Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Täällä keskustellaan aiheista, jotka eivät liity Stratovariukseen.
User avatar
tosise8
Sr. Member
Posts:341
Joined:Sat Jan 24, 2004 1:22 pm
Location:Iittala
Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by tosise8 » Wed Nov 08, 2006 2:25 pm

dragee wrote: Jos minulla olisi valta, niin siellä ei todellakaan olisi lauma 15v polkkatukkaisia wanna-be hevareita jotka kuulevat Iron Maidenin The Trooperin ekan kerran elämässä viisi minuuttia ennen keikkaa.
Juuri sinäkin olet joskus kuullut ensimmäisen kerran elämässäsi kuullut Stratovariusta. Tuo helvetin junttiasenne on ollut juuri se mitä olet muilta metallinkuuntelijoilta silloin halunnut itsellesi. Luulen että tämäkin 15 vuotias polkkatukka omaa kypsemmän asenteen kuin sinä, kaikenkokenut ja nähnyt ja ymmärtänyt ja viisaudessaasi omaksi ottanut. Tässä voi kysyä että kenelle musiikki kuuluu? Onko musiikki jonkin ihmisen tai jonkun muun asian omaisuutta. Mielestäni ei, mikäli sitä musiikkia on sitten muusikko julkaissut. Mielestäni se, että kenelle musiikki kuuluu ei ole kenenkään arroganttien ja ylimielisten kusipäiden päätettävissä jollain hiton stratofoorumilla. Jos jollain olisi valta siihen mitä musiikkia ihmiset kuuntelevat, niin se kuuluisi niille jotka musiikkia tekevät. Jos ei muusikko X ei halua että hänen hengentuotteitansa kuunnellaan, muusikon X ei pitäisi julkaista tuotantoansa. Millä oikeudella jotkut vittu viistoista vuotta hiuksensa mustaksi värjänneet metallipäät musiikin itselleen ottavat. Musiikki on aistillinen kokemus eikä siihen pidä liittää mielestäni liiaksi ulkomusiikillisia tekijoitä. Mielestäni on todella tyhmää jos joku haukkuu Antti Tuiskun faneja siitä että herra on komea ja sen takia kuuntelevat herran musiikkia. Aivan yhtälailla on naurettavaa että jos haluaa olla truukovajätkä, oikea tavastian äänentoiston kuningas, katu-uskottava vanhan liiton hevikarju, niin sitten täytyy rääpiä stratojen foorumilla ja olla kuunnellut vähintään 15 vuotta heviä. Musiikkimakua ei mielestäni kannata harjoitella.
tosise8 eli Aleksi Erola.

User avatar
Mormegil
Sr. Member
Posts:4327
Joined:Fri Apr 25, 2003 2:31 pm
Location:United States of Europe, FI, Pori
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Mormegil » Wed Nov 08, 2006 4:20 pm

Näinhän se on. Eikä dragee onnistu noilla muka-nokkelilla loukkauksillaan muuta kuin kuulostamaan vanhalta katkeralta mieheltä(?).

dragee
Sr. Member
Posts:499
Joined:Fri Feb 25, 2005 10:54 am

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by dragee » Wed Nov 08, 2006 7:24 pm

Mormegil wrote:Näinhän se on. Eikä dragee onnistu noilla muka-nokkelilla loukkauksillaan muuta kuin kuulostamaan vanhalta katkeralta mieheltä(?).
Pysyn silti sanojeni takana.
Rajatapaus.

dragee
Sr. Member
Posts:499
Joined:Fri Feb 25, 2005 10:54 am

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by dragee » Wed Nov 08, 2006 7:33 pm

tosise8 wrote:Musiikkimakua ei mielestäni kannata harjoitella.
Joopa joo, kuka tässä nyt on puhunut harjoittamisesta

Autenttinen lausahdus Dance of Death kiertueen keikka Hartwall Areenalla. "Tämä Iron Maidenin eka levy Dance of Death on vitun hyvä"

Tai sitten King Diamondin keikka Tavastialla "Judas Priest Tallinassa oli vitun hyvä"
Rajatapaus.

