Suomen kiertue?

Täällä käydään Stratovarius-aiheiset keskustelut. Ja Suomeksi tottakai.
Locked
Lapazeus
Member
Posts:279
Joined:Tue Mar 05, 2002 6:49 pm
Location:Finland
Re: Suomen kiertue?

Post by Lapazeus » Sun Oct 30, 2005 5:56 pm

Icebreaker, United unohtui.

Samaa mieltä olen kyllä - Stratot olivat illan suosikki.

Wingdom ei mielestäni ollut tarpeeksi proge eikä tarpeeksi metal. Melko mautonta huttua, vaikka erinomaiset soundit heillä olikin. Myös lavashow oli suht aneeminen, jotain ehkä kertoo se, että Härkin moshasi eniten koko bändistä. :roll:

Hammerfall oli panostanut lavashowhun isolla kädellä. Oli lumisadetta, pommeja, savua, höyryä, liekkejä, valonheitinvasaraa, valtavaa taustakangasta ja muuta rekvisiittaa. Myös lavakoreografiasta näkyi, että hommaa oli suuniteltu etukäteen. Itse biisit tuntuivat olevan sitten hieman liian kliseista perusjunttausta allekirjoittaneelle. En tosin ole juurikaan perehtynyt yhtyeen diskografiaan. Popahtavat "Singlehitit" Bloodbound ja Hearts on Fire rokkasivat kuitenkin kuin hirvi. Plussaa myös Andersin hauskasta rumpusoolosta, mies taputteli rummuillaan tuiki tuiki tähtösen :twisted:

Stratot vetivät todella hyvin, vaikka pari ikisuosikkiani Season of Change ja Will the Sun Rise? olivatkin tippuneet settilistasta. Kaikilla soitto kulki ja taustanauhoja oli karsittu, mikä oli hieno ratkaisu. Tolkkikaan ei lähtenyt liikaa improilemaan eikä soolot puuroutuneet. Jörg nakutti tarkasti ja innostui viskomaan kapulaansa lavan halki. Kuten sanottua, Kotipellolla oli ongelmia äänensä kanssa. Biiseissä Speed of Light, Father Time ja United herran ääni tuntui hukkuvan totaalisesti muitten Stratojen alle. Outoa kyllä, mies klaarasi muut biisit ihan helvetin hyvin. Paljon paremmin kuin esimerkiksi viimeksi oman bändinsä keikalla Turussa. Porran soolon olin jo kuullut Kotipellon keikalla, mutta herra oli näemmä hieman pidentänyt sitä sitten viime näkemän. Olisi se Jenskin voinut pienen soolon lurittaa, sillä setissä ei kovin vaativia biisejä hänelle ollut. Jens saikin rauhassa poseerata kuvia räpsivälle Andersille.

Ai niin, iso kiitos Stratovariukselle, että soittivat parhaan biisinsä Twilight Symphonyn! Ja olivat heivanneet vielä sen jousinauhan ja sovittaneet sen koskettimille ja kitaralle. Ah, eargasm! Pelkästään ko. biisi teki keikasta hintansa väärtin.

User avatar
Sir. Decadence
Sr. Member
Posts:1333
Joined:Tue Sep 30, 2003 12:38 pm
Location:Dreamspace
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by Sir. Decadence » Sun Oct 30, 2005 10:13 pm

