheuttaan suuria gammasäteilyjä niihin, niin köyhdytetty uraania käytetään usein suojauksena. Ilmeisesti se on okei suojaamaan itseäsi säteilylähteiltä, joka on vähemmän radioaktiivista huolimatta vaikka olisi mahdolista käyttää säteilemätöntä lyijyäkin.

PLUTONIUMIAjokakotiin III

Ei ole vaikeaa valmistajan saada lupaa käyttää köyhdytettyä uraania tuotteissaan. Ensisijainen vaatimus on, että he suostuvat. Ei ole lakia estämään tai edes rajoittaa, köyhdytetyn uraanin käyttöä kuluttajatuotteissa.

Mikä on Köyhdytetty uraani ja miksi se on niin vaarallinen? Uraania on useita isotooppeja. Tämä tarkoittaa, että niillä on sama lukumäärä protoneja ja elektroneja, mutta neutronien lukumäärä vaihtelee. Joten, uraani on eritelty sen atomipainosta. Näin uraanin 234 neutroneilla on arvo kuten uraani-234. Köyhdytettynä uraanina tunnetaan uraani-238. Lisäksi se on yleisin tyyppiä luonnossa.

Se, että köyhdytetty uraani on identtinen uraani-238 kanssa joka on löydetty luonnosta on käytettäessä hyödyksi antamasa vaikutelman, että se on täysin turvallinen. Väite on, että uraania on kaikkialla. Joten se ei voi olla haitallista. Tämä tietenkään, ei pidä paikkaansa. Ilmeinen ero on, että köyhdytettyä uraani on keskittynyttä rikastetta. Se ei yksinkertaisesti ole osa taustasäteilyä. Se on merkittävä säteilyn lähde, jota on käsiteltävä vaarallisena.

Radioaktiivinen aine tuottaa radioaktiivisten hiukkasten ja-tai gamma-säteilyn, jotka kaikki ovat vaarallisia. Koska se puoliintuu, se vähitellen muuttuu eri elementeikseen. Kun köyhdytetty uraani säteilee, se muuttuu torium-234:si, joka vuorostaan ??muuttuu protaktium-243:si. Kullakin näistä on erilainen puoliintumisaika ja spews eri säteily. Näin ollen väite, että köyhdytettyä uraanin n säteilyn määrä on alhainen ei pidä, määrä tai tyyppi säteilyn elementtilähteenä se jättää taakse, eikä miettiä, miten tämä elementti muuttuu. Kun se lähettää säteilyä. Tässä on kaavio, joka antaa tiedon. Jokainen elementti muuttuu yksikön alla:

Elementti Puoliintumisaika Tyyppi
säteily
Uraani-238 4500000000 vuosi Alpha
Torium-234 24,1 päivää Beta Gamma
Protaktium-234 1 minuutti Beta Gamma
Uraani-234 245000 vuotta Alpha Gamma
Torium-230 76000 vuotta Alpha Gamma
Radium-226 1600 vuotta Alpha Gamma
Radon-222 3,8 päivää Alpha
Polonium-218 3,0 minuuttia Alpha
Lyijy-214 27 minuuttia Beta Gamma
Vismutti-214 20 minuutin Beta Gamma
Polonium-214 160 mikrosekuntia Alpha
Lyijy-210 22 vuotta Beta Gamma
Vismutti-210 5 päivää Beta Gamma
Polonium-210 138 päivää Alpha
Lyijy-206 Vakaa Ei mitään

Huomaa erityisesti, että väitteet matalan säteilyn köyhdytetyn uraanin okinaisuuksista ei koskaan sisällä koko kuva. Vaikka onkin totta, että köyhdytettyä uraanin säteily on melko vähäistä, kuten todetaan sen puoliintumisajassa. Aineina kaikkea muuta kuin hitaita säteilytuottajacvarastoina. Siksi altistuminen köyhdytettylle uraani:lle tarkoittaa myös altistumisen jokaisen radioaktiivista aineille koko luetteloon.

On todettava, että köyhdytetty uraani ei ole ainoa lähde säteilyaltistuksen useimmille ihmisille. Muita lähteitä ovat lentokentällä skannerit, julkinen ala skannerit nyt täytäntöön otettuina, lääketieteen diagnoosimenetelmien, kuten CT skannereiden, röntgenlaitteet, ja mammografiassa, matkapuhelimet, matkapuhelin mastot ja jopa sähköä. Vaikutuksia Kaikkia näitä lisäaineita.

Eli et voi yksinkertaisesti laskea riskien perusteella korkeinta yksittäistä altistumista. Jokainen altistuminen lisää yksilön elinikäkertymän riskiä. Vaikka suhteellinen riski altistumiseen köyhdytetylle uraanille on pieni jokaista esiintymistä, on tunnustettava, että se on lisäksi kaikki muut sille altistumisen ja muiden radioaktiivisten lähteiden. Tämän valossa, onko se mahdollisesti järkevää laittaa köyhdytetty uraania vaikka mailaan?

Ilmeisesti maailma on tiikerin hännässä, köyhdytettyä uraaniongelmineen. Se on otettava pois maasta, jossa se on pitkälti eristäytynyt lisäämään ympäristön säteilyriskejä. Se on nyt keskittynyt varastoihin ja leviää biosfääriin. Näin vallanpitäjät löytää tapoja tallentaa myrkkyä, jolloin sitä voidaan käyttää kulutustavaroissa.

Lähteet:
Tutkimuksen mukaan syöpävaara köyhdytetyn uraanin
Tässä ovat radioaktiivisen sivutuotteita köyhdytetyn uraanin (uraani-238)
Uusi golf club käyttää köyhdytettyä uraania
Uraania, joka sisältää Hammasproteesit (n. 1960, 1970)
Uraani pilaantumisen Amsterdam 1992 Plane Crash
Ominaisuudet: köyhdytetty uraani
Factsheet köyhdytetyn uraanin
Köyhdytettyä uraania Ammukset
Ohjeita Toimiala Pullovesi: Uraania Small Entity Compliance Guide
Vaaralliset millään annoksella
Köyhdytetty uraani
Köyhdytetty uraani voi postittaa terveysriski
Tutkijat vaatimaan kuori puhdistaminen siviilien suojelemiseksi
Huoltajan Erityiskertomus köyhdytettyä uraania (useita artikkeleita)
Köyhdytettyä uraania Threat
Tagged köyhdytetty uraani , köyhdytetty uraani kulutustavarat , köyhdytetyn uraanin kuluttajille tuotteita , köyhdytetyn uraanin vaara , köyhdytetyn uraanin golf club , köyhdytetyn uraanin säteily , golf club , golf club terveys , golf club säteily , säteily , uraani 238 , uraani 238 köyhdytettyä

http://translate.googleusercontent.com/ ... usg=ALkJrh ixLGjm9-Al3-zm-ln4gUje8KGfrQ
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
AAAAAAAAAA
Sr. Member
Posts:3585
Joined:Fri Aug 22, 2008 9:37 pm

Re: video.

Post by AAAAAAAAAA » Fri Apr 20, 2012 10:38 pm

Poop is great.

Post Reply