Page 94 of 96

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Tue Jun 26, 2007 5:51 pm
by SirJuzzi
Minusta tuo uusi Dream Theaterin levy on totaalisen kelvotonta skeidaa. Omia tai edes hyviä ideoita ei ole levyllä juuri lainkaan, ja tiluttelut ihan siksi että Dream Theaterilla kuuluu niitä olla ovat todella rasittavaa kuultavaa. Ja tunnelmaa ei tosiaankaan ole mukana yhtään. Tämä on aivan eri kamaa kuin kymmenen vuotta sitten ja sitä aiemmin tehty. Ei näin. Octavarium osoitti minusta suuntaa parempaan, sillä kun oli edetty aika kivasti kappaleiden ehdoilla, vaikka monet niistäkin olivat vähän b-luokkaisia.

Symphony X:n uutukainen sen sijaan iskee lujaa. Edellinen levy sisälsi paljon tusinakamaa mutta tämä potkii taas aika hyvin. Levy vielä edustaa sitä musiikkityyliä, mitä en ole enää aikoihin jaksanut kuunnella, mutta Paradise Lost toimii hienosti. Voisin melkein sanoa, että kyseessä on tilumetallin pelastava levy.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Tue Jun 26, 2007 9:03 pm
by Mormegil
^The Odyssey tusinakamaa? Kai minun korvissani on sitten on jotain vikaa kun itse pidän sitä SyXin parhaana. Onhan tuo Paradise Lost jo lähtenyt aukenemaan, mutta ei se missään nimessä bändin parhaita ole.
Images And Words ja Awake ovat DT:n parhaat hetket, mutta jokin tuossa uudessa viehättää.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Tue Jun 26, 2007 11:55 pm
by Jaakko
SirJuzzi wrote:Minusta tuo uusi Dream Theaterin levy on totaalisen kelvotonta skeidaa. Omia tai edes hyviä ideoita ei ole levyllä juuri lainkaan, ja tiluttelut ihan siksi että Dream Theaterilla kuuluu niitä olla ovat todella rasittavaa kuultavaa. Ja tunnelmaa ei tosiaankaan ole mukana yhtään. Tämä on aivan eri kamaa kuin kymmenen vuotta sitten ja sitä aiemmin tehty. Ei näin. Octavarium osoitti minusta suuntaa parempaan, sillä kun oli edetty aika kivasti kappaleiden ehdoilla, vaikka monet niistäkin olivat vähän b-luokkaisia.

Symphony X:n uutukainen sen sijaan iskee lujaa. Edellinen levy sisälsi paljon tusinakamaa mutta tämä potkii taas aika hyvin. Levy vielä edustaa sitä musiikkityyliä, mitä en ole enää aikoihin jaksanut kuunnella, mutta Paradise Lost toimii hienosti. Voisin melkein sanoa, että kyseessä on tilumetallin pelastava levy.
Dream Theaterista lähes samat sanat: tuli mieleen instrumentaaliosioissa että ukkelit kierrättää vanhoja tilukuvioita (muutama hyvä idea levyllä jotka nousee ihan huipputasolle mutta hukkuvat venytettyyn skeidaan), Octavariumin jälkeen paha pettymys (ihan oikeesti "vanha" DT-fani vaikka olen, perskeles NUKAHDIN kun kuuntelin Järjestelmällistä Kaaosta ekaa kertaa) . Onneks tulin varanneeksi liput Rushin keikalle syksyllä, DT tulee Helsinkiin kans mutta rahat ei riitä molempiin, Rush on sentään julkassut vuosien jälkeen vastikään aivan tajuttoman hyvän albumin. Ja ekaa kertaa Suomeen, sitähän ei KUKAAN missaa.

Symphony X:n uusinta en oo vielä kuullut, perhana pitääpä tuosta ottaa selvä etten jää ihan pimentoon! (to clarify: an Odyssey Lover speaking) :)

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Wed Jun 27, 2007 8:45 pm
by Tulikaarme
Anttilassa jakoivat taas levyjä puoli-ilmaiseksi pois, joten tulipa pari hankittua.