No, niin.
Tampereella siis oltiin myös keikalla ja oli kyllä vähintäänkin yhtä kova meno kuin Helsingin keikalla.
Vaikka settilista nyt olikin prikulleen sama.
No, Hammerfall oli vaihtanut yhden biisin, mutta ei napannut se bändi juuri yhtään enää toista kertaa.
Strato sen sijaan nappasi niin perhanasti.
Ja tuli napattua Jörgin kapulakin pitkällisen kamppailun jälkeen. :P
Oli kyllä mainio keikka, vaikka Unitedin aikana meni hermot erääseen känniseen idioottiin, joka yritti siinä mun vieressäni tunkea eturiviin kahden tyttösen väliin.
Koska satun toista noista tytöistä rakastamaan, niin sai se tyyppi sitten mut ihan raivon partaalle, kun kävi ihan kunnolla tönimään siinä.
Tuli sitten tönittyä tyyppi pois siitä ja se rupesi meikäläistä hiuksista repimään.
Enpä muuten päätä pitempiä tyyppejä rupea tönimään, mutta kun ei nyt sellaisen ison kaverin tarvitse töniä tyttöjä eturivistä, kun on vielä itsellään siinä takana tilaa vaikka volttia heittää.
No, siinä sitten tuli vaihdettua huutaen pari sanaa, niin Tolkki tuli lavan eteen heristämään meille sormeaan.
Oli aika hauskaa. :D
Että sellaista menoa siellä.
Ikäviä tuollaiset tilanteet toki ja tosi hyvä, että ei ollut mikään turpiinvetäjätyyppi kyseessä.
En ylipäänsäkään halua tapella, mutta kaipa se oli joku sisäinen vaisto joka pisti kaveria tönimään, kun oli tyttöystävästä kyse. :P
Yhtä kaikki oli kuitenkin mahtava keikka!

P.S Jos kyseinen tyyppi sattuu foorumilla vierailemaan, niin anteeksi vaan, mutta mietipä seuraavalla kerralla tarvitseeko töniä - ylipäänsä ketään.
Ja jos sattuu viereinen tyyppi, jonka kanssa kamppailin Jörgin kapulasta täällä käymään, niin: sori, reilu kamppailu. :D

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by Stratosfear » Mon Oct 31, 2005 12:06 am

SirJuzzi wrote:Täällähän annetaan positiivista kuvaa nykyisestä livemeiningistä. Täytynee mennä seuraavalle sopivalle keikalle katsomaan itsekin, josko vaikka vanha suosikki yltäisi vielä sille tasolle kuin aikanaan. Puheista päätellen se on aivan mahdollista. :)
Olisi todellakin kannattanut mennä Kulttuuritalolle. Timo Tolkin pirteä esiintyminen oli huomionarvoista. Harvoimpa näkee Tolkin liikkuvan niin paljon lavalla ja nauttivan esiintymisestä. Stratovarius toimii kuitenkin huomattavan paljon paremmin pienessä salissa, kuin ulkona festivaaleilla.

nero9000
Jr. Member
Posts:7
Joined:Thu Feb 24, 2005 12:18 am

Re: Suomen kiertue?

Post by nero9000 » Mon Oct 31, 2005 1:18 am

IceBreaker wrote:Kovasti tuntui myös laulavan taustoja ja välillä jopa tuntui, että kilpailee lead vokaaleista TK:n kanssa. :P
Tosiaan. Kenties juuri siksi että Kotipellolla ollut ääniongelmia? Hyvin ne Tolkin taustalaulut kompensoivat paikoin.

IceBreaker
Sr. Member
Posts:4718
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:37 pm
Location:Somewhere out from Strato-forum (=Etelä-Kymenlaakso)

Re: Suomen kiertue?

Post by IceBreaker » Mon Oct 31, 2005 1:59 am

nero9000 wrote:
IceBreaker wrote:Kovasti tuntui myös laulavan taustoja ja välillä jopa tuntui, että kilpailee lead vokaaleista TK:n kanssa. :P
Tosiaan. Kenties juuri siksi että Kotipellolla ollut ääniongelmia? Hyvin ne Tolkin taustalaulut kompensoivat paikoin.
Luulen, että näin oli, mutta hemmetin hyvin kyllä Tolkki lauloi noita taustoja. Destinyssä esimerkiksi luulin ensin, että nyt tulee laulua taustanauhalta, kun Kotipelto astui hetkeksi syrjään lavalta ja laulu vain jatkui, mutta käännettyäni katsettani näinkin, että TT laulaa siellä ihan täysillä. :P :)

Niille, jotka ihmettelivät Kotipellon ääniongelmia keikoilla tai varsinkin tv-esiintymisissä:

Luulen, että hänen ääniongelmilleen löytyy inhimillinen selitys. Johan se on täällä Stratosfearin toimesta tullut selville, että häntä vaivasi viime päivinä iskias, mutta hän vastaa nyt myös vieraskirjassaan, että häntä valitettavasti vaivasi myös flunssa. :( Silloinhan ei edes parhaimmilla kultakurkuilla ääni voi mitenkään olla kiitettävässä kondiksessa.
Lapazeus wrote:Icebreaker, United unohtui.

