Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Täällä käydään Stratovarius-aiheiset keskustelut. Ja Suomeksi tottakai.
IceBreaker
Sr. Member
Posts:4718
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:37 pm
Location:Somewhere out from Strato-forum (=Etelä-Kymenlaakso)
Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by IceBreaker » Thu Jan 13, 2005 11:54 pm

Guardian84 wrote:Tervehdys foorumille!
Oli aivan pakko rekisteröityä viimein tänne, kun on tätä foorumia tullut seurattua jo kauan aikaa.
Samoin. Olen lukenut tätä foorumia guestina jo muutaman kuukauden ajan, mutta tein päätöksen, että rekkaan itseni sisään vasta, kun kuuluu jotakin todellista Straton mahdolisesta comebackistä. :twisted:

Erittäin hieno uutinen tämä on ja osoittaa sen, ettei kaveria jätetä, kun hän on ollut vakavasti sairaana. Hyvä juttu myös siinä mielessä, että Tolkki on tiedostanut ongelmansa jo pitkään ja nyt sitten myös Kotipeltokin on päätynyt siihen, että kaikki johtui sairudesta. (Jörggihän kertoi tuosta jo huomattavasti aiemmin ja miehet ovat olleet taas hyvissä väleissä jo pitkään.)

Luulisin itse ihan puhtaasti oletuksen pohjalta, että uutta materiaalia pystytään julkaisemaan jo hyvissä ajoin ennen kuin yhtye pääsee takaisin keikkailemaan. Onhan lukemani ja Jensin RMJ-kommentin perusteella uusi levy lähes tulkoon lauluosuuksia vaille valmis. Eri asia on sitten, että onko Jörg heti valmis palaamaan täysillä Strato-organisaatioon Saxonin megakiertueen jälkeen - ilmeisesti joskus keskikesällä :?: - vai jatkaako hän kenties myös siellä. Kotipellon olettaisi olevan käytössä Kamelot&Epica kiertueensa jälkeen ja jo sitä ennen hän voisi piipahtaa studiohommissa.
Stratovariuksen uusi tuleva levy tulee sisältämään hard rockinpaa materiaalia tyyliin Sonata Arctican uuden levyn hard rock kappaleet. Stratovarius tulee mitä ilmeisemmin uudistumaan musiikillisesti aika paljon. Kuulin asiasta 4-5 kuukautta sitten väkäsien kautta.
Jos sitä noin varmoja ollaan (tiedän jo Stratosfearin ja Figaron kiistoista lukemani perusteella) niin täytyy toivoa, että muutos olisi onnistunut. Mitä itse huonona musatyylien ymmärtäjänä olen käsittänyt viittaat sellaisiin SA kappaleisiin kuin Blinded No More ja TBWWtBaRP?? Niistä jälkimmäinen ei oikein avautunut minulle, joten minussa on aistittavissa pientä epävarmuutta tulevan materiaalin suhteen. Toivottavasti ei kuitenkaan lähdetä Judas Priest, Accept -tyyppisille old school linjoille. Silloin kyllä uusi plättä jäisi kolmen kuuntelun jälkeen pölyttymään hyllyyn. :lol:
"I shall seize Fate by the throat; it shall certainly not bend and crush me completely"

User avatar
Mormegil
Sr. Member
Posts:4327
Joined:Fri Apr 25, 2003 2:31 pm
Location:United States of Europe, FI, Pori
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Mormegil » Fri Jan 14, 2005 10:17 am

Siistiä. Nyt vain odottelemaan uutta levyä. :)

Invinoveritas
Member
Posts:123
Joined:Mon Jan 19, 2004 5:29 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Invinoveritas » Fri Jan 14, 2005 10:20 am

Taitaa ne hard rock suuntaukseen liittyvät jutut olla historiaa, huhu liikkui jo silloin kun työnimi Popkiller oli ajankohtainen. Ja mitä hittoa, kun on laulaja niin täytyyhän sitä käyttää!

ploughman
Member
Posts:251
Joined:Wed Dec 03, 2003 10:22 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by ploughman » Fri Jan 14, 2005 10:28 am

Invinoveritas wrote:Taitaa ne hard rock suuntaukseen liittyvät jutut olla historiaa, huhu liikkui jo silloin kun työnimi Popkiller oli ajankohtainen. Ja mitä hittoa, kun on laulaja niin täytyyhän sitä käyttää!
Uusi levy on JO kuulemma tehty.

User avatar
ozzie
Sr. Member
Posts:528
Joined:Thu Aug 21, 2003 2:03 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by ozzie » Fri Jan 14, 2005 12:29 pm

Startovariuksen mukana tuhkasta nousi näköjään horroksessa olleita foorumilaisia. Hienoa. :lol:

Henk.koht en aio vaivata päätäni sillä oliko Stratosfear oikeassa vai ei. Mikään virallinen taho ei kuitenkaan tule koskaan mitään myöntämään tai paljastamaan, joten emme tule tietämään miten asiat oikeasti menivät.

Stratosfearin jutut pitivät kuitenkin mielenkiintoa yllä ja lopputulos oli sitten kuitenkin ennakointien mukainen, ja sehän on tietysti ihan iloinen asia.
Näinhän se on...

Helu
Member
Posts:169
Joined:Fri Jan 24, 2003 1:57 pm
Location:Athens, Greece

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Helu » Fri Jan 14, 2005 1:21 pm

Kerrassaan upea uutinen. Onnittelut re-unionista :)

User avatar
Eini
Sr. Member
Posts:1077
Joined:Sat Jul 20, 2002 4:49 pm
Location:Pohjois-Pohjanmaa

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Eini » Fri Jan 14, 2005 2:14 pm

Hienoa! Onnea ja jaksamista Stratovariukselle! :)

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Stratosfear » Fri