Iron Maiden: Powerslave
Dio: Diamonds - The Best Of


Loputkin Maidenit voisin käydä keräämässä talteen. Harmi vain, että harvemmin tulee Anttilassa käytyä. :? Tykkäsin henk. koht. enemmän Dion kokoelmasta, enpä tiedä miksi.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Jun 28, 2007 7:56 pm
by Curry
Kiitos kirjoitustaukoni, jäänyt aika monta levyostosta mainostamatta. Pistetään nyt vähän avautumista aiheesta.

CMX - Pedot
Koskaan en ole kokenut Yrjänän sanoitustyyliä siksi omimmaksi jutukseni, mutta musiikki on monipuolista ja bändi on vielä lavallakin hyvä. Provinssissa tuli biletettyä eturivissä biisi jos toinenkin, Raivosta puhumattakaan. En listaisi bändiä suosikkieni sekaan, mutta kyllähän tämä kuulostaa hyvältä tuolla taustalla. Plus, Eteläisen tähtitaivaan kartoitus on loistava biisi.

The Darkness - One Way Ticket To Hell ...and back
Mr. falsettilaulu Justin Hawkinsin jätettyä bändin, tämä tuotos jäänee Darknessin viimeiseksi äänitteeksi. Sääli että bändin ura kesti vain tämän levyn ja Permission To Landin, hyvällä asenteella ja loistavalla itseironialla höystettyä kolmisointurokkia on aina mukava luukuttaa. Edeltäjäänsä verrattuna tämä levy on musiikillisesti monipuolisempi ja mielestäni jopa parempikin, vaikkei tässä ole samanlaista hittikimaraa kuin mitä debyytillä oli. Falsettilaulua tässä tosin on senkin edestä!

Dream Theater - Octavarium
DT on varmasti yksi maailman kiistellyimpiä bändejä - onko progea vai ei, ovatko soittajat virtuooseja vai huomionkipeitä tiluttajia jnejne. Kuitenkin, bändi on kiertänyt maailmaa jo toistakymmentä vuotta ja suosio on ollut aina taattua. Joskus aikoinani porisin tästä levystä Äxän myyjän kanssa, sanoi levyn olevan mielenkiintoisella tavalla bändin yksi raskaimmista että popimmeista yhtäaikaa. Radiohitiksikin yltänyt I Walk Beside You on erittäin epätyypillinen biisi, luulin aluksi tämän olevan U2:en biisi. Tästä tykkäsin kuitenkin, vaikkei Bono kumppaneineen ole koskaan minua sen enempiä inspannut. Levy ei ole lähelläkään bändin mestariteoksia Images & Wordsia, tai Scenes From A Memorya. Hyvä tämä kuitenkin on, vaikka se liika kikkailu vituttaakin joskus. Hyviä melodioita ja koukkuja bändi on kuitenkin osannut aina tehdä.

Hanoi Rocks - Another Hostile Takeover
"Mä myyn pershettä Aamstertamissa" sanoi McCoyn Andy tv-haastattelussa kultaisella 80-luvulla tulevaisuudensuunnitelmistaan. Vaikka Hanoi hajosikin aikoinaan ja piti pitkän breikin, comeback-levy Twelve Shots On The Rocks todisti, ettei kerran opittu taito katoa mihinkään. Tällä levyllä on taas kaikkea sitä mitä kasarirokkilevyllä pitää ollakin: suoraa menoa (Back in yer face), varma radiohitti joka soi päässä tauotta (You make the earth move), illan viimeinen hidas (Center of my universe) sekä se pakollinen oudompi helmi (Reggae rocker). Tällaisia levyjä on kyllä olemassa ja paljonkin, mutta Hanoi on osannut aina nämä hommat. Uutta odotellessa.

Hellacopters: Air Rad Serenades
Kesällä tuli tutustuttua tähän bändiin, tämä kolahti aivan suorilta. Kokoelman sain sitten joululahjaksi. Ai että tästä tullee hienoja muistoja, kolmen soinnun rokki soi ja saa tykitellä ympäri kesäistä Suomea. Tällainen musiikki on kuin tehty autoilua ja ilta-aurinkoa varten.

Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Syntymähäjyt
Tuli kesällä erään romanssintyngän kautta tutustuttua tähän bändiin, isukilla oli sitten tämä levy ja otin itelleni. Ei oo ihan sitä perinteisintä suomirokkia, riffit soittaa kitaran sijasta viulu ja sanatkin ovat sitä melko aitoa pohojommaa murretta. Ja vielä kun kannessa bändillä on jussipaidat päällä, tässä on hyvvää äijämeininkiä!

Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir Blues & The Lyre Of Orpheus
Tuli tuossa yhtenä angsti-iltana otettua lenkkiseuraksi No More Shall We Part, ja ei perkele että se kuulosti pitkästä aikaa hyvältä. Tähän tuplaan en ole vielä erikoisemmin perehtynyt, Cave kun on toiminut itselleni parhaiten albumimitassa niin siihen perehtyminenkin ottaa aina vähän enemmän aikaa kerralla. Hyvältä tämäkin kuulosti, ei siinä mitään.

Nightwish: Oceanborn
Meikäläisen rokinkuuntelu kun alkoi tällä melodisemmalla menolla, tähänkin levyyn tuli tykästyttyä silloin joskus. Ja tämä onkin todella hieno tuotos, levyn teki bändi eikä tuote. Sanoin noin sen vuoksi, koska Nightwish nykyisellään on vaikeampi ajatella puhtaasti bändinä, lähinnä medianäkyvyyden ja monien ulkomusiikillisten seikkojen vuoksi. Ja ei perkele, että Holopainen ossaa tehä hyviä biisejä.

Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa
Tuossa yhellä kirppisreissulla todellakin tipahti leuka lattiaan, tämä levy oli myytävänä kahdella eurolla. Pakkohan se oli ottaa pois. Baddingia tuskin tarvii sen enempiä arvostella, loistavia biisejä.

Twilightning: Plague-House Puppet Show
Tähän tuli tykästyttyä aikanaan ihan suorilta, helevetin iskeviä biisejä - hyvässä suhteessa rokkia ja melodioita perkeleenmoisella laululla. Hyvvää nousukännimusaa.

Velvet Revolver: Contraband
Guns N' Rosesin hajottua ja Chinese Cemocracyn jäätyä ilmeisesti ikuisesti "julkaistaan kohta" -vaiheeseen, monet rokin ystävät pitävätkin tätä levyä juurikin sinä Gunnareiden comeback-levynä. Levyä voidaan pitää myös eräänlaisena superbändi-albumina, koska gunnarimiesten Slashin, Duff McKaganin ja Matt Sorumin lisäksi laulaja Scott Weiland staraili aikoinaan Stone Temple Pilotsissa. Kyllä tästä erottaa että tekijämiehet ovat asialla, sen verran onnistunut rokkilevy on kyseessä. Sinänsä tulikin yllätyksenä kuulemani puheet, että bändi olisi flopannut melko pahasti Provinssin keikkansa.

Sentenced: Frozen
Nyt on hyllyssä viimeinenkin puuttuva Laihialan aikainen senarilätty. Mielestäni tämä on siinä mielessä heikoin uuden Sentencedin levytys, että biisit ovat vähän turhan epätasaisia. Kohokohdat Kaamos (ehkä yksi parhaista levyintroista), Farewell, The Rain Comes Falling Down sekä hautajaiskeikankin päättänyt Mourn ovat bändin ehtotonta parhaimmistoa. Muu materiaali ei niinkään säväytä, vaikkei sitäkään voida huonoksi sanoa. Kesä on kieltämättä vähän väärä aika kuunnella bändiä, itselleni Sentenced tehoaa parhaiten pimeällä lenkkipolulla puolenyön aikoihin. Varsinkin Crimson.

Nick Cave & The Bad Seeds: No More Shall We Part
Kaihoromantiikkaa, epätoivoa, toivoa antavaa tunnetta ja herkkyyttä lähinnä pianoballadien muodossa. Oma suosikkini Caven levyistä, tykkäsin tästä pirusti jo monia vuosia sitten ja toimii koko ajan paremmin.