Ai niin, iso kiitos Stratovariukselle, että soittivat parhaan biisinsä Twilight Symphonyn! Ja olivat heivanneet vielä sen jousinauhan ja sovittaneet sen koskettimille ja kitaralle. Pelkästään ko. biisi teki keikasta hintansa väärtin.
Jeps, huomasin ja korjasin mokani. Yön pikkutunneilla kun väsyneenä ja innostuneena kirjoittaa, unohtuu asioita tämän tästä. :wink:

Twilight Symphonystä tuli mieleen, että siinä noin puolessa välissä biisiä jouduin vähän ongelmiin, kun mukana olleen kameran filmi alkoi jumittaa ja lopulta jouduin siihen tilanteeseen, että piti kiskoa se kokonaan ulos kamerasta. Mahdollisesti kohellukseni huomasi myös Tolkki lavalta asti, kun tiiraili kuulemma vähän suuntaani tuona aikana. :roll: Onneksi oli varafilmi mukana, joten sain kännykkäni lisäksi hieman muistoja keikasta.

Olisi kyllä pitänyt ottaa keikalle joku reppu tms, jotta olisin saanut varmemmin toimivan digikamerani mukaan, mutta koska näin ei ollut, niin eipä ollut tilaakaan, niin oli pakko päätyä kompromissiin, että vähemmän tilaa vievä pieni hölmö filmikamera oli otettava vain mukaan. :?

Kenties joku foorumia lukeva/jäsen huomasikin tuon räpellykseni, niin ainakin saa ehkä tietää, kuka siellä olin. :P Häröilin siinä ihan keskellä jossakin 5.-6. rivissä.
"I shall seize Fate by the throat; it shall certainly not bend and crush me completely"

Helu
Member
Posts:169
Joined:Fri Jan 24, 2003 1:57 pm
Location:Athens, Greece

Re: Suomen kiertue?

Post by Helu » Mon Oct 31, 2005 10:06 am

Stratovarius ja Hammerfall tuli katsottu Pakkahuoneella, ja oli kyllä niin upea keikka molemmilta, että ääni on vieläkin poissa ja niskat aivan jumissa.. :) Lavashow oli entistä energisempi ja Porra toi myös uutta ilmettä Straton soittoon.. Kiitos Stratovarius :)

Xeemu
Member
Posts:179
Joined:Wed Nov 27, 2002 2:14 pm

Re: Suomen kiertue?

Post by Xeemu » Mon Oct 31, 2005 12:54 pm

IceBreaker wrote: Kenties joku foorumia lukeva/jäsen huomasikin tuon räpellykseni, niin ainakin saa ehkä tietää, kuka siellä olin. :P Häröilin siinä ihan keskellä jossakin 5.-6. rivissä.
Siellä päin minäkin olin, mutten kyllä tuollaista huomannut. Muutamia muita häiriötekijöitä kyllä oli siinä ympärillä. Ensin joku känninen yritti nostaa myöskin kännisen tyttöystävänsä harteilleen, mutta komea kuperkeikkahan siitä tuli. Sitten olikin aika kauan rauhallista, kunnes jälleen joku känninen lähti änkemään eturiviin. Taisi päästä melkein eturiviin saakka, kunnes joku älähti. En sitten tiedä mitä siinä tapahtui, mutta seuraavan kerran kun katsoin sinne päin nappasi järkkäri kyseisen heppulin kädestä kiinni ja huuteli jotain sille. Enpä tiedä sen tarkemmin sitten tästäkään, että mitä loppujen lopuksi tapahtui.

