Vitsi-galluppi
Autolijoiden koottuja selityksiä:
Tullessani kotiin ajoin väärään
taloon ja törmäsin puuhun jota
minulla ei ole.
Toinen auto törmäsi minun autooni
antamatta varoitusta
aikomuksistaan
Luulin että ikkuna oli alhaalla,
mutta huomasin että se oli
ylhäällä kun pistin pääni sen läpi
Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-
autoon, joka tuli toisesta
suunnasta.
Kuorma-auto peruutti läpi
tuulilasini vaimoni kasvoihin
Jalankulkija osui minuun ja meni
autoni alle
Kaveri oli joka paikassa kadulla.
Minun täytyi kurvata monta kertaa
ennenkuin osuin häneen
Lähdin tien reunasta, vilkaisin
anoppiani ja ajoin padon yli
Yrityksessä tappaa kärpästä,
ajoin puhelinpylvääseen
Olin ostanut taimia koko päivän
ja olin matkalla kotiin. Tulin
risteykseen, ja yksi pensas
hyppäsi eteen estäen näkökenttäni
ja en nähnyt toista autoa
Olin ajanut 40 vuotta kun
nukahdin rattiin ja jouduin
onnettomuuteen
Olin matkalla lääkäriin peräpään
vaikeuksieni kanssa, kun kuningas
pulttini antoi periksi ja
aiheutti minulle onnettomuuden
Kun lähestyin risteystä, niin
yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi
paikassa, missä koskaan ennen ei
pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt.
En voinut pysähtyä ajoissa
estääkseni onnettomuutta
Lensin autostani kun se jätti
tien. Myöhemmin minut löysi
ojasta pari eksynyttä lehmää
Välttääkseni osumasta edessäni
olevan auton puskuriin osuin
jalankulkijaan
Autoni oli laillisesti pysäköity
kun se peruutti toiseen autoon
Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä,
osui autooni ja katosi
Kerroin poliisille, että en ollut
loukkaantunut, mutta kun otin
hatun päästäni totesin että
minulla oli kallonmurtuma
olin vakuuttunut, että vanha
herra ehtisi kadun yli, kun osuin
häneen
Jalankulkijalla ei ollut
tietoakaan minne mennä, joten
ajoin hänen yli
Puhelinpylväs lähestyi.
Tarkoitukseni oli kurvata, kun
osuin toiseen autoon
Tullessani kotiin ajoin väärään
taloon ja törmäsin puuhun jota
minulla ei ole.
Toinen auto törmäsi minun autooni
antamatta varoitusta
aikomuksistaan
Luulin että ikkuna oli alhaalla,
mutta huomasin että se oli
ylhäällä kun pistin pääni sen läpi
Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-
autoon, joka tuli toisesta
suunnasta.
Kuorma-auto peruutti läpi
tuulilasini vaimoni kasvoihin
Jalankulkija osui minuun ja meni
autoni alle
Kaveri oli joka paikassa kadulla.
Minun täytyi kurvata monta kertaa
ennenkuin osuin häneen
Lähdin tien reunasta, vilkaisin
anoppiani ja ajoin padon yli
Yrityksessä tappaa kärpästä,
ajoin puhelinpylvääseen
Olin ostanut taimia koko päivän
ja olin matkalla kotiin. Tulin
risteykseen, ja yksi pensas
hyppäsi eteen estäen näkökenttäni
ja en nähnyt toista autoa
Olin ajanut 40 vuotta kun
nukahdin rattiin ja jouduin
onnettomuuteen
Olin matkalla lääkäriin peräpään
vaikeuksieni kanssa, kun kuningas
pulttini antoi periksi ja
aiheutti minulle onnettomuuden
Kun lähestyin risteystä, niin
yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi
paikassa, missä koskaan ennen ei
pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt.
En voinut pysähtyä ajoissa
estääkseni onnettomuutta
Lensin autostani kun se jätti
tien. Myöhemmin minut löysi
ojasta pari eksynyttä lehmää
Välttääkseni osumasta edessäni
olevan auton puskuriin osuin
jalankulkijaan
Autoni oli laillisesti pysäköity
kun se peruutti toiseen autoon
Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä,
osui autooni ja katosi
Kerroin poliisille, että en ollut
loukkaantunut, mutta kun otin
hatun päästäni totesin että
minulla oli kallonmurtuma
olin vakuuttunut, että vanha
herra ehtisi kadun yli, kun osuin
häneen
Jalankulkijalla ei ollut
tietoakaan minne mennä, joten
ajoin hänen yli
Puhelinpylväs lähestyi.