In Flames: Come Clarity
Vaikkei IF olekaan nykyajan mittapuulla sitä raskainta metallia ja meikäläisen mättökausi on koko ajan hiipumaan päin, pitihän se yhden keikkasuosikin lätty ostaa kun halvalla sai. Bändi on mennyt tällä vuosituhannella koko ajan enemmän jenkkideath-suuntaan, mikä ei ole todellakaan ollut aina fanien mieleen. Eikä ole aina omaanikaan, kun bändejä ei aina meinaa erottaa toisistaan. Mutta kyllä tätä kuuntelee mielellään, varsinkin kun avausbiisi Take This Life on oma IF-suosikkibiisini.

Agents & Topi Sorsakoski: Surujen Kitara - 32 Greatest Hits
Olen töissä joutunut kuuntelemaan vakavan yliannostuksen Iskelmäradiota, ja väkisinkin pistää miettimään että suomalaisen iskelmän taso on nykyään aivan luvattoman heikkoa. Artisteja ei erota toisistaan sitten millään, ja biisitkin ovat joka tasolla lähes kopioita toisistaan. Onneksi meillä on Agents, joka saa lähes minkä tahansa musiikin kuulostamaan hyvältä ja oma tuotantokin on todella laadukasta. Viimevuotisessa Provinssissa pääsin todistamaan bändiä Jorma Kääriäisen johtamana, ja oli todella hienoa tanssahdella hyvää musaa kesäauringon paistaessa. Sikäli on tsänssiä, meen varmasti katsoman myös Topin johtamaa Agentsia. Esa Pulliainen on myös aivan loistava kitaristi.

Gary Moore: Have Some Moore - The Best Of
Tuplakokoelma, toinen keskittyy blues/balladipuoleen ja toinen hardrockiin. Todella laadukas kokoelma hienosta tuotannosta: Still Got The Blues, One Day, Empty Rooms, Midnight Blues, Always Gonna Love You, Out In The Fields, Wishing Well (muistaakseni ensimmäinen alusta loppuun asti kitaralla soittamani biisi), After The War, Thunder Rising... Toimii ja hyvin.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Jun 28, 2007 8:03 pm
by Curry
Albumeiden vastapainoksi, mainitaanpa pari demoakin.

Downstone: s/t

Downstone on sivuprojektina alkunsa saanut oululais-kemiläisbändi, joka on julkaissut parin vuoden takaisen ensidemonsa lisäksi uuden, itsensä mukaan nimetyn ep:n. Kuuden biisin äänite esittelee bändin, jonka musiikki on todella mielenkiintoinen sekoitus raskaita riffejä sekä todella rauhallisia puhtaita soundeja. Biisit ovat keskimitaltaan viisiminuuttisia, ja aikalailla kaikki näistä sisältävät vaihtelua eri tunnelmien välillä maalaten mitä erilaisimpia mielikuvia. Mitään yksittäistä vertailukohtaa en keksi, mutta joistakin kohdista tulee väistämättä mieleen Alice In Chains ja Bruce Dickinsonin soolotuotanto. Demon biiseistä ennenkaikkea Farewell jää todella helposti soimaan päähän jopa päiväkausiksi - tämä on huomattu myös muualla Suomessa, biisi voitti viikon 23 demoskaban YleX:llä. Bändissä on ainesta vaikka mihin.

Kotisivut: http://www.downstone.net

Raiwo: s/t
Pistettiin tuossa viime syksynä kavereiden kasaan coverbändi, koska eräisiin bileisiin tarvittiin esiintyjää. Keikka meni hyvin ja saatiin pari lisää, aateltiin sitten että tehhään nyt omiakin biisejä kun on porukka kasassa. Maaliskuussa saatiin eka demo valmiiksi, syksyllä ois tarkoitus tehä toinen.