User avatar
tosise8
Sr. Member
Posts:341
Joined:Sat Jan 24, 2004 1:22 pm
Location:Iittala

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by tosise8 » Wed Nov 08, 2006 10:19 pm

Puhutko minusta vai jostain muusta?
tosise8 eli Aleksi Erola.

Piiuska
Sr. Member
Posts:1403
Joined:Thu Sep 12, 2002 7:04 pm

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Piiuska » Wed Nov 08, 2006 11:47 pm

Mormegil wrote:Näinhän se on. Eikä dragee onnistu noilla muka-nokkelilla loukkauksillaan muuta kuin kuulostamaan vanhalta katkeralta mieheltä(?).
Ei vanhalta mielestäni. Dragee, puhu toisista niin kuin itse haluaisit sinusta puhuttavan. Et sinä hyödy tuolla mitään. Whou, ne polkkatukkaiset hevipojat saattavat ottaa sinusta jopa mallia, vaikka ajatella, että "onpas mukavan oloinen hevimies!" Ja keikoilla on todella hienoa nähdä myös nuoria myös heavygenren kannattajia. :) Huhhuh, ja minulla on ainakin sellainen fiilis, vaikka olenkin seuraillut heavygenren tapahtumia jo monta vuotta, että tiedän näistä bändeistä vain pienen murto-osan. Ja mitäs, mikä ei tee meistä muista sitten "wannabe" hevareita jos ne pienet kerran ovat? ;) Dragee, oletko sinä ollut "wannabe" hevari? :)

EDIT: Tosise8 puhhuupi asiaa.
Live for now, like there's no tomorrow.

User avatar
D-Iivil
Member
Posts:149
Joined:Thu May 02, 2002 11:21 pm
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by D-Iivil » Thu Nov 09, 2006 1:22 pm

Dragee on vain jonkun tämän lautalaisen altteri joka onnistuu vielä olemaan erityisen huono trolli.

Ainut asia mitä ihmettelen, on se ettei ko. käyttäjää ole bannattu tältä laudalta aikapäiviä sitten. Missään muulla tuntemallani foorumilla ei ole sallittua hyökätä ja vittuilla muita käyttäjiä kohtaan henkilökohtaisella tasolla.

Malys
Sr. Member
Posts:2525
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:04 pm
Location:Finland
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Malys » Thu Nov 09, 2006 2:45 pm

Antakaa Drageen mahtailla, päteä ja tehdä ihan mitä itse lystää. Pitäähän poloisen nyt jollain päästä pätemään mulkun ollessa niin pieni. Kompensoi asioita nääs.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Figaro1 » Thu Nov 09, 2006 4:27 pm

Aivan, Malys.

Mitä enemmän täällä puututaan drageen kommentteihin, sitä enemmän niitä on luvassa. Jos mies ns. "unohdetaan", luulisi postausinnon laimenevan.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

IceBreaker
Sr. Member
Posts:4718
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:37 pm
Location:Somewhere out from Strato-forum (=Etelä-Kymenlaakso)

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by IceBreaker » Fri Nov 10, 2006 2:29 am

Tiedoksi vaan hämmästelijöille: tällä foorumilla ei ole enää ollut aikakausiin minkäänlaista ylläpitoa. :roll:
"I shall seize Fate by the throat; it shall certainly not bend and crush me completely"

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Figaro1 » Fri Nov 10, 2006 4:28 pm

Eikä rahoja LOTT-klubista ole vieläkään tullut...

