*Päivitys III.

Täällä keskustellaan aiheista, jotka eivät liity Stratovariukseen.
User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm
*Päivitys III.

Post by raijasivu » Wed Jun 23, 2010 6:09 pm

Mystinen lentoruiskutuskatkos.

Uutisvuoto toinen toisensa perään seuraa nyt kiihkeänä vuona
ydinvoimaloitten ympäristötapahtumia. Olkiluodossa 2010 viikkona 24 TVO sai
kaikkien aikojen pisimmän revisionsa loppuun ja reaktoreihinsa 2* 25MW
laittoman korkealle kivunneine plutoniumpolttolisillään tehonnoston. Koko
revision ajan olivat raskaat lennoston boori, barium,
alumiiniliuosruiskutukset silpunneet niin Olkiluodon kuin Loviisan
taivaankansiin verivanojaan. Kuten jo netteihin vuotaneista hälyttävästi
kohonneista taustasäteilyn sateen alas myrkkyinä tuomista 0,11 nousu 0,19
ySv kasvuräjähdyksistä huomaamme kaikki ei mennyt ydinherroilla todellakaan
putkeen! Enkä tarkoita pelkästään sitä, että ylenmääräisistä boorin
liikaruiskutuksista taustasäteilymme mitattiin liki kaksinkertaistuvan, vaan
ennen kaikkea miten SUPO:n kauhuksi vuoti julki! Viikolla ilmoitettiin mm.
vuoden kestävästä maamme ydinpoliisioffensiivistaan, jolla estetään mm.
kansankokouksissa poliisiväkivaltakoneiston erikoistehosteiskuilla ihmisiä
puhumasta jatkon kansankokouksissa ydinkriittisistä asioista julkisesti.
Suorastaan hupaisaa asiassa on taas se, että yli vuoden intensiiviset
ydinvoimaloitten päällä ilmavoimien ja NATO-erikoiskonein suoritettujen
ruiskutusten tutkinta siirrettiin Loviisan "yliläikynnöistään" ns.
"poliisitutkintaan". Mitenkä suomalaisten poliisien oletetaan tutkivan
omiaan IAEA:n kokoamia kansainvälisiä NATO myrkytyslennoston joukkoja?
Antamalla ehkä nenänakkeja ja kahvituksin neuvovan, pojat pikkaisen enemmän
salausta ruiskutuslentojen tonnistoihinne ja kansanmassasäteilytyksiinne,
pliiiS? Yksi välitön vaikutus kaikella toki oli. Viikko 24 piirtyy
muistikuvaan harvinaisuutena, jolloin vuoden tauoton ydinvoimaloitten
massiivinen kansan boori, barium, alumiiniruiskutusten lentoylläkkö on ollut
ongelmakatastrofeistaan pysäyksissä jo uskomattoman vajaan viikon! Tällaista
tilannetta jolloin katastrofaalisen korkeat neutronivuokertymien ja
beettasoihtuamisten pilvet saavat lennoston mätkimättä leijailla
ydinvoimaloista odottaviin kaupunkeihimme Helsinkiin, Tampereelle yms. en
ole vuoteen nähnyt!

PS.Huomaa miten kaukana annettu ydinvoiman lehdistöönsä kiilotettu
kilpikuva ja totuus toisistaan on. Kävin aamulla 17.06.2010 katsomassa
tilannetta Olkiluodon päältä. Jatkuva tauoton lentokoneinferno täytti
tajunnan jo rappusilta. Syheröiset lentokoneruiskutusarmadojen tuotokset
iskivät tajuntaan. Näppäsin kameraotannalla pilviverhorhon takaa miten jo
pienikin pilvirakonen esitti verrekseltään kolmen vanan tanssin siksakkiaan.
NASA, ESA sateliittien punapillipiiparointi oli ajattanut Tampereen
lennoston mäiskimään säteilymyrkkyruiskutuksiaan vasten entistä
tarmokkaammpien TVO:n säteilysyyttöisten plutoniumpolttoyksiköiksi
muuttuvien laitosten säteilyinfernoa. Kaikki siis "ns.kunnossa"! Passaa
TV-uutisoinnissa kertoilla miten "poliisi tutkii säteilykasvuja".. . .!
http://kuvaton.com/k/o6X.jpg
Image
--------------

Merimetsoista

Mielenkintoinen uutinen Turun Sanomissa 12.06.2010 "Autioituneet
merimetsokoloniat ihmetyttävät tutkijoita. Kuluva vuosi on paljastanut
ennätysmäärän mystisesti tyhjentyneitä merimetsokolonioita Suomen
aluevesillä. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) arvion mukaan kolonioita on
autioitunut kymmenen Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Suurempi määrä kuin
koskaan aiemmin merimetsojen 15v historiassa. Suurin 300 pesää läytyi
Saaristomereltä, kertoo tutkija Pekka Rusanen Syke. Syytä ei tunneta".
Autioituvat sadat merimetsopesät ovat, kuka edes yllättyi yhtäkkiä
Saaristomeren ja Selkämeren arkea. Olen kovasti miettinyt millä keinoilla
TVO sai kuulemani mukaan "ns. puhdistettua" kaspian runkopolyypit,
valekirjosimpukat, vaeltajasimpukat ja maneetti-invaasionsa. Koska sen
enempää Loviisa, kuin Venäjäkään kovalla kloorimyrkyillään EI onnisunut! Eli
TVO kyllä käytti peitetarinanaan massiivista kloorimyrkytystä, mutta v a r m
a s t i lisätehosteena jotain muuta myös! Mikä siis voisi olla kultaa
estoitta syövää klooritappajaa pahempi? Tritium de fakto tuli mieleeni
hetimmiten. Mutta aineen pitänee olla jotain tätäkin myrkyllisempää
terävämmin täteilytuottavaa ja tritiumin 12,3v T½ aikaa lyhyemmän rajummin
säteilevää elimistöön bioaktiivisemmin porautuvaa supermyrkkyä? Jodi I-131
puoliintumisajallaan 8,02vrk! Olen vakuutettu siitä, että TVO on syytänyt
nimenomaan tuota kanavameriinsä tappaakseen tulokaslajit! . . . Ilmeisesti
jatkuvat boori, barium, alumiiniruiskutukset Olkiluotoon on keskitetty
menneeseen lähivuoteen prässätäkseen merestä kumpuavaa säteilyjodikaasua
takaisin meriin. Siksi purkukanavassa kalastaminen yhtäkkiä kiellettiin
kansalaisilat vähin äänin! Siksi Olkiluodon mm. hylkeet pakenee kaukaisiin
merenlahtiin, jopa Sorkkaan asti aistiessaan kuoleman vaaran. Kaikki täsmää
oksettavan hyvin. Siksi mm. USA on ollut erityisen kiinnostunut mitatakseen
mm Saaristomeren päällä olevaa säteilyjen, radiojodin kerrytyksiä. Jotta
uskaltautuisi ko. samantyyppiseen merimassamurhan hasardiin ydinvoimalansa
eläinvaasioita vastaan. Siksi merimetsot kuolee juuri nyt suurina joukkoina.
Kaikki täsmää ja TVO jos kuka NIMENOMAAN toimii juuri noin
massamurhanhimoisesti! Niin juu Arandankin tutkimukset Saaristomerellä ja
Selkämerellä keskeytettiin hallituksen toimin juuri tähän n.3v jaksoonsa.
Kaikki täsmää käsittämättömän hyvin.
--------

Päivitys III.

Haluan aiheen arkaluontoisuudesta huolimatta tähdentää. Tämä boori, barium,
alumiini säteilyruiskutusvanajuttu EI edes ole alkujaan huomaamani. Kyseessä
EI ole hetkessä poistuva arkinen tiivistysvana. Vaan noita vanoja voi
roikkua taivaankansissa mutta VAIN ydinvoimaloitten
lähi/säteilypäästöalueillaan helpostikin luokkia 6h- puolipäivää. Aiheesta
kannattaa katsoa mm. hakusanoilla. Googlen "Yotube, Chemtrails". Vallan
huikeita zoomattuja videokoosteita poikaitten käyttämästä taktiikasta ja
megalaitteistoista. Minusta tämän miten sanoisin "iskevin hohdokkuus" tulee
näistä:

A/ Keskittyvät alati ja vain ydinvoima/la/ toimialueille!
B/ Kuka t a h a n s a näkee niitä häiritsevästi kontrolerrifriikien
sensuroimatta pelkästään katsomalla taivaalleen.
C/Kaikille vaikka juttu suorastaan räjähtää esiin näyttävästi, niin tiedotus
paniikkikasvussaan mykistyy kauhusta!

*Juu, eikäkun päivän edetessä entistä rajumpaa ja raskaampaa
lentokalustomellakkaa. Tästä kuvastani laskee repeilleen 4 risteävää vanaa.
Ja huomaa, että ruiskutetaan aiemmasta tyylistä t ä y s i n poiketen
pilvitaivaalle ja tuuleen. Hätä ei näy lukevan lakia. TVO:n 50MW
lisätehorevitetyt ydinvoimalat puskevat säteilyinfernoa ennenkokemattomalla
määräkasvullaan pakottaen kokopäiväruiskutuksiin. Huomaa, että vanat
vedetään systemaattisesti aiemmasta poiketen entistä korkeammalle pilvien
PÄÄLLE!
Kahden vanan superjumbo palasi 17.06.2010.
http://kuvaton.com/k/o6C.jpg
Image

Kun mikään kohtuus ei resurssihärskiyksissä rajaa taivaansilvonnan määristä:
http://kuvaton.com/k/o6Z.jpg
Image
17.06.2010 kello 13:15
http://kuvaton.com/k/o6L.jpg
Image

Lehdistö, TV vaikenee= vaiennetaan aiheesta kuin muuri. Pitää toisaalta
yleisön myös olla sokeita, jos tällaiset jäävät viikosta toiseen
huomaamatta!

Malys
Sr. Member
Posts:2525
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:04 pm
Location:Finland
Contact:

Re: *Päivitys III.

Post by Malys » Thu Jun 24, 2010 2:32 pm

:D Sekopäät löysi sitten tännekin.
Evoluutio - se huolehtii niistä, jotka ovat liian tyhmiä huolehtimaan itsestään. -Darwinin palkinnot

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

*Päivitys V.

Post by raijasivu » Thu Jul 01, 2010 4:19 pm

*Tuossa ryhdyin tuumailemaan m i k ä oli tässä s e "HOT" joka sai
NATO-kenraalit hyökkäämään mm. chilifoorumin kimppuun määrättömässä
paniikissaan. No TOKI tiedämme, että Tampereen lennoston ja ilmavoimien
NATO-vahvistuksin suoritetut ydinsäteilyin tehtävät etnisen puhdistusten
lentokoneruiskutukset meni poliisipeeloilta hiukan omaan kurkkuun. Eli kuten
jutuistani saimme alustavasti lukea koko Uudenmaan taustasäteilyn 0,11 ySv
taustat konkreeettisesti räjähtivät hetkessä myrkkypilvestä 0,19 ySv
arvoihinsa. Kosmeettisesti paniikkiin paukkunut sisäministeriö Anne hÖlmlund
vaati asiaa poliisitutkintaan. On toki päivän selvää, ettei poliisi omiaan
ydinrikollisuuksissaan pure! Vaan korruptio saa vaan uutta potraa puhtia ja
TAAAAS sisäministeriöön ladotaan sata uutta kansainvälisen ydinturvamiliisin
veropalkkalokeroa. Eli kysytääs nyt täällä chilifoorumin suden suussa
parveilevilta "Kosen-NATOnapanaputtajiltamme", oliko nimenomaan se taulanne
viimekädessä sytyttävä artikkeli juuri tämä asiantuntevasti koostamani
faktadokumentaartiokuvastoni:
----------
Mystinen lentoruiskutuskatkos.

Uutisvuoto toinen toisensa perään seuraa nyt kiihkeänä vuona
ydinvoimaloitten ympäristötapahtumia. Olkiluodossa 2010 viikkona 24 TVO sai
kaikkien aikojen pisimmän revisionsa loppuun ja reaktoreihinsa 2* 25MW
laittoman korkealle kivunneine plutoniumpolttolisillään tehonnoston. Koko
revision ajan olivat raskaat lennoston boori, barium,
alumiiniliuosruiskutukset silpunneet niin Olkiluodon kuin Loviisan
taivaankansiin verivanojaan. Kuten jo netteihin vuotaneista hälyttävästi
kohonneista taustasäteilyn sateen alas myrkkyinä tuomista 0,11 nousu 0,19
ySv kasvuräjähdyksistä huomaamme kaikki ei mennyt ydinherroilla todellakaan
putkeen! Enkä tarkoita pelkästään sitä, että ylenmääräisistä boorin
liikaruiskutuksista taustasäteilymme mitattiin liki kaksinkertaistuvan, vaan
ennen kaikkea miten SUPO:n kauhuksi vuoti julki! Viikolla ilmoitettiin mm.
vuoden kestävästä maamme ydinpoliisioffensiivistaan, jolla estetään mm.
kansankokouksissa poliisiväkivaltakoneiston erikoistehosteiskuilla ihmisiä
puhumasta jatkon kansankokouksissa ydinkriittisistä asioista julkisesti.
Suorastaan hupaisaa asiassa on taas se, että yli vuoden intensiiviset
ydinvoimaloitten päällä ilmavoimien ja NATO-erikoiskonein suoritettujen
ruiskutusten tutkinta siirrettiin Loviisan "yliläikynnöistään" ns.
"poliisitutkintaan". Mitenkä suomalaisten poliisien oletetaan tutkivan
omiaan IAEA:n kokoamia kansainvälisiä NATO myrkytyslennoston joukkoja?
Antamalla ehkä nenänakkeja ja kahvituksin neuvovan, pojat pikkaisen enemmän
salausta ruiskutuslentojen tonnistoihinne ja kansanmassasäteilytyksiinne,
pliiiS? Yksi välitön vaikutus kaikella toki oli. Viikko 24 piirtyy
muistikuvaan harvinaisuutena, jolloin vuoden tauoton ydinvoimaloitten
massiivinen kansan boori, barium, alumiiniruiskutusten lentoylläkkö on ollut
ongelmakatastrofeistaan pysäyksissä jo uskomattoman vajaan viikon! Tällaista
tilannetta jolloin katastrofaalisen korkeat neutronivuokertymien ja
beettasoihtuamisten pilvet saavat lennoston mätkimättä leijailla
ydinvoimaloista odottaviin kaupunkeihimme Helsinkiin, Tampereelle yms. en
ole vuoteen nähnyt!

PS.Huomaa miten kaukana annettu ydinvoiman lehdistöönsä kiilotettu
kilpikuva ja totuus toisistaan on. Kävin aamulla 17.06.2010 katsomassa
tilannetta Olkiluodon päältä. Jatkuva tauoton lentokoneinferno täytti
tajunnan jo rappusilta. Syheröiset lentokoneruiskutusarmadojen tuotokset
iskivät tajuntaan. Näppäsin kameraotannalla pilviverhorhon takaa miten jo
pienikin pilvirakonen esitti verrekseltään kolmen vanan tanssin siksakkiaan.
NASA, ESA sateliittien punapillipiiparointi oli ajattanut Tampereen
lennoston mäiskimään säteilymyrkkyruiskutuksiaan vasten entistä
tarmokkaammpien TVO:n säteilysyyttöisten plutoniumpolttoyksiköiksi
muuttuvien laitosten säteilyinfernoa. Kaikki siis "ns.kunnossa"! Passaa
TV-uutisoinnissa kertoilla miten "poliisi tutkii säteilykasvuja".. . .!
http://kuvaton.com/k/o6X.jpg
Image
--------

Päivitys III.

Haluan aiheen arkaluontoisuudesta huolimatta tähdentää. Tämä boori, barium,
alumiini säteilyruiskutusvanajuttu EI edes ole alkujaan huomaamani. Kyseessä
EI ole hetkessä poistuva arkinen tiivistysvana. Vaan noita vanoja voi
roikkua taivaankansissa mutta VAIN ydinvoimaloitten
lähi/säteilypäästöalueillaan helpostikin luokkia 6h- puolipäivää. Aiheesta
kannattaa katsoa mm. hakusanoilla. Googlen "Yotube, Chemtrails". Vallan
huikeita zoomattuja videokoosteita poikaitten käyttämästä taktiikasta ja
megalaitteistoista. Minusta tämän miten sanoisin "iskevin hohdokkuus" tulee
näistä:

A/ Keskittyvät alati ja vain ydinvoima/la/ toimialueille!
B/ Kuka t a h a n s a näkee niitä häiritsevästi kontrolerrifriikien
sensuroimatta pelkästään katsomalla taivaalleen.
C/Kaikille vaikka juttu suorastaan räjähtää esiin näyttävästi, niin tiedotus
paniikkikasvussaan mykistyy kauhusta!

*Juu, eikäkun päivän edetessä entistä rajumpaa ja raskaampaa
lentokalustomellakkaa. Tästä kuvastani laskee repeilleen 4 risteävää vanaa.
Ja huomaa, että ruiskutetaan aiemmasta tyylistä t ä y s i n poiketen
pilvitaivaalle ja tuuleen. Hätä ei näy lukevan lakia. TVO:n 50MW
lisätehorevitetyt ydinvoimalat puskevat säteilyinfernoa ennenkokemattomalla
määräkasvullaan pakottaen kokopäiväruiskutuksiin. Huomaa, että vanat
vedetään systemaattisesti aiemmasta poiketen entistä korkeammalle pilvien
PÄÄLLE!
Kahden vanan superjumbo palasi 17.06.2010.
http://kuvaton.com/k/o6C.jpg
Image

Kun mikään kohtuus ei resurssihärskiyksissä rajaa taivaansilvonnan määristä:
http://kuvaton.com/k/o6Z.jpg
Image
17.06.2010 kello 13:15
http://kuvaton.com/k/o6L.jpg
Image

Lehdistö, TV vaikenee= vaiennetaan aiheesta kuin muuri. Pitää toisaalta
yleisön myös olla sokeita, jos tällaiset jäävät viikosta toiseen
huomaamatta!

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

* 25mm/ vuosi.

Post by raijasivu » Fri Jul 02, 2010 9:31 pm

S-eroosio 25mm vuodessa.

25mm vuodessa

Eilen 30.6.2010 valtiovalta antoi julkisen virallisen uhkaukaasin maamme tiedepiireille olla tutkimatta lainkaan ydinkriittisiä uusimpia materiaaleja. Myrskyn silmästä nostettiin esiin erityisesti VTT:n J. Ihonen, jolle oli materiaalejani sensaatiomaisista säteilyeroosiolöydöksistäni reaktioineen ajautunut. Tapaus hakee historiallista vertaistaan ohi synkimpienkin keskiaikojen inkvisition toimien. Koko Eurooppa on ydinvoimasitoumuksineen suistumassa tilaan, jollaista ei ole nähty. Kuvitelkaa mielissänne m i t ä materiaaleja on kyetty toimittamaan maamme ydinkriittisille piireille sellaista, että 500v toimineet maailman korkeakoulut, yliopistot, professuurit e i v ä t s a a t u t k i a !? Kun venäläisvalmisteinen ydinsukellusvene Kursk hukkui= hukutettiin reilu 10v sitten miehistöineen, kerrottiin sukellusveneen ulkokuoren olevan käsittämättömän paksua 25cm umpimetallista titaania. Satoja metrejä pitkässä laitteessa jalon erikoismetallin kertakäyttö edustaa jotain käsittämättömän suuria haaskuumääriä. USA on tehnyt yli 500 tämän tapaista ydinsukellusvenettä erikoismetallikuorin. Kaikki maan tekemät ydinsukellusveneetkin on jo alusta asti suunniteltu kertakäyttöladattaviksi. Uraania reaktorista ei poisteta koskaan, eikä myösk lisätä hengenvaarallisena operaationa, kuinkas muuten. Reaktorin annetaan palaa kymmenisen vuotta kertakäyttöisenä koko ajan, jopa satamassa ollessaan reaktoripotkuri käy.

Laitteet on nopeasti loppu, siksi USA pyysi juuri äsken mm. lupaa upottaa näitä sukellusveneitään 100kpl merien syvänteisiin. Kuvitelkaa jo tuhottavien erikoismetallien määrättömyyttä ydinteollisuuden loputtomana haaskuuna. Aivan yksinkertaisen järkyttävää. Miksi ihmeessä vanhoja ydinsukellusveneitä ei romuteta uusien raaka-aineiksi kierrättäen? Joku voisi sanoa, että sukellusveneet ovat toki sotariskikoneita. Mutta entä ns. siviilien ydinvoimalareaktorit, onhan näiden reaktoripannun 25cm rautakuorensa ympärillä 2m paksut lisäbetonisuojauksensa? Niin betonin valmistuessa siitä poistuu huokostuen valtavat määrät kaasuhiilidioksideja yms. vesiä myös. Aine on silkka v i t s i ydintorjunnan kannalta! Itse asiassa sitä voitaisiin pitää reaktorin ympärille asenneltuna betoniputkena, joka ei edes yritä estää yläpuolen ja alapuolen säteilyä. Voidaan sanoa, tuo pesusienimäinen läpi hengittävä betoninen 2m suoja on ydinreaktorin seinämistä kanavasäteilystä tihkumaan alkaneen vetisen vellin ja kanavasäteilyionikaasujen "Libero vaippa!" Itse asiassa vain estämässä ydinvoimalahenkilökuntaa näkemästä miten reaktorin peltireaktori alkaa "itkemään kuolettavaa plutoniumia" tuskin 10v käytyään!

Ai niin selitys on edessämme. Juuri se m i k s e i kuvaamiani kanavasäteilyn muodostamien puunjuurimaisten sanikkaiskuvioiden porautumista 25-35mm vuosivauhdilla läpi minkä t a h a n s a suojaseinämien saa maailmassa lainkaan tutkia! Alamme oivaltamaan yhtä sun toista mielenkiintoista: Niin USA kuin Venäjä tekevät ydinsukellusveneensä, tarkoin tietäen, että reaktorit muodostavat sanikkaiset säteilyeroosionsa. Koko aluksen 25cm paksu erikoisjalometallikuori puhkeaa käyttönsä suunnitteluikänsä aikana v ä ä j ä ä m ä t t ä ! Tonneittain näkemällä tappavaa plutoniumista/ uraanista kiintokanavasäteilymetallia porautuu yltympäriinsä kaikkialle. On täysin mahdotonta ja hengenvaarallista ruveta jälleenkäsittelemään säteilyeroosiossa vääjäämättä tuhoutuvia ydinsukellusveneitä enää! Ydinaseitten taistelukärjet ovat keveytensä puolesta tätäkin ohuemmin kapseloituja. Taistelukärkien materiaalit vaativat uudelleenpakkaamisia ja puhdistuksia jatkuvana kiertonaan luokkaa jopa vain 5 vuosittain. Siviiliydinreaktorien seinämäpaksuus, kas kummaa on ydinsukellusveneistä tuttua 250mm. Eikä sitäkään kyetä korjaamaan, kierrättämään, ei edes uusimaan. Olkiluodossa vaihdettiin juuri kolmannet totaalisesti säteilyeroosiosta läpi reikäiseksiksi, plutoniumsanikkaissaastan täyttämäksi vuosikymmenessä vampuiksi eroosoituneet turbiiniosansa. Minua on aina hämmästyttänyt TVO:n suorittama "paineistuskoe". Ideana on pistää korkea ilmapaine reaktorirakennusten säteilysuojakuoren sisään. Odotetaan pysyykö paineet sisällä mitaten ilmapoistumaa. Mikä on mekanismi, joka saisi paksut liikkumattomat betonien sisään upotetut metallipellitykset vuotamaan kuin seulat? Ai niin!. . .Hallitsemattomat sanikkaissäteilyn eroosioreikiintymiset!
-----------

25mm vuodessa II

Niin tosiaan kuvaamani maailman paniikkiin iskeneet sanikkaiskuviot kertovat! Kun radioaktiivisessa säteilyssä kanavasäteilyatomeina kaikkialle tunkeutuva mm. pelätty magnetoituva energioissa värähtelevä rauta/ koboltti/ nikkeli -atomitonnisto iskee minkä tahansa ydinlaitteen suojakuoreen alkaa vääjäämätön puhkaistun pinnan elinikäajan kellottaminen. Metodi on uskomattoman selkeä. Laskin elektroniputkien demomaisesta etenemisnopeuden vähintään 25mm/v jopa 35mm/v on mahdollista. Valtioväkivaltakoneiston vastareaktiot alleviivaavat tulokseni uskomattoman oikeaksi ja kattavaksi. Meillä on käytettävissämme selkeä väline, joka alleviivaa samalla kaikkien säteilylaitteitten käsittämättömän tarkoin ennakoitavan ja myös todetun elinikämaksimin. ASEA kertoi ydinvoimalansa rakennetun laskennallisen maksimi-iän. Koska voimalaitosten kanavasäteilyjen ja neutronivuon säteilyeroosiossaan tappavan säteileviksi muuttuneita keskeisimpiä suojalaitteita ei ikinä vaihdeta. Elinikäkatto oli ja on yhä 25-30v. Se, miten nyt puhutaan samojen Suomalaisvoimaloiden eliniäksi 60v ei lainkaan muuta karua faktaa. Säteilyeroosion laboraation kokeet kiellettiin kautta linjan, koska ydinala tietää tarkoin reaktoriensa suojakuorien vuotavan plutoniumiset ja uraaniset pölynsä porautuneihin sanikkaiskuvioreikiinsä tappavan tuhoisasti. Mutta koska ydinvoimaloitten näitä piirteitä ei anneta lainkaan tutkia ajetaan kokonaisia valtioita ja maanosia nyt t i e t e n miljoonien ihmisuhriensa säteilykierteisiin.