Kotisivut: http://www.raiwo.tk

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Jun 29, 2007 2:53 pm
by Mormegil
Dimmu Borgir - Godless Savage Garden
Dimmu Borgir - For All Tid

Missio: Kaikki Burgerit hyllyyn completed. 8)

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Sun Jul 08, 2007 11:51 pm
by MetalManiac
Helsingistä kaappautui mukaan seuraavat:

Vomitory - Terrorize Brutalize Sodomize
Motörhead - Bastards
My Dying Bride - Turn Loose the Swans

Niin ja Tuskasta kaappautui mukaan Firesamplerin ilmainen kokoelma.

Oli vaikea valinta Vomitoryn ja Watainin uusimman välillä. Nyt tulin siihen tulokseen että olisi pitänyt sittenkin ostaa se Watainin tapaus. Tokihan Vomitoryn kiekko on aika perkeleen kova, mutta pari näytettä Watainin uusimmalta ja vanhempaa tuotantoa kuultuani totesin että Watain olisi ollut ehkä sittenkin parempi.. Mutta ei voi mitään.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Mon Jul 16, 2007 9:40 pm
by Jonna
SirJuzzi wrote: Ja tunnelmaa ei tosiaankaan ole mukana yhtään.
Siinä yksi tärkeä syy miksi en Dream Theateria kuuntele. Kyllä musiikissa pitää olla tunnelmaa, jotta sitä jaksaa kuunnella. Pelkkä virtuoosimainen soittotaito ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä. Tietenkin on hyvä asia, jos musiikki on tunnelman lisäksi myös hyvin soitettua ja laulettua.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Mon Jul 16, 2007 11:38 pm
by SirJuzzi
Awakella, A Change of Seasonsilla ja Falling into Infinityllä on todella paljon tunnelmaa. Se on ihan eri kamaa kuin tuo uudempi. Niillä nimenomaan soittotaito, biisien omaperäisyys ja uskomaton tunnelma lyövät kättä.

Kuuntelepa Lifting Shadows Off a Dream, Scarred tai ACoS ja perehdy biisien lyriikoihin. Ovat aika suurella tunteella tehtyä kamaa.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Jul 19, 2007 5:26 pm
by Grinder
Tristanian koko tuotanto eli 5 levyä hankin. Kaikki on läpikuunneltu monesti ja uppoaa kyllä. Kauniita melodioita on yllinkyllin, laulajat ovat hyviä ja levyillä on kivat sounditkin. Ainoa mikä häiritsee on biisien pituus. Jos 9 biisin levy kestää vähän reilun tunnin, niin voidaan puhua pitkittämisestä. Mutta ehdottomasti kannattaa tutustua jos goottimetallista tykkää.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Jul 19, 2007 9:37 pm
by MetalManiac
Watain - Sworn to the Dark

No niin perkele. Oli sitten pakko tilata. Osoittautui kaikin puolin loistavaksi hankinnaksi. Ja osoitti myös sen, että Watain on ehdottomasti black-metalin kärkinimiä.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Jul 20, 2007 11:08 am
by Mormegil
Dream Theater - Six Degrees Of Inner Turbulence
Dream Theater - Train Of Thought


Hankitaan nyt sitten ne loputkin puuttuvat DT:t.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Tue Jul 24, 2007 11:26 am
by Jonna
Laitoin tilaukseen Nightwishin tulevan levyn (Dark Passion Play) laajemman version (tuplacd), jossa toisella levyllä on kappaleiden instrumentaaliversiot. Ei ollut kuin euron kalliimpi kuin normaaliversio, joten tilasin tämän.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Aug 10, 2007 4:26 pm
by Grinder
Tulinpa sitten hankkineeksi viimeinkin cd-muodossa koko Metallican tuotannon, jos pois luetaan Live Shit-paketti. Eli studiolevyt, 8 kpl, tosiaan ostin. Aiemmin ne ovat olleet vain kasetteina, jotka (yllätys!!!) kuluivat puhki jo aikoja sitten. Heinäkuun keikasta jäi niin mahtava fiilis että tuo paketti oli pakko hankkia, ja lähti vielä halvalla!

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Aug 10, 2007 10:30 pm
by exe knight
En "oikeasti" hankkinut mutta sain kaverilta kaikki Metallica ja System of a down kappaleet.

