Stratovarius Community

Olen taas jokseenkin hajalla ja ajattelin äsken että kuolema olisi tervetullut helpotus. En kuitenkaan hirveän usein päästä tuollaisia mieleeni. Olen kuitenkin melko herkkä ja jollain tavalla raskasmielinen ihminen. Välillä ajatus kuolemasta ahdistaa hirveästi ja olen melko psykoottinen asian suhteen. Oman kuolevaisuuteni tiedostaminen tuntuu usein todella raskaalta. Sitten taas tuntuu että elämä on paljon raskaampi taakka, vuodesta toiseen meitä pusketaan täällä eteenpäin ja meidän täytyy kärsiä kaikenlaisia vaivoja. Olen suht terve fyysisesti, liikun paljon ja niin edelleen, henkisesti en ole niin hyvässä kunnossa. Niin moni asia vituttaa joka päivä niin paljon, että illan saapuessa olen ihan paskana. Aikaisemmin elämä oli helpompaa ja huolettomampaa, se oli enemmän kokemista, nyt 26-vuotiaana se tuntuu pikemminkin sietämiseltä. Jos elämä muuttuu vaan paskemmaksi iän myötä, kannattaako täällä piiskata itseään vuodesta toiseen jos elämästä jää suuhun pelkkä paskan maku?

Jos alkaa tuollaiset kysymykset käydä mielessä, kannattaa hakea apua. Puhua jollekkin. Itse kokenut joskus saman vaiheen, mutta kyllä se elämä siitä paremmaksi muuttuu. lässyn lässyn, mutta tosi, näe asiat valosammalta kantilta. Ja sitä paitsi, eikö sulla lue tossa että don't give up

Kokemuksia on myös mullakin samasta aiheesta. Välillä vaan tuntuu ettei jaksa enää. Nyt on asiat taas paremmalla mallilla, mutta masennuksesta olen kärsinyt n. 12 vuotta ja joskus olen asiasta juttelemassakin käynyt, mutta se ei enää huvita yhtään. Mieluummin mökötän kotona. Täytyy vaan yrittää jaksaa uskoa parempaan huomiseen vaikka se joskus epätodennäköiseltä tuntuu.

Gallowspole on oikeassa, jos alkaa itsemurha-ajatukset oikeasti pyöriä päässä niin silloin on aika hakea apua! Julkisessa terveydenhuollossa on surkeat resurssit psykiatrian puolella ja vaikea saada aikoja, mutta jos mainitset itsemurha-ajatuksista niin eiköhän ne jonkun ajan sieltä löydä sulle. Työterveyslääkärikin voi ehkä auttaa, jos käyt töissä. Joo tiedetään, ei kiinnosta paljon puhua vieraalle ihmiselle, mutta usko pois että siitä se lähtee. Ääneen puhuminen selkiyttää omiakin ajatuksia. Ja selvästi sulla on tarve puhua, kun aika-ajoin tännekin kirjoittelet tuntojasi. Me täällä vaan ei voida hirveästi auttaa, korkeintaan välittää vähän myötätuntoa. Ammatti-ihmisillä on koulutus ja taito auttaa sua ongelmissasi.

Kaikille varmaan joskus eksyy sellaisia ajatuksia päähän notta olisi helpompaa vaan nukahtaa eikä herätä enää koskaan... Jos joskus itselle tulee noin voimaton olotila, mietin sitä, kuin ikävä minulla tulisi isää, äitiä, siskoja, siskonpoikaa, kavereita... Siinä vaiheessa tulee vähintään itku joka helpottaa kummasti. Onneksi itselle tuollaisia asioita tulee mieleen harvoin, ja onneksi ne eivät ole vielä kovin vakavia.

Voimia sulle.

Paras kaverini oli kovaa vauhtia tekemässä itsemurhaa joskus nelisen vuotta sitten. Sillä ei ollut paljoa muita kavereita kun minä ja kaikki asiat meni vissiin koko lailla niin pieleen kuin voi mennä. Sitten se jätkä tuli uskoon. Kuulin jutuista, että suurinpiirtein neljä jätkää istui sen raajoilla ettei se päässyt hyppäämään kerrostalon ikkunasta ja sanoi sille ettei Jumala ole tarkoittanut sitä lähtemään tuolla tavalla. Nykyään sillä on ihan mukavasti kavereita ja asiat hyvällä tolalla muutenkin.