Ilmamme täyttää nyt tauottomat Tshernobylin hidastetumpaa vuotokatastrofia epätoivoisesti lentoruiskutuksin "ns. hallitsemaan" komennetut koloniat. Ydinhallintomme päättäjät tarkoin t i e t ä v ä t katsovansa käsiinsä kuolevia "hidastettuja" 400 loppuun ajettuja plutoniummyrkyttäjiään kiihtyvästi säteilyeroosiorei’istään vuotavaa ihmiskunnan itsemurhasäteilykalustoja. Mutta koska taloudelliset menetykset katastrofin paljastuessa kansoille olisivat taloussysteemejä murhaavia annetaan vain voitelurahoja ja tuomittaville kansanmiljoonille lisääntyvää poliisien ja sotilasväkivaltakoneistojen ruoskaa vaieta kauhusta. Mihin tämä kaikki sitten vääjäämättä johtaa? No ainakin on tullut selväksi, nyt ydinvoiman eteen ollaan valmiita päättäjiemme taholta uhraamaan käytännössä rajoittamattomat resurssit. Esimerkiksi k o k o Suomi on luvattu ydinjätekaatopaikoiksi kansainväliselle ydinteollisuudelle. Peli on niin raakaa, että 5 milj. kansan uhraamineen ydinalalle koetaan silkaksi itsestään selväksi läpihuutojutuksi. Oksettaa ja pyörryttää tajuta samalla kertaa kaikki tämä EU/ USA/ Venäjä, G 20 maitten salaisilla kokouksilla toimintamalliksi päätetty. Murhaaminen myy ja kun se tässä vääristyy maailman ainoan elävän planeetan kustomoiduksi vääjäämättömään täystuhoonsa ajatuksien tarkaksi mallinnukseksi, sitä kiihottavampaa ydinrikoillisillemme. Joku voisi tietysti kysyä tähän, mikseivät ydinherrat pelkää omaa tuhoaan? Kysynkin m i l ä välineillä? Millä tiedoilla? Millä tutkimusmateriaaleilla? Koska ydinmafiaan on vaan uskottava sokeasti!

Tiedepiireille ydinkuria!

YLE teksti TV 30.06.2010 "Tutkijoiden suut halutaan suppuun. Tutkijoilta vaaditaan yhä useammin salassapito- ja kilpailukieltosopimuksia, jotta tutkimustietoja EI vuotaisi julkisuuteen. Sopimuksia tehdään yhä useammin myös yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Tutkijoiden asemaa hankaloittaa epäselvyys siitä, missä kulkee julkisen ja salaisen tiedon raja. Tekniikan Akatemisten Liitto vaatiikin tutkijoilta nykyistä selvempiä työsopimuksia ja pelisääntöjä." VTT:n mm. ydinkritiikkiä antanut Jari Ihosen nimi mainittiin radion uutisoinnissa, koska hänellekin oli annettu VTT:stä virallinen varoitus ydinkritikistään tiedotusvälineille. Jälleen kerran huomaa millaiseen aivan avoimeen paniikkiin ydinhalintomme on mennyt. Esim. kuultuaan miten olen saanut demottua ultrasalaisia säteilyeroosion mekanismeja kuvannettua. Päivän selvää jo uutisoinnin ajoituksista, tällaiseen sensaatiomaiseen tutkimusmateriaaliin nyttemmin tutustumaan päässeet kansainvälisetkin tiedepiirit olivat tämän varoituksensa ajoituksen takana. Sisäministeriö tietää miten julkisuuteen tuotuina nämä loistavan hyvin myös laboratorioissa demottavissa olevat tiedostoni miten kiintoeroosiorauta uppoaa säteilyenergialla kylmään lasiin ovat herättäneet tuskaisaa huomiota. Ja paniikin kasvu poikii näin hulppeaa hätää!

Piti oikein katsoa tuon VTT:n virallisen varoituksen saaneen Jari Ihosen tiedostojani. Kuten olettaa saattaa olin lähettänyt kaverille sensaatiomaiset säteilyeroosiotiedostoni 14.06-10! Vain parisen viikoa sitten. SUPO oli selkeästi pelästynyt miten maailman salatuimpia säteilyeroosiomateriaaleja alkoi löytyä sellaisille henkilöille, jotka alkaisivat näitä myös tosissaan tutkia. On täysin selvää, millaisia reaktioita nämä ovat saaneet maamme ydinturvavirannomaisissa. Jo yksittäisten tutkijoiden suita hädissään on alettu tukkia, kun todistusmateriaalit kentältä alkavat mm. osaltani ylittää sietorajoja oikein urakalla. Ajatelkaa ja kaikki tämä jotta EI kansaamme kohdistuvia ydinmegariskejä alettaisi kriittisesti selvittää!
_________________
Jo 1955 Albert Einstein varoitti ydinvoimasta

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

EE Venäjän FIN-boikotti.

Post by raijasivu » Thu Jul 22, 2010 10:57 pm

Venäjä ruokaboikotti.

2010 Koko heinäkuun loppua on leimannut Venäjään tuotavien elintarvikkeiden boikotoinnit ja halu kiristää nimenomaan Suomesta tuotavan elintarvikkeitten toksigtologisia ja radiologisia mittauksia. Asia on maamme lehdistössä otettu vastaan hämmästyksellä. Miksi i h m e e s s ä karkeasta myrkkykulttuuristaan tunnettu Venäjä yhtäkkiä vaatii korjaamaan maamme nykymyrkkytasoja ja säteilystä piittaamaton vaatii maaltamme jotain ennekokemattoman rajua ruokamme myrkky ja säteilyseulontoja? Mikä tilanteessamme yhtäkkiä alkaa muuttua? Oikeasti Venäjän toimenpiteissä ei ole mitään outoa! Edellyttäen tietoa tietysti kuinka härskiksi maamme ydinturvavirnanomaiset ovat asiat täällä päästäneet. Niin tasolle, joka s y y s t ä kauhistuttaa jopa naapurimaitamme boikottiin asti. Chemtrailaamisessa ilmaruiskuin nyt maassamme käytetyt boorit ja bariumit ovat tietysti pelättyjä myrkkykemikaaleja. Varsinkin kun niitä levitetään kuukaudesta toiseen miljardein litroin. Kun taas näitten ja alumiinijohdannaisten mukaana ydinvoimaloitten salatuista säteilykertymistä ruokapöytiin kulkeutuvat tuhoisat kanavasäteilyt, neutronivuot ja muut mittaamatta jätetyt neutriinot, isomeerivireet, Malenkan-kuorimallikertymät lisäyskerrointaulukkoineen ovat varta vasten massamurhaavaa ylläkerrottua radiologiaa.

Sain sattumalta selville, miten jo toukokuun alussa oli Venäjä hiljaisuudessa tehnyt ennakoivia tehotarkastuksia maamme elintarviketehtaissa. Oulusta alaspäin Pohjanmaalta, Nurmesta, Forssaa ja muuta asetettiin boikottiin. 14 ruokateollisuusaluettamme haluttiin asettaa Venäjän tuontikieltoon. Kun taas mm. Vantaata jostain syystä ei. Peräti 9 ruokakatuotantopaikkaa läpäisivät venäläisseulonnan. Helsingin-sanomassa oli ollut tarkentava kartta, joka oli paljastava ja karuudessaan selkeä. KAIKKI ne paikkakunnat, jossa venäläisten nelimoottorinen laajarunkokone parhaillaan suorittaa Suomeen palkattuna kevään alusta lähtien tehostettuja boori, barium ja alumiinisäteilyn allasruiskutuksia on johdonmukaisestri asetettu tuontikieltolistoille! Palat loksahtavat täysin loogiseen järjestykseen. Suomen Tarja Halosen, Medejavejin kanssa sovitut Sisäministeriölle alistetut "chemtrailruiskutusten" varsinaiset säteilykaatopaikkakunnat määrättiin, sai Venäjä aitiopaikan ja ruiskuttajana tietää tarkoin mitä maahan mätkityt TVO:n ja Loviisan ydinvoimalapäästöistä alas kemikaaleilla pelloille mätkittävät myrkkytonnistot maamme elintarvikeketjuissa aiheuttavat! Suomessa asia on ydinrikostyyliin TABU. Mutta koska Venäjä EI ymnmärrettävästi halua tapattaa kansaansa myrkkysäteilysaastoin, on selvää, boikotti pysyy!
------------
Chemtrail, chemtrail.

20.7.2010. Taivaan on tutusti täyttänyt aivan tauoton chemtrailauksen meininki. Juu se sama vitivalkoinen 4 moottorien laajarunkokone kone ajaa jatkuvalla syötöllä edestakaisin läpi länsirannikon alueiden. Mutta nyt sain taas muutaman uuden lisähahmotuksen. Kone siis syöttää kemikaaliaan 4 kpl moottorinsa vanoina, mutta nyt vanoista selkeästi huomaa miten kaksi vanaa on vain samaiselle kemikaalille. On selkeästi havaittavissa miten kaksi sisäkkäisempää kemikaalivanaa on täysin eri kemikaalista kuin ulkoiset vanat. Sisemmät putoavat paljon nopeammin ja kiehkuroituvat sumuksi jäävien reunaparien selkeästi yläviuhkaantuvia alempaan kerrokseen. Tämä kertoo siitä, miten epätoivovimmalla yhä vaan etsitään edes hiukan paremmin toimivia kemikaaaleja! Kuvittele vähintään 7 vuotta on taivaan kansien ydinvoimalapäästöjen säteilyvoita koetettu hillitä ilman merkittävää onnistumista. Täytyy lentäjien pinnan käydä epätoivosta punaisena jo!

No toinen yhtä hälyttäväksi osoittautuva merkkieri miten lentojen toistumat ovat jopa 3h välein! Siksi tämä Pietarista toimiva kone ei juuri enää ehdi kuin ajattaa rantaviivaa pitkin: Pietari- Loviisa- Helsinki- Turku- Olkiluoto- Oulu - ja samaa kiivaasti takaisin. Taas meni megakalliiksi käyvä mitä arvelisin 100 000kg lasti ydinboorimyrkkyä kansamme tuhoksi. Kolmas merkkieri oli, miten sanottiin juuri maailman ilmaston lämmittäneen meret ennätyskuumiksi 16,2C. Siis huom. jos kyseessä olisi vaikka ilmaston viilennyslennot aerosolein ja meret lämpiää v u o d e s s a asteen, niin silkkaa fiaskoa! 7v ruiskutukset osoittautuisi myös noin silkaksi miljardeja maksaneeksi kansainväliseksi pelleilyksi! Sitten taas jos laskemme ruiskutusten oikein koettavan laskea säteilytasoja maailman ilmakehästä, niin megafiasko! 7-10v ruiskutuksien alun kerran kuukaudessa suoritetusta ylilennosta ydinvoimalaitosalueen päällä ollaan nyttemmin jo kerran 3h sisällä MEGA KATASTROFI! Ei tarvitse paljon oivaltaakseen, homma kusee reisilleen. Maailman kasvavaa ydinsäteilypäästöään pilkotteleville valtioviranomaisilla on JO tiedossa homman päätymiset totaaliseen miljardien kansantuhoon!. ..
-----------

90 astetta!

21.07.2010. Chemtrail ralli saa alati oudompaa kiihkoa. Olkiluodossa nähdään uusi vitivalkoinen, tunnukseton laajarunkoruiskutuskone 4-moottorillaan jopa 2h välein. Kaikesta maallikko huomaa millaiseen paniikkiin maamme ydinturvaviranomaiset on menneen kesän kuluessa päänsä pistäneet. Lopullinen läpi mädäntyneen kansiainvälisen ydinrikollisuuden illuusiokuplat eivät kestävällä pohjalla enää kauoja ole. Minulta muuten kysyttiin miksi niin harvoissa kuvissani chemtrailkoneen vanat ovat tehneet mutkan? Tämä oli toki odotettavissa, koska vain salaisissa sotilastehtävissään sisäministeriön alaisuudessa rehvasteleva kone sellaisia mutkia lentokieltoalueen ydinvoimalaitosten välittömässä läheisyydessä edes tekisi, ei siviilikoneet.

Liitän tähän erittäin mielenkiintoisen kuvan, jonka otin klo 13:15. Kuvaajan selän takaa kone tulee Tampereelta. Ruiskuttaa suoraan Olkiluodon päälle, kuten kemikalivanoissa säteilyeroosiota alas ruiskuttaessa tehdään. Mutta nyt jännää. . .Kone teki täyden 90-asteen käännöksen oikealle, suoraan Ouluun päin. Tästä sensaatiomaisesta tilanneanalyysistäni teki suorastaan filmaattisen, kun jälleen kerran samainen kone palasi Oulusta vain tunnin päästä, ylittii TAAS Olkiluodon. Mikä kuvaavinta satatonniset boori, barium, alumiinikemikaalinsa TVO-säteilysaastaan loppuun ruiskuttaen kääntyi Olkiluodosta suoraan Helsinkiin päin! Niin tai siis Pietariin jälleentankattavaksi. Kuten näistä ydinrikollisista alamme oppia.
http://kuvaton.com/k/VG9.jpg
Image
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
Lightyear
Sr. Member
Posts:492
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:54 pm

Re: *Päivitys III.

Post by Lightyear » Wed Aug 04, 2010 1:02 am

Jos haluat saada pointtisi perille, tee kuten amerikkalaiset: Kirjoita pointtisi "tyhmille", eli mahdollisimman simppelisti. Älä käytä monimutkaisia ilmaisuja, vaan kirjoita yksinkertaisesti (mahdollisesti myös paljon enemmän kuvia, jossa esiintyy vähäpukeisia naisia / miehiä).
Then it comes to be that the soothing light at the end of your tunnel
is just a freight train coming your way

User avatar
Lightyear
Sr. Member
Posts:492
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:54 pm

Re: *Päivitys III.

Post by Lightyear » Wed Aug 04, 2010 1:03 am

Jee, täällä ne viherpiiperöt sitten riehuu
Then it comes to be that the soothing light at the end of your tunnel
is just a freight train coming your way

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

***Van Allenin SENSATIO.

Post by raijasivu » Mon Aug 09, 2010 4:58 pm

(Niin t y k k i ä , että nimienteenä. "Tästä LÄHTEE!!"

T&T. 06.08.2010.Aurinkoenergia Kaisa Simola, 8:35 Tutkijat: Aurinkoenergia jo halvempaa kuin ydinenergia

Aurinkoenergia on nyt halvempaa kuin ydinenergia – ainakin Pohjois-Carolinassa. Asiasta kirjoittaa tunnettu Energy Collective -blogi, joka siteeraa kirjoituksessaan yhdysvaltalaisen Duke -yliopiston tutkijoiden julkaisua. Tutkijat ovat tarkastelleet aurinko- ja ydinenergian hinnankehitystä Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa. Aurinkokennojen valmistuskustannukset ovat laskeneet vuosi vuodelta. Pudotus on ollut seurausta tekniikan ja valmistusmekanismien kehittymisestä sekä kasvaneesta kysynnästä. Samanaikaisesti uusien ydinvoimaloiden rakennuskustannukset ovat paisuneet.

Tämän seurauksena aurinkoenergian hinta Pohjois-Carolinassa on tutkijoiden mukaan pudonnut ydinenergian hinnan alapuolelle. ”Aurinkokennoilla tuotettu sähkö tulee nyt edullisemmaksi kuin suunnitelluissa ydinvoimaloissa tuotettava sähkö”, kertovat tutkimuksen tehneet John Blackburn ja Sam Cunningham. Julkaisun mukaan aurinkoenergian ja ydinenergian hintakäyrien risteyskohta oli 16 senttiä kilowattitunnilta. Pohjois-Carolinassa aurinkoenergian hinta laski sen alle ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Artikkelin mukaan osavaltiosta löytyy aurinkoenergian tuottajia, jotka pyytävät energiasta vain 14 senttiä kilowattitunnilta. Hinnan uskotaan laskevan edelleen. Mikäli tutkimuksen tiedot pitävät paikkansa, on Energy Collectiven mukaan kyseessä historiallinen käännekohta. Tutkijat tekivät tutkimuksensa Pohjois-Carolinassa. Monien muiden, auringosta vuosittain enemmän nauttivien osavaltioiden ja alueiden kohdalla ero aurinkoenergian hyväksi saattaisi olla suurempi.

*On huomioitava, miten "virallisesti" ydinsähkön hinnaksi Suomessa luokkaa 5,5snt/kWh ja esim. tuulisähkön oikea hinta liikkuu 4snt/kWh. Näin ydinsähkön kansainvälinen hinta on triplasti enemmän kuin Suomessa valehdeltu hintansa. Tuulisähkö puolestaan neljäsosa kansainvälisestä ydinsähkön hinnasta! Lisäksi aurinkosähköä on tähän asti erheellisesti pidetty maailman kalleimpana sähkönä. Nyt v i r a l l i s e s t i k i n ydinsähkö hypähti näyttävästi maailman ylivoimaisesti KALEIMMAKSI sähköntuottotavaksi.

535. Van Allen SENSAAIO, Suomi 33.

Suomi 33 Planeettamme ilmiöt, "Maan näkymätön kilpi". 8.8.2010. Ohjelmakooste. Joka järkyttävyydessään kosketti JOPA kaltaistani kvanttiydinfysiikan asiantuntijaa. Aiheillaan, joka käytännön tasollaan t o i s t i niitä ydinsäteilyn kauhuskenaarioita, joita heille mm. olin laajasti lähetellyt. Erityisesti ohjelmassa minua shokeerasi ennen kaikkea se suorasukaisuus, jolla filmi maassamme ensi kerran toisti sisäministeriömme mitä tarkimmin aiemmin salaamia säteilykertymäfaktojani. Suomi 33 tunnetaan USA:n ylläpitämänä suorana tietovuotajana, joka tottelee nimenomaan USA:n hallinnon antamia tietokäskyjä suoraan. Tosiaan kooste siitä, mistä puhuttiin.

Noin vuosi sitten Brasilian rannikolla tapahtui raju ranskalaisen lentokoneen räjähtämiskatastrofi. Jo silloin kerroin avoimesti, lentokone oli lentänyt suunnattomaan säteilykertymien anomaliaan yläilmakehässämme ja palo silminnäkijäin lausunnon mukaan pinkkinä beetasoihtupallona. Vielä niin selkeällä metodilla, ettei asiaa uskallettu tuoda lainkaan julkisuuteen. Viime syksynä 20009 TVO/ Forsmarkin päällä paloi 269km halkaisijasinen "keijusalamointien" pinkkipalo 88km korkeuksiinsa asti yms.. Kirjoittelin aiheesta karmaisevaa analyysia. USA:han juttuni ovat näköjään kulkeutuneet. Mitä kuulimme aiheesta viimein palautteena:" Alue jossa lentokone räjähti tunnetaan kvanttiydinfyysikkojen ammattikielissä nykyään "Etelä-Atlantin säteilyanomaliana"! . Alueella on todettu suunnaton 7 miljoonaan km2 kokoinen poikkeava magneettianomalia. Toimien kuten termospullo. Magneettikenttänsä suorastaan i m u r o i sisäänsä valtavat määrät säteilyvarastoitumia suoraan maan päältä ja avaruuksista. Anomalia turpoaa jatkuvasti, koollaan peittää JO liki koko Etelä- Amerikan. Vaikuttaa sieltä Afrikan rannikolta Etelä- Euroopan, erityisesti Ranskan aggressiiviseen sataluokkaiseen ydinvoimaloitten säteilypäästökeskuksiin asti. (Chemtreilaamislennot keskitetään ko. imurointia "tukkimaan" Irlannin ja Portugalin välin Biskajanlahdelle.)

Anomalia kokoaa varastoi magneettikenttäänsä säteilyenergiamuotoja joissa ionisaatioplasmat poukkoilevat seinästä seinään kykenemättä katoamaan säteilyenergian pysymislakien mukaan suljetusta yläilmakehätilastaan minnekään. Nyt tila on säteilyenergialtaan jo niin säteilykertymien runtelema, että sinne eksynyt mm. avaruusalus miehistöineen kuolisi! Ohjelma kertaili, anomalian tuhansien km korkeudelta ylittävät säteilyä kestäviksi rakennetut j o p a satelliitit säteily räjäyttää palasiksi hetkessä. Satelliittisuojakseen nyttemmin alueen ylittävissä satelliitit siis pakosta sammutetaan ylilennossaan. Avaruudessa olleille mm. 39 astronauteille on jo kehittynyt säteilysairauden asteena mm. kaihi. Ohjelma toi esiin hurjia kauhunäkymiä siitä m i k s i USA:n nykyinen presidentti Obama haluaa paniikissa poistaa ydinasevoimat koko maailmasta 10v sisällä.
--------

Suomi 33 SENSAATIO II.

Anomalia, kooltaan jo (7milj. km2) Etelä-Atlantin yllä kasvaa jatkuvasti saamastaan säteilykertymälisistään maan päällä olevasta ydinvoimaloitten päästöistä. Kuin säteilyionien varastoituman kerrytystä myös avaruussäteilyistä, Auringosta jne. Tämä kerran vuotamaan alkanut maaäidin avohaava kasvaa esteittä säteilymätäänsä ja kuolettavaa visvaansa! Ohjelmassa oltiin tietoisia siitä, miten ongelma ei jatkoon voi kun pahentua! Alati kertyvät Maan magneettikentän anomaliamuutokset yms. koituu ihmiskunnan kohtalokkaimmaksi elämän pullonkaulaksi. USA:n tutkijat olettavat säteilykerrytysten pahenevan useita vuosituhansia tästä eteenpäin. Kunnes kerran 200 000v jaksona etenevä prosessi päättyy kokonaan mm. magneettikenttämme napaisuuksien vaihtumiseen. Maapallossa magneettikenttien muutosprosessista on itse elämä selvinnyt toki tuhansia kertoja. Mutta NYT radioaktiivisine ydinvoimaloineen, säteilyionisaatiopäästöineen, ydinpommeineen ihmiskunta kohottaessaan säteilyionisaatiotaustamme 10-kertaistuksiinsa ei yksinkertaisesti jätä m i t ä ä n pelivaraa saati esitärkeitä säteilyresurssitoleransseja!

Varsin varovaisesti ohjelma porautui muutokseen, joka kaatuu sukupolvemme käsiin. Kasvava säteilyn "van Allenin termospullo" turpoessaan alati kuorii näyttävässä demonstraatiossaan Tellustamme suojaavaa magneettikenttäistä säteilyn eston kilpeämme kuin sipulia kuori kerrallaan. Ihmisiä kehotettiin katsomaan, kuten olen l u k u i s a s t i kehottanut aikalaistodistajiani katsomaan hetki hetkeltä punapinkinionisoituvaa taivaankanttamme. Pian säteilyinferno tulee sytyttämään taivaankanteemme säteilysodan etenemisen merkiksi revontulia läpi koko maapalloomme! Näyttävässä demoissa näytettiin miten aina päiväntasaajaan asti tulevat revontulipommitukset arkisiksi. Tilanne vain pahenee. Pian menetämme KOKO magneettisuojakerroksemme ja säteily alkaa säteilyeroosioiden tuhopommittomaan esteittä koko maankamaraamme! Ohjelma EI antanut paljonkaan toivoa sille, etteikö meille käy kuten Marssille, josta ko. säteilyerosointi tuhosi sekä elämän, meret, että säteilyssä rikki paloissa räjähtäneen ilmakehän! Ohjelma suorasukaisuuksineen kylmäsi JOPA minua, joka olen toki ASEA/ TVO-säteilyfaktoineni näitä vuosia teille osoittanut!

Säteilyionisointi tulee tuhoamaan maailman KAIKKI ydinvoimaan liittyvät tekniikat systemaattisesti. . Kuten "Jumalan ruoskana" olettaa sopii. Koetan demota teille jatkoa. Eräs ohjelman esiinnostama lähtökohta oli lentoliikenteen täystuhoutuminen satelliitteineen. Menetämme mm. kuten Pohjois-Amerikassa JO kävi myös ydinvoimaloita varten rakennetut ylisuuret hallintaan, satojen km ydinvoimaloitten syöttösähkölinjojen hallinnat lopullisesti päälle tunkevissa s-energiakentissä. Tämä on vasta alkua. Säteilysekundääriskertymän energiat alkavat nostaa mm. säiliöissään odottavien ydinaseitten plutoniumisia ja uraanisia kärkiä hengenvaarallisen ylikriittisiin tiloihinsa. Erityisesti ydinsukellusveneitten suunnattomat mannertenvälisten ohjusten, reaktoriensa spontaanit räjähtelyt ovat megakatastrofeja. Ilman elintärkeitä alasajonsa apusähköjä rikkijyskivät siviiliydinvoimalat kokevat totaalituhoja, reaktorien sulamisia ja parhaissakin tapauksissa PYSYVÄN alasajopakon. Pian alkavat reaktorien spontaanit tehonryöstäytymiset, ydinjätevarastot kiinailmiöivät ja sulavat hallitsemattomasti maailmalla. Muodostuu suunnattomia kanavasäteilyn, neutronivoiden, Malenkan, termivirittyneitten säteilykaasukertymien vuotamiset kautta satojen ydinvoimakeskittymien. Ihmiskunta tulee taistelemaan olemassaolostaan konkreettisesti ydinvoimansa tulevalla raunioilla. Pelimerkit hengissä selviämiseemme ovat luvattoman heikot. Itse asiassa Maapallon säteilysteriloituminen elämän täyskatoon on liki väistämätöntä. ON vielä hetki aikaa ajattaa ydinalamme alas tulevan tieltä. Mutta Suomen esimerkeillä t o k i menetämme pelin!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
StratoTimo
Sr. Member
Posts:6657
Joined:Tue Apr 04, 2006 12:18 pm
Location:Suomen Chicago...Lahti!
Contact:

Re: *Päivitys III.