IceBreaker
Sr. Member
Posts:4718
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:37 pm
Location:Somewhere out from Strato-forum (=Etelä-Kymenlaakso)

Re: Suomen kiertue?

Post by IceBreaker » Mon Oct 31, 2005 1:29 pm

Xeemu wrote:
IceBreaker wrote: Kenties joku foorumia lukeva/jäsen huomasikin tuon räpellykseni, niin ainakin saa ehkä tietää, kuka siellä olin. :P Häröilin siinä ihan keskellä jossakin 5.-6. rivissä.
Siellä päin minäkin olin, mutten kyllä tuollaista huomannut. Muutamia muita häiriötekijöitä kyllä oli siinä ympärillä. Ensin joku känninen yritti nostaa myöskin kännisen tyttöystävänsä harteilleen, mutta komea kuperkeikkahan siitä tuli.
Luulen muuten, että tuo tapahtui siinä aivan vieressäni. Siinä nimittäin yksi känninen tyttö yritti koko loppukeikan poikaystävänsä harteille ei niin hyvällä menestyksellä. Vähän se niitten sähläys harmitti minua, mutta kovempi moshaaminen tai heiluminen oli vähän avuksi. Silloin joutui tuo pariskunta menemään taaemmas. :)
"I shall seize Fate by the throat; it shall certainly not bend and crush me completely"

User avatar
one
Jr. Member
Posts:13
Joined:Sat Sep 17, 2005 10:59 pm
Location:primeval forest

Re: Suomen kiertue?

Post by one » Mon Oct 31, 2005 5:54 pm

Oli mahtava pläjäys Turussa. :D Paras strato-keikka ikinä missä oon ollu, (myös ainoa :) ).

Wingdomi aloitti konsertin hyvin ja veti ihan hyvää settiä, mutta kuten joku jo sanoikin yleisö ei syttynyt vielä mukaan. Ei siellä tosin siinä vaiheessa ollutkaan paljoa porukkaa. Mielestäni Wingdomi veti parhaat biisinsä ekana ja loppu, vaikka olikin ihan ok, oli vähän tasapaksua. Kitaristin yli-eläytyminen pisti välillä vähän hymyilyttymään. :)

Vaikken hirveä Hammerfall fani olekaan, show oli kyllä mahtava lumisateineen kaikineen. Ruotsipoikien kuteetkin oli viimesen päältä. :lol: Solisti oli hauskalla päällä, kun koitti huudattaa yleisöä: "now only the japanese people" (kyllä siellä muutama japanilainen tais ollakin) ja "now only the homo hurri's from sweden" :lol: :lol:

Stratolle kiitokset ihan loistavasta konsertista. Settilista oli just sopiva, Destiny oli oikein mukava kuulla. Ei haitannut menoa vaikka Jörgiltä meinas jäädä kapulat kikkailujen jälkeen sille tielleen ja tolkiltakin tais plektra karata kerran. TT:tä itseäkin vähän nauratti kun plektra hyppäs karkuun kovassa kyydissä. Porran soolo oli ihan omaa luokkaansa :crazy1: Tunnelma oli mahtava koko keikan. Siistein juttu, mikä jäi mieleen oli kun Unitedin aikana Kotipelto heitti vesipullon yeisölle, ja pullo lähti siitä sitten kiertämään. Sopi jotenkin niin hyvin just siihen hetkeen, jäi mahtava fiilis (jos tuosta nyt mitään käsitti :P )
Every man dies, not every man really lives.