Olen minäkin 9 vuotisen koulukiusaus-taustani takia harkinnut lähtöä monet kerran ihan vakavissani mutta tulin sitten onneksi siihen tulokseen että se ei auta mitään, se on vaan lopullinen askel joka jättää jälkeensä paljon pahempia asioita kuin helpotuksen ongelmista. Tässä ollaan tänä päivänä ja tyytyväisenä myös, onnittelen itseäni että selvisin siitä helvetistä. Ja samaa toivon Rantaselle ja kaikille muillekin joilla vastaavia ajatuksia on. Kuulin muuten eräältä psykiatrilta että monilla ihmisillä on kuolemanviettiä jossain vaiheessa elämää joten sen takia ei kannata pelästyä.

Itsemurha on kuitenkin vain lopullinen pakotie ongelmista joiden yli voi päästä, as Tolkki said

Jos elämä potkii, niin potki kovempaa takaisin!

Kyllä se elämä hymyilee pahankin päivän jälkeen. Minä uskon siihen, vaikka itkenkin tällä hetkellä täällä yksikseni elämäni paskaa suuntaa. Kyllä se tästä, vaikka tuntuu niin kamalata kun surua ja vitutusta ei pääse karkuun.

[/quote]

Jos ei olis huonoja hetkiä, miten voisimme arvostaa hyviä?

JouNi@Arcticmetalshare: Kannattaisiko edes JOSKUS miettiä mitä sanoo? Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, pidä helvetti soikoon turpasi kiinni. Oliko tuo posti tarpeellinen, oliko?

No niinhän se usein on, että sellaiset ihmiset, jotka ei tosissaan ole koskaan olleet masentuneita, eivät voi ymmärtää, että millaista se on kun on OIKEASTI masentunut. Sitten ne sanovat, että piristy nyt ja ajattele positiivisesti! Oikeasti masentunut ihminen ei voi ajatella positiivisesti, sillä masennus on SAIRAUS joka vaatii asianmukaista hoitoa.

Tokihan kaikilla on huonoja hetkiä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisen masennuksen kanssa. Sanaa "masennus" vaan käytetään nykyään liian herkästi, ihmiset kutsuvat tavallista alakuloakin masennukseksi. En tiedä miten on Rantasen tapauksessa, mutta jos ihan oikeasti ahdistaa niin että itsemurha vaikuttaa ainoalta ratkaisulta, niin ei muuta kuin ammatti-ihmisen puheille! Varmaan monet tarkoittaa hyvää piristymis-kehoituksillaan, mutta joskus ongelman vähättely vaan pahentaa asiaa.

Itse vakavaa depressiota 7 vuotta sairastaneena voin sanoa, että nuo Rantasen ajatukset eivät todellakaan ole vieraita. Pahimmillaan oon istunu keittiön pöydällä solmu kaulan ympärillä funtsimassa, että pitäisiköhän koko paska vaan lopettaa, mutta jostain on aina löytynyt se pieni toivonkipinä, ettei ole hypännyt siitä pöydältä. Nykyisin syön päivittäin lääkkeitä, sekä käyn terapiassa. Voimia sulle, Rantanen.

Jep elämässä tarvitaan sekä niitä hyviä että huonompiakin hetkiä. Ajatelkaapa vaikka Elvistä: tuhkimotarina mutta miten kävikään? Tärkeintä on että uskoo siihen mitä tekee ja muistaa että mikä kärsimys ja
tuska seon läheisille jos homman jättää kesken. Itelläni ei masennusta oo pahemmin ollut, soittaminen nostaa aina mielialaa.

Joo, itelläki on joskus menny niin päin helvettiä, että olis tehny mieli.......
Mut ystävät ja varsinkin ne parhaat sellaiset oli tukena koko ajan!

Ilmoittelehan Rantanen jotain itsestäsi, jotta tiedetään, että olet kunnossa! Joku täällä on jo huolissaan...

Toinen, joka tuli mieleeni näin aamuyön yksinäisinä tunteina, on Jabi. Siitäkään ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Tietääkö joku, mitä Jabille kuuluu?