Post by StratoTimo » Tue Aug 17, 2010 12:46 am

Joo, oon samaa mieltä, nuha lähtee nussimalla ja rapula ryyppäämällä, sekä, kuolema kuittaa univelat...
On tää känni kiva asia :bandit: :beer: :umbrella: :funhi: :comfort: :kiss1: :kiss2: :buk: :facial: :party: :party: :party: :party: :party:
Meikä Ankka

User avatar
Kosmo
Sr. Member
Posts:2288
Joined:Fri Jul 23, 2010 1:19 am

Re: *Päivitys III.

Post by Kosmo » Tue Aug 17, 2010 6:23 am

Aamulla kännissä. :eyes

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

V i d e o !

Post by raijasivu » Fri Aug 20, 2010 7:46 pm

Jatkoa aiheen kulmilta

-Aamulehti. 08.2010. Yleisöltä tulee kiivasta kyselyjä siitä mistä ovat peräisin ne suuret vitivalkoisiksi häivevärjätyt ilmatilaamme systemaattisen päivittäin loukkaavat kemikaaliruiskutuslentokoneet? Tiedossa on myös, että ovat venäläisiä lentokoneita, joista on valkoisella ylimaalattu niin konetunnukset kuin mm. venäjän liput! SAINT armeijan kenraalistolta tulee hämmästynyt tunnustus siitä, että Suomessa tosiaan tuollaisia suurkoneita on myrkkyjään levittämässä, mutta EDES Suomen armeijalle EI ole uskallettu kertoa mistä on kyse?! Koko operaatio on salattuna pelkästään ydinturvasta vastaavan sisäministeriön erikoisosastolle.

– TVO aloitti taas kerran epätoivoisen suunnattomat Selkämeren salaiset myrkytykset. Katainen otti projektin alusta kaikki Itämeren tutkimusrahat pois, etteivät tutkijat pääse mittaamaan ydinyhtiöitten tuhovaikutuksia! 38 000 kuutiometriä 50 % pitoisuuden natriumhypokloriittimyrkkyä TVO surutta syytää meriämme tuhoamaan ja Loviisa toisen mokoman myös. Syyksi TVO ilmoittaa hengenvaarallisen isoksi kasvaneitten kaspian runkopolyyppikasvustojen epätoivoiset poistoyritykset. Ydinyhtiö laskee, miten jatkuvasti immuunimmaksi tuleville polyyppikannoilla menee aikaa täyttää Sosnoviborin tyyliin elintärkeät varmistamattomat ydinlauhdevesikanavat enää luokkaa 2 vuotta! Ongelmaan ei maailmalta tunneta toimivaa ratkaisua mistään!

– Länsi-Suomi 14.8.2010. (Maailman ensi-iltatunnustus): Lämmin kesä laskee Olkiluodon sähköntuotantoa. Teho on edelleen jokusen prosentin (2 %) keskimääräistä alempi. Pörssihinnalla laskettuna vaikutustappiot on JO miljoonaluokkaa. Syy on liian lämmin lauhdevesi joka ylittää ydinturvalain katon +30 astetta jo NYT likemmä +10C. – Kyllä sen vaikutus on meillä näkynyt tehon laskuna, kertoo OL3 käyttöpäällikkö ja heinäkuussa ydinvoimalan vastuullisen johtajan sijaisena toiminut Kari Kukkonen." Jo OL-1 ja OL-2 laitokset lämmittävät merivettä lisää +14C ja +25C peruslämpöinen kesäimuvesi ylittääkin JO kesäkuukausia IAEA:n ydinturvalain +30C katon +9 astetta rikollisenvaarallisiin tasoihinsa. OL-3 startti tuo lisälämpöä tähän taas TUPLAT, OL-4 triplat. . ! Ydinyhtiö TVO alkaa olla näissäkin korruptiosalatuissa ydinrikoksissaan todella vaikeuksissa!

– TVO:lla on suunnattomasti myös muuta ongelmaa. MOLEMMAT laitokset ovat muutaman prosentin likalämpöajonsa lisäksi joutuneet alentamaan tehojaan uskomattoman historiallisesti ruotsin 60 % tehoajotyyliin! Olkiluodon voimaloitten tehokattona pidetään nyt 80 %. Ydinyhtiö rajaa tehoaan -20 % liikalämpöveden päälle koska kävi kuten mm. YVA-raportoinneissani varoitettiin. Yli 25v ikään ehtineet reaktoripönttörakenteet ovat kanavasäteilystä niin superloonin huokoiset, että kanavasäteilyvuodot tekevät laitoksien ajot hengenvaarallisiksi. TVO vaikenee tarkoin näistäKIN megaongelmistaan. Kun kevään jälkeen koeajettiin uusia ylitehoisia turbiineja huomattiin rakenteitten vuotavan säteilykertymäenergioita, neutronivoita, malenkaa, termivireitä niin suunnattomasti ympäristöön, että tehoa oli pakko rajoittaa. Asia on pidetty sisäministeriön toimesta TABU:na lehdistöstä, mutta NYT ydinyhtiön salaisuuksista on päästy selvyyksiin. Ongelma kasvaa vailla ratkaisua, koska yli-ikäosissaan on korjaamiseen tappavankorkeat säteilykertymät. TVO ilmoittikin Jo viime vuona kadottavansa vuotoihin 2 200kg/v raakaa plutoniumkanavasäteilytonnistoa reaktoristaan. Kuinkahan isoksi se nyt on kasvanut jää arvattavaksi?

– PS. Olkiluodon loputtomista ongelmista pois potkituista johtajistoista ei kuulu mitään. Niin hävisivät TVO Mokat, Simolat, Landmanit, Posivan Äikäät, Fortumin Liliukset, Fagernääsit, Eurajoen johtajat Niinimäet kun muutkin. Keväällä mm. TVO:n pois potkittu tiedotuspäällikkö Anneli Nikulan p i t i esiintyä Rauman tilaisuudessa yleisölleen. Aiheesta L.S. julkaisi jopa feikkikuvan, jossa mm. Oras Tynkkysen kanssa tilaisuudessa olisi A. Nikula muka esiintynyt! Sain selville, miten Nikulaa EI PÄÄSTETTY mm. SUPO:n paineista lainkaan tilaisuuteen! Joten lujille on alkanut ydinherrojen valheitten täyttämät pestit mennä. Ihmekös kun vuosia sitten YVA- ydinkokouksissa esiin ottamani varoitukset alkavat nyttemmin k a i k k i systemaattisesti osoittautua kylmäksi faktaksi! Siitäkin huolimatta että erotetut kymmenet ydinjohtajat pyhästi vannoivat, etteivät osoittamani olisi totta! Itse fysiikka on totuuksieni alleviivaajana tässä ja nyt. Jaa niin katsokaa vielä sivuava video:
http://www.youtube.com/watch?v=B9la7fLBErw
Uudelleenpäivitystä 20.08. . .

Chemtrailauksessa jatkuvat säteilyionisaation kasvut ovat aiheuttamassa kiihdytettyä lisäpainetta. Ydinhallinnon toimenkuva sisäministeriölleen pitää tapahtumat suurelta yleisöltä yhä tarkoin kiinni. Olen jonkin aikaa miettinyt suurtako laajarunkokoneitten kalustoa Olkiluodon tauoton boorisäteilymyrkytys työllistää. Keväästä alkaneet ruiskutukset kun ovat tuoneet näkyviin vain yhden vitivalkean venäläisen 4-moottorikoneen kerrallaan. Mutta muutospaineet ajoivat näkyviin ensimäisen kerran 12km korkeudesta silmiini KAKSI laajarunkiokonetta myrkyttämässä rinnakkain. Suuntanaan Oulu- Olkiluoto- Turku. Kuvan laatu on heikko ilman zoomia, mutta kaksoisvanat vasemmalta pohjoisesta oikealle etelään horisontin suuntaan:
http://kuvaton.com/k/w3O.jpg
Image
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Jatkoja. . .

Post by raijasivu » Wed Aug 25, 2010 12:12 pm

Jatkoja . . .
Löytyi muuten videon henkeen kuuluva alan k l a s s i k k o k i n .

* Vaivoin vielä samaisesta Yotube foorumista. Ei ollut SUPO saanut poistettua, vaikka edeltäjiinsä iskikin korruptoidusta suomalaisesta hengiltä!

http://www.youtube.com/watch?v=7k4d26Lq ... re=channel#]Taistelu
betasoihdusta[/url]

*Karmaisevan kylmäävää, sieluanne hyytävää kalmoista f a k t a a siitä mitä ETTE ikimaailmassa haluaisi kuullla maamme ydinrikoksien maailmoista BY ARTO/ VESA-nettitiedostoista! Mutta . . .kuulette s i l t i !
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Video 2 TVO tie.

Post by raijasivu » Wed Sep 01, 2010 8:58 pm

Ruiskutuskatkos viikko 34.

Puolestaan ME uudenliiton miehet selvittelimme mystistä 34 viikon chemtrailauslentojen katkosten asiaa tässä:
Sisäministeriössä oltiin huolestuneita. Lähinnä miten TVO:n alueelle tuotavat rajavartioston uudet korkealla lentävät optisen vakoilun ilman ohjaajia lentävät pienlennokkikoneitten saamat kuvat maaston henkilöliikenteestä saarella olisivat epäteräviä jatkuvasta chemtrailaamissavuista. Olkiluodon kulun poikki bloggaavia mielenosoittajia tarkkailevia virannomaistahoja kiusasi myös säteilyionisaatiopilvien kyvyt häiritä tehokkaasti myös alueen saumatonta tutkavalvontaa. Eikä myös kansainvälisten tarkkailusatelliittien toimia haluttu kyseenalaistaa Olkiluodossa. Koska SUPO/ilmavoimat/ rajavartiosto/ karhuryhmät halusi varmistaa erikoistarkkailun päätettiin ilmoittaa venäjästä ostettaville valkeille chemtrailauskoneille tämä yli viikon kestänyt ruiskutuskieltojakso alkaneen 23–24.08.2010.

Minulla oli toki ennakkoaavistus jo alkujaan siitä, mistä tässä on koko ajan olut kyse. Eli juu kyllä tosiaan yli 34 viikon oli ilmatila vapaana kemikaalitappajien jatkuvista chemtrailaamisista. Nyt mennään päivää 31.8.2010 ja kuten tietolähteeni osasi kertoa tuttu tauoton myrkkylennosto oli jo aamutuimaan levittänyt triplavanojaan yli Olkiluodon säteilysyytöisen ydinvoimaloiden.

Mitä sitten tarkkailtiin?
Heti tuoreeltaan:

http://www.youtube.com/watch?v=e0JjIHBxmjs

- Maaseudun tulevaisuus 30.08.2010. Meduusahavaintoja kaivataan. Suomen ympäristökeskuksen merikeskus alkaa kerätä yleisön havaintoja meduusojen massaesiintymisistä Itämeressä ja rannikoilla. Havainnoista voi ilmoittaa Itämeriportaalin verkkosivuilla. Loppukesällä ja syksyllä Itämeressä voi olla korvameduusoja niin paljon, että ne sotkevat kalaverkkoja ja tukkivat (ydin) voimaloiden vedenottoputkia. Lisätietoa w.w.w.itameriportaali.fi

- 30.08.2010. "YLE Alueuutiset. Porin kuulut naturan osin suojaamat Yyterin mäntymetsät ovat tuhoutumassa totaalisesti. Uutisointi antoi tälle valtavalle tuhathehtaariluokkaisille alueille elinaikaa korkeintaan 2 vuotta. Uutisoinnissa kerrotaan, miten metsikköä syövät madot eivät ole aiemmin tunnettuja mäntypistiäisiä, vaan metsät hävittää totaalisti uusien hyönteisten invaasiot." Tämä ja aiheesta vaikeneminen julkisuuteen on mielenkiintoista, koska keväällä tuhoutumisen kierre aiheutti hehtaarien tammimetsäkadon Turun Ruissalossa. Merituuli on siitä mielenkintoinen ilmiö, että kuljettaa TVO:n ydinvoimalan säteilypäästöjä yhä kauemmaksi. Keeväät myrkytetään Turkuun, syysmerituulen suunta on vuoroin Vaasaan. Nyt ilmojen kylmetessä ilmaa lämpimämpi meri imuroi ydinvoimalan massiivisia säteilykertymiä yhä etäämmälle pohjoiseen Ouluun päin. On tietysti selvää millä mekanismillaan TVO:n ydinvoimaloiden säteilyn ionisaatioima ilma tuhoaa puiden immuuniteetit ja kuihduttaa niiden tuholaissuojautumiskeinot totalitäärisesti. Näin muutetaan säteilyn turmelemat metsät voimattomiksi tuhoeläinten noutopöydiksi. Suomen metsätuhot ylittävät selkeästi viimevuoden suunnattomat alat leviten kauemmas syyllisestä.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

*MM/ 2010 Lisäyskerrointaulukko.

Post by raijasivu » Wed Sep 22, 2010 6:20 pm

KUORImallikooste.

Osa I Perusvarastoista.

Miten sitten kvanttiydinfysiikassa voidaan perusperiaatteeltaan määritellä niitä atomin rikkomisiin liittyviä sidosenergian määriä ja säteilyn viivästyneissä puruissa vapautuvia kvantittuvia energiapakettejaan? Periaatteessa homma on varsin yksinkertaista legopalikka koontaa. Jos ymmärtää idean sokkelin. Lähtökohdaksi otamme sen perustiedon, miten atomissa olevan y h d e n neutronin räjähtäminen atomisisuksestaan ulos ja neutronin silpoutuminen n. vartin viiveellä ulkopuolella atomin perusosikseen elektroniksi, protoniksi ja sidosenergiakvantikseen tuottaa 1 miljoonan elektronivoltin säteilyfotonipaketin, (gammakvantin). Eli myös muut atomin elektroni, protoniparit ajattelemme vain atomiytimeen pelkistetysti neutronina. Lisäksi lähdemme laskemaan säteilyn kerryttämistä arki-ilman jalokaasusarjan kryptonin pohjalta. Viemme kryptonin sieppaamaan ydinsisuksiinsa reaktorin syytämiä neutroneita. Mitä tapahtuu kryptonin taltioitua 200kpl neutroneita ydinmassaansa, Einsteinin energian ikuisen pysyvyyslain mukaan (e= m* c^2)? Miten ko. säteilyn varastoituman energian voimme konkretisoida?

Meillä on nyt käsissämme massaltaan 235 arvoinen säteilyn kyllästämä alkujaan arkinen argonatomi. Joka ei säteilyn energiavarastoitumissaan tosiaan e n ä ä ole argon vaan jotain vallan muuta! Itse asiassa olemme muuttaneet sen massan moninkertaiseksi pelkästään sitouttamalla siihen ulkopuolelta kasattua perussäteilyn energiaa. Näin saatu uraani, uraani U-235 muuttunut atomiydin on tilassaan kuin piripintaan, halkeamispisteeseen virittäytynyt "energiakaasupallo", johon ei enää mahdu tipan tippaa l i s ä ä painetta= energiaa. Mitä sitten tapahtuu, jos yritämme tunkea tähän edes hiukan lisää säteilyn energiaa? Se tietysti räjähtää alkutekijöikseen. Erittäin loogista. No paljonko Einsteinin säteilyenergian pysyvyyskäyrät kertovat meidän saavan tämän säteilyilmapallon silpomisräjähdysten energiana ulos? Kvanttimaailmassa EI häviöitä tunneta, joten laskenta on suunnattoman helppoa. Panimme systeemiin sisään 200kpl energiateholtaan 1 000 000eV (elektronivoltin) neutronipaketteja ja ulos saamme saman 200 MeV! Näin helppoa tajuta. Atomimme fissiossaan täysi silpoutuen tuottaa yksittäisen alkujaan argonin vapauttamisessa "ylijäämän kertymäsäteilyltään" ulos saman 200 000 000eV säteilypoistuman. Erittäin ymmärretävää. Itse asiassa niin helppoa tajuttavaa, että voimme laskea lisääkin.
-------------------
5-Kertaa laskettua enemmän!

Alkuaineet uusissa kuorimallimittauksissa varastoivat jopa 5-kertaa enemmän säteilyvarastoja kuin vanhat kuorimallilaskentaperusteet ennakoivat. Ei näinollen todella mikään ihme, että USA:n vanhoilla arvoilla laskemat 77kpl eli kaikki ydinjätevarastonsa suistuivat vuosituhannen vaihteeseen tultaessa sponttaaniin fissioonsa:
http://kuvaton.com/k/PPI.jpg
Image

MM/ lisäyskerrointaulukko 2010 päiväys.

Tässä nähdään tuttu ja tunnettu maailman ehdottomasti tasokkain taulukko kvanttiydinmaailmalta v.2010 päivitystiedostoin. Kertoen tutkijoilleen miten valtavat energiamäärät perusalkuaineet kykenevät säteilystä sisälleen varastoimaan ja millaisilla viiveillä, kuljettamaan ja viimein purkamaan ikisäteilynsä. Kertoen mm. mille säteilylajeille kukin alkuainepoistuma eniten painottuu. Taulukko pohjautuu laajennettuun maailmankuuluun Nobelpalkittuun ultrasalattuun Malenkan-, Ajzenbergin-, Lauritsenin -kuorimalliteorioiden haltuuni saamiini tiedostomateriaaliarkistoihin. Lukuisiin yksilöimättömämpiin tutkintaraportteihin, Maol tauloukkoon ja monin muihin tiedostoihin maailmalta. Sain aiempaan tosiaan kaivattuun ansiokkaaseen taulukkooni uudet päivitykset ja tässä laajan mullistavan kartoitustyön tulos. Erityisesti haluan lukijoille tähdentää tarkentumien painottuneen raskaimpien lyijystä ylöspäin olevien alkuaineiden osalta. Jossa nykypäivitysten tiedoin oli ennakoitavissa uudelleentäsmentymisiä salattujen kuorimallien tiedostojen saadessa viimein käsittelyynsä uusia tuntemattomampia raskaampia alkuaineita.

Alkuaine Z Massa Säteilyn energia Puoliintumisaika T½ Hajoaminen
Neutroni n 1MeV 16,83min b-
Vety 1 H-1 0
deuterium H-2 1MeV
tritium H-3 0,01859MeV 12,3v (a) b-
Helium 2 He-2 2,96MeV 808ms b-
Litium 3 Li-8 5,2MeV 8,44ms b-
Li-9 178ms b-
Berylium 4 Be-7 3,77MeV 53,3vrk (d) EC
Be-10 1,6*10^6 b-
Be-11 13,8s b-
Boori 5 B-8 11,613MeV 770ms b+
B-12 20,2ms b-
Hiili 6 C-11 10,264MeV 20,38min b+
C-14 5 730v b-
C-15 2,45s b-
Typpi 7 N-13 4,98MeV 9,96min b+
N-17 4,17s b-
Happi 8 O-15 3,116MeV 2,03min b+
O-19 29,5s b-
Fluori 9 F-17 5,79MeV 64,7s b+
F-18 1,87h b+
F-20 11s b-
Neon 10 Ne-19 6,19MeV 17,22s b+
Ne-23 37,2s b-