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by Stratosfear » Tue Nov 01, 2005 12:18 am

Stratovarius settilista wrote:- intro
1. Maniac Dance
2. Speed Of Light
3. The Kiss Of Judas
4. Eagleheart --> Just Carry On
5. Father Time --> United
6. Twilight Symphony
7. Fight
- bass solo
8. The Land Of Ice And Snow
9. United --> Father Time
10. Hunting High And Low
-------------
11. Destiny --> Götterdämmerung (Zenith Of Power)
12. Black Diamond
Tekisin muutaman muutoksen settilistaan. Eagleheartin tilalle uudelta levyltä Just Carry On, joka on huomattavasti parempi kappale ja todella onnistunut vähälle huomiolle jäänyt hitti uudelta levyltä. United ei mielestäni toimi lainkaan The Land Of Ice And Snow jälkeen vaan United ja Father Time vaihtavat paikkaa. Destinyn tilalla soittaisin uudelta levyltä pitkän Götterdämmerung (Zenith Of Power), joka varmasti toimii livenä. Toisaalta mielestäni United on ehkä heikoiten toimiva kappale settilistassa. Jostain syystä vaan ei toimi niin hyvin, kuin olisi odottanut.

sade
Jr. Member
Posts:29
Joined:Tue Dec 21, 2004 10:40 am

Re: Suomen kiertue?

Post by sade » Tue Nov 01, 2005 3:46 pm

Tampereella oltiin katsomassa.
Hammerfall oli kyllä aika jees myös, mutta kyllä stratovarius oli upea!

Vai flunssaa TK:lla, jonkinverran ihmeteltiinkin, että mitä se juoksenteli lavantakana niin paljon, liittyneekö siihen sitten. Ja ääni ei ollut ihan niin kunnossa, kun mihin totuttu on. Mutta, kyllä se ihan ok kulki kuitenkin, jos kerran kipeänä oli.

Kaikkein hienointa oli katsoa kuinka Timo Tolkki selvästi nautti soittamisesta!! Kaiken ikävän jälkeen, mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin nähdä, ja kuulla, et mies on kunnossa!
Verkkarit jalkaan vain, ja keppi käteen....keppi, jota hän osaa kyllä käytellä aivan upeasti. Soitto kulki! Pidempi kitara soolo oli upeaa kuunneltavaa, ja melkoisen virheetöntä!

Porra on sitten juttu ihan itsessään. Häntä katsellessa ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Kotipellon soolobändiä olen käynyt aiemmin katsomassa, jossa kyseinen herra soitteli myös. Taitoa, ja nopeutta piisaa. Bassosoolo oli upea, ehkä hieman pitkä, keskiosa oli kaikkein hienoin!
Eipä varmaan kovinmoni pistele meneen samalla tahdilla.

Mitähän hassua perännipistelyä muuten Tolkki, ja Jens harrasteli siinä välillä keskenään? :D

Eturivissä olin, hieman sivulla, lavaltapäin vasemmalla puolella, siitä näki hyvin!

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by Stratosfear » Tue Nov 01, 2005 5:16 pm


Jodwin
Member
Posts:126
Joined:Sat Feb 15, 2003 1:47 am
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by Jodwin » Tue Nov 01, 2005 5:45 pm

Kummallinen toi Turun sanomien arvostelu, kun niin paljon puhuvat Nightwishistä. Joka tapauksessa, olin itsekkin ensimmäisellä Strato-keikallani Helsingissä viikko sitten ja täytyy sanoa että upea keikka oli. Ja harrastihan Tolkki sielläkin tuota "kähmintää", tosin sillä kertaa jonkun kiertuehanslankarin kanssa. Oli kylläkin aika hupaisa näky. :roll:

User avatar
Sir. Decadence
Sr. Member
Posts:1333
Joined:Tue Sep 30, 2003 12:38 pm
Location:Dreamspace
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by Sir. Decadence » Tue Nov 01, 2005 8:14 pm

Nimen omaan outoa tuossa arvostelussa tuo Nightwishin mukaan vetäminen.
Okei, menee kertamainintana, mutta tuo meni jo vähän yli.
Ihan kuin Strato olisi soittanut keikkansa Nightwishille.
Eiköhän biiseihin liittyvät viittaukset puhu bändin omien ongelmien puolesta eikä suinkaan päivän lööpeistä.
Enpä minä ainakaan keikoilla ajatellut sekuntiakaan Nightwishiä, minulle ne olivat puhtaasti Stratovariuksen iltoja.
Arvostelija sen sijaan haki joka asiasta jotain Nightwishiin liittyvää.
Muuten ihan hyvä arvostelu, mikäli Turun keikka vähääkään muistutti Hesan ja Tampereen keikkoja, joilla olin. :roll:

sade
Jr. Member
Posts:29
Joined:Tue Dec 21, 2004 10:40 am

Re: Suomen kiertue?