Ja jos käykin niin että sivu päivittyy kerran kolmessa kuukaudessa, uutinen on aina sama: Strato kiertueella paikassa X. Moderointiin bändi on turhan kiireinen, se on sinänsä ymmärrettävää.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
tosise8
Sr. Member
Posts:341
Joined:Sat Jan 24, 2004 1:22 pm
Location:Iittala

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by tosise8 » Fri Nov 10, 2006 4:53 pm

Figaro1 wrote:Moderointiin bändi on turhan kiireinen, se on sinänsä ymmärrettävää.
Mutta silti olisi mielestäni korrektia että laitettaisiin moderaattoreiksi ihmisiä joilla on aikaa. Lähetin tästä peeämmää moderaattoreille ja bändin jäsenille ja vastaukseksi tuli, että kyllä moderoidaan jos tarvetta on.
tosise8 eli Aleksi Erola.

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Jonna » Thu Nov 23, 2006 5:33 pm

Mitä luulette, meneekö Lordi linnan juhliin ilman maskeja? Kansa ainakin tuntuu vaativan sitä. Linnassa ei hyväksytä maskeja. Eihän mielenosoittajatkaan saa naamioitua. Omana itsenään juhliin meneminen ei bändin maineelle ilmeisestikään sovi. Kasvojen kun pitää pysyä tuntemattomina.

SirJuzzi
Sr. Member
Posts:1933
Joined:Sun Mar 03, 2002 11:38 am

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by SirJuzzi » Thu Nov 23, 2006 5:45 pm

Putte jättää linnan väliin.
Play the violent strings of my symphony.

User avatar
StratoTimo
Sr. Member
Posts:6657
Joined:Tue Apr 04, 2006 12:18 pm
Location:Suomen Chicago...Lahti!
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by StratoTimo » Thu Nov 23, 2006 5:56 pm

Jep, Linnaan ei mene, koska onhan se jo kaikkialla mainittu että Lordihan sen Linnaan menemisen "tienasi" ei Putaansuu.
Varsinkin jos joutuu olemaan siellä ilman erittäin kuuluisaksi tullutta Maskia.

Mutta siitä tulikin mieleen, onko Jääkiekkoilijat mennyt sinne kutsuille lätkävarusteet päällä?
Ei muistaakseni. :roll:
Meikä Ankka

IceBreaker
Sr. Member
Posts:4718
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:37 pm
Location:Somewhere out from Strato-forum (=Etelä-Kymenlaakso)

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by IceBreaker » Fri Nov 24, 2006 12:26 am

Sen verran vahva kanta Putaansuulla on ollut vähän joka asiassa, että aivan varmasti hän päättää sitten olla menemättä Linnaan mikäli maskeja ei saa käyttää. Pieni vaihtoehto olisi tietysti pyytää Lordi soittamaan Linnaan, mutta siitäkin syntyisi varmaan oma soppansa ajatellen sitä, että sopiiko hard rock kyseisen tilaisuuden imagoon vai ei... :wink:
"I shall seize Fate by the throat; it shall certainly not bend and crush me completely"

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Figaro1 » Fri Nov 24, 2006 12:27 am

Jos Lordi haluaa savuverhon päänsä päällä säilyvän, maskit päällä on ainoa vaihtoehto. Ja jos minulta kysytään, niin maskit päällähän ne Euroviisutkin voitettiin ja maskit on niin iso osa Lordia että ne pitäisi mukana olla bileissä.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
StratoTimo
Sr. Member
Posts:6657
Joined:Tue Apr 04, 2006 12:18 pm
Location:Suomen Chicago...Lahti!
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by StratoTimo » Fri Nov 24, 2006 2:58 am

Figaro1 wrote:Jos Lordi haluaa savuverhon päänsä päällä säilyvän, maskit päällä on ainoa vaihtoehto. Ja jos minulta kysytään, niin maskit päällähän ne Euroviisutkin voitettiin ja maskit on niin iso osa Lordia että ne pitäisi mukana olla bileissä.
Itse olen todellakin sitä mieltä että Lordi saisi mennä Linnaan syömään kakkua maskit päällänsä.
Todellakin Lordin kuuluu mennä sinne, Harja Talonen saa kyllä antaa luvan. Voittihan Lordi Suomelle sentään ensimmäisen ja varmaa viimeisen Juuroviisun ja ennätys pojoilla.