Ne-24 3,38min b-
------------------------------------------------------------------
Natrium 11 Na-21 6,76MeV 22,5s b+
Na-22 2,6v b+
Na-24 14,96h b-
Mangnes. 12 Mg-23 7,33MeV 11,35s b+
Mg-27 9,46min b-
Alumiini 13 Al-25 7,9Mev 7,17s b+
Al-26 6,35s b+
Al-28 2,25min b-
Al-29 6,5min b-
Pii 14 Si-27 8,47MeV 4,14s b+
Si-31 2,62h b-
Si-32 101v b-
Fosvori 15 P-29 9,05MeV 4,1s b+
P-30 2,5min b+
P-32 14,3vrk b-
Rikki 16 S-31 9,62MeV 2,55s b+
S-35 87,2vrk b-
Kloori 17 Cl-33 10,19MeV 2,51s b+
Cl-36 3,0*10^5v b-
Cl-40 1,35min b-
Argon 18 Ar-35 10,76MeV 1,77s b+
Ar-37 35vrk EC
Ar-39 269v b-
Ar-41 1,83h b-
-----------------------------------------------------------------
Kalium 19 K-37 10,83MeV 1,23s b+
K-40 1,28*10^9v b-,EC
K-42 12,36h b-
Kalsium 20 Ca-39 10,91MeV 860ms b+
Ca-41 1,03*10^5v EC
Ca-45 163d b-
Ca-47 4,54vrk b-
Skandium 21 Sc-40 10,98MeV 182ms b+
Sc-41 596ms b+
Sc-43 3,89h b+
Sc-46 83,8d b-
Titaani 22 Ti-45 11,06MeV 3,08h b+
Ti-51 5,8min b-
Vanadiini 23 V-49 11,13MeV 331vrk EC
V-52 3,76min b-
Kromi 24 Cr-51 11,2Mev 27,7vrk EC
Cr-55 3,5min b-
Mangaani 25 Mn-53 11,27MeV 3,7*10^6v EC
Mn-54 312,2vrk EC
Mn-56 2,58h b-
Rauta 26 Fe-55 11,37MeV 2,7v EC
Fe-59 44,5vrk b-
Koboltti 27 Co-57 11,43MeV 271,3vrk EC
Co-58 70,91vrk EC
Co-60 5,272v b-
Co-61 1,65h b-
Nikkeli 28 Ni-59 11,51MeV 7,5*10^4v EC,b-
Ni-63 100v b-
Ni-66 54,8h b-
Kupari 29 Cu-62 11,58MeV 9,74min b+
Cu-64 12,7h EC
Cu-66 5,1min b-
Cu-67 61,9h b-
Sinkki 30 Zn-65 11,66MeV 244vrk b+
Zn-69 56min b-
Gallium 31 Ga-68 11,73MeV 68,3min b+
Ga-70 21,15min b-
Germanium 32 Ge-71 11,8MeV 11,2vrk EC
Ge-75 83min b-
Arseeni 33 As-73 11,88MeV 80,3vrk EC
As-74 17,77vrk EC,b-
As-76 26,4h b-
Seleeni 34 Se-82 11,85MeV 1,0*10^19v 2 b-
Bromi 35 Br-78 12,03MeV 6,46min b+
Br-80 17,6min b+
Br-82 35,3h b-
Krypton 36 Kr-81 12,1MeV 2,1*10^5v EC
Kr-85 10,72v b-
------------------------------------------------------------------
Rubidium 37 Rb-84 12,33MeV 32,9vrk EC,b+
Rb-86 18,6vrk b-
Rb-87 4,8*10^10v b-
Strontium 38 Sr-90 12,56MeV 28,5v b-
Ytrium 39 Y-88 12,79MeV 106,6vrk EC,b+
Y-90 64h b-
Zirkonium 40 Zr-88 13,02MeV 83,4vrk EC
Zr-93 1,5*10^6v b-
Zr-95 64vrk b-
Niobi 41 Nb-96 13,26MeV 23,4h b-
Molybdeeni 42 Mo-99 13,49MeV 66h b-
Teknetium 43 Tc-97 13,72Mev 2,6*10^6v EC
Tc-98 4,2*10^6v b-
Tc-99 2,1*10^5v b-
Tc-100 15,8s b-
Rutenium 44 Ru-96 13,95MeV
Ru-97 2,9vrk EC
Rodium 45 Rh-103 14.18MeV
Rh-104 42,3s b,EC
Palladium 46 Pd-103 14,41MeV 19,96vrk EC
Hopea 47 Ag-106 14,64MeV 24min b+
Ag-112 3,12h b-
Kadmium 48 Cd-109 14,87MeV 453vrk EC
Indium 49 In-111 15,1MeV 2,81vrk EC
In-117 43,1min b-
Tina 50 Sn-112 15.33MeV
Sn-113 115,09vrk EC
Antimoni 51 Sb-121 15,57MeV
Sd-122 2,7238vrk b,EC
Telluuri 52 Te-128 15,8MeV 1,5*10^24v
Te-130 1,0*10^21v
Jodi 53 I-129 16,3MeV 1,57*10^7v b-
I-131 8,02vrk b-
Ksenon 54 Xe-127 16,25MeV 36,4vrk EC
Xe-133 5,25vrk b-
Xe-135 9,14h
Xe-136 2,36*10^21v
------------------------------------------------------------------
Cesium 55 Cs-132 16,4MeV 6,47vrk EC,b+
Cs-135 3*10^6v b-
Cs-137 30,17v b-
Barium 56 Ba-139 16,55MeV 83,3min b-
Lantaani 57 La-137 16,69MeV 6*10^4v EC
La-142 92,5min b-
Cerium 58 Ce-138 16,84MeV
Ce-139 137,640vrk EC
Praseody 59 Pr-143 16,99MeV 13,58vrk b-
Neodyymi 60 Nd-144 17,14MeV 2,1*10^15v Alfa
Prometium 61 Pm-143 17,29MeV 265vrk EC
Pm-145 17,7v EC
Pm-147 2,62v b-
Samarium 62 Sm-146 17,43MeV 1,03*10^8v Alfa
Sm-148 7*10^15v Alfa
Europium 63 Eu-151 17,58MeV
Eu-152 13,537v EC,b
Gadolium 64 Gd-148 17,73MeV 90v Alfa
Gd-150 1,8*10^6v Alfa
Terbium 65 Tb-159 17,88MeV
Tb-160 72,3vrk b
Dysprosiu. 66 Dy-154 18,03MeV 3*10^6v Alfa
Dy-157 8,1h EC
Holmium 67 Ho-165 18,17MeV
Ho-166 26,763h b
Erbium 68 Er-166 18,32MeV
Er-169 9,4vrk b
Tulium 69 Tm-169 18,47MeV
Tm-170 128,6vrk b,EC
Ytterium 70 Yb-175 18,62MeV 4,2vrk b-
Lutenium 71 Lu-175 18,77MeV
Lu-177 6,734vrk b,EC
Hafnium 72 Hf-174 18,91MeV 2,0*10^15v Alfa
Hf-176 6,8min Ec
Hf-183 6,4min b-
Tantaali 73 Ta-182 19,06MeV 114,4vrk b-
Volframi 74 W-181 19,21MeV 121,2vrk EC
W-187 23,8h b-
Renium 75 Re-187 19,36MeV 5*10^10v b-
Osmium 76 Os-186 19,51MeV 2*10^15v Alfa
Os-193 30h b-
Iridium 77 Ir-191 19,65MeV
Ir-192 73,827vrk b,EC
Platina 78 Pt-188 19,8MeV 10,2h EC
Pt-190 6,1*10^11v Alfa
Pt-197 18,3h b-
Kulta 79 Au-194 19,95MeV 39,5h EC
Au-199 3,14vrk b-
Elohopea 80 Hg-194 20,1MeV 520v EC
Hg-203 46,6vrk b-
Hg-206 8,5min b-
Tallium 81 Tl-202 20,25MeV 12,23vrk EC
Ti-205 20,39MeV
Tl-206 21,923MeV 4,199min b-
Tl-207 21,808MeV 4,77min b-
Tl-208 25,959MeV 3,053min b-
Tl-209 28,164MeV 2,2min b-
Tl-210 34,304MeV 1,30min b-
-Lyijy 82 Pb-204 20.39MeV 1,4*10^17v
Pb-205 1,5*10^5v EC
Pb-206 20,39MeV
Pb-207 20,39MeV
Pb-208 25,389MeV
Pb-209 24,174MeV 3,25h b-
Pb-210 28,82MeV 22,3v b-
Pb-211 37,521MeV 36,1min b-
Pb-212 37,166MeV 10,64h b-
Pb-214 46,483MeV 26,8min b-
Vismuntti 83 Bi-207 25,778MeV 33,4v EC
Bi-208 3,68*10^5v EC
Bi-209 23,53MeV 1,9*10^19v Alfa
Bi-210 28,756MeV 5,013vrk b- (Alfa 0,00013%)
Bi-211 36,154MeV 2,14min Alfa (b- 0,276%)
Bi-212 38,766MeV 60,55min b- (Alfa 35,94%)
Bi-213 34,034MeV 46,5min Alfa
Bi-214 45,459MeV 19,9min b- (Alfa 0,02%)
Polonium 84 Po-205 31,168MeV 1,8h EC,b+
Po-209 102v Alfa
Po-210 27,33MeV 138,376vrk Alfa
Po-211 29,403MeV 516ms Alfa
Po-212 36,514MeV 299ns Alfa
Po-213 4,2ys Alfa
Po-214 42,187MeV 0,1643ms Alfa
Po-215 47,982MeV 1,781ms Alfa (b- 0,00023%)
Po-216 44,072MeV 0,145s Alfa
Po-218 66,735MeV 3,10min Alfa (b- 0,02%)
Astatiini 85 At-210 36,556MeV 8,3h EC
At-213 0,11ys Alfa
At-215 40,455Me 0,1ms Alfa
At-217 41,034MeV 32,ms Alfa
At-218 60,62MeV 1,6s Alfa (b- 0,10%)
Radon 86 Rn-216 41,945MeV 45ys Alfa
Rn-218 53,746MeV 35ms Alfa
Rn-219 54,928Mev 3,96s Alfa
Rn-220 50,476MeV 55,6s Alfa
Rn-222 72,325MeV 3,8235vrk Alfa
Rn-223 59,205MeV
------------------------------------------------------------------
Frankium 87 Fr-221 47,334MeV 4,8min Alfa
Fr-223 62,056MeV 21,8min b-
Radium 88 Ra-222 50,302MeV 38s Alfa
Ra-223 60,907Mev 11,43vrk Alfa
Ra-224 56,265MeV 3,6319vrk Alfa
Ra-225 53,629MeV 14,9vrk b-
Ra-226 77,196MeV 1602v Alfa
Ra-228 63,955Me 5,75v b-
Aktinium 89 Ac-225 53,269MeV 10vrk Alfa
Ac-227 68,248MeV 21,772v b- (Alfa 1,38%)
Ac-228 63,909MeV 6,13h b-
Torium 90 Th-227 68,203MeV 18,68vrk Alfa
Th-228 61,785MeV 1,9116v Alfa
Th-229 58,797Me 7,54*10^4v Alfa
Th-230 81,966MeV 7,54*10^3v Alfa
Th-231 73,789Me 25,52h b-
Th-232 68,036MeV 1,405*10^10v Alfa
Th-234 89,295Me 24,1vrk b-
-Protaniu 91 Pa-231 73,398MeV 3,276*10^4v Alfa
Pa-233 64,277MeV 27vrk b-
Pa-234 89,022MeV 1,17min b-
Pa-235 24,1min b-
Uraani 92 U-232 81,174MeV 70v Alfa
U-233 63,706MeV 1,592*10^5v Alfa
U-234 86,825MeV 2,446*10^5v Alfa
U-235 78,467MeV 7,04*10^8v Alfa
U-236 2,342*10^7v Alfa,(sf)
U-238 93,565MeV 4,468*10^9v Alfa,(sf)
U-239 23,5min b-
Neptuniu. 93 Np-235 87,69MeV 1,08v EC
Np-237 69,236 2,14*10^6v Alfa,(sf)
Np-238 2,117vrk b-
Np-239 2,355vrk b-
Plutonium 94 Pu-237 94,206MeV 45,1vrk EC
Pu-238 88v
Pu-239 83,711Me 2,41*10^4v Alfa,(sf)
Pu-240 6550v Alfa,(sf)
Pu-241 74,895MeV 14,4v b-, (sf)
Pu-242 3,763*10^5v Alfa,(sf)
Pu-243 4,956h b-
Pu-244 8,08*10^7v Alfa,(sf)
Amerikium 95 Am-239 100,72MeV 11,9h EC, (sf)
Am-241 74,874MeV 432,7v Alfa
Am-243 7370v Alfa,(sf)
Am-245 2,05h b-, (sf)
Curium 96 Cm-246 109,758MeV 4730v Alfa
Cm.247 1,56*10^7v Alfa
Berkeliu. 97 Bk-245 116,274MeV 4,94vrk EC, (sf)
Bk-247 1380v Alfa
Bk-249 320vrk b-
Kalifornium 98 Cf-249 122,79MeV 350,6v Alfa
Cf-251 898v Alfa
Cf-253 17,81vrk b-
Eisenste. 99 Es-251 129,306MeV 33h EC
Es-253 20,4h Alfa
Fermium 100 Fm-250 139,602MeV 30min Alfa
Fm-252 25,4h Alfa
Fm-256 2,63h (sf)
Mendele. 101 Md-252 146,118MeV 2,3min EC
Md-256 1,3h EC,Alfa
Nobelium 102 No-253 152,634MeV 1,7min Alfa
No-255 3,1min Alfa,EC
Lawrenc. 103 La-255 159,15MeV 22s Alfa
La-256 28s Alfa,(sf)
Kurtsatov 104 Ku-257 170,706MeV 4,8s Alfa
Ku-258 11ms (sf)
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
StratoTimo
Sr. Member
Posts:6657
Joined:Tue Apr 04, 2006 12:18 pm
Location:Suomen Chicago...Lahti!
Contact:

Re: *Päivitys III.

Post by StratoTimo » Tue Oct 05, 2010 12:49 am

Kuittaako rapula känni aamulla?
Meikä Ankka

User avatar
Kosmo
Sr. Member
Posts:2288
Joined:Fri Jul 23, 2010 1:19 am

Re: *Päivitys III.

Post by Kosmo » Tue Oct 05, 2010 7:56 am

Voisko joku kertoa yhellä lauseella mistä tää kaveri tarinoi? :P

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

BUM CHEMIsyntivideo 2.

Post by raijasivu » Mon Oct 11, 2010 6:05 pm

BUM, ChemisyntiVideo 2.

JIM Historia Atomipommin salat 07.10.2010."Irakissa pommitettiin täysvoimainen ydinvoimala montuksi systemaattisilla lentopomituksilla. Osirakiin valmistunut ydinvoimala räjäytettiin israelin 900kg ilmapommitusiskuin 1981.(Ydinaseita siis ON joilla USA:n Irakin iskua alkujaan perusteltiinkin. Vaikka EU vedätti uutisointiinsa, ettei ydinasetuotantoa Irakissa ollut!) Pakistanilainen Alamosin vakoileva veteraani Aga Khaan oli toimittanut tarvittavan tietotaidon." Hän toimitti ydinvoimalaitoksien ja siviiliydinvoimalaitoksista tehtäviä ydinpomminteko-ohjeita mm. Syyriaan, Libyaan, Iraniin ja Pohjois- Koreaan. Myös näistä ydinvoimaloista teki USA lopun mm. salatuin ilmaiskuin Libyaan, Iraniin ja Syyriaan. Pohjois-Korea on myös katkolla. Jostain syystä vaan lukuisista räjäytetyistä ydinvoimaloista puhuminen on realismina totaalinen TABU.
--------------
*Chemtrailaaminen maailmalla on saamassa niin paljon julkisuutta rinnakkaisilmiöineen, että oli aika niputtaa aiheeseen liittyviä ultrasalattuja taustoja kokonaisuuksiksi. Jotta ihmiset tajuavat mistä on
kyse:
http://kuvaton.com/k/bAo.jpg
Image

Tosiaan, Styrge meni heti uudestaan jäihin, vaikka sen avautumisesta ehdin jo tiedottaa. Et saanut sitä postia? Nyt syy on eri; tuli laatikko täyteen, mutta kyse ei ole pelkästään omasta mokasta; en nimittäin pääse tyhjentämään sitä ylläpitosivuni kautta, mikä on aiemmin onnistunut!

Tässä uusi tykkivideo:
http://www.youtube.com/watch?v=_QJYXt7vfU0

On kemikaalivana-aiheinen, mutta TYKKI! Eli eiköhän ydinmiehetkin pelolla katso salaisten operaatioiden paljastumisia...

*Lienee kuule varsinainen täsmäohjus! Koetin uittaa sitä mm. Suomen blogilistan ykköseksi PÄIVÄSSÄ nousseeseen Riitta Söyringin US-blogeihin. Sain koettaa KYMMENEN KERTAA ja siltikin liki kirjain kerrallaan! Että noin rohkea kooste sulta tällä kertaa? Kehuttiin muuten meillä kotona hetimmiten. . Öö. .että meinaan osaat! Oikeesti kokosi kivasti jännitettä. Täytyy sanoa, että äijä ähkyyn meni!) Upeita kaivattuja sisäkuvia, suutinkuvia chemtrail ruiskujumboista.

*Mutta varsin nauruun repesin kun perusjumbon pohjatroppu aukaistiin!. . Siis. . .ihan hullun hommaa koko chemtrailaus! Sait kyllä pelittämään vaikka puolessavälissä ajattelin jo jännitteen katkeavan, mutta eikö mitä. Niin juu loistavavuudessaan oivaltavaa myös PIIRTÄÄ nuo kymmenet vanat ns. "virallisen" reittipiirroksen viereen! Oikeesti tajusi kyllä m i k s i SUPO peloissaan saartoi sinut yhteyksistäni juttusi tehtyäsi. Ne kuule tietää POLIISIpelkureina, että meikä näinollen pistää videosi "kiertoon".!))
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

10 000 . . . !

Post by raijasivu » Mon Nov 01, 2010 8:18 pm

10 000, H20- N2 O2.

Meitä kiinnostaa seuraavaksi se säteilyn energiamäärä jota säteilyn ionisoima perusilma kykenee kuljettamaan. Tässä en laske lainkaan atomin ytimien malenkan- kuorimallitehoja, vaan ainoastaan uloimman valenssielektronin aiheuttamaa ionisaatiota. Suolaisen veden ionitasot määräsi natriumin Na 5eV ja kloori-ionien Cl 13eV keskiarvotaso (9eV). Kun taas ilmassa typen (78 %) N 14,4eV ja hapen ionien O 13,3eV lähtöarvot. Ilma on näin 1,5 kertaa aggressiivisempaa. Seuraavaksi pitää määritellä kuinka suuri osa voi olla kauan ionisoitua esim. luonnonolosuhteessaan. Merien vedestä vain 3,5 % on ionisoituneena. Välimeren n. 8 % ionisoitumisaste on taso jossa syvä perusmerivesi on kyllästynyt ioneista ja muodostaa jo kiintosuolaa liiastaan. Mutta esimerkiksi Kuolleessameressä, jossa vesi on runsaan säteilyfotonisoinnin alaisuudessa sen vesi pysyy 25 % ionisointiasteessa suolastaan. Merkittäväksi kasvuksi liki 10-kertaisuuteen verrattuna perusmeriveteen.

Nyt voimme laskea paljonko täysionisoituneeseen meriveteen muodostuu säteilyfotonin taltion ionisaatiosta energian varastoitumaa /m3. Osmoottinen vesivoimala Norjassa kykenee tuottamaan 3,5 % meriveden ja 1000L/s jokisuistoon pysyvän 981kW energiantuotannon. Jos siirrämme tämän laitoksen Kuolleeseen mereen saadaan: 25 %/ 3,5 % * 981kW= 7 007kW. Norjalaisessa voimalassa membraanikalvo nostaa 100m vettä vaikka se optimillaan on 200m. Joten teho kaksinkertaistetaan tästä ja saadaan jo 14MW ionisaation vesienergiat 1m3/s virtaavasta joesta Kuolleeseen mereen.
Vesikaava jota käytän h(m)* virtaama(m3/s)* gravitaatiovakio (g) 9,81= tulos kW.

Nyt meidän pitää muuttaa vedestä saamamme vakio suoraan ydinvoimalaitoksien ilmaionisaation säteilykertymän energiaansa 1 m3/s. Ilma on massaltaan tuhannessosa veden painosta: Veden 1000kg/m3/ ilman 1,225kg/me= 816 kertainen painoero. 14 000kW/ 816= 17,2kW/ m3/s ilmavirtaama. Ilma on kuitenkin kuten muistamme typpikaasuna 1,5 kertaa aggressiivisempaa ionisoituna, joten kerrotaan luku 1,5 kertaa= 25,8kW.

Posivan Onkalon ilmareiän halkaisija kasvatettiin 0,6m ylöspäin 6m. Ja Ydinvoimalan 15m/ s voidaan ottaa myös Posivan maailman suurimman beetasoihtunsa tuotoksi. Tässä lähdetään liikkeelle siitä, että koko beetasoihtutunneli hyödynnetään maksimiinsa ja imuilmat tulee toisesta luolansa tunnelin ristivedosta. Posivan Onkalosta tulisi näin laskien 420m3/ s ilmavirtaus beetasoihtuunsa. Kerrotaan se aiemmalla ilmaionisaation energiatulolla 25,8kW= 10 936kW beetasoihtuamisen energia!! Luku on suorastaan m y k i s t ä v ä, olen sanaton!

Ja sanattomammaksi mennään kun jatketaan. Posiva ilmoittaa, että sen upottamien tuhansien 5cm paksujen kaasutiiviitten kuparipullojensa laskennallinen j ä l k i s ä t e i l y t e h o 40v kestäneessä vesihauteessa olonsa jälkeen tuottaa y l i 10 000kW tauottoman säteilytuoton pelättyyn Posivan Onkalon. Tuossa juuri malliksi siis laskimme, että Posiva surutta T U U L E T T A A maailman suurimmalla beetasoihdullaan kaiken tämän näkemällä tappavan radioaktiivisen säteilykertymän ulos siirtäen sen systemaattisesti hengitysilmaamme säteilyionisaationa. Ei mikään sattuma, miksi laskentakaavani ja Posiva päätyy pilkulleen samaan 11MW tulokseen.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

USA- Kiina.

Post by raijasivu » Mon Nov 22, 2010 5:13 pm

USA-Kiina-Intia-Venäjä

Mikä näitä neljää maata yhdistää?

USA on maa joka nousi vastikään maailman ykköseksi. Kiina ilmoitti, ohittavansa USA:n tavoitteillaan lähiaikoina. Intia ilmoitti ohittavansa m o l e m m a t !

Nyt menneellä viikolla puolestaan Venäjä ilmoitti järisyttävästä sisäisestä rakennemuutoksestaan pyrkiäkseen k o k o kolmikon ohi!

Aika hurjaa settiä kun tuo kaikki tapahtui muutamassa viikossa menneellä alkutalvella.

No nyt kaikkein tärkein m i k ä on nelikon keskeisin taistelusektori? Kaikki haluavat maapallon johtavaksi EI ydinvoimaisen energianhuollon, vaan nimenomaan kestävänkehityksen u u d i s e n e r g i a n maailman ykköseksi ja ehdottomaksi tiennäyttäjäksi!

USA suuttuikin jo ohittelijoistaan niin silmittömästi , että julisti kauppasodan koska haluaa pysyä myös jatkossa ykkösmaana niin tuulivoimassa, aurinkovoimassa, aaltovoimassa. No ylipäätään kaikissa EI ydinvoimaisissa aidosti puhtaissa EKO-energioissa. Miksi? Mikä ihme muuttui maailmalla niin tramaattisesti, ettei ydinenergian kuplintaan eksytä enää misssään noissa valtioissa?. . .

sfnet.keskustelu.energia

16,17, 18.11.2010 mumeroisarjat 300-310 > 610-620.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

US.

Post by raijasivu » Tue Jan 04, 2011 10:06 pm

Arto hei.

*Nin t u s k i n edes yllätyit, että MINUUTISSA ko. US- foorumilta BANIA! Ai mitäkö kirjoitin?
--------------
US-blogista:

- Mua hetimmiten kiinnitti tässä foorumissa huomiota, kun noita kuolleita ja SAVUAVIA säteilyn polttamia lintuja koottiin. Niin j o s t a i n kumman syystä siis "arkisen" tuulen tappamia lintuja siis pidetään niin hemmetin vaarallisena, että niiden käsittelijöillä oli TVO:sta tuttuja säteilyhaalareita, paksut säteilysuojakäsineet ja tosiaan ennennäkemättömän rajut JODI filtterit?

- (Miksei tällainen nyt dokumentoitunut kylmä Arkansasin fakta muuten e n ä ä poiji noita nettihäirikkömilitäärejä, kuten aiemmin?)

- Onko oikeasti k u k a a n nähnyt arkisia lintuja pelättävän noin h i t o s t i kuin uutsissa eilen näytettiin?

- Oikeasti siis linut putosi 3 päivää ennen maahan (perjantai- iltana) kun niistä edes uskallettiin hiiskua, miten kuolivat "ns. pommeihin ja papatteihin". M i k s i asia salattiin 3vrk? Oliko aihe niin huippu vaarallinen!

- Palataan oleellisimpaan. Kuka täällä on siis nähnyt koskaan vastaavaa hysteeristä pelkoa arkiseen raekuuroon kuolleita lintuja kohdeltavan noin paniikissa?
_______________________________________

-Arvaan, ettei kukaan! Mutta näin EI OLE! Itse olen silmineni nähnyt 100% samanlaista valkohaalaroitua, jodikaasumaskein, paksuin suojahanskoin kerääjien suojavarustusta TVO:n pihoilla! Niin omin silmin näin miten satapäiset lintuparvet savusivat säteilyyn kuoltuaan Olkiluodon pihoille koppuraisiksi palavina raekuuroina. Olen tästä useasti aiemminkin kertoillut, nyt näitte sen livenä laillani. Ja Securitaksen vartijat niitä >TVO:n pihoilta kokosivat tuollaisin kuvatuin rajuin varustein jo vuosia sitten! Siloinkin asiasta puhuminen oli totaali TABU.

- Näyttää olevan tabu yhä. Koska sisäministeriö alkoi poistamaan aiheesta kirjoittamiani juttuja heti! Mikähän lienee moiseen syy?

- No koska tässä chemtrailaamisessa EI ole pätkän vertaa kyse CO2 poistoista! Vaan paljon, PALJON enemmästä. Chemtrailerien kylvöllä mätkitään alas ydinvoimaloista tauotta tieten ilmaan savupiipuistaan mittaamatta päästettyjä säteilyionisaatiopilviä alas maahan. Ennen kun ne ehtisivät suurempiin kaupunkeihin tappamaan ihmisiä. Näin moraalitta maakunnan ihmisterveys uhrataan ydinsähkölle.

- Pinkkitaivaat siis on pinkkisempiä ENNEN chemtrailaamista kuin myrkytysten jälkeen, katsokaa itse! Koska chemtrailaamisella paniikinomaisesti yritetään kansainvälisin sopimuksin kontroloida alati kohoavaa taustasäteilymme kasvujen pääsemistä "kriittisiin massoihinsa asti". Jolloin säteilyionisoituva typpikehämme alkaa säteilyn energiakertymiä imettyään palamaan ilmakehän happeen tappaen maailmamme elämät tuhoisasti.

Muuten MTV kertoi (04.01.2010) tätä kirjoitellessani linnuissa olleen suuria sisäisiä verenpurkaumia kautta kehonsa! 100% klassista säteilyvammautumaa kuten odottaa saattaa! . . . !!
----------------
*Veikkaas kohdallasi siis tovi m i k s i aihe hehkuttaa SUPO- peeloja noin!!(Blogini.)

http://raijasivu.puheenvuoro.uusisuomi. ... ent-737000
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Arkansa.

Post by raijasivu » Wed Jan 05, 2011 8:49 pm

Arkansa eläintuhot.

webspy-FIN Jr. Member
Netissä 24/7 tykittävä salaliittoaktivisti

Webspuy-FIN Pasi foorumi. Arkansasin lintujen joukkokuolema selvitetty - case closed
« : tänään 05.10.2011 kello 06:06:55 »

--------------------------------------------------------------------------------

Yhdysvaltojen hallituksen entinen virkamies John P. Wheeler III raportoi viime-viikolla Jenkeissä, että Arkansasin osavaltion lintukuolemat johtuivat USA:n armeijan suihkukoneesta päässeistä myrkkykaasuista, jotka levisivät ilmakehään kun USA:n ilmavoimien suihkukone KC-767 oli lähdössä Afganistaniin mutta joutui teknisten ongelmien takia laskeutumaan takaisin Jenkkien lentotukikohtaan. Koneeseen tuli kuitenkin tekninen häiriö ja sen ruiskutusjärjestelmä kytkeytyi päälle ja koneessa olleet myrkkykaasut pääsivät ilmakehään, jonka johdosta Arkansasin yläpuolella kuoli n. 5000 lintua. Mutta lintuja kuoli myös Louisianan osavaltion puolella, koska myrkkykaasut olivat erittäin myrkyllisiä ja tappavia. Tästä syystä lintujen kerääjillä oli myös kaasunaamarit päässä, joten tämä kertoo suoraan sen että median väitteet lintujen kuolemasta ovat täysin skeidaa, että ne olisivat pelästyneet ilotuliteraketteja ja kuolleet siitä. Kuvitteletteko, että USA:n hallituksen ympäristöviranomaiset varustautuisivat vuorokausia vanhan ilotuliteraketin ruudilta kaasunaamareilla?

Wheeler joka tapauksessa kertoi tämän syyn eteenpäin viime-viikolla ja tiistain jälkeen hänen liikkeistään ei enää nähty jälkeäkään ja miehen ruumis löytyi perjantaina kaatopaikalta Delawaren Wilmingtonissa. Hän kertoi jotain eteenpäin mitä ei saanut kertoa ja se taho jolle hän ennen teki töitä tuli ja murhasi. Sillä hän oli myös ent. Vietnamin sodan veteraani sekä myös maailmaneliitin CFR:n (Council on Foreign Relations) jäsen.

Wheeler oli biologisten aseiden asiantuntija ja työskenteli Mitre corporations nimisessä lafkassa joka oli keskittynyt biologisten aseiden testaukseen.

http://www.youtube.com/redirect?q=http% ... E4Mw%3D%3D

http://www.youtube.com/redirect?q=http% ... E4Mw%3D%3D

http://www.youtube.com/redirect?q=http% ... E4Mw%3D%3D
-------------

- VAUDE!?