Rantanen: en ole sinä, mutta tilanteesi silti tuntuu aivan liiankin tutulta. Olen myös 26-vuotias, ja samankaltaisesti ajatellut todella usein. Ja silloin kun asiat potkii taas, niin ajatukset nousee pintaan. Toistaiseksi olen ollut kai niin vahva, etten ole itseäni tuhonnut, muuten kuin sanallisesti. Ystäväni ovat aikanaan, välillä edelleen, joutuneet kuulemaan sen kaltaisia purkauksia: ovat usein myös naureskelleet, koska tuntevat minut, eli ovat uskaltaneet! Liikunnallisesti en ole täysin terve, erinäisiä vaivoja löytyy, joten tavallaan se on osaksi minua tehnyt kyyniseksi tähän maailmaan. Yhteiskunta on läpi mätä, ja pahemmaksi menee, sanoi kuka mitä tahansa. Ei tarvitse olla edes viisas sitä tajutakseen! Mutta mikä lohduttaa? Niinpä, sanoppa se. Pitää koittaa jaksaa kompuroida, ottaa iloa irti niistä asioista joista ehkä nauttii. Tai uskonto? No joillekin se tuo lohtua, toisille ei. Asiat pitää itse löytää ja tajuta. Itse kuulun uskovaisiin hihhuliporukoihin, ja kehtaan sen julkisesti myöntää. En häpeile, joskin en sitä vaksin tuo esiinkään! Alkoholi? Ja muut, kuten huumeet, rööki, kahvi, suola, sokeri... tuskin mikään niistä tuo lohtua, ehkä hetkeksi. Kunnes sekin haihtuu. Ei ole helppoa, myönnän. Mutta tsemppiä sinulle "Rantanen" kuka lie ja missä ikinä oletkaan. Sen sanon lopuksi, yksin et ole ongelmiesi kanssa, vaikka ehkä siltä välillä tuntuu tai näyttää. Ottakaa iisisti vappuna!

JouNi@Arcticmetalshare wrote:
kai sun elämässäs nyt jotain hyvää on??esim.perhe tai ystävät. ja jos ei oo niin on siinäkin nolla tyyppi jos vaan kotonaan istuu ja voivottelee että kuolisipa pois kun ei oo mitään tekemistä.

Jouni, pyydetäänkös anteeksi tuota tekstinpätkää..?

Aiheeseen:

Kuolema on aina ollut itselleni ja kaikille muillekin mysteeri, toiset miettii sitä enemmän toiset vähemmän. Oikeastaan sitä ei tässä vaiheessa elämää edes käsitä, kuinka mahdoton tapahtuma on kyseessä. Kuitenkin niin luonnollinen tapahtuma on täysin käsittämätöntä ymmärtää. Aivot joilla olet ajatellut (ko. määrän) vain lopettavat toimintansa ja ajatusmaailmasi loppuu. Monet sanovat ettei kuoleman jälkeen ole mitään, mutta miten määrittelet olotilan "ei mitään"..? Joku viisas kerran totesi, että se tuntuu samalle, kuin ennen syntymääsi.

Mutta kuoleminen:

Shit, eikö maailma pyörikään ympärilläni.? Kuolenko kokonaan..? Synnynkö uudelleen, joudunko taivaaseen - pääsenkö helvettiin, eiku toisinpäin.

Ei voi käsittää, ei voi tietää, voi vain arvailla ja odottaa. Varmin tapa tehdä itsari on jatkaa hengittämistä.

sinäpä sen sanoit NightOwl, että hoitoon tai apua jostain ettei tarvis sieltä pöydältä hypätä.

JouNi@Arcticmetalshare wrote:

sinäpä sen sanoit NightOwl, että hoitoon tai apua jostain ettei tarvis sieltä pöydältä hypätä.

Menisitkö sinä hoitoon, jos sinulla menisi huonosti..? Menisinkö minä..? Se on nimittäin ISO kynnys hakea apua ja foorumeille tuskansa kirjoittaminen voi joissain tilanteissa tuntua helpottavalle.

Että Jouni miettii nyt hetken.

..Häntä ei välttämättä olisi enää ilman mitään apua ..

Kyllä noissa Jounin jorinoissa on hiukan järkeäkin, vaikka maailman typerimmin onkin asiansa ilmaissut -niinku aina.

Se on totta että jokaisen täytyisi ottaa itse itseään niskasta kiinni. Sekin on totta, että ei nettifoorumi ole oikeanlainen paikka purkaa pahaaoloaan; vaikka me haluammekin tukea. Toisaalta Jounin asenne on päinvastainen kuin meidän muiden: me paapomme, Jouni sanoo niinku asia on: TEE JOTAIN. Asian voi tosin ilmaista nätimminkin.

Kaikki on kumminkin kiinni meistä itsestämme, toisille riittää että tuetaan, toiset tarttee potkun persauksiin...

Eikö..?

Ei niinkään ajoitus vaan tapa jolla sen "psyykkauksen " tekee.

Pummi, Figaro sen sanoi.

Sain.

NightOwl wrote:
Tietääkö joku, mitä Jabille kuuluu?

Kiitos kysymästä, minulle nyt ei kuulu kurjuutta kummempaa. Olen lueskellut kyllä lautaa lähes päivittäin, ei vain ole ollut paljoakaan sanottavaa viime aikoina.

JouNi@Arcticmetalshare:
Ei helvetti, minkä ikänen kakara sä oikein oot? Kasva aikuiseksi! Ihminen joka ei tiedä vielä elämästä ja ongelmista yhtään mitään puhuu tuolla lailla.