Tarkoitukseni oli kurvata, kun
osuin toiseen autoon
"Some have a way with words, some not have way. I are one of them."
Re: Vitsi-galluppi
- Ulos!
Last edited by Haven on Thu Jan 01, 1970 2:00 am, edited 1 time in total.
Aya!
Re: Vitsi-galluppi
Näinhän se on...
Re: Re: Vitsi-galluppi
Ei helevetti!Haven wrote:
- Alokas (Pummi), mitä te teette?
- Puhdistan käsikranaatteja.
- Mutta nehän voivat räjähtää!
- Ei sillä niin väliä, eivät ne ole minun.
Armeijassa kersantti tenttasi alokasta:
- Nimi?
- Matti.
- Sukunimi?
- Ei kun etunimi.
- Olettepa te uppiniskanen.
- Ei kun minä olen Matti Niskanen.
- Naimisissa?
- Olen.
- Kenen kanssa?
- Naisen kanssa.
- No kuka nyt miehen kanssa olisi naimisissa! tuskastui kersantti.
- Minun äitini.
- Ulos!
Now I'm leaving my worries behind.
Feel the freedom of body and mind I have started my journey.
I'm drifting away with the wind I go...
Feel the freedom of body and mind I have started my journey.
I'm drifting away with the wind I go...
Re: Vitsi-galluppi
Kyllä nykynuorisolla on helppoa, häh?
Kun olin nuori, vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi
typerillä kommenteillaan, miten vaikeaa elämä mukama oli kun he olivat
nuoria.
Tiedättehän, kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin
joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia
sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki
saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä
nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.
Ja muistan vannoneeni itselleni, että en ikinä pitkästyttäisi nuorempiani
tuollaisilla tarinoilla.
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä miten helppoa
nykynuorisolla on. Teillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni
verrattuna te elätte kuin kuninkaat! Ja vaikka vannoinkin, niin te
nykynuoret ette todellakaan ymmärrä miten hyvin asiat ovat teillä!
Ajatelkaa nyt hetki, kun olin nuori niin ei meillä ollut mitään
internettiä.
Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon
itse. Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä,
paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen
päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen
perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia,
piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta
radion
vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja
yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan
piti lahjoa joku pultsari ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai sitten
runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputus puhelimessa. Jos
olit puhelimessa kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi
varattua.
Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeron näyttöjäkään. Kun puhelin
soi, ei ollut aavistustakaan kuka se oli. Se voi olla pomo, äiti,
huumekauppias...sitä ei tiennyt. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja
itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että
kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni,
ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari
metriä.
Eikä meillä ollut mitään vitun Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita.
Meillä oli Atari 2600! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määärä
pelejä,kuten Space Invaders ja Asteroids, mitkä näyttivät lähinnä
legoilta.
Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat
neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka
ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään
vaikeustasoja tai kenttiä,vaan sama kenttä ja
vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli
vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat
samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä
tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin
oli
kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään
tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään
Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö
te??
Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä, senkin pilalle
hemmotellut kakarat! Tällä kaikella tarkoitan, että teillä nykynuorilla on
asiat niin vitun hyvin! Te olette täysin pilalle hemmoiteltuja, ette
varmasti kestäisi elämää 80-luvulla!

Jano...Se lähtee juomalla.´´Finland alone - in danger of death, superb, sublime Finland! - shows what free men can do´´
-Winston Churchill
Broadcast speech
1940-
-Winston Churchill
Broadcast speech
1940-
-
- Member
- Posts:278
- Joined:Sun Jan 19, 2003 1:49 pm
- Contact:
Re: Vitsi-galluppi
haha legendaarista vuodatusta
Find the cold darkness within.
Embrace the void.
Death is only an illusion.
Life is even less.
Embrace the void.
Death is only an illusion.
Life is even less.
- StratoPummi
- Sr. Member
- Posts:2526
- Joined:Sat Jan 18, 2003 3:18 pm
- Location:Kuusankoski ja Kotka
- Contact:
Re: Vitsi-galluppi
Haiven perkl, ei mitään armeijavitsejä nyt..!