Post by sade » Tue Nov 01, 2005 8:49 pm

Eipä tullut minullakaan kertaakaan keikan aikana nightwish mieleen.
Mieli täyttyi jo ennen stratojen esitystä heidän odottamistaan. Ja olihan kivaa katsella screeniltä niitä juttuja, joita olivat kiertueella tehneet :lol:

Näin tampereen seudulla asuvana, jonkunverran ihmettelin sitä, miksi ei aamulehti tehnyt arvostelua pakkahuoneen keikasta?!!
Hirvee moka siihen nähden, minkä kaiken jälkeen stratovarius lauteille nousi.

IceBreaker
Sr. Member
Posts:4718
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:37 pm
Location:Somewhere out from Strato-forum (=Etelä-Kymenlaakso)

Re: Suomen kiertue?

Post by IceBreaker » Wed Nov 02, 2005 1:37 am

Sir. Decadence wrote:Enpä minä ainakaan keikoilla ajatellut sekuntiakaan Nightwishiä, minulle ne olivat puhtaasti Stratovariuksen iltoja.
Arvostelija sen sijaan haki joka asiasta jotain Nightwishiin liittyvää.
Enkä tietysti minäkään, mitä tekemistä NW:llä siellä edes olisi ollut. (Vaikka Caribiassa olleessa ravintolassa soittivatkin ennen illan keikkoja Nemon ja Bless the Childin. :P )
Arvostelija kuitenkin oli legendaarinen Marko Säynekoski, joten sekin ihmetyttää, miksi juuri hän halusi verrata Stratoja Nightwishiin...
"I shall seize Fate by the throat; it shall certainly not bend and crush me completely"

powermetal
Jr. Member
Posts:8
Joined:Sun Feb 20, 2005 10:16 pm

Re: Suomen kiertue?

Post by powermetal » Wed Nov 02, 2005 10:46 pm

Strato ja Hammerfall olivat tosi hyviä Tampereel. Twilight Symphony oli yks Straton parhaista ehdottomasti ja Land Of Ice And Snow toi mukavaa vaihtelua niin yleensä soitetun Foreverin tilalle. Minäkin sain Jörgin rumpukapulan keikal, onneks ei tarvinnu kuitenkaan kiistellä siitä kenenkään kanssa :)

metalman
Member
Posts:148
Joined:Thu Jan 06, 2005 10:02 pm
Location:Helsinki, Finland
Contact:

Re: Suomen kiertue?

Post by metalman » Sun Nov 06, 2005 11:05 am

Kulttuuritalon keikka oli hyvä vaikka settilista oli semmoinen perushitit+Fight!!! ja Twilight Symphony.

Voisiko joku postata tai lähettää sähköpostilla kuvia kulttuuritalolta kun oma kamera jäi kotiin enkä pystynyt ottamaan kuvia

User avatar
Eini
Sr. Member
Posts:1077
Joined:Sat Jul 20, 2002 4:49 pm
Location:Pohjois-Pohjanmaa

Re: Suomen kiertue?

Post by Eini » Sun Nov 06, 2005 3:27 pm

Sir. Decadence wrote:No, siinä sitten tuli vaihdettua huutaen pari sanaa, niin Tolkki tuli lavan eteen heristämään meille sormeaan.
Oli aika hauskaa. :D
Mä ihmettelinkin, et mitähän siellä tapahtui kun huomasin sen Tolkin sormen heristyksen. Eturivissä olin itsekkin. :)

Locked