On tämä Webspy- FIN kyllä aikamoinen tietolaari! Oikeen saa kaltaiseni veteraanikin nostaa hattua hänen skarpeille osaavuuksilleen ja uskalluksilleen. 8) 8)
__________________

Niin, että CIA/NATO tappaa napsautti omiaan HETI?+++

No edustamillani ydinalan tasoilla tällainen on t o k i yleistä. Vastahan kuulimme miten TVO oli sensuroinut samoin "metodiinsa" luolakaivajiaan yms.

Mutta pari päällimmäistä jatkokysymystä:

- Mitä, miten ja miksi USA myrkyttäisi vastoin k a i k k i a kansainvälisiä lakejaan ihmisiä juuri nyt Afganistanissa?

- Jos kyse oli lisäksi erittäin TEHOKAS myrkytysase juuri ihmisille, miksei ainoaa ihmisuhria, edes hengitysteiden yms. ongelmia ei tullut satojen tuhansien uudenvuoden juhlijoiden joukossakaan? Kuulostaa v ä h i n t ä ä n tehottomilta lillinkeiltä USA:n kovimmanluokan bioaseelta sentään?

- "Hän kertoi jotain eteenpäin mitä ei saanut kertoa ja se taho jolle hän ennen teki töitä tuli ja murhasi." Tämä on jo todella paniikinomaisen nopeaa peittelyä jopa USA, IAEA/ydinturvalta ja herättää lisäkysymyksiä.

– Koska myrkky oli kuitenkin n o i n tehotonta nimenomaan ihmisille. Enkä mitenkään ymmärrä myös m i k s i USA massakaasuttaisi Afganistanissa paria sissiä? Lisäksi kuulimme eilen kohahduttavan lisätiedon Suomesta. Maaltamme oli pika pikaa pyydetty USA:n taholta selvittämään niitä syitä m i k s i nanopartikkelit "yhtäkkiä" tappoivat noin tehokkaasti! Lisäksi tiedämme, että maailman ilmatiloissa ON nimenomaan chemtrailer lentokoneilla levitetty massiivisia myrkytyksiään säteilyionisaatiopilviin. Muistamme myös juuri syksyllä (-10)loppuneet mm. Turun alueen mystiset NASA- kokeet TVO:n säteilyionisaatiopilvissä.. . Ja l i s ä k s i, jos John. P oli JO sanonut kaiken tietonsa, niin miksi lisätietojensa vuotojen estämiseksi tehtiin hätäpikatappo? Paljon todennäköisempää, kaveri puhui VAIN pienen osan tietämästään kokonaisuudesta?

Jenkkikoneesta varmaan chemtrailermyrkytettiin rutiininnomaisesti Arkansasin säteilyionipilviin ennen suurempaa kansan kerääntymistä uhka-alueelle. Näin on tehty vuosia ja tehdään tauotta ympäri maailman. Mutta j o t a i n poikkeuksellisen tappavaa prosessoinnissa silti pääsi tapahtumaan. Koska ilmassa leijailevat nanokokoluokan ydinvoimaloista tauotta päästettävät uraaniperustaiset kanavasäteilyionikaasut muodostivat alueelle poikkeuksellisen myrkyllisen seoksen cheminanopartikkeleineen. Siksi ja nimenomaan siksi haluttiin suomalaistutkijat (04.01-11) hälyttää pikapikaa selvittämään m i k ä sai normi- chemtrailerpilven muuttumaan aggressiivisemmaksi?

On syytä muistaa, kymmenillä paikkakunnilla yhtä aikaa jopa Australiaa, Tasmaniaa, Ruotsia yms. myöten sattui samoihin aikoihin tismalleen samanlaisia lintukuolemia armeijan chemtrailaajille! Kyse EI ollut mistään yksittäistapauksesta. De facto! Vaan "jotain" erityistä USA:n hallitus tietää tapahtuneen nimenomaan globaaliin levittelyynsä CHEMTRAILER- eriinsä! Muistamme miten jopa vuodenvaihteen jälkeisessä Itävallan mäkiviikkojen itävaltalaisjuhlinnoissa miljoonakatsojat näyttävin suorin TV kuvauksin "täsmä chemimyrkytettiin" samoihin aikoihin. USA halusi näin kylmäkiskoisesti osoittaa mm. myrkkyjensä olevan vaarattomia suurelle yleisölle Arkansas kohua laannuttaakseen!

Jo se, että Arkansas linnuissa oli nähty, ei kolhiutumia vaan nimenomaan näennäisen ehjissä ruumeissaan säteilysairauksista 100 % tuttuja veripurkaumia kertoo panikin syistä. Antakaas kun kerron mitä tapahtui. Kyse EI ole kuitenkaan itse nanopartikkelisten barium, lasi/ alumiinisten chemtraileraineiden erien muutoksista sinällään. Vaan jostain v a l l a n pahemmasta. Vanhat NATO/ USA:n ja Venäjän armeijoiden nyt käyttämät chemtrailaamisen normitus ikkunat ovat menneet yli turvarajojensa! Tästä tässä on synkästi kyse. Koska ydinvoimaloitten globaali taustasäteilykertymämme a l a t i kaikkialla lisääntyy, tullaan vääjäämättä pisteeseen. Jossa normitetusti levitetyt säteilyionisaatiopilvien nanoenergiajaokkeitten latausenergiat purkautuvat l i i a n energisinä, liian nopeasti ionipilvinä nyttemmin!

Purkautumisnopeudet olivat jo yksinkertaisesti liikaa lintujen ja kalojen kaltaisille "heikoimmille, herkimmille" eläimille. Kuten menneinä vuosina säteilyionisaation tappamista mehiläisistä muistamme, herkimmät kuolee aina ensin! Mutta toistaiseksi ihmisen kaltaiset aavistuksen paremmin tilanteessa kestävät eläinlajit toistaiseksi säästyivät massakuolemilta. Homma alkaa karata kuitenkin nähdysti kautta maailman IAEA:n USA:n hallinnon käsistä. Koska tutusti asioittensa peittämiseksi hallitukset alkavat salamana tappaa JOPA johtajiaan. Niin kusessa ollaan ydinkatastrofin edetessä kiihtyvästi taustoilla kanssa kulkijani! . .
-------------

YLE 05.01.20100

- "Lintujen joukkokuolemia mm. Ruotsissa. Myös Ruotsissa on tapahtunut lintujen joukkokuolemia. Keskiviikon vastaisena yönä Falköpingissä Länsi- Göötanmaalla löydettiin kadulta 100- lintua kadulta, kertoo Ruotsin radio. Linnut ovat todennäköisesti naakkoja. Ruotsin television mukaan kuolemien syytä ei toistaiseksi tiedetä. Viime aikoina hämmästystä ovat herättäneet yhdysvalloissa havaitut lintujen ja kalojen joukkokuolemat."
Niinikää YLE ilmoitti massiivisista kalakuolemista mm. Uudessa- seellannissa ja kautta maailman mm. lisää USA:ssa.

- MTV uutiset kello 19 puolestaan:" Kansainväliset tutkijapiirit ällistyneitä maailmalle levinneestä globaalista eläintuhoista. Mitään selitystä ei kyetä antamaan.

Julkaistu: 04.01. klo: 20:25
Yhdysvaltojen eteläosissa on sattunut viikon sisällä jo kaksi selittämätöntä lintujen joukkokuolemaa. Tuorein tapauksista ilmeni tänään Louisianan osavaltiossa. Viranomaisten mukaan kuolleet linnut löytyivät Pointe Coupee Parishin kylästä. Lintuja oli tällä kertaa noin 500.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

- V i d e o .

Post by raijasivu » Thu Feb 03, 2011 2:03 pm

- Oleellista kysymyksessäsi on tietysti mitä saadakseen EU veljeilee diktaattoreja?

- Esim. Kazastanin kanssa veljeiltiin saadaksemme viimeiset uraanit. Myanmarin kanssa TVO veljeili myydäkseen ydinvoimaa. Ainahan näissä onk nykyään kyse siitä kuka saa uraaninpaskat.

- Maahamme ollaan kansan mielipiteet unohtaen ajamassa niin monta uutta ydinvoimalaa. Ettei edes lehdistö määriään enää osaa laskea.

- 2008 eteenpäin maailman uraanivarannot ovat niin pieniprosenttisia, että kaivuu on siitä eteenpäin ollut energianegatiivista. Kun siis Suomi aikoo hankia uraaniloppuja maailmalta sen on pakko kaivattaa sen nimenomaan diktatuureilla! Koska maailmassa enää m i k ä ä n järjellinen maa ei energianegatiivista voi muuten kaivaa kuin orjilla.
--------
- Suomessa SUPO riehuu apinana kaadellen systemaattisesti jokaisen ydinkriittisen foorumikirjoituksen. Demiokratian EU:n takaamat perustuslailliset oikeudet saivat mennä viemäriin.

-Korruptoinnin takaa suuri ydinrikollishallinnon päättymätön lahjustamisen perinne.

- Olisiko kansamme siis aika siirtyä häätämään maailman korruptoitunutta FIN- POLIISI-osastoja mereen. Kuten meitä sivistyneemmässä esim. arabimaissa on alettu kansanvaltaa puolustaa?
-----------

Täytyy oikein hämmästellä sitä vihan kiivautta, jolla ydintuhoala on taas
startannut maamme kattavat lobbaus, lahjustu , niin ja systemaattiset
virkamiesvetoiset uhkailukierroksensa.

Jottei vaan yhdessäkään tiedotuskanavistossa tunnetusti maaailman
vaarallisinta ja tuhoisinta ydinteollisuuttaan k u k a a n uskaltaisi
kritisoida. Niin tai siis. . .k y k e n i s i saamaan järjen ääntä tässä
julki. Sen estääkseen on valjastaneet ydinrikolliset niin poliisit,
armeijat kuin suuren rahanpesuorganisaationsakin!

Esim. täällä yksikin kriittinen ydinaiheinen kirjoitus ja maamme
korruptoitunein ja ydinalan avoimen vankasti voideltuja SUPO-.
ydinkarhuryhmäläisten päälle hyökymistä ei tarvitse kauaakaan odottaa.. . .
Saamme sen täälläkin nähdä!!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Fri Apr 29, 2011 1:35 pm

Fugushi "spesial!"

Mistä kyse I?

28.4.2011. Pieni ilmoitus Turun sanoman sisään piilotuksena: "Suomalainen sähkölinjausyhtiö Fingrid lopettaa "toistaiseksi" suurten 300km pitkien ydinvoimalaitoslinjojensa rakentamissuunnitelmat. Joilla aiottiin yhdistellä TVO:n OL- 4 ydinvoimaloitten vaatimia hätäapulinjoja mm. Lapin mahdollisiin ydinvoimalahankkeisiin". Tänä aamuna puolestaan YLE aamun radio ilmoitti, ettei ole yhtäkkiä tietoa edes siitä esittääkö nyt tuleva uusi hallitus lainkaan ydinvoimalaitoshankkeita maassamme?( Hankkeitten p i t i olla ihan läpihuutojuttuja, että lisää ydinvoimaloita tulee heti vaalien jälkeen!)

Mutta kaikkein kohahduttavin uutinen oli kuitenkin eilen. Japanin hallitus oli antanut ensimmäinen kerran y l i kuukauden kymmenien rikkoutuneitten ydinvoimaloittensa takia kansainvälisen HÄTÄapuhälytyksen. Maa on kuulema täynnään erikoisella MOX plutoniumpolttoaineilla käyviä reaktoreita. Joita EI ole saatu enää pysähtymään kuukaudessakaan. EI edes ydinjätealtaissaan! Tämä On aivan uskomatonta, koska "normaali" uraanipolttoaine sammuu vuorokaudessa parissa. Miksi sitten ongelmaan vastattiin sotilaallisella tietopimityksillä maailman laajuisesti?
--
Rikastusaste 3.0wt% 235U; Gd Plutoniumrikastus alle 6 wt%; Koko 10×10.3 mm

Esitelmässään Tri Hansen totesi: “selvästikin todistamme modernin aikakauden suurinta tuhoa. Japanilaiset toimivat täysin sokeana, (?kahdenkymmenen) tsunamireaktorin ytimeen ei ole pääsyä eikä niiden tilasta mitään tietoa…”

IAEA ohjeiden mukaan 1milligramma (!) mox- plutonium päästö on ilmoitettava järjestölle yleisön varoittamiseksi. Sen säteilyvoimakkuus on miljoona kertaa pahempi kuin ”tavallisen” ydinvoimalaitoksen esim. ytimen sulamisessa ilmakehään pääsevä ydinsaastutus. Tätä ainetta on tonneittain sekä jo taivaalle JO räjähtäneissä!

6.4.2011 USA:ssa epäillään laajaa uhkaa Fukushimasta: Salainen hallituksen dokumentti osoittaa että pätkiä ydinpolttoainesauvoista sinkoutui kilometrien päähän räjähdyksissä. (Plutonium reaktori 3:sen räjähdyssarja oli kovin ja kohosi selvästi korkeaan ilmakehään.
______________________________________

7.4.2011 Professor Akira Hiroshi Koide, Kyoto University’s Research Reactor Institute: “Fukushima Daichii ydinlaitos ei ota pysähtyäkseen. Minun pitää perua optimismini. Uskoimme että reaktorit, uraanifissio, voidaan pysäyttää (tätä turvallista ydinenergiaa meille kaikille herkkusienille opetetaan). Nyt uskon että fissio on alkanut uudelleen ja (sulaneet) reaktorit tulleet ‘recritical’ tilaan. Olen muuttanut mieltäni, näin varmaan parhaillaan tapahtuu… Ensinnäkään Iodine 131 -päästötasot eivät ole laskemassa. Nyt on kulunut kolme viikkoa joten Iodine-131 -tason pitäisi olla jo 1/10 alkuperäisestä. Toisekseen Chlorine-38 löydettiin turbiinihallin saastuneesta vedestä. Ja kun Chlorine-38 havaitaan, se merkitsee ainoastaan että fissio on taas alkanut, eli ‘recriticality’ -tilaa.” April 6th, 2011 at 11:37 PM (merkitsee ydinräjähdyspelkoa)
_____________________________

USAn luottamukselliset muistioiden mukaan on menossa vaihe jossa reaktorien pelätään räjähtävän. (kaikki kaksikymmentä?). Nyt ”ykkösreaktorissa” ei ole enää vettä. Saattaa jatkua hamaan tulevaisuuteen.
--
Tämä leikki on vielä alkuvaiheessaan; hauskanpidolla ei ole rajoja tämmöisten Japanin kukkusima-ukkojen kanssa: kaikki 20 reaktoria kuplivat kunnes jokainen lähtee. Ne rauniot ovat niin kuumia ettei niitä peittääkään voi – sanovat merivesimiehet.

12.4.2011 TEPCO edustaja kertoo että ydinlaskeumapäästöt ylittänevät Chernobylin päästöt (eikä loppua näy).

20.04.2011 Nuclear and Industrial Safety Agency puhemies Hidehiko Nishiyama ilmoitti että
Suunnitelmissa on myös aloittaa veden sijasta ilmajäähdytys – siis ilmakehään työnnetty fukusimasäteily ei riitä vielä!? TEPCO.( A/ Vesi EI enää toimi ja vain lisää jatkossa ongelmia. B/ Reaktorien annetaan kylmästi SULAA ja porautua kiinailmiöiden hallitsemattomasti maaperään. Fissiopommirajan n.8% selkeästi y l i t t ä v ä l l ä uraanipolttoaineella teko jota ei kannata edes y r i t t ä ä perustella . . !)
----------------

Mistä kyse II ?

http://erilainen.wordpress.com/

2008 Venäjän silloinen pääministeri Ladimir Putin ilmoitti kolme kertaa 4kk välein. "Uraanimalmien maailmanlaajuisen pitoisuuden laskiessa alati. Ollaan tultu tilanteeseen, jossa uraanin jalostaminen energiapositiivisena lakkaa! Varoitan nyt avoimesti länsimaita. Venäjä tulee lopettamaan. . . Alleviivaan k a i k e n kaupallisen edustamansa 70% uraanipolttoaineen toimittamiset! Näin kävikin, ja Venäjän koko maailman 2/3 osalta vastaavat uraanintuotantolaitokset luonnollisesti kannattamattomina pakkkotilanteessa suljettiin. Yhtäkkiä maailmassa oli satamäärin ydinreaktoreita 100 % täysin i l m a n toimivaa polttoannettaan!

Klassiseen ydintyyliin oli kyllä yritetty vuosikymmenet kehittää MOX polttolaitoksia, joissa kierrätettäisiin tätä ydinjätteistä Pu-239 plutoniumpolttoainetalouttaan. Mutta y h t ä ä n toimivaa laitosta maailmalaa EI ollut saatu aikaan ikinä! Hätäratkaisun luitte yltä. Satoihin olemassa oleviin ydinvoimaloihin alettiin pumpata Start- asepurkusopimuksista saatuja plutoniumasevarastointeja. Koska polttoaineesta oli s u u n n a t o n pula. Eikä Pu-239 polttoainetta ollut saatu kunnolla palamaan. Päätettiin IAEA:n hyväksynnällä "sekoittaa" uraanirikasteitten joukkoon plutoniumia. Ladata k o k e i l e m a t t a sen suuremmin tätä erikoisainetta kymmeniin maailman ydinreaktoreihin. Jotta niitä ei lopullisesti pysäytettäisi polttoainepulaansa.

2009 Ranskasta lähti tätä surullisen kuuluisaa MOX- 3 % U-235 ja 6 % Pu-239 siältävää uraanipolttoainetta mm. japanilaisten kymmeniin voimaloihin. Tarkoituksena vaan viileästi kokeilla olisiko seossuhde "noin, suunilleen toimiva". Kaikki "näytti" ensi alkuun, "no joo muhii. . ." Vuoden 2010 ajan näitä erikoispolttoaineilla ladattuja reaktoreita startattiin palamaan. Ei olevinaan ongelmia. Totesi IAEA ja näytti vihreää valoa. Hätä oli ohi ja maailmalle alettiin kuormata le Havresta tätä pelätyintä ihmiskunnan tuhoaineistettua erikoispolttoainetta. Mm. Saksaan ainakin 10 reaktoriinsa jne.

Kun tsunami iski Japaniin. Joutui nimenomaan tämä aiemmin revisioimaton, kokeilematon MOX- polttoaine tulikasteeseensa. VASTA nyt huomattiin, että polttoaineen jälkihöyryntuotanto ylitti 3- kertaisesti aiemmat reaktorien turvarajat. Mutta t o d e l l a pahaksi tilanne riistäytyi. Kun jopa revisiossa ydinjätealtaisiinsa jäähdytetyt samaiset polttoaineet alkoivat yksi toisensa perään uudelleenfissioimaan ja kylmästi palamaan säilytystiloissaan.

Nyt ollaan housut kintuissa, ja kunniansa kalunat maassa. Tilanteessa jossa ei edes t i e d e t ä paljonko, kenties sataluokkia reaktoreita on muhimassa plutoniumeineen pitkin maailmaa. Entä m i t ä polttoainetta on esim. Suomen reaktorivanhuksissamme uraanipulassaan paketoitumassa?!. . .Tiloissaan, joissa EIVÄT reaktorit maailmalla vaan p y s ä h d y ! Saksa ehti ensinnä hätään reagoida. Pysäytti ainakin 7kpl samaisella polttoaineella käyvää reaktoriaan alarmoiden. Japani on jo perunut 14kpl ydinhankkeitaan samaiselle polttoaineelle. Kiina ainakin 11kpl. Kuten yllä jo kerrottiin. Meneillään on globaali, megaydinkatastrofi. Jonka laajuutta ja pysähtymättömien reaktoriensa määrää ei tunnu kukaan edes uskaltavan kertoa. Herra meitä auttakoon, silmitön ydinkiima on maailmamme ajanut tuhonkuilunsa partaalle!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Wed May 04, 2011 7:59 pm

Tuossa kerroit, että olit nähnyt mm. Fugushima 3 räjähdyksessä oudon valkovalovanan. Laitoksen katon osasekunttia e n n e n romahtamiskuvassa näkynyt valkean vanansa välähdyksen. Se painoi voimalan kattoa e n s i n oudosti alas. Kunnes katon lävistäminen muutti tuhon suunnan ulospäin kilometriseksi taivaalle nousevaksi tulipatsaaksi. Ja se olisi näin ollen ollut USA:n lähettämä klassinen voimalan räjäyttänyt USA:n patriotohjus. Vastauksena sille, että Japanin keisari halusi iti USA:n kansainvälisistä dollarisidoskaupoista? Katsopa tätä koostevideota ja lisäkommentti. Koska vallan hulppealle videolle katsojia on naurettavan vähän. Materiaalia Ei selkeästi ole virallinen CIA taho siis hyväksynyt. Niin onko näissä kuvissa vilahtelevat ihan maan pinnassa olevat kohtiot samanlaisia mistä kerroit?

Juu siniset valopallot maassa on kanssa kovin mielenkiintoisia. Vaikka toki "voisivat" olla esim. tektonisessa saumassaan murskaantuvan kallioperän synnyttämiä klassisempia pietsokidesähkövaloja. Minusta suoraan maan pinnassa puolestaan päivänvalossa valkeina liikkuvat ja valkeaa vanaakin jättävät e i ole UFO:ja. Vaan paljon kömpelömpiä USA:n millitäryluomuksiksi sopivia. Kenties USA armyn jopa TVO:lla poliisien käyttämiä miehittämättömiä helikopterikiekkomaisia "satelliitteja". Siis sellaisia metriluokan kameravakoilun lentopelejä. Selvästi laitteistoilla reaaliaikaisesti tuhoja seuraillaan i h a n vesien pinnassa. Tällaiset hitaahkot koneet siis ehtii paikalle v a i n sellaisen ohjaamana joka tuhon tiesi ennakkoon aiheuttamanaan tulevaksi! Tämä on erityisen tärkeää ja karmiva tieto esim. etenevässä tuhotsunamikuvissa. Ennen kaikkea. Miksi normaalisti tällaiset videot hakee miljoonia katsojia maailmalta. Nyt v a i n tuhatkunta!?
http://www.youtube.com/watch?v=eaH6nyoB1M0#]UFO Sightings Japan 2011
--
Angelica Facebook vastaus aiheeseen:
Toiseksi USA heti alkujaankin on pakoittanut Japanilaiset ydinvoima valtioksi ja electroniikka teollisuuden orja-työ alueeksi. Nyt viimeisien vuosien ajan on Japani halunnut saada USAn (edelleen sodasta asti miehittämät) maa-alueet takaisin ja saattaa loppumaan USA imperiallinen miehitys! Samoin USAn sotilaat ovat sikailleet Japanissa ja EIVÄT ole joutuneet syytteisiin näistä rikoksistaan!

Japanin raha on yritetty viedä pakolla NWO alaiseksi ja sitoa Jeni siihen samoin pakoittaa Japani velkaantumaan jolloin IMF saisi Japanista otteen ja täten pakoittaa Japanin talous polville ja kansasta orjia kansainväliselle USA MAFIALLE !!! USA ja NWO ei pitänyt tästä kehityksestä ja erään Japanilaisen Kenraalin mukaan iski USA Fukushiman 3reaktoriin Patriot ohjuksella samoin 1 reaktoriin ja 4 reaktoriin! Nämä reaktorit syttyivät muutama päivä ennen tsunamia ja maanjäristyksiä ydin fissioon ja paukkuivat jo 3 päivää täydessä fissiossa kun sitten Englannin laivaston sukellusvene ampui ydin torpeedon jolla saivat aikaiseksi tsunamin joka sammutti nämä ydin fissiot!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Mon May 16, 2011 9:15 pm

Ydinalan eliminaattoritoimista.

Varotan nyt jo etukäteen, että jos olette pitäneet juttujani aiemmin "rajuina". Niin nyt tulee uusi taso, ylitys, repeämä, joka raastaa lihat luistanne. . .

Tullessani TVO:n palvelukseen 1970- luvun lopulla kokemattomana uutta uraa opiskelevana sähköasentajana. En todella tajunnut tulleeni työpaikkaan, jossa allekirjoittanutta alettaisiin systemaattisesti "eliminoimaan toimistani ja tietolöydöksistäni!" No nuorehko kaveri päälle 20v luulottelee ensimmäiset vuotensa tietty, että tällaisia nyt vaan sattuu ja sillä asenteella. Materiaalini On niin rajua, etten edes poraudu karmeimpiin yksityiskohtiin. Yhtä kaikki oltuani muutamia vuosia ydinalallani aloin luontaisen kiinnostukseni heräteltyä selvitellä miksi TVO niin systemaattisesti valehtelee julkismateriaaleihinsa? Eräs silloin kriittinen asia, jatkon tapahtumiin alkaessani mm. mittailla viikoittain vuosiluokkaa miten imuveden ja poistovesien lämpötilaerot olivat todellisuudessa jotain ydinturvalakeja ylittävää käsittämättömämpiä. Suurin virheeni oli, että tein mittailuni niin, että valvojat kameroineen TVO/ IAEA:lle asti heräsivät näkemään kalkylointieni toimia aamuisin Olkiluodon rannoilla. Tämän tapainen aktiviteettinousuni laukaisi seuraavaa:

Sain silloiselta sähkötyöverstaan työnjohtajaltani "oudon" komennuksen työskennellä ns. "jätevesilaitoksella". Tässä mitään outoa äkkiseltään, työ kun työ. Mukaani sain kesäharjoittelijan ja 35v insinöörin. Kävin tutustumassa paikkaan ja varsinaiset työt alkaisivat aamulla. Tunnollisesti menin tuonne kilometrin päässä lännessä olevaan erillisrakennukseen varhain aamulla, mutta mitä i h m e t t ä ! Koko rakennuksen sisätilat olivat mystisen vihreänkeltaisen usvan peittämänä. Ei tulessa mutta. . ! Insinöörikaveri läväytti itsensä ovessa vasteni ja kertoi yskien löytäneensä rakennuksen aamulla ladattuna kuin pommin jäljiltä. Hän ei, insinööri kun oli tiennyt mitä ainetta ulko- ovelta asti sisuksiinsa henkäilee, mutta polvet löivät jo siinä vaiheessa loukkua.