PA-PE-RI-MASSAA
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
Re: Vitsi-galluppi
Linkki MP3:seen
" Kyseinen tapaus on n. 20 vuoden takaa vuodelta 1982 tai 1983. Tosiasiassa
nauhalle on säilynyt vain puolet puheluista eli samainen henkilö soitti n.
kymmen puhelua aivan peräjälkeen. Eli nauhasta jäävä mielikuva pitkästä
odostusajasta johtaa täysin harhaan ts. palokunta tuli paikalle alle
kymmenessä minuutissa. "
" Kyseinen tapaus on n. 20 vuoden takaa vuodelta 1982 tai 1983. Tosiasiassa
nauhalle on säilynyt vain puolet puheluista eli samainen henkilö soitti n.
kymmen puhelua aivan peräjälkeen. Eli nauhasta jäävä mielikuva pitkästä
odostusajasta johtaa täysin harhaan ts. palokunta tuli paikalle alle
kymmenessä minuutissa. "
Jano...Se lähtee juomalla.´´Finland alone - in danger of death, superb, sublime Finland! - shows what free men can do´´
-Winston Churchill
Broadcast speech
1940-
-Winston Churchill
Broadcast speech
1940-
-
- Member
- Posts:98
- Joined:Fri Jan 02, 2004 5:51 pm
- StratoPummi
- Sr. Member
- Posts:2526
- Joined:Sat Jan 18, 2003 3:18 pm
- Location:Kuusankoski ja Kotka
- Contact:
Re: Vitsi-galluppi
Kolme sarvikuonoa käveli savannilla, oli iso, keskikokoinen ja erittäin pieni sarvikuono.
Sarvikuonot näkivät savannilla puun, jota he päättivät mennä huvin vuoksi kaatamaan.
Keskikokoinen sarvikuono yritti ensin kaataa puuta sarvellaan, mutta kovasti yritettyään epäonnistui hommassaan kuitenkin, kaatuen väsyneenä maahan..
Iso sarvikuono vähätteli kaverinsa voimia ja yritti itsevarmasti omalla vuorollaan. Vaikka iso sarvikuono kuinka puski ja väänsi puuta sarvellaan, se ei hievahtanutkaan.. Myös isoin sarvikuono luovutti.
Pienin sarvikuono siirtyi puun luokse, mietti hetken ja yritti sitten kaataa puuta sarvellaan, mutta vittu se sitä mihinkään saanu kaadettua..
(ps. vitsi toimii jos olet 5 promillen humalassa tai valvonut 42 tuntia putkeen)
Sarvikuonot näkivät savannilla puun, jota he päättivät mennä huvin vuoksi kaatamaan.
Keskikokoinen sarvikuono yritti ensin kaataa puuta sarvellaan, mutta kovasti yritettyään epäonnistui hommassaan kuitenkin, kaatuen väsyneenä maahan..
Iso sarvikuono vähätteli kaverinsa voimia ja yritti itsevarmasti omalla vuorollaan. Vaikka iso sarvikuono kuinka puski ja väänsi puuta sarvellaan, se ei hievahtanutkaan.. Myös isoin sarvikuono luovutti.
Pienin sarvikuono siirtyi puun luokse, mietti hetken ja yritti sitten kaataa puuta sarvellaan, mutta vittu se sitä mihinkään saanu kaadettua..
(ps. vitsi toimii jos olet 5 promillen humalassa tai valvonut 42 tuntia putkeen)
PA-PE-RI-MASSAA
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
Re: Re: Vitsi-galluppi
StratoPummi wrote:
(ps. vitsi toimii jos olet 5 promillen humalassa tai valvonut 42 tuntia putkeen)
Entäs jos on valvonut 42 tuntia 5 promillen humalassa?
Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa... sydän metallinen!!
Re: Vitsi-galluppi
Tuo oli ihan älytön tuo Pummin "vitsi". Pakko sille oli nauraa.
Last edited by Realism on Sun Jan 25, 2004 12:58 pm, edited 1 time in total.
Ee saatana...
Re: Vitsi-galluppi
Sacce, siinä vaiheessa saattaa alkaa näyttämään jo tuolta sinun Avatarilta. Onko siinä sinun kuva ?
Minä nauroin Pummin vitsille ! Syynä taísi olla univelka tällä kertaa.
Ja tuo alokas-Matti oli kyllä yliveto
*punainen, kiukkuinen naama*
-No kuka nyt miehen kanssa olisi naimisissa ?
-Minun äitini !
-ULOS!
Eiiiiiikä !!

Live for now, like there's no tomorrow.