Mielipiteet sitten:
Soad kappaleet olivat ihan hyviä tosin en ole paljoa niistä ehtinyt vielä kuuntelemaan.
Metallican kappaleista ei paljoa vielä iskenyt mutta johtunee siitä että puolet ovat live versioita eikä kappaleista meinannut saada selvää, mutta ihan hyviäkin siellä oli kuten Creeping death, whiskey in the jar ja master of the puppets.
Ja näistäkään en paljoa ole kuunnellut vielä kun suunnilleen sata niitä tuolla on, ja välillä täytyy kuunnella muitakin bändejä, tälläkin hetkellä on eräs sen niminen kuin "My dream's but a drop of fuel for a nightmare".

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Sun Aug 12, 2007 12:10 am
by exe knight
Ironmaiden - The reincarnation of Benjamin Breeg
Ironmaiden - Different world
Kotipelto - Reasons

Ihan mielenkiintoisia sinkkuja, rahaa siihen meni, mutta sain sentään jopa...kolme ihan uutta kappaletta, sitten oli paremmat versiot Ironmaidenista ja Hallowed by the name'sta, niiden lisäksi oli "vanhat" kappaleet Reasons ja Seeds of sorrow.

Myös Twilightningin Into Treason siellä oli (vain kolme euroa), mutta oli euron liikaa minun lompakolleni...

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Mon Aug 13, 2007 12:36 am
by Sir. Decadence
Neurosis: Enemy Of The Sun (re-issue)
Neurosis: Through Silver In Blood
Neurosis: Times Of Grace
Neurosis: A Sun That Never Sets
Neurosis & Jarboe: Neurosis & Jarboe
Neurosis: The Eye Of Every Storm
Tenhi: Maaäet (digi)

Pikkuisen tuli Neurosista tilailtua Jenkkilästä. Ainoastaan uusin levy löytyi hyllystä, joten tilanne oli korjattava. Helvetin intensiivistä musiikkia. Kuitenkin vaatii oikeasti keskittymistä tai ei aukene.

Ja Tenhiltä sitten piti tuo Maaäet hommata Väreen kaveriksi. Hienoa synkkämielistä ja usvaista folk-melankoliaa.

Lisäksi ennakkotilauksessa CMX:n uusi Talvikuningas. Hintaa oli suolaiset 42.90 posteineen, mutta kyseessä on kumminkin 8000 painokseen rajoitettu erikoispaketti, jonka "mukana tulee teoksen 40-sivuinen libretto, jossa on Talvikuninkaan teksti ja Sami Saramäen tekemä 13-osainen huikea kuvitus". Kyllähän tuo kelpaa, etenkin kun tilasin levyn Lilithin nettikaupasta, joka myy erikoiserää bändin nimmareilla varustettuna. Ja itse levystä: "Hieman yli tunnin mittaisella levyllä on vain yksi kappale, joka on nimeltään Talvikuningas. 12-osainen teos on syvälle tulevaisuuteen ja kauas avaruuteen sijoittuva tragedia vallasta, sodasta, julmuudesta ja toivosta." YleX:ssä kuului studionauhoituksista jotain pätkiä, jotka lupasivat hyvää.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Wed Aug 22, 2007 9:58 pm
by Mormegil
Nightwish - Amaranth 2CDS
Queensrÿche - The Warning
Queensrÿche - Mindcrime At Moore 2DVD

Ja mikähän idea oli jakaa Amaranthin kuusi, alle 5-minuuttista kappaletta kahdelle levylle? Operation: Mindcrime I ja II levyjen livesovituksista puolestaan odotan vuoden kovinta konserttitaltiointia.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Wed Sep 26, 2007 3:55 pm
by Jonna
Apocalyptica: Worlds Collide

Sisältää muutaman lauletun biisin, joista yksi saksaksi (Rammsteinin laulaja vierailijana siinä saksankielisessä biisissä, joka on aika hidastempoinen). I´m not Jesus, joka soi radiossakin, kuulostaa joltain nu-metallilta. Sitten on yhdessä biisissä naislaulaja Lacuna Coil-bändistä. Ja on sillä levyllä vielä yksi mieslaulajan esittämä biisi. Muut instrumentaaleja. Kokonaisuutena aika hidas ja tunnelmallinen levy, mutta on joitakin nopeampiakin biisejä siellä täällä.