Itse tiesin h e t i mistä oli kyse, koska olin tehnyt elektrolyysikokeita ja tiesin tämän maailmansodan aikaisen taisteluissa käytetyksi KAASUKSI, CL! Käsikin kaverin heti poistua alueelta, jos ei halunnut tappaa itseään! "Paskat sitä nyt voi olla, insinöörinä en tietysti usko pahaista työläistä!" Ja kaveri käsiotteestani väkisin sisälle. Sain kuulla, että puhdistamon laitoksista vastaava päävesi- insinöörille oli yllätys, yllätys järjestetty kiireitä, ja ei työmaalleen ollut sinä nimenomaisena päivänä ehtinyt. Samoin sähköpomoni oli "mystisesti" kieltänyt kaveriani, kesäharjoittelijaa tulemasta paikan päälle aamulla! Hälytyskelloni alkoi mennä punaiselle kun kuulin, että m y ö s tämä aamulla tapaamani sisällä oleva insinööriä oli tarkoin kielletty tulemasta paikalle niin ikään!

No niinhän siinä sitten kävi, kuten oletatte. Oven puolestani aukaissut insinööri kuoli varsin pian keuhkonsa poltettuaan kaasun invaasiossa, niin puolestani!. . Rauha hänen muistolleen. Onnettomuudessa, joka oli ensimmäinen muttei alkuunkaan viimeinen kuoleman ansoistaan TVO:lla. Mitään tutkimuksia yms. asiasta ei ikinä luonnollisesti tehnyt. Sain vain jälkikaikuna, miten koko pienehköön rakennukseen oli ajettu miehen korkuinen kaasupullollinen taistelukaasuna tunnettua rakaa KLOORIA! Toteutuksenaan, se joka oven ensimmäisenä aamulla aukaisee juuri saamallani avaimellani, . .kuolisi ensi henkäyksiin. . !. .

Osa II

Sama sähköjohtajani vähän myöhemmin:" Menet nyt tuonne OL-1 työmaan edustalta itään, siellä möyryää suurvirtainen 3- vaihemoottori jumittuneena käymään. Nyppäät surutta pistorasian l e n n o s t a irti ja pysäytät näin sen!" Kysyn, että eikö sentään virtakytkimestä tai vaikka sulakkeista olisi turvallisempaa?. "Eikun tulppa auki vaan ja h e t i!" Ehdin parahiksi paikalle ja joku h e m m e t i n raakarokinen moottorimylly siellä tosiaan huusi kuollakseen. Olin JO ottamassa käsiotetta kun suojelusenkeli asettui rinnalleni. "Jos n y t vedät KUOLET valokaareen heti! Olen itse nähnyt vastaavan kuolemisen vain parisen vuotta sitten, ääni jäätäen sieluani takaani toisti" Uskoin ja tepseli jäi ropsuen maahan. Minut sillä kertaa pelastaneen alan osaajan nimeäkään e n enää tiedä. Mutta. . henkeni pelastit! Tästä asia kulki sitten pääluottoon ja suuri ihmetys alkoi kiertää m i k s i sähköpuolen vaaran 100% varmaan tietävä työnjohtajani oli antanut minulle moisen kuoleman tehtävän?! Asiaa EI tietysti taaskaan tutkittu. Mutta työnjohtajani sai oudoisti "hermolomautuista" pitkiksi ajoiksi asian unohtumiseksi tietty. Enkä koskaan palautunut töihinsä.

Pian menetin mm. erittäin hyvän tuttuni jonka päälle putosi satojen kilojen sähkökeskus yms. Alati rajummaksi homma meni seuraavaan revision relekoestuksien aikaan. Olimme kesäharjoittajan kanssa tekemässä X- rakennuksessa viikkojen relekoestuksia putkeen. Muistaakseni OL-1, yhtä kaikki. Aina sama huone relenaksuntojen ja puuduttavuuden puurtamista. Oli kiireellisin aika ja meitä vaadittiin TVO:n johdon taholta yhä kiimaisemmin e h d o t t o m a s t i tulemaan seuraavana viikonloppuna koeajamaan revisiopaineissa tuohon suljettuun lukotettuun X- rakennuksen huoneeseen.

Muta emme tulleetkaan vastoin k a i k k i a ehdottomia TVO:n johdon useita määräyksiä! Seuraamukset olivat kuvaavia. Kyseiseen X- relekoestushuoneeseen tulivatkin sijaamme sähkömiehet, jotka eivät sinne tavallisella rutiinilla kuluneet. Puolisen tusinaa tuttuja asentajia johtajineen. Yhtä kaikki, kun työt alkoivat. Oli yhdestä pääkytkimestä alkanut tulla "outoja ääniä". Paniikissa koko kokenut porukka syöksypeltiovista ulos. Ryhmän vetäjän ollessa vielä syöksyssään ovelle k o k o huoneistossa oli räjähtänyt! Valtaisa tuli- inferno, tappamaan luodut kuparimyrkkyvalokaarikaasut kaikkialle yms. ja kuolemat oli ollut t o d e l l a hiuskarvan varassa!

No tässä vaiheessa Suomessa näitä eliminointejaan ydinalalla hoitavan osastonsa päätekijöillä alkoi jo t o d e l l a keittää. Nyt EI enää haluttu jättää niin m i t ä ä n sattumanvaraan, eikä tavoitegenrejä perittelemättä. Määrättiin tarkoin harkiten sähköosaston johtajakseni pahamaineinen tarkoin siivilöity "vihainen työteknikko" jolle moraalimaalailut oli enempi vieras elementti. Heti ekana päivänä TVO:lle tullessaan oli halujensa esimerkkinään käräyttänyt virastaan johtajansakin. Iso verinen arvokas kaluuna, meriitti jolla kaveri oli päässyt TVO:n pääkihojen oikeaksi kädeksi tavoistaan räiskiä. Oli luvattuna "bonuksia" j o k a i s e s t a jonka kykeni "jollakin tasoillaan poistattamaan" TVO:n työvahvuuksista painostaen yo name it. Pääasia että l ä h t e v ä t !. Päällisin puolin ei uskoisi millaisiin tekoihin ydinalalla seuraavassa vaiheessa käskytettäviään käyttäen ajauduttiin.

Osa III

TVO:n OL-1 voimalan B- rakennuksen katolla on koillisen kulmassa luokkaa 10m korkea TV- antenien masto. Siis orrellaan reunan u l k o p u o e l l a tyhjän päällä! Niin itse rakennuksen korkeus mykistävät 60m. Joten miettikää jo tästä motiivinäkyvyyksiä. Tämä uudempi työnjohtajani odotti kovaa -20- 25C pakkassäätä. Erittäin voimakasta myrskytuulta. Joka puhaltaisi katon yli suoraan aavalta avomereltä koilliseen. "Arto sinun pitää nyt mennä tuonne katolle. TV- anteni on käännettävä muutaman asteen pohjoiseen. Otat alumiiniset 6m A-tikkaat ja kipeät sillä reunan yli ja "ME" tarkkailemme jokaista liikettäsi! Vaikka on hurja pakkanen ja viima, ET EHDOTTOMASTI saa ottaa kuin ohuen pumpulihaalarin päällesi, ilman m i t ä ä n lisäsuojaa! Tämän tulemme myös palatessasi tarkoin varmistamaan. Koska ydinturvamääräykset tuikeasti kieltävät! Varot katolla olevaa kiinostanutta lunta ja jäätä. Tikkaatkin v o i "kovassa tuulessa kaatua" pehmeällä huopakatolla. Onnea en toivota mutta seuraamme etenemistäsi kameroin. Jaa niin turhaa ottaa ainakaan "tosimielessä" edes turvavaljaita mukaasi, koska sille EI tietenkään ole kiinnityspaikkaakaan ohuella ja helposti kaatuvassa mastossa mailla halmeilla!.

NiinPÄ! . . En saattanut uskoa todeksi, muttei sitä uskoneet lukuisista kameroistaan temppuani seuraavat työtoverinikaan. EI edes kritiikistä hiljaiseksi vannotetut työsuojeluvaltuutetut ja pääluottamusmiehet yms.. Hommani tein ja pettymys ydinkeisaristossa oli näkemisen arvoinen, kun EN tipahdellut silläkään kertaa! Mutta sanattomaksi EI tämä tilanne tekijöiltään jäänyt. Meni parisen viikkoa ja TAAS sama juttu ja pomonsaastat asialla! Tällä kertaa en saanut enää edes pelokasta tikkaitten pitäjäapulaistakaan, hän enemmän kuin pelkäsi tilannetta. Tänä päivänä en tarkoin muista, mutta taisin käydä tuon kujan kuolemanjuoksuni läpi ne n e l j ä s t i !

Teko o l i tautisen törkeä ja ties miten ylhäältä käskytetyn tahallinen. Eikä sadoista silminnäkijöistään huolimatta kukaan uskaltanut näihin tikullakaan puuttua! Yhä enemmän kaikkea tapahtumaan liittyvää ihmetteleville sähkömiehiltä tuli kyselyjä suoraan. Aikooko työnjohtajani jatkaa tätä sekoiluaan niin kauan, että kuolen? Itse vastasin kysyjille jo silloin rohkeasti, että taitaa tässä attaktoinneissaan olla p a l j o n ylempää tulleet käskyt eliminoida keinoja kaihtamatta ydinsalaisuuksiaan liikaa tutkimaan päässyitä surutta. Tyly vastaus työnjohtajaltani: " Homma jatkuu ja jatkutetaan niin kauan kun myrskypakkasia piisaa tai "jotain tapahtuu!"".

Jotain tapahtuikin, muttei sellaista, mitä ydinimperialistit odotti. Minut pelasti jälleen kerran tuttu toinen työnjohtajani, joka kertoi, että nyt on minun p a k k o päästä hänen osastolleen turvaan. Tai en "eläisi pitkään. . !". Näin pelastauduin ja olen hänellekin elämäni velkaa. . Varsinkin kun hän + useita minulle myötämielistä TVO:n johtajaa kuolivat "erilaisin mystisin ennenaikaisin sattumuksiinsa". Laukaisseesta vesitutkimuksistani poiki SUPO:n täsmäkuulustelujensa prässeissä mm. useampia ns. "itsemurhatapauksia". Ilkeitä, karmivia ja niin ydintyypillisiä kaikki. En kerro paljonja lisää mutta mm. eräs minulle tärkeä henkilö löydettiin suuren iskeymän jäljiltä kuolleena yksin kadulta. Myös erään toinen minua niinikää ymmärtäneen työnjohtajan henki oli ollut hiuskarvan varassa tapahtumieni aikoihin. Hän taas putosi niin ikään mystisesti "löystyneiltä" tikastelineiltä betonilattiaan. Vain suuri ihme jälleen kerran pelasti välittömältä kuolemiselta. Suomen tavan mukaan vaan tällaisia EI tutkittu ikinä. Myöhemmin hän menehtyi ydinalan "klassiseen" ydinkuolemaan. Sydän vaan "mystisesti" yleensä ennen eläkeikää seisahtuu. .

Nämä kaikki veret seisauttavat asiat ovat minulla tarkoin muistissani, enkä näistä ole juuri liian lähituskaisina kyennyt kirjoittamaan. Mutta luettuani Robert Junkgin kirjan "Ydinvoiman armoilla". Aloin ymmärtämään tämän kaiken. Miten IAEA:n ydinalan ihan kivijalkana on tämänkaltaiset perussysteemit. Ne suoraselkäiset henkilöt, jotka uskaltavat kyseenalaistaa ydinteollisuutta ulkoapäin, saati kuten minä sisältäpäin. Saavat kansainvälisesti johdetun "eliminointikampanjoinnin" niskoilleen. TVO:ssa tätä kontrolloi ylikansallisen kanavoinnin sisäministeriöintiensä alta toimivat ydinyhtiöihin pesiytetyt "sabötöörisoluttautujat". USA:n ydinkriittisen työntekijän jatkuvista murhayrityksistään, ja tavoistaan ehkä kuuluisin teos ja elokuva: "Tapaus Silkwood", lienee aiheesta tutuimpia teille hyvät lukijani?
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Fri May 20, 2011 6:54 pm

Tektoniikasta.

Päätin selvitellä Suomen salatuinta Litoraanitektoniikka- alueta Olkiluodon lävistävästä saumasta saatavilla tiedoilla. No heti kättelyssä alkoi ilmetä erittäin kuvaavia perusongelmia. Eurajoen kirjastosta oli TVO Posivan painostuksesta systemaattisesti hävitetty k a i k k i sielä aiemmin olleet tulivuorista ja maanjäristyksistä kertovat kirjat. Niitä ei saisi edes tilattua pääkirjastostakaan. Kas, kas SUPOA, koska niitä ei tosiaan enää sielä sallita! Hertinen sentään. Nythän homma alkaakin olla mielenkiintoisempaa.

Tulivuorien toiminnoista on ihmisillä suuret määrät erilaisia harhakäsityksiä. Esim. ettei laattaliikuntoja ja tulivuorien kaltaista kallioperän aktiviteettiä ole kuin suurten kiinteitten laattojen reunoissa. Mitä asiasta kertoo Top 1 Koululaisen tietokeskus v.1979 sivu 154:"Keskellä Tyynenmeren laattaa olevista tulivuorista Havaijisaaren tulivuoren arvellaan johtuvan Maan vaipan kuumista kohdista, jotka synnyttävät niiden yli liukuvaan laattaan tulivuorten jonon. Myös mantereilla on tulivuoria kaukana laattojen reunasta. Niiden arvellaan johtuvan radioaktiivisuuden synnyttämästä kuumuudesta tai vaipassa olevan kuuman kohdan vaikutuksesta. Lukuun ottamatta monilukuisia merenpohjien tulivuoria on nykyisin toimivia tulivuoria viitisensataa. Purkaustensa välillä tulivuorien sanotaan olevan levossa. Geologiset tutkimukset ovat paljastaneet suuren määrän muinaisten tulivuorten jälkiä. Suomessa tulivuoria on ollut varsinkin Svekokarelidien syntyessä noin 1,8miljardia vuotta sitten.

(Sama ikä kuin Olkiluodon lävistävällä Litoraanitektoniikkasaumalla. Sen tulivuorituhkakerrostumista ja oseaanisesta mätäliejusta muodostuneella rakennuskiveksi kelpaamattomalla heikolla kiillegneissikivellä on.) Suuria maanjäristyksiä tapahtuu maailmassa joka toinen viikko. Maanjäristysaallot leviävät seismisenä aaltona maanjäristyskeskuksesta eli fokuksesta kaikkiin suuntiin aaltorintamana. Primäärisinä P (pitkittäiset), sekundäärisinä S (sivuttaiset) ja pinta- aaltoina L. Maanjäristyksen synnyttämän tsunamin aallonpituus voi olla 200km ja etenemisnopeus 800km/h. Maanjäristysten ennustamisessa on todettu kallioperän huokosten suurenevan ja siihen imeytyvän vettä entistä enemmän. Nopeat muutokset pohjavesikorkeudessa ennakoivat maanjäristyksiä. Maanjäristyskeskus on vanhojen siirrospintoja seuraava fokus eli jännityskeskus elihyposentrum. Maan pinnalla sama tunnetaan episentrumina."

Svekokarelidit on Ruotsista Suomen kautta Venäjän Karjalaan ulottuva muinaisvuoristo, jonka lounaisosaa nimitetään svekofennideiksi ja koillisosaa karelideiksi. Svekokarelidit sijaitsevat osittain vanhemman (n. 2,7 miljardia vuotta) presvekokarelidisen pohjakompleksin (granuliitti, gneissi, liuskeet) päällä.
Karelidit syntyivät vajaat 2 mrd. vuotta sitten Jatulimantereelle ja tämän reunalle kerrostuneista muodostumista. Svekofennidit oli nykyisten Alppien kaltainen poimuvuoristo Suomessa noin 1800–1700 miljoonaa vuotta sitten. Maanjäristykset olivat tuolloin yleisiä. Vuosimiljoonien kuluessa tuo vuoristo on kulunut pois, ja siitä on muistona enää sen syvät juuriosat. Muinaisista tulivuorista kertovat eräät tulivuorten tuhkasta ja sulasta laavasta syntyneet kivilajit kuten tuffiitit ja erilaiset amfiboliitit.(WSOY)

Siperian laakiobasalttipurkaukset tapahtuivat nykyisten ajoitusten mukaan noin 250–251 miljoonaa vuotta sitten pääasiassa Keski- ja Länsi-Siperiassa Uralvuorten ja Lena-joen välillä. Purkausalueen keskus sijaitsi noin 500 kilometriä nykyisestä Norilskin kaupungista eteläkaakkoon. Nämä purkaukset olivat yksi suurimmista tuliperäisistä tapahtumista maapallon 500 viimeisen miljoonan vuoden aikana. Näitä jättimäisiä, pitkään jatkuneita purkauksia pidetään permikauden lopun joukkotuhon alikuunpanevana syynä.[1] Purkaukset nostivat Maan keskilämpötilaa enintään 5 °C ja kiihdyttivät samalla meriin varastoituneen metaanin purkautumista nostaen keskilämpötilaa lisää noin 5 °C. Tämä ”suuri kuolema” hävitti jopa 99,5 % yksitäisistä eliöistä maapallolla.(Karttakuvaa maailman suurimman Euraasian laatan keskelle purkautuneesta tulivuorimuodostelmasta. Jolla on s u o r a yhteys Laatokan pohjoisrannasta, Tampereen alapuolelta, Olkiluodon läpi, Ruotsin suurten järvien, Norjan etelärannikon kautta, Skotlantiin ulottuvaan Litoraanitektoniikkasaumaan.)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:E ... german.png
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Thu May 26, 2011 6:32 pm

Ydinalasajotalkoot

Mikä lienee aikamme saldot tultaessa 25.5.2011 tasollemme? Japanissa on vähintään 6kpl kivijalkaansa tuhoutunutta ydinreaktoria, joiden takia on hallituksen virallisten laskelmiensa mukaan kuollut 8 649kpl ihmistä. Onnettomuuden seurauksena on mm. hätäseisautettu näiden päälle 8kpl reaktoreita. Vankka tieto lehtereiltä kertoo Japanin menettäneen tälläkin hetkellä 28kpl reaktoreistaan. Mikä mahdottominta tilanteessa ainakin 3kpl on myös palamassa seuraavat vuosikymmenet täysin hallitsemattomassa kiinailmiössään alleviivaa IAEA. Hallitus aikoo vain peittää nämäkin pois webbiokameroitten okulääreistä teryleeniteltoin. Jotka tehdään niin, että repeävät jo seuraavaan kunnon myrskyyn tai pyörremyrskykauteen. Eli kovin, kovin on epätoivoista IAEA:lla nyt.

Mikä lienee tilannearviot esim. Pohjoismaissa, joissa ydinkiiman laantumisen merkkejä on turha hakea? Toisaalta foorumeista on kadonnut k a i k k i ydinvoimalaitosten lisärakennusta ja kestävyyttä vedätelleet niin meppi Korholat kuin Putkisetkin, joten j o t a i n on selkeästi alettu muuttaa ydinaikeista. Tämän aamun T.S. veti mattoa alta jos mahdollista vieläkin tykimmin. Tällaista materiaalia EI olisi uskonut lehdistön julkaisevan, mutta näin tässä nyt ihmeeksemme lukee:
http://kuvaton.com/k/YTEy.jpg
Image

Puolestaan vaikka ydinlobbarikuningas Länsi- Suomi 25.5.2011."Tiedekirjailija Risto Isomäen uuden kirjan "Ydinvoima Fukushiman jälkeen", mukaan ydinvoiman riskit kielletään, kunnes ne käyvät toteen. Ydinvoiman riskejä arvioidaan lepsusti. – Ennen Harrisburgia 1979 sanottiin reaktorin sulavan vain kerran 10miljoonassa vuodessa! Ennen Tshernoa taas ei uskottu että ydinvoimala voisi ylipäätään räjähtää. Ennen Fukushimaa ei myönnetty, että taasen tsunami voisi aiheuttaa ydinonnettomuuksia. Isomäki tiedostaa seuraava ydinmegakatastrofi voisi olla luontevana jatkona ydinterrorismi, kenties huipputsunamit.

Vielä jokin aika sitten maailmalla pörräsi 450kpl ydinvoimalaa. Nykyinen vankka trendi onkin olut vahvaa minusta. Isomäki kertoo nykyään näistä olevan ylipäätään toimintaedellytyksessään 50kpl vähemmän! Reippaasti yli -10 % lasku ydinvoimalamäärissään hakee turhaan ajastaan vertaistaan. Vielä jäljellä olevista vajaasta 400kpl puolet sijaitsee lisäksi huippuvaarallisesti suoraan tuhoisan meren ääressä. Isomäki haluaisi hätäsanomanaan muuttaa näittenkin laitosten sijaintien turvarajaksi v ä h i n t ä ä n 50m korkeuteen meripinnasta. Hän tietää ydinsähkön alati lisääntyvien riskiensä takia nostavansa hurjasti hintaansa.

Samalla kun uudisenergiaan perustuvat aidot EKO- energialaitokset tulevat turvasisuksiensa ryydittämänä alati halvemmiksi, halutummiksi, ja runsaslukuisimmiksi. Hän ennakoi tällaisen pamflettinsa olevan elämänsä merkittävin teos. Alleviivaa lopuksi saldoaan. Fugushimaan iski niinkin äsken kuin 1933 maaliskuussa peräti 1,5- kertaa nykyistä suurempi tsunami vain 78v sitten. ”Japani menetti 7+ 1kpl ydinvoimalaansa 6,8 Richterin maanjäristyksessä vain 3v sitten 2007. Nykyisen 2011 suurtsunamin ydinvoimaloitten alasajosaldona on 28kpl eriasteisesti tuhoutunutta ydinvoimalaa. On päivän selvää, ettei mikään, edes Japanin talous kestä tällaisten jatkuvasti realisoituvien uhkakuviensa kanssa ydinvoimalavaltiona. Eikä luonnollisesti mikään mukaan maa maailmassa!

---------
Japanin Fukushima

*Tällaisen megahyperkatastrofin edessä tajuaa, että nyt puhutaan jatkossa kymmenistä miljoonista säteilyyn auttamattomasti kuolevista! Ihmiskunnan kaikienaikojen hirvein megakatastrofi on tässä ja nyt alleviivattuna! Yksikään kiihkouskovinkaan ydinlobbari ei uskalla enää julkisuuteen asti valehdella, että ydinkatastrofista selvittiin "ongelmitta". Että pian taas reaktorit hurraa entistä kiihkeämmin. On todella aika alkaa ymmärtämään, ydinvoiman kuolemaa tapahtuu näihin riveihin:

MTV 3 Teksti TV. 25.05.2011:"Polttoainesauvat sulivat voimaloissa. Japanissa ydinvoimayhtiö Tepco on vahvistanut, että polttoainesauvat ovat sulaneet kolmessa Fukushiman ydinvoimalan reaktorissa. Aiemmin on kerrottu sulamisesta voimalan ykkösreaktorissa. Yhtiö kertoi nyt tiedotustilaisuudessa, että polttoainesauvat sulivat suurelta osaltaan myös kakkos- ja kolmosreaktoreissa. Tämä tapahtui jo turman alkuvaiheessa maaliskuussa. Ydinvoimaloitten jäähdytysjärjestelmät pettivät maaliskuussa tapahtuneessa voimakkaassa maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa."

IAEA pitää y h ä sitkeästi liinat kiinni! Ei halaistua sanaa siitä montako tuhatta kiloa ydinjätteitä on reraktoreista JO päässyt ilmaan. Montako sataa tshernobylin onnettomuuta nyt on maailmamme tuhoamiseksi heiltä koottuna. Miksi kesti saada totuus julkisuuteen liki kolme kuukautta. Paljonko ylipäätään v i e l ä k i n asiassa valehdellaan ja maailman tiedotusvälineissä pimitetään virannomaiskorruptoinnein? Kukaan korostan k u k a a n rivikansalainen ei edes sylkäisekkään enää sen enempää lehdistöön, kuin vaikka STUK:n saati poliisiviranomaissiin päin.