Re: Re: Vitsi-galluppi
Onneksi en ole sentään joutunut kokemaan sellaista olotilaa... vielä. Lienee silti paras jo nyt laittaa muistiin Guinnesin ennätyskirjan yhteystiedot, ja jättää ikään kuin "vahingossa" selkeälle paikalle muiden perheenjäsenien nähtäväksi jonkun hautausurakoitsijan mainos.Realism wrote:
Sacce, suosittelen soittamista joko Guinnessin ennätystenkirjan toimitukseen tai sitten hautausurakojalle.
Joo, mä otin sen kuvan itse yhtenä iltana kun olin nauttinut jotain muuta kuin vettä ja ollut valveilla noin 666 tuntia.Piiuska wrote:
Sacce, siinä vaiheessa saattaa alkaa näyttämään jo tuolta sinun Avatarilta. Onko siinä sinun kuva ?
No ei sentään. Tuo avatar on yhden sinkun kansikuvasta napattu.
Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa... sydän metallinen!!
Re: Vitsi-galluppi
Toistelkaapa näitä englanninkielisiä sanajonoja ääneen mahdollisimman selkeästi ääntäen.
HIGH STUCK ARE WIT TO
TO LIP US CUT HOSE SOON
RICE COUSIN KISS SUNNY
RA PICK ARE PEAR SET TANNY
HIGH STUCK ARE WIT TO
TO LIP US CUT HOSE SOON
RICE COUSIN KISS SUNNY
RA PICK ARE PEAR SET TANNY
Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa... sydän metallinen!!
Re: Vitsi-galluppi
Tuo oli hauska Ensimmäisen jälkeen tuli olo, että hetkinen, mitäs vittua mä sanoin...
Play the violent strings of my symphony.
Re: Vitsi-galluppi
Mitä Tolkki vastasi kun häneltä kysyttiin mitä mieltä hän on Kotipellon kirjoittamasta strato-kappaleesta Uncertainty?
-What can I say?
-What can I say?
Vah! Denuone Latine loquebar? Me ineptum.
Interdum modo elabitur.
Interdum modo elabitur.
Re: Vitsi-galluppi
Mikä on Kainulaisen kommentti kun hän näkee hyvännäköisen naisen?
-what a fucking nice pair of equipment!
-what a fucking nice pair of equipment!
Vah! Denuone Latine loquebar? Me ineptum.
Interdum modo elabitur.
Interdum modo elabitur.
-
- Member
- Posts:278
- Joined:Sun Jan 19, 2003 1:49 pm
- Contact:
Re: Vitsi-galluppi
ei hitto toi tuisku linkki... GET A LIFE
Find the cold darkness within.
Embrace the void.
Death is only an illusion.
Life is even less.
Embrace the void.
Death is only an illusion.
Life is even less.
Re: Vitsi-galluppi
Ei jumalauta... "Oon vielki neitsyt vaik oonki jo 15w"
Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa... sydän metallinen!!
Re: Vitsi-galluppi
Siinä se meidän nuorten yksi osapuoli nykynuorisosta on...
Taas yksi hyvä syy olla hevari.
Taas yksi hyvä syy olla hevari.
Ee saatana...
Re: Vitsi-galluppi
TO LIP US CUT HOSE SOON
Eirkele!
Noh, tuosta tuiskulinkistä näkee, että ei ole täysi-ikäisiä tyttöjä asialla
Eirkele!
Noh, tuosta tuiskulinkistä näkee, että ei ole täysi-ikäisiä tyttöjä asialla
Live for now, like there's no tomorrow.
Re: Re: Vitsi-galluppi
Meinasin vastata siihen, että "kyllä voisin, mutta Antti taitaa valitettavasti olla hetero", mutta enpä ihan vaan tuon takia viitsi rekisteröityä.
Last edited by Jabi on Fri Jan 30, 2004 4:11 pm, edited 1 time in total.
OMG, they fired Jari! Bastards!
Re: Vitsi-galluppi
ei helevetti tota tuisku linkkiä
Before the summer turns to winter, before the dreams will turn to snow.
-
- Member
- Posts:98
- Joined:Fri Jan 02, 2004 5:51 pm
Re: Vitsi-galluppi
Tää vitsi on tääl kuitenkin mut en jaksa tarkistaa:
Kaksi ilmapalloa leijaili autiomaassa. Toinen sanoi toiselle: Varo! Kaktussssssssssssssssss......
Kaksi ilmapalloa leijaili autiomaassa. Toinen sanoi toiselle: Varo! Kaktussssssssssssssssss......
...like the million lightnings...