Mut miksei lätkän pelaajat mee lätkävarusteissa ku ne on tienannu pääsynsä niis kuteissa ja luistimet jalassa! :lol: :lol: :lol:
Meikä Ankka

User avatar
Curry
Sr. Member
Posts:1014
Joined:Wed Jul 31, 2002 2:12 pm
Location:Oulu
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Curry » Fri Nov 24, 2006 11:13 am

Euroviisuvoiton hankki Lordi, ei Putaansuu kavereineen. Kaksi täysin eri asiaa. Ja miksei kiekkoilijat omissa varusteissaan? Teemu Selänne on aivan sama Teemu Selänne kaukalossa ja sen ulkopuolella, olkoonkin että jenkkiselostajat hokevat Finnish Flashista.

Ja tällä forumilla tuli tonni täyteen! Onnitelkaa ja polvistukaa eteeni! :lol:

User avatar
tosise8
Sr. Member
Posts:341
Joined:Sat Jan 24, 2004 1:22 pm
Location:Iittala

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by tosise8 » Fri Nov 24, 2006 10:26 pm

Vitun floodaaja! No ei nyt :). Oot Vit... eiku Curry ihan oikeasti ansioitunut kirjoittaja! Itse asiaan. Tuo koko keskustelu on itseasiassa erittäin naurettava. En taidakkaan kirjoittaa ollenkaan itse asiaa.
tosise8 eli Aleksi Erola.

User avatar
Curry
Sr. Member
Posts:1014
Joined:Wed Jul 31, 2002 2:12 pm
Location:Oulu
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Curry » Sat Nov 25, 2006 3:07 am

tosise8 wrote:Vitun floodaaja! No ei nyt :). Oot Vit... eiku Curry ihan oikeasti ansioitunut kirjoittaja!
Thänks! Toivon että kirjoitit tuon selvinpäin :wink: Tunnustan, minä en oo tätä kirjoittaessani Ja oli äsken hyvät keikat Teräsbetonilla ja Burning Pointilla, olikohan peräti viides Betonin keikka jossa oon ollut ja aina on bileet. Mut nyt punkan puolelle ja kohti seuraavaa tonnia!

User avatar
Curry
Sr. Member
Posts:1014
Joined:Wed Jul 31, 2002 2:12 pm
Location:Oulu
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Curry » Sat Nov 25, 2006 1:27 pm

Jaa, että kävin sitten koneellakin viime yönä. Ei sitä kaikkea näköjään voi muistaa.

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Jonna » Sun Nov 26, 2006 9:15 pm

Onhan se kutsu jo osoitus arvostuksesta, vaikka jättäisivät menemättä sinne.

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Jonna » Sun Dec 10, 2006 6:49 pm

Vain Putaansuun vaimo oli paikalla ja juhli siellä yksin. Oliko bändiläisten puolisotkin kutsuttu vai mikä temppu tuo oli?

Malys
Sr. Member
Posts:2525
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:04 pm
Location:Finland
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by Malys » Sun Dec 10, 2006 7:59 pm

Etikettivirhe. Lehdissä ollut paljon juttua asiasta. Kun Lordi ei tullut itse, ei olisi seuralaisenkaan pitänyt tulla.
Evoluutio - se huolehtii niistä, jotka ovat liian tyhmiä huolehtimaan itsestään. -Darwinin palkinnot

User avatar
StratoTimo
Sr. Member
Posts:6657
Joined:Tue Apr 04, 2006 12:18 pm
Location:Suomen Chicago...Lahti!
Contact:

Re: Hevi kansa liikkeelle - apuamme tarvitaan

Post by StratoTimo » Sun Dec 10, 2006 8:10 pm

Malys wrote:Etikettivirhe. Lehdissä ollut paljon juttua asiasta. Kun Lordi ei tullut itse, ei olisi seuralaisenkaan pitänyt tulla.
Mutta mistäs sitä koskaan tietää että oliko Putaansuu siellä meikattuna kun eihän kaikki häntä tunnista :D
Meikä Ankka

Locked