Kukaan s e l v ä j ä r k i s e t i asioita seurannut ei enää edes l u e peruslehdistön loputonta ydinlobbausten, korruption ja sananvapausriistojen materiaalia. Aamun uutisista kuulimmekin taaas mitä viranomaistahot suunittelee. EU:ssa sammumattomasta ja tappavasta Fukushiman Pu-239 MOX plutoniumhirviöistään kuuluisaksi tullut mm. Areva on vaatimassa Ranskansa suulla alati lisää . . Niin kuka edes yllättyi, entistä raakempaa nettisensurointia. Poliisikolonioistaan halkkeavat nettisaitit aiotaan ajattaa lopullisesti alas! Näin toimitaan koska ydinalan peli on JO menetetty! Syylliset ydinalan IAEA:lla haluaa laistaa vastuunsa kaikin keinoinsa tekemistensä paljastumisista!. .
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Tue Nov 15, 2011 11:09 pm

**Fukushimasta ydinPOMMIKSI***

Arto hei

*Luki näitä sun juttujas miltei mitä tahansa. Niin a i n a yllättävät rajuudellaan. Kuten nyt vaikka tämäkin. Täysin unikkia juttua siitä, miten Tshernobylit, kuin Fukushimatkin kykenevät räjähtämään ongelmitta ydinPOMMINA! Tällaista materiaalia EI juuri missään muualla kyllä julkaistakkaan. Hei spesiaalihommana vaikka tämä. Fukushiman maailmalle levinneessä videossani kerroin miten HAARP isku pani värähtelemään Japanin reaktorien alla olevan PIETSOkiteisen kvartsikallioperän. Joka kohtalokkaasti edisti koko maailman suurinta Fukushiman ydinkatastrofin maajäristyslaukaisua.. Lienee videoni jo niin tuttu maailmalla?..

* Yhtä kaikki tässä maailman ensi- illassa jutun puolivälissä myönnetään suoraan tämäkin tiedemieskommenttini todeksi!.."Suurin osa Fukushiman alla olevasta kallioperästä on todellakin nyt todettava olevan pietsoaktiivista kvartsikiderakennetta!" Tuskin tällaista kerrotaan muustakaan syystä kuukausien perästä. Kun videostani otetuista kommenteistani! Todiste siitä miten vetykaasuräjähdyksen 161 ilmakehän paine riittää sytyttämään ydinjätteen suoraan puristaen ydinPOMMINA! Aivan huikeaa ja ennen maailmalla dokumentoitua kylmäävää faktaa ydinsalaisuuksista.)

Sent: Tuesday, November 08, 2011 9:58 PM
Subject: Fukushiman taistelu ei loppunut! ...

The Non-Battle of Fukushima …
http://www.economic-undertow.com/2011/1 ... fukushima/
-----

Fukushimassa ei taistelu loppunut ...
Kirjoitettu 07 marraskuu 2011 by Steve Virginia

Kuva 1: yleistynyt käsitys siitä, mitä on tapahtumassa Fukushima reaktorien alla, erittäin korkeissa lämpötiloissa uraanijätteitten polttaessa tiensä maahan.

Suuret ongelmat. Vaanimassa suurempina Fukushimassa kuin raportit lyhytikäisiä radioaktiivisia fissiotuotteista havaitaan TEPCO reaktorissa numero 2:

- On ollut aivan liian monta itsekästä oletusta liittyen operaatioihin neljässä reaktorissa vallitseviin olosuhteisiin. Oletuksena on, että ytimet ovat kaikki alikriittisiä suunnitellulla tavalla ja niissä voidaan edetä apuohjelmatasoille. Havaitut lyhytikäiset fissioinnin tuottamat tytäratomit osoittaa olettamuksien olleen väärässä ja että ytimet ovatkin kriittisiä yhä!

- Jos ytimien materiaali on levittäytynyt laajalle alueelle tai reaktorin sisällä rakennuksissaan ytimet olisivat todennäköisesti alikriittistä ja kykenemättömiä tuottamaan näitä fissiotuotteitaan enää.

- Fissiotuotteitaan lähettävä ydin on reaktorin 2 alle keskittynyttä massaa. Ratkaisevaa on, voiko ytimet tulla jatkossa super- kriittisiksi aiheuttaen räjähdyksen.

- Kylmä shutdown on abstrakti (mainonnan harhan) käsite joka ei liity tapahtumiin joka tuhosi reaktorit Fukushimassa.

- Tämä on tyypillinen "moderni" lähestymistapa. Vaatien, että ongelmat fysiikassa kohdistetaan suhdetoimintaan.

- Toisin kuin neuvostoliittolaiset Tshernobylin tapauksessa sen räjähtäessä ja jälkeen sulamisensa. Japanilaiset eivät ole vaivautuneet lähettämään ydinvoimatutkijoitaan reaktoreilleen määrittelemään niiden kuntoa ja kolmelle reaktorilleen sijaintikuntotarkastuksia nyt. Näin ollen kukaan ei tiedä mikä ytimiä nyt vaivaa.


Kuva 2: Kaaviokuva kiehuvasta vedestä reaktorista on samanlainen jota käytetään Fukushima Dai-ichissa. Tämä on Mark 1 eristämisperiaate reaktorin yksikössä 1 (Klikkaa kuvaa suuria.)

Kun polttoaine ydin suli kautta paineastian sen toiminnat lopetettiin kokonaan paineastioineen. Mistä keskustellaankin seuraavaksi.

Reaktorin sisään on keskittynyt hyvin paljon energiaa pieneen tilaan. Tämä suurenergiatihentäminen on olennaista kaikissa reaktoreissa muuten ne eivät edes toimisi.

- Koska reaktorit ovat hyvin pieniä suhteessa suureen määräänsä energiaansa jota ne vapauttavat. Ei ole virhemarginaaleille varaa onnettomuustapauksissa. Kaikki reaktorit toimivat äärimmilleen viritettyinä (1960- lukulaisine) muotoiluineen ja materiaalitekniikkansakin osalta. On mahdollista, että yksikään neljästä Fukushima reaktoreista olisi voitu pelastaa maanjäristyksen jälkeen vaurioitumisestaan ja luontainen reaktorien epävakaus laitteiden ylikuormittuessa suisti ongelmatilanteeseen ilman turvamarginaalejaan heti!

Vettä on kaadettu holtittomat määrät reaktorirakennuksiin. Ei ymmärretty riskilisien vaikutuksia ydinreaktoreihin injektionesteisiin yhdessä tavallisen pohjaveden kanssa. Maaperässä voimalan alla, joka on kyllästyneessä tilassa. Koska sielä vesiin imeytyvät Radionuklidit ovat Voimakkaasti radioaktiivisia. Seurauksena on, että työntekijät eivät pysty enää kaivamaan tarvittavia tunneleita maahan reaktorien alle kontroloidakseen Tshernotyylin kiinailmuiösulaa. Eivätkä näin määrittää edes ydinsulien sijainteja tai kuntoa. Maan alle kaikialle injektoitunut säteilyvesi oli muuntunut ytimien takia vaarallisen korkeaksi radioaktiivisuudesta.

Ydinsulien keruutunnelistoja olisi pitänyt suunitella junaratoineen, ja keruujunineen etusijalla TEPCO toimijoiden ja Japanin hallituksen toimin. Mutta toistaiseksi mitään ei ole yritetty. Tämä on karu katastrofaalinen tilanne kahdeksan kuukauden ajan jälkeen katastrofin!

Battle of Chernobyl (2008)

Seuraamme seitsemän kuukautta ... viisisatatuhatta miestä on saanut vain palkkansa kädestä käteen torjuakseen sokkona näkymätöntä vihollista. Tähän taisteluun, joka on unohdettuja joka vaati tuhansia nimeämättömiä ja nyt lähes unohdettuja ydinsankareitaan. Silti kiitos näille miehille olkoon että pahin vältettiin ... Toinen räjähdys, kymmenen kertaa tehokkaampi kuin Hiroshima, olisi samalla pyyhkäissyt pois puoli Eurooppaa ... @ 3.04

Tämä "toisen räjähdyksen ongelma" on se, mitä japanilaiset eivät toistaiseksi ole kokeneet. Saadaksemme ymmärrystä, edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten reaktori toimii on opastus tarpeen:


Kuva 3: (General Electric). Kaavamaisesti mainitaan keskeisimmät osat BWR reaktorista. Ydin vie keskeisen tilan koko linjasta. Tämä suljettu tila sisältää noin 150 tonnia matalasti rikastettua ydinpolttoainetta. Huomaa ristikot. Ydinkohdat on rakennettu siten, että vesi voi virrata polttoaine- elementtien välistä ja kuljettaa pois lämpöä. Vesi toimii myös moderaattorina hidastaen neutroneita siten, että ne imeytyvät uraani-235 atomien polttoainesauvoihin, josta voivat myöhemmin jatkaa ja samalla vapautaa lisää energiaa.


Fissioreaktio on Atomi osasien reikiintymistä. Beta (miinus) hajoaminen lähettää myöhästyneitä neutroneja.

Tavallisisesti reaktori toimii tuskin- kriittisessä tilassaan rajoitetusti päästäen nopeita neutroneja. Tämä ohjataan rikastamaan polttoaineen tasoa ja rakenteitten polttoaine-elementtejä. Syntyvät ytimet ovat "viivästyneitä neutroneja". Viivästyneiden neutronien vuota voidaan hallita neutroneja absorboivin säätösauvoin tai muilla "myrkyin" kuten boorihappoa lisäten se jäähdytysveteensä. Säätämällä viivästyneiden neutronien vuota, käyttäjä voi säätää jonkinverran reaktorien tehoja.

Jotta moderoitu reaktori saataisiin ylipäätään töihin, kaikki halkeamiskelpoisten komponenttien ja moderaattoriaineiden on oltava tiukassa synkronissa fyysisessä hallitussa suhteessa toisiinsa. Tämä on erittäin tärkeää pitää mielessä: kun reaktori lakkaa toimimasta termisenä reaktorina vian takia ja "uudelleenkonfiguroituu".(Uudelleenkäynnistyy) on keskeisistä, siitä tulee vahingossa nopea ydinreaktori!
___________________________________________________________________________________________________________

"Pelkäsimme, koska se olisi voinut aiheuttaa tapahtuessaan toisenkin räjähdyksen. Se olisi ollut kauheaa. Tutkijat tulivat ja ottivat lukemia. He olivat hyvin huolissaan. He pelkäsivät koska kriittinen lämpötila olisi saavutettu, ja se lähtisi silloin toiseen räjähdykseensä. Jolloin olisi seurauksena olisi ollut hirvittävä tragedia "!Kenraali Nikolai Antochkin Neuvostoliiton ilmavoimat.
Sementti laatan alla reaktorisydän on lämpenemässä ja vaarassa halkeilla. Magma uhkaa tihkua läpi. Vedet jotka palomiehet kaatoivat ensimmäisen tunnin aikana katastrofissa yhdistyivät lattialaatan alle. Jos radioaktiivinen magma koskettaa tilanteessa vettä se voisi laukaista automaattisesti toisen räjähdyksen jopa paljon tuhoisamman kuin ensimmäinen.

Maan huippuasiantuntijoita kutsutaan teoreetikoiksi. Vasili Nesterenko oli yksi heistä, tuolloin hän oli työskennellyt parantaen Neuvostoliiton mannertenvälisä ydinohjuksia.

"Jos lämpö onnistuisi murtaa sementti laatan. Valuttaen läpi vain neljätoista -satoja kiloja uraania. Grafiitin seokseen olisi tarvinnut lyödä lisää vettä kuittaamaan pois uusi räjähdys."

Seuranneessa ketju-reaktiossa olisi lähtenyt räjähdys joka olisi verrattavissa jättimäiseen atomipommiin.

"Asiantuntijamme tutkivat mahdollisuutta, ja päättelivät, että räjähdys olisi ollut voimaltaan kolmesta viiteen megatonnia ..." sanoi Nesterenko.

Battle (taisteklui) Tshernobylistä @ 32'35

Maaliskuun 11, ei ole ollut ydinvoiman tutkijoita Fukushimassa. Parhaillaan pyritään valvomaan median hiljaisuutta tarkoituksenaan vaan peitellä mitä on tapahtunut tai ei tapahtunut.


Kuva 4: Sulattuaan läpi reaktoripohjarakennusten ytimet olisivat konsolidoineet amorfisen 150 tonnin läiskän metallista uraania, toriuma ja plutoniumin isotooppeja.


Totetuva jälkilämpöreaktio johtuu radioaktiivisena jatkuvasta hajoamisen jälkireaktioista. Tätä radioaktiivista hajoamista ei taas pidä sekoittaa perusreaktorin fissioon, joka vaatii ketjussa etenevää atomien halkaisemista.

On olemassa monia erilaisia radionuklidien hajoamisprosesseja joita tapahtuu kolmessa ytimessä.

- Tämä "jälkihehkun" säteilyreikiintyminen ei tuota fissiotuotteita kuten xenon-135 tai jodi-131.

- Koska kyseessä on hyvin lyhytikäiset puoliintumisajat on selvää, että fissiota tapahtuu juuri nyt sisällä ainakin yhdfessä reaktorin kiinailmiösulassa edelleen.

- Uudelleen lämmennyt ydin olisi seurausta nopeista fissioinneista. Koska ytimen säteilevät fissiotuotteet eivät voi olla alikriittisistä, alhainen tunnistustaso näille kaasuille sen sijaan muodostuu todennäköisesti koska hakjeavat ytimet ovat maan alla.

- Jotta fissio tapahtuu siellä on oltava läsnä neutronivuon. Koska moderaattorit puuttuu sieltä neutronit olisivat "nopeita" tai ovat hyvin korkeassa energiatasossa. Nämä korkeat energian neutronit eivät kuulu varsinaiseen ydinreaktorin toimintaan. Kaikki olisi tulosta epäpuhtauksista kuten polttoaineen massastakin tai neutroni heijastuksista. Molemmat lisäisivät silloin lämpöä. Nopeiden neutronien imeytyminen riippuisi neutronien poikkileikkausten suhteesta kohde-elementin massaan, joka on suurelta osin U-238:aa.

- Toisin kuin kaupallinen reaktori joka toiminnassaan nojaa moderaattoriaineitten terminopeisiin hitaisiin neutroneihin. Niiden imeyttämiseen nimenomaan U-235 fissiouraaniinsa. Nopea (hyötö) reaktori perustuu korkean energian neutronien imeyttämiseen suoraan U-238:een. Tämä fissio tapahtuu korkeamman energian tasoilla kuin mikä esiintyy kaupallisessa reaktorissa.

- Fissioita tapahtuu nyt "nopeana". Neutronit tuotetaan fissioonsa polttoaineen ytimeen eikä halkaisten ytimiä suoraan.

- Ketjureaktion vuoksi nopea neutronit voivat itsekin rikastuen levitä erittäin nopeasti oikeissa olosuhteissa.

- Muita pieniä määriä kusääviä neutroneita tuottaa ytimet, jotka ovat seurausta spontaanista jakamisista fissioituvista atomeista kuten Pu-240.

Koska ytimet ovat alikriittisiä kaavan (k <1> 1). Compressio tekee tämän. Se tehdään säätämällä polttoaineen materiaalin vieressä neutronien heijastimia. Tämä on se mitä Arnie Gunderson ehdottaa tapahtuneen 14. maaliskuuta reaktorissa 3 käytetyssä polttoaineen altaassa: puristus alikriittisessä ydinpolttoaineessa jonka aiheutui paineaallosta vety räjähdyksestä polttoaineen yläpuolella. Tämä pakkautumisilmiö - Gunderson mukaan - täydennettynä flux:in nopeilla neutroneilla, olisi lisättynä ja tehostanut ketjureaktion joissakin kohdassa käytetyssä polttoaineessa aiheuttaen siinä uudelleen räjähdysmäisen palon.

- Vasili Nestorenko oli huolissaan yhdessä muiden Tshernobylin teoreetiokkojen kanssa noin sekunnin nopeasti kriittisyyden saavuttavasta polttoaineesta, joka oli sulanut pois reaktorista.

- Tästä on kysymys nyt, onko mahdollista toteuttaa ydinjätepolttoaineessa superkriittisyysräjähtäminen.

Koska ydinmateriaali fission, tuotamana on Xenon-135. Tämä isotooppi on voimakas neutroni myrkkyä. Koska polttoaine materiaali fissiossaan, tuotoksen tuloksena on Xe-135. Se taas imee neutroneja tukahduttaen ketjureaktion, kunnes Xenon "polttaa pois" imeytyvät neutronit jolloin fissio jälleen tiivistyy luomaan enemmän Xenonia. Koska polttoaineen massa on rajatapauksessa kriittinen, Xenon-135 luominen tapahtuu samaan tahtiin kuin fissio prosessi etenee estetään reaktiota tulemasta destructiivisesti super-kriittiseksi.

Being on lähellä merta, maapohjassa reaktoreilla on enimmäkseen kvartsihiekkaa. Hiekka sulaa ydin nielun lävisrämänä. Yläpuolella ja ympäröivänä ytimen materiaalinaan on lasimainen aine, joka sisältää myös ei-fissiomateriaaleja koostuen ytimen rakenteista: boori-Carbide ohjaus terät, zirkonium polttoaineen suojakuoresta, ruostumatonta terästä polttoaineen telineistä, virtaus suuttimet, höyryn kuivaimet, Rod asemat sekä betoni. Tämä kaikki materiaali muodostaa kuonaa. Polttoaine ei "polta pois" kaikkea maaperää sen tieltä vaan vajoaa läpi jättäen jälkeensä "sulatulpan" joka koostuu kuonasta ja muista roskista.

Tämä tulppa estää vettä pääsemästä kiinasulaan jäähdyttämättä sitä. Kaikki jäähdytys kun estyy lämpeävä ydin muodostuu näin useammasta kuonakerroksesta. Pistosulakohta, kuona ja muut roskat ovat voimakkaasti radioaktiivisia, jos ydin on edelleen kosketuksissa sen kanssa.

Vesi kaadetaan reaktoriin josta se imeytyy maahan. Loput vesistä täyttää reaktorin rakennukset josta se lopulta virtaa mereen.

Vaikka hiekka imee neutroneja ja on huono heijastin, kallioperä muutaman metrin alapuolella reaktorista on todennäköisesti hyvä. Kaikki on kovaa, tiheää materiaalia. Se voi olla hyvä neutronien heijastin (kuten vesi). Mikä kykenee pomppauttamaan neutroneja takaisin fissiomateriaaliin lisäten neutronivuota samanaikaisesti. Näin halkeamiskelpoiset U-235 atomit voivat myös saada lisää neutroneja ja lisäkriittisoitua.

Lisää fissiontia tuottaa kun Vapautuva energiamäärä pakkaa polttoainetta. Polttoaineen paino lisääntyy kiinailmiökoloonsa, ja kasvavat kuonatonnistot nostaisi fissiomateriaalin prismaansa aiheuttaen nopeasti kriittisyyskasvua.

Kuva 5: Super-kriittisyydessä on kysymys ajasta: kun ytimen neutronikasvu on voimakasta, on atomien taipumus lentää poispäin toisistaan. Materiaali erottuu ja reaktiot lakkaavat. Ongelma syntyy, kun ei ole tilaa atomimassan laajeta. Ketjureaktio voi sitten levittä sukupolvi toisensa jälkeen ja mukana on energiaa. Näin kertymällä voitetaan ajan kanssa inertian hajottava vaikutus!

- On ollut lukuisia ylikriittisyyden tapahtumia alusta lähtien kautta ydinaseiden aikakauden. Ja moni näkee tämän mahdollisena neutroniheijastimen läsnäollessa.

- Alhaisen energiankulutuksen reaktio aiheuttaisi polttoaineeseen geysirin, joka puhaltaa keskeisen reaktorisisällön ja piston katon läpi reaktorirakennuksen, aivan kuten tapahtui räjähdyksessä reaktorissa 3. Tämä edellyttäisi vain muutaman sukupolven ketjureaktioita super-kriittiseltä ytimeltä.

- Korkea reaktion energiassa monien hajoamisketjujen sukupolvissa aiheuttaisi merkittävän ydinaseen. Kriittiset komponentit olisivat: aineiston riittävä massa, tämä materiaalin pidättelevä voima (hiekkainen maaperä), paino ytimelle joka kytkee sen yhteen yläpuolella painamallaan ydintä vasten neutronien heijastinta. Yli viisikymmentä sukupolvea ketjureaktioita aiheuttaisi monen kilotonnin räjähdyksen reaktorin alla.
_______________________________________________________________________________________________

* (USA:sta suoraa salaista mielenkiintoista sotilastieto tähän aiheesta. 1004 ilmakehän paine neliötuumalle vastaa 161 ilmakehän painetta neliösentille. Altistamalla riittävä näärä uraania tällaiseen paineeseen. No vetyräjähdyksellä, tai vaikka vaikka tavallisella tunkilla. Aiheuttaa niin suuren vastapaineen uraanipolttoaineessa. Että se pystyy räjähtämään ydinaseena mahdollistaen ylläkerrotun ydinräjähtämisen.)

- Voimakas räjähdys levittää paineaaltoa, joka matkustaa läpi maan pakaten muut ytimet, jotka ovat palaneena sisään maahan. Tämä pakkausefekti aiheuttaisi vieläkin tehokkaampia ydinräjähdyksiä. Tämä oli opetus siitä miten pieni määrä polttoainetta Tshernobylissä aiheutuneesta paineaallosta. Kyeten tuottamaan muun ydinmateriaalin osaksi super- kriittistä tilaansa.

Muista, kolme muuta reaktoria Tshernobylin kanssa. Niistä jokainen sisältää 195 tonnia korkea- aktiivista ydinpolttoainetta!

- Alhainen rikastamisen suhde fissiomateriaalin ytimien aisällä korvataan ytimien "massalla". Fissio ja jopa vain pieni osa ytimestä merkitsisi valtavasti vapautuvaa energiaa.

- Suhteellinen puutos räjähtävää energiaa korvataan lisättävällä määrällä radioaktiivista materiaalia sivustoillaan. Eikä mitään muuta kuin kaikkein vaatimattominkin säteilypäästö olisi poikkeuksellisen tuhoisa johtuen radioaktiivisesta laskeumastaan.

- Suurin fissio ydinkokeissa oli @ 500 kilotonnia (Operation Ivy King, 1952). Fukushima räjähdys olisi varmasti vähemmän tehokkaita. Ivy Kuningas "gadget" oli vaarallisesti massiivinen ja luonnostaan ??super-kriittinen (k = 2) kun Fukushima polttoaine on luonnostaan ??alikriittisistä.

- Yli tuhat tonnia ydinmateriaalia reaktoreilla ja käytetyn polttoaineen altaita. Multi-kilotonnin räjähdyksenä tuhoaisi reaktorit jättäen meren täyteen kraateria ydinvoimalan sijaan.

- Ydinreaktorit yhdessä ytimineen ja käytettyine polttoaineineen tulisi osaksi laskeuman pilveä.

- Alasajetut Reaktorit viisi ja kuusi olisi Dai-ichi:ssa yhteydessä monimutkaista tuhoa, niiden ytimet sulaisi reaktoriinsa toistaen saman super-kriittisyys prosessin myös muutamaa kukautta myöhemmin.

- Vaatimattominkin näkemämme räjähdyksen aikana pahimpaan skenaarioonsa asti olisi pienehköjä x-ray päästöjä ja erittäin korkeita lämpötiloja. Kaikki Fuusion komponenttien osuminen on epätodennäköisempää, vaikka tritium isotooppipäästöistä ei olisi epäilystäkään sisällä olevasta reaktorin polttoaineesta.

- Säteilyn ja sen laajuutta on vaikea arvioida, mutta varmasti yhtä suuri kuin likaisimmat maanpäälliseen aseitten testeissä. Määrä laskeumalle Fukushimasta olisi suurempi, koska polttoaineen tonnisto leviäisi suppeammalle, koska ei ole räjähtävää voimaa. Aseitten testissä ruiskutetaan materiaalia korkealle stratosfääriin levittämään laskeumaa laajoilla alueilla. Castle Bravo Thermonuclear koe pidettiin helmikuussa 1954:

Bravo testi loi pahimman radiologisen katastrofin Yhdysvaltain historiassa. Johtuen epäonnistumisesta ennustamisissa ja analysoinneissa sääilmiöissä, ettei lykätty testiä seuraavaan epäsuotuisaan säähän. Yhdistettynä yllättävän suureen tuottoon ja laiminlyönteihin suorittaa ennen testiä evakuoinnit varotoimena Marshallese Islanders on Rongelap, Ailinginaessa. Atollit oli peittyneet laskeumaan. Yhdysvaltain sotilaita oli asemissa Rongerik:ssa. 15 minuutin kuluessa testistä säteilytaso alkoi kiivetä Eneu Islandlle, paikalle jossa testauksen kontrollointi bunkkeri oli. Jonka piti olla hyvissä tuuliolosuhteissa testissä ja siten immuuni laskeumalle. Tunnin kuluttua laukauksesta taso oli noussut 40 R / h, ja henkilöstö joutui vetäytymään valvomoon joka antoi eniten suojaa huoneessa bunkkerissaan kunnes heidät voitiin pelastaa 11 tuntia myöhemmin.

Tunnin jälkeen ammunnasta laivaston alukset 30 kilometriä etelään Bikinistä on unohdettu saadessaan laskeuman kannelleen säteilyn tasojen noustessa 5 R / hr. Merivoimien henkilökunta joutui perääntymään kannen alle ja laivasto vetäytyi kauemmas atollilta.