Nightwishin uusi levy tuli tänään postissa. Siitä en osaa vielä paljon sanoa tässä vaiheessa kun olen kerran kuunnellut läpi (varsin pitkäkestoinen levy). Aika mahtipontista on paikoin ja osa sitten rauhallisempia biisejä.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Wed Sep 26, 2007 6:32 pm
by exe knight
Ei levy mutta:

IM Amolad juliste

Ensimmäinen pändi juliste minulla.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Sep 27, 2007 7:36 pm
by Fuuso
Kotipelto - Waiting for the Dawn
:headbang:

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Sep 27, 2007 11:28 pm
by StratoTimo
Natuvissyset - Dark Passion Play 8)
näin lyhyesti sanottuna, ehkä mahtavin levy minkä he ovat tehneet! Livenäkin toimi erittäin hyvin!

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Sep 28, 2007 7:18 am
by Mormegil
^Kyllä Oceanborn ja Wishmaster kiilaavat ohi, mutta hieno levy tuokin ehdottomasti. Poet And The Pendulum on jo alustavasti minulle vuoden biisi. :P DPP:n lisäksi eilen posti toi myös viimeisen puuttuvan vanhan Queensrÿchen, eli Rage For Orderin.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Sun Sep 30, 2007 2:41 pm
by Rantanen
Nightwish: Dark Passion Play

8)

Kunnon matskuu...

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Oct 12, 2007 12:34 pm
by Jonna
Kyllähän sillä uudellakin levyllä on monenlaisia musiikillisia vaikutteita (kuorolaulua ja kansanmusiikkia). Taitaa olla edelleen viittauksia bändin sisäisiin asioihin joissakin biiseissä. Ainakin jossakin haastattelussa Tuomas kertoi niin. Bye Bye Beautiful olisi tarkoitettu Tarjalle ja Master Passion Greed Marcelolle. Anettekin hoitaa hommansa ihan hyvin. Ei valittamista.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Oct 19, 2007 9:37 am
by Jonna
Laitoin tilaukseen Tarjan soololevyn My Winter Storm. Ei ole vielä kuitenkaan julkaistu, mutta nimibiisin olen radiosta muutaman kerran kuullut.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Fri Oct 19, 2007 3:39 pm
by exe knight
En itse albumia ole ostanut, mutta kaverilta sain kappaleet (sis. bonus).

Children of Bodom - Hate crew deahroll

Ensimmäinen albumi jossa oikeasti huudetaan, tosin se ei tässä haittaa, vaan se että tämä on ehkä huonoin albumi mitä ovat tähän mennessä tehneet (en ole kuullut Are you dead yet'iä), Olihan siellä muutama ihan hyvä, Needled 24/7 oli ehkä paras jos ei Triple corpse hammerblow, mutta nuo nyt olivat ne albumin parhaat, myös Bodom beach terror ja Silent scream olivat ihan hyviä mutta muuten aika tylsä albumi, en osaa kuitenkaan sanoa oliko huonompi vai parempi kuin Something Wild.
Mutten kuitenkaan tule tätä hankkimaan, ellen sitten lahjaksi saa.
Follow the reaper rulez.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Sat Oct 20, 2007 9:16 pm
by SirJuzzi
Ostin Sonata Arctican Unian. Alkujärkytyksestä huolimatta tuli levyä kuunneltua sen verran että siltä alkoi löytyä jonkinlainen järkikin, ja onhan se kokonaisuutena mielenkiintoisin Sonatan levyistä. Uran parhaimpiin lukeutuvia biisejäkin siltä löytyy jokunen kappale.

Re: Viimeisin levyhankintasi?

Posted: Thu Nov 01, 2007 2:52 pm
by OutOfTheShadows
Dragonland - Starfall
Dionysus - Sign of Truth
Masterplan - Masterplan
Dark Moor - Dark Moor