Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Täällä keskustellaan aiheista, jotka eivät liity Stratovariukseen.
Locked
Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm
Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Jonna » Fri Jan 27, 2006 2:53 pm

Entiselle kotipaikkakunnalleni, Muhokselle, on avattu vasta nuorille suunnattu
nettikahvila. No ei siinä vielä mitään, mutta se toimintaperiaate. Paikan on perustanut ryhmä muhoslaisia tosiuskovaisia. Muhos-missiona kulkeva ryhmä kristittyjä yrittää käännyttää ihmisiä uskoon siellä kahvilassa, jossa on paikallislehden mukaan vain yksi tietokone nettiyhteyksineen. Eräs paikan perustajista on kirjoitellut paikallislehden mielipidepalstalla aika paatoksellista tekstiä uskoon tulemisen puolesta. Paikassa soi gospel ja henkilökunta on valmis kertomaan uskostaan.

Ihan kuin pienellä paikkakunnalla (noin 8000 asukasta) nettikahvila menestyisi muutenkaan kovin hyvin. Lähellä on kirjasto, jossa voi käyttää nettiä. Neutraalina paikkana nettikahvila voisi jotenkin menestyäkin, mutta kun se on jo alussa profiloitunut avoimesti uskonnolliseksi, niin ei tuolla menolla kyllä pärjää. Karsii varmasti potentiaalista asiakaskuntaa. Miten sellaiseen paikkaan voi mennä muut kuin jo valmiiksi uskovaiset?

NightMare82
Member
Posts:227
Joined:Sun Sep 21, 2003 5:31 pm
Contact:

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by NightMare82 » Fri Jan 27, 2006 3:31 pm

Tr00 3WUHLL kirkonpolttohevarina täytyy tietty mainita, että KIRKKO.

Siinäpä vasta firma, jolla on suorastaan "kieroutunut" liikeidea. :twisted: :wink:

(ja tämä ei todellakaan ollut täysin vakava postaus) :D

ElDiablo
Sr. Member
Posts:1490
Joined:Sun Mar 03, 2002 5:53 pm
Contact:

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by ElDiablo » Sat Jan 28, 2006 4:20 am

Mutta ah kuinka oikeassa silti olet, Mare.
'Religion is the most malevolent of all mind viruses' - Arthur C. Clarke

SirJuzzi
Sr. Member
Posts:1933
Joined:Sun Mar 03, 2002 11:38 am

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by SirJuzzi » Sat Jan 28, 2006 5:01 pm

Jos kirkko olisi yritys, se olisi varmasti mennyt konkkaan jo ajat sitten.
Play the violent strings of my symphony.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Figaro1 » Sat Jan 28, 2006 8:49 pm

Vähän offina, olen ajatellut hyödyntää Dibben linkkiä ja erota kirkosta parilla klikkauksella. Ko "firma" ei minulle mitään tarjoa kuitenkaan, maksan vaan kallista kirkollisveroa ja saan turhaan Esseä kotiin roskiin heitettäväksi.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
Shadow_man
Member
Posts:102
Joined:Fri Jan 21, 2005 10:24 pm
Location:Pertteli, Finland
Contact:

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Shadow_man » Sun Jan 29, 2006 8:57 pm

87päivää siihen kun eroan tuosta laitoksesta joka ei tarjoa minulle mitään muuta kuin että saan vähemmän palkkaa...Ei tuu mieleen mitään oikein ihmeellistä
Missio: Eka palkka tilillä-->Stratoshoppiin-->Tilaukseen kaikki levyt mitä myynnissä. \,,/

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Jonna » Mon Jan 30, 2006 9:41 am

Haluaisiko kukaan "lisäpalveluna" uskoon käännytystä kun menee vain netissä surffailemaan? Kirjastossa sen voi tehdä neutraalissa ympäristössä. Pääasia että vain noudattaa annettuja järjestyssääntöjä. Mutta jos paikan eräs omistaja kirjoittaa lehden mielipidepalstalla parannuksen tekemisen tärkeydestä ja pelastumisesta, kaiken entisen "syntisen" elämän taakseen jättämisestä jne., niin voiko sinne maallisesti ajatteleva mennä omana itsenään? Uskoon hurahtanut nuorehko naisihminen julistaa, ettei muuta vaihtoehtoa yksinkertaisesti ole olemassa kuin kristinusko.

dragee
Sr. Member
Posts:499
Joined:Fri Feb 25, 2005 10:54 am

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by dragee » Mon Jan 30, 2006 11:18 am

Pikku jäynä uskovaislle pelastaa päivän kuin päivän. Jonna, mene sinne uskovaisten koneelle ja lataa kotisivuksi Church of Satan heh heh.

Uskon korkeimpaan luojaan mutta en usko uskovaisiin ja niitten diiba daaba puheisiin.
Rajatapaus.

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Jonna » Tue Jan 31, 2006 3:48 pm

Taitaisi tulla vähän sanomista sellaisesta, ja tehostettua käännytystä.

User avatar
Kain´s seventh son
Sr. Member
Posts:1376
Joined:Sat Mar 02, 2002 9:48 pm
Location:Ruovesi, Finland
Contact:

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Kain´s seventh son » Tue Jan 31, 2006 4:40 pm

Jonna wrote:Taitaisi tulla vähän sanomista sellaisesta, ja tehostettua käännytystä.
Näytätä vaan pentagrammia niin ne sähisevät ja vetäytyvät kauemmas :twisted:
äsht, hulluus painaa taas päälle :roll: who will I be today? Oh, I know, I'll be the guy from Sin City :D

Hitto, jos meille päin ilmaantuisi tuommoinen, voisi olla aivan varma, että menisin kyllä tekemään jotain aivan USKOMATTOMAN tyhmää :twisted:
"Even if I walk through all the circles of hell for you, you wouldn't even piss on me. But it's too late, it's too late my dear.
Because I'm already there!"

Protection-Perkele of Stratoforum

The Ruckus Brigade

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Jonna » Mon Feb 06, 2006 9:49 am

Kieltämättä tekisi mieli tehdä niille jotain jäynää.

User avatar
Sir. Decadence
Sr. Member
Posts:1333
Joined:Tue Sep 30, 2003 12:38 pm
Location:Dreamspace
Contact:

Re: Yrityksiä, joilla on outo liikeidea

Post by Sir. Decadence » Mon Feb 06, 2006 1:25 pm

Eilen löytyi junasta pari Jehovan todistajien lehdykkää.
Otinpa kätöseen ja huvikseni selailin.
Siellä sitten oli mielenkiintoiselta vaikuttava juttu ihmisen punasoluista.
Täyttä faktaa pöytään sivun verran - tai melkein sivun verran.
Kaiken tieteellisen tekstin perään sitten tulee jotain tyyliin: "Ah, kuinka kiitollisia saammekaan olla Jehovalle siitä kuinka ihmeellisen luomuksen hän meistä onkaan luonut" + pari lainausta raamatusta.
Niin, just. Repesin aika totaalisesti.
Ei yhtään läpinäkyvämmin voisi kirjoittaa. :D

Locked