Laskeuma ajelehti idässä Yhdysvaltain evakuointi alueelle. At Rongerik, 133 Nm Ground Zero, 28 US henkilöstön miehityksestä sääasemasta evakuoitiin 2. maaliskuuta, mutta ei ennen kuin alueen riskisijainti sai merkittäviä vastalauseita aikaan. Evakuoinnit 154 Marshallese Islanders vain 100 Nm laukauksesta alkoi vasta aamulla 3. maaliskuuta. Säteilyturvallisuus henkilöstössä lasketaan että saarelaisen saama koko vartalon säteilyannoksekset oli 175 rad on Rongelap, 69 rad on Ailinginae, ja 14 rad on Utirik.

Japanilainen kalastusalus Daigo Fukuryu Maru (viides Lucky Dragon) oli myös voimakkaasti pilaantuneella alueella 23 miehistönsä vastaanottaessa riskikeskittymän 300 R, joista yksi mies kuoli myöhemmin - ilmeisesti säteilystä johtuviin komplikaatioihin. Tämä tapahtuma loi kansainvälistä kohua, ja diplomaattisen kriisi Japanin kanssa.

Koko Bikini Atoll oli saastunut vaihtelevassa määrin ja luovuttava suunnitelmista suoritettavista koekäyttöistä saarilla, mukaan lukien ampumiseen bunkkerissa, oli luovuttava. Kaikki ylimääräiset Castle testit ohjattiin radio-linkkistä USS Estes:tä.

Tämän testin jälkeen suojavyöhykkeen ympärille Castle testit nostettiin 570000 neliökilometriin, ympyrään halkaisijaltaan 850 kilometriä ympäri (vertailun vuoksi tämä vastaa noin 1% koko maapallon pinta-alasta).

850 kilometrin ympyrä kattaa suurimman osan Japanista.
--

Tarve mihin ydinalan tiedemiehiin on ryhtymässä. Juuri nyt painopiste on kohti suhdetoimintaa. Havaitut kaasutuotokset fissiotuotteineen osoittaa miten on syytä ryhtyä toimiin Fukushiman ongelmien lopettamiseksi.

Mitä voidaan tehdä:

- Japanin hallituksen on tartuttava ongelmiin ja poistettava välittömästi Tepco:n rooli ydinvoimalatuhon talteenotton prosessissa.

- Laajentaa suojavyöhykkeet 50 kilometrin päähän reaktoreista kunnes ytimet on saatu vakinnutettua.

- Etsiä kiinailmiöivät ytimet NYT keinolla millä hyvänsä: poraus, robotit, putkin, kameroin. Jos tämä altistaa työntekijät säteilylle, olkoon niin. Jos ytimet ovat hajallaan tai sisällä reaktorissa rakennuksia on tilanne vähemmän kiireellistä ja toimenpiteisiin voidaan ryhtyä hoitamalla reaktorisulat kuin olisivat käytetyn polttoaineen sijasta alkavia ydinpommeja!!!!

- Vaaka poraus laitteita pitää käyttää poraten reaktoreitten alle. Reiät voidaan sitten täyttää boorilla. Nestemäinen typpi voidaan myös tulvittaa ydinten alle, jäähdyttää maan alla ydintä tarjoten neutronien absorption.

- Käytetyn polttoaineen kaikki reaktorit, sivultakin, ydinjätteineen Dai-ichi voimaloista 5 ja 6 on poistettava pois keinolla millä hyvänsä ja hinnalla millä hyvänsä mahdollisimman nopeasti.

- Jos ytimet sijaitsevat yhä reaktorissa ja voidaan pitää paikallaan. Booria tai jauhettuna jäädyttämiseen, sivustot voisi ympäröi uppoarkuin teräksestä ponttiraudasta. Tämä uppoarkku olisi pitänyt rakentaa jo. Kaivo voidaan porata sisälle uppoarkkuun ja pohjavedet imetään ja käsitellään poistaen niistä radioaktiivisia aineita. Vesi on neutroni heijastin, mitä vähemmän vettä sen paremmin.

- Jos ytimet ovat porautuneena rakennuksien alle on todennäköistä haitallisempaa lisätä vettä tai boorihappoa rakennuksiin.

- Hankkia ryhmä kansainvälisiä ydinaseiden asiantuntijoista paikalle selvittämään, mitä todella tapahtuu jotta asianmukaisiin toimiin voidaan ryhtyä.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Fukushimasta , Uncategorized . Bookmark permalink .
? UPDATE:
3 Responses to Non-taistelu Fukushima ...
iguanaisland sanoo:
07 marraskuu 2011 klo 19:09
Kiitos, Steve, kun kirjoitat tästä. Mielestäni tapauksella on paljon kielteistä mainetta kaikkialla maailmassa. Fukushimalla oli pelkästään kielteisiä vaikutuksia ydinvoimalle maailmassa. Japanissa, missä uhrit valitettavasti asuvat, on kokonaisefekti massiivisen kieltämisen. Ihmiset voivat vain voi uskoa, että asiat voisivat yhä pahentua. Ihmiset ovat yrittäneet olla niin optimistisia ja toiveikkaat täällä. On kulttuurinen kielikuva tarjota hymyä ja rohkaisevia sanoja. On kuitenkin selvää, että massiiviset ongelmat räjähdyksistä kasaantuvat ja kukaan ei ole valmis kohtaamaan niitä. Asun lähellä Fukuokaa. En ehkä kuitenkaan tarpeeksi kaukana, mutta jos asiat alkavat saada hyvin paljon pahempaa luonnetta, toivottavasti voimme lähteä maasta. Kamala asia on, että säteily puhaltuu nyt ympäri maailmaa: missä olisi turvallistakaan? USA Manner on niinikään saanut paljon radioaktiivista laskeumaa Fukushimasta.

Ihmiskunta on varmasti saanut tapauksesta / itsensä osaksi enemmän ongelmia kuin / hän olisi koskaan ajatelleet mahdolliseksikaan.

Misitu sanoo:
08 marraskuu 2011 klo 10:51
Kiitos tästä loppuun asti mietitty ja esitetystä artikkelista.

Ross sanoo:
08 marraskuu 2011 klo 11:00
Steve, sinä olet alusta lähtien sanonut, että tämä lopulta tapahtuu, jos mitään ei tehdä. Voitteko arvioida aikataulua milloin uusi räjähdys tapahtuu? Mikä reaktori on heikoimmassa asemassa? Kaikki kuusi "menossako", jos vain yksi ydin räjähtää ylös ja ulos tapahtuen vastaan ??peruskallioita?

Jos ytimet, jotka ovat uppoamassa räjähtää vastaan ??kallioperää. Japani, Kiina, USA, eurooppalaiset pysyvät sisällä paossa säteilypäästökasvuja viikkoja tai kuukausia?

http://translate.google.fi/translate?hl ... md%3Dimvns
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Fri Dec 16, 2011 10:25 pm

HAARP pommi


Mikä tuhosi 40 ydinvoimalaa Japanissa?
__________________________________________

Japanin Fukushimassa kerrottiin tuhoutuneen 4 reaktoria aaltojen pysäytettyä hätäjäähdytyksensä. Mutta koskaan EI kerrottu mikä tuhosi loput yhä vuoden perästäkin seis olevat 40 reaktoria? Lisäksi Tepco useasti toisti, ettei Japania kokonaisuudessaan ravistanut kuin v a i n 5,6 Richterin maanjäristys merkinnyt yhtään mitään reaktoreilleen joiden väitettiin kestäneen jopa 8 Richterin järistyksen ongelmitta. Myös tavallinen seudulla silloin mitattu 10m korkea arkinen myrskyaallonkorkeus ei luonnollisesti ole mikään syy suurtuhoihin. Kuin korkeintaan "pienehkö lisähaitta" 4 reaktorille Fukushimassa. Tepcohan alleviivasi tarkoin koko ajan, että reaktorit toimivat t u n t e j a aaltojen tultua ja mentyäkin! . . Mitä ihmettä salaillaan?!

Spontaani kaksoiskuva tšekkiläisen ydinvoimalan ympäriltä rankkoine chemtrailausvanoineen. Tosiaan chemtrailaaminen ja ydinsäteilypäästöjen alas niillä mätkimine jopa maailman ensi-illassa demottu blackoutkuva liittyvät 100 % toisiinsa:
http://kuvaton.com/k/Y1Vz.jpg
Image
5.12.2011.16:50 Tapahtumat laitoksessa sattunut blackout:
http://kuvaton.com/k/Y1Vs.jpg
Image

Tšekkiläisreaktori uppoaa siis satojen metrien luokkaiseen Wilson-kammiomaisessa tiivistymissumupallossaan k o k o n a a n seinämistään puskevan säteilypiikin ionisoimaan beetasoihtupalon huntuun hetkessä. Kuvitelkaa vastaavat tilanteet Japanin rannikolta. Seuraavaksi datausta siitä, etteivät Japanin maaperässä kiihtyvyysarvot kohdistuneet kuin muutamaan reaktoriin:
http://kuvaton.com/k/Y1Vo.jpg
Image
Järkyttävää dokumentaatiota. Koko Japanin ranniko on sytytyslangoitettu reaktori toinen toisessaan liki kiinni:
http://kuvaton.com/k/Y1Vm.png
Image

Mitä meillä on kiteytettynä?
– Maanjäristys ei riittänyt Japanin tuhon laajuuksien syyksi edes teoriatasolla.
– Tsunami, joka oli lisäksi varsin matala arkisen oloinen aalto ei ole vaikutin 40 reaktorin tuhoon.
– Tepco i t s e tarkoin kertoo, ettei noista kumpakaan pysäyttänyt ensihätäänsä ainoaakaan reaktoriaan!. Mitä antakoon lisäviitettä vaikka tämä video aiheesta jonka CIA halusi pakkotoimin poistaa USA:stakin sen jälkeen kun oli tvitterissä olut maailman 3 suosituin video jo!!?
http://www.youtube.com/watch?v=fMxOdBZE ... re=related

Osa II

15.12.2011 Sain ilmoituksen siitä, että USA:n hallinto oli myöntänyt tekemänsä HAARP iskun olleen laukaisevin tekijä Japanin ydinkatastrofin starttaamiseen 03.11-11. Juuri kuten "Fukushima theorema " videossani olin jo syksyllä selkeästi todistanutkin! Syksyllä Norjan HAARP isku mykisti näyttävästi k a i k k i Suomen ydinvoimalat oikosulkemalla Suomen keskeisimmän 400 000V ydinturvan ilmakantajohdoston plasmakaasuillaan vain muutaman kymmenen metrin korkeudelle maasta Helsingin yläpuolelta. Mm. Iltasanomat kirjoitti tästä paljastavimman artikkelinsa. Nyt meidän pitää vaan ympätä kokonaisuudet yhteen:

Ydinvoimalareaktorit sijaitsevat 30m korkeudessa ilmassa. Jotta niistä kaikkialle ympärilleen auringon lailla viskoutuvat neutronivuotonnistot laajenisivat esteittä muodostamatta säteilyllään pelättyä "ylikriittisen massan" muodostuman hotspottiaan. Pekka Jauho kirjassaan "Atomi ja ydinfysiikka" kertoo miten reaktorista jopa metrin teräksenkin läpi lentelevät neutronit elävät vain T½ luokkaa 16 minuuttia reaktorinsa ulkopuolella. Hajoten beetasäteilyionisaation räjähdyksenä 1 000 000eV pommeina sumeilematta missä ovat. Neutronien kaikkein vapainta liki valonnopeaa lentelyä rajataan ydinvoimaloissa lähinnä arkisella vedellä. 3.11.2011 Japanissa tätä vettä oli kaikkialla poikkeuksellisen viljalti ympäri reaktoriseutujen. Fukushimassa tulvatsunamin 10m paksu vesimatto toimi usean päivän rantautuessaan kuin trampoliinit. Palautellen neutroniosumiaan kuin leipäkiviä reaktoreihin takaisin kohtalokkaasti lisäämään hallitsemattoman korkeaksi kohoavaa reaktorien neutronivoita alhaaltapäin.

Japanin koko saari peittyi ankaraan päiviä jo kestäneeseen sadeinfernoon. Entistä pahempi tilanne oli kun lukuisat ydinvoimalat olivat täyttäneen revisionsa aluillaan koko seutukunnan ilmanalansa turpeaksi Arevan kolminkertaiset jälkisäteilyn ionisaatiot päästäneillä MOX Pu- 239 laittomin polttoainetonnistoin. Koko Japanin täynnään ydinvoimaloita oleva saaripahanen hehkui HAARP - säteilyionisaatioitten tarkkailua kontrolloivien IAEA USA:n satelliittien valotauluun kuin joulukuusi. USA:n hallinto todella tiesi seudun typpi- ilmakehän aggressiivisesti hakevan totalitääristä räjähtämispaloaan ylikriittiseksi. Einsteinin varoittamaksi massaksi. Oli syytä ryhtyä toimiin HETI ja ylittämättömin riskein! USA käynnisti ennennäkemättömän laajan HAARP ohjauksensa Japanin rannikon Ronald Reagan lentotukialukseltaan. Sitten kaikki alkoi kaatua päälaelleen.

HAARP energiat käynnistivät reilun 2 vrk HARP pommitustensa kvartsikallioperässä pietsosähkön tektoniset värähtelyrintamat. Tuottaen nuo maanjäristykset, tsunamit. Muutaman ydinvoimalan putoaminen valtakunnan voimalaverkosta ei vielä ollut kohtalokasta. HAARP ajatti vuorokausia Japanin päällä olevia Pu-239 kanavasäteilytonnistoja + 1 200C kuumentamisellaan lekana alaspäin sateen, chemikemikaaliensa siivittämänä. Nostaen hetki hetkeltä alailmakehän säteilyn kriittistä typpikehän ilman reaktiivisuuden kokonaismassaa. Samalla kun se esti kohtalokkaasti tulpaten 54 reaktorin puolestaan ylöspäin tauotta puskemaa MOX:n takia vähintään 3- kertaistunutta beetasäteilyionisaatiopilveilyä laimenemasta ylöspäin.

Osa III

Japani alkoi olla tässä tilassaan kuin säteilyynsä paistuva nakki läpimärän neutronivoita estävän vesittyneen tulva- aaltotasankojensa, maaperänsä ja ylhäältä USA:n runnoman chemimyrkkyjen ja HAARP:n kyllästämään toisen säteilysämpylän puristuksissa. Tapahtui jotain sellaista, jota ihmiskunta ei olut aiemmin nähnyt. Fukushimassa alkoivat reaktorit rojahtaa alas. Yskähdellen vaarallisesti viivastyneitä jälkipolttoneutronejaan, radonejaan. Hitaita neutronivoitaan jälkipolttojen samariniumineen, ksenonjalokaasuineen kaikineen. Kuin tuo alun tšekkiläinen rearaktori röntgenherkistyviä valtaisia beetasäteilypilviään katatonisesti. Nämä Wilsonin- kammiomaiset säteilyplasmapilvet puskien ulos reaktoreistaan yhdistyivät yhä rajununtuviin toisten naapurinvoimaloitten beetasoihtupilviin.

Saivat säteilyionisaatioin ilman rautanauloittavia kontaktejaan ydinvoimalaitosten pääsähkölinjoista. Kuin helminauhassa NATO:n sateliitit saattoivat vain todeta miten käytännössä kaikkien Japanin ydinvoimaloitten pääsähkölinjat sinivalokaarinsa oikosulkeutuivat säteilyionisaatioinfernossa hetkessä. Tilanne oli niin kaaottinen ja infernaalinen. Etteivät silminnäkijät saattaneet uskoa mitä tapahtui heidän päittensä päällä ilmassa säkenöiden ja leiskuen kuin helvetin tulet. Kouluissaan lapset ja ihmiset yleenmsä ihmettelivät mikä leiskui taivaan sysisynkissä pilvissä päittensä päällä. Kuten videoissaan kertoivat.

Mutta edes tämä ei enää riittänyt. Se valtava 45 alas syöksevien reaktorien kakofonia. Joka silloin täytti Japanin saaren ei löydä historiasta vastaavaa edes Japanin 1945 ydinasesodan ajoilta. Kun jo tavallinen ukkonen lyö lentokoneeseen. Sen osasekunneissa vapauttama röntgensäteilyn määrä säteilyionisaation ilmasta vapautettuna tuottaa ihmiseen niin valtavan säteilypulssin. Että se suistaa kehon k a i k k i säteilysietonsa elinikäkertymät punaiselle kerrasta. Kertoo T.K:ssa asiasta USA:n tutkimuslaitokset.

Japanissa tapahtui paljolti suurmassiivisemmin samaa! Koko saaren lävisti hirvittävän nopea säteilyn röntgenöivien, beetasoihtupalojen EMP pulssi. Se näkyi varmistetusti avaruuksiin asti. Tuo, ja nimenomaan tuo osasekunttien mitainen ydinvoimaloitten puskema EMP käytännössä ajoi kaikki nyt tuhoutuneeksi ilmoitetut Japanin 45 reaktoria kerrallaan reaktoripolttonsa pelätyimpään hyperaktiivipalonsa tilaan. Purki ilmakehässä olleen säteilynkertymien kanssa ylikriittisen massan infernon. Sillä seurauksin, että Jokainen reaktori yksinkertaisesti säteilytuhoutui hetkessä rojahdettuaan valtakunnan säteilyistä oikosulkeutuneesta sähköverkostaan alas. Kuin missä tahansa kaiken ympäriltään tuhoamaan suunnittelussa Pohjois- Korealaistenikin suunnittelemassa ydinpommien ilmakehäiskussaan.
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

User avatar
raijasivu
Member
Posts:72
Joined:Sat May 29, 2010 7:39 pm

Re: *Päivitys III.

Post by raijasivu » Sun Jan 15, 2012 8:29 pm

14.1.2012 Päivitys.

Olipa ilta! FB:ssä kuulin Ritva J:ltä, miten kannattaa katsastaa YLE TV2 tuotantoa. Voihan siis h u r j a a mitä YLE yllättäen uskalsikaan esittää! Ensin tuli paljon mainostettu ohjelma. Olisiko ollut "Apinalaakso". Jossa surutta kerrottiin nyky- ydinhallintomme rankkoja salaisuuksiaan. Miten TVO- Häkämiesakselilla ajettiin ihmiskunnan apinaedustajia t a k a i s i n puuhun! Ihmisten "säteilypolttaminen" on valtioydinhallintomme tärkein päämäärä! Mitä h i t t o a ne kertoi? Tuulimyllyjä, biovoimaloita, aurinkoekomalleja tuhoavia lentäviä poliisiapinalaumoja rymisti TV ruudut sinisenään. Kyllä nauratti.. Maalämpöpumput, puun poltot, no ylipäätään k a i k k i ei ydinvoimainen energiantuotanto halutaan maastamme ydinSUPO:n toimin tuhota!

Häkämies mainittiin sumeilematta IAEA:n päälobbariksi tässä ydinrikosaallossaan. Kyllä oli r ä v ä k k ä ä nähdä miten POLIISImeret olivat TVO:n ydinalan lobbareina koko ohjelman päätähtinä! Saas nähdä miten SUPO kritiikkiinsä suhtautuu. YLE- johtajia hätyytellään poliisivoimin ohjelmistaan varmasti! Niin olivat jutut kuin suoraan meikäläisen, Angelican ydinkritiikinkeskusteluista otettuja, hemmettivie. Sitä eloisapitävää elomme oksaa sahailtiin systemaattisesti näyttäen filmissä. Oksaamme jolla elämme. Eli uraanikaivoshankkeita, uraanin rikastamoja, plutoniumkauppaa. Suomi aiotaan valjastaa niin täyteen ydinsekoiluvoimaa. Että koko Euroopan kalliit ydinsähköt sieltä jatkossa saadaan. Pääasia oli, että ydinenergiaa tehdään maailma mustaksi juuri Suomessa.

Jopas nauratti ohjelman suorasukaisuus. Jos Eurooppaan ei maailman kallein ja vaarallisin ydinsähkömme kelpaisi. Niin TVO/ Posivan ydinrikollisisilla oli vara-aikeenaan sähköistää vaikka KUU!)) Sitten seurasi elokuva. Jossa ydinteollisuus kaupusteli avoimen härskisti sysimustia Pu-239 eriään katukaupassa rikollisille rahasta! Toden totta näytettiin miten TVO/ Posivat toimivat tässä! Rikollinen välitti 100g ydinreaktorista saatuja plutoniumeriään kaulastaan riippuvine suljettuine metallikapseleineen. Kuka t a h a n s a, joka vaan maksaa saa kelvata Suomesta kertovassa dokumentaatiossa himoittua siviiliydinreaktorien tuottamaa Pu-239tonnistoa. Kunhan maksaisi siitä. Niin ja vaikkei maksaisikaan, niin silti plutoniumi liikkuu ja käy kaupaksi.

Karua oli filmissä nähdä miten kaasutiivistä mitättömän pientä näyte- eräänsä kantava kaveri kuoli silmissä KANAVSÄTELYYN! Veri lensi niin keuhkoistaan, korvista, silmistään kuin palavista ja silmissä visvaantuvista käsinahoistaan. Muulikaveri kertoi, pelkästään se että oli saanut plutoniumista ++..ionisoitunutta kanavasäteilyä, kuin reaktoriorjat ikään. Teki h ä n e s t ä niin vaarallisen, että muutama tunti oman poikansa kanssa muuttaisi lapsensa perimäänsä myöten l o p u l l i s e s t i ja tappaisi myös hänet pian. Vaimoaan hän ei niinikää voisi ikinä edes suudella. Koska reaktoriplutoniumin kanavasäteilyplasmat olivat muuttaneet hänen sylkensäkin niin tappavaksi. Että yksi suudelma kuolettaisi vaimonsa!! Karua, veristä, kamalaa JO katsoakin koko filmi. Venäläisten ydinteollisuuden ammattilaisten kalmaisa totuus iski tytkkinä alinomaan läpi.
---
Osa II

Jopa se auto, jossa Pu- 239 kuljetusmuuli istui oli kuulema muuttunut suljetusta astiastaan tauotta sinkoavine mystisine kanavasäteilyineen tappavaksi! Hurjaa tappamista ja kauppojen hierontaa mafiosojen kanssa. Lopulta plutoniummuuli verensyöksyineen, visvaa vuotavine korvineen ammuttiin kadulle. Plutoniumkapseli rinnuksiltaan ryövättiin. Pian pikkurikolliset rikkoivat koko TVO:n terveisten Pu- 239 kapselin. Valkea Pu- 239 pulveri huiskittiin klassiseen Posivan tyyliin surutta pitkin pöytiä. Ahaa siis aine olikin roistojen silmiin nuuskattavaa k o k a i i n i p u l v e r i a , jota käsiin kuolevat pikkurikoliset nuuskatessaan luonnehtivat. " Tuhtia kamaa". . . !!

Aivan uskomattoman rohkea, aidoista ydinsalaisuuksista koostettu filmatisointi lienee suoraa dokumentaatiota. Siitä miten ydinalalla toimitaan nykyään! Mainitaan, että filmin pyöriessä puolestaan minä ajatin avoimesti tietojani netissä. Faktoja siitä Suomen ydinasetehtailujen TVO/ Posiva- Häkämies myyvät reaktoriensa Pu- 239 tuotoksia surutta pitkin maailmaa, lähi- itää. Olin täysin varma siitä, ettei tällaisten ydinalan paljastumistensa takaa SUPO_ vuojoen ydinturvaosastojen reaktioita kauoja tarvitsisi odotella!
--
Tuskin meni kauaa aikaa YLE ohjelmien loppumisesta kun Olkiluodossa pesivät SUPO- POLIISIOSASTOT REPESIVÄT! Herkistyin kuullessani miten säksätys lähestyi kotiani takavasemmalta koillisen suunilta. Hirveätä ryskettä piisasi sitten tuntiluokkaa! Otin takin naulasta ja näin miten järeä SUPO:n rekrytoima taisteluhelikopteri valtavine valoineen rytkytti 100m päässä kotitaloani kuin sotatilassaan! Tilanne oli täysin poissa kontrollista. Lumi lensi kaaressa päälleni, ja inferno oli huumaava! Paljastaessamme Angelica Skywolfin kanssa Suomen ydinasehankkeita tälle tasolleen olimme sohaisseet maamme suurimpien liikavarpaille. Ja nyt, n y t oli sisäministeriöllisillä mitta täysi! .. .

Helikopteri ryskytti puitten latvuksia pihassamme kotikuusiamme silpoen. Kaarteli taloamme pimeän yön tunteina milloin oikealta, milloin vasemmalta, mutta jatkuvassa ryskeessä. Vanhempani olivat meluherätyksessään paniikin partaalla. Pihaamme ajettiin useilla mustatuilla jenkkien klassisilla katumaastureilla soikotellen kaahaillen ja avoimesti uhkaillen! Tarkkaan en tiedä ajan kulkua. Mutta useamman keskiyön tunnin oli SUPO- ydinturvaosastolaisten polkaisema helvetti talomme yllä irrallaan tavoilla kuin vain olla ja voi!! Jo päivien ajan kotitiellämme vaanineet mustat POLIISIEN katupiilit sisältöineen olivat saaneet valtiolta käskyn t o i m i a h e t i ! Kaikki mitä viime yö piti sisällään ei tule tästä ilmi. Mutta se mikä tuli, niin ainakin m i n u n tietojen tietävät olevan nyt irti...!
1955 Alber Enstein, kanavasäteily/neutronivuo keräytyy biotooppeihin täystuhoksi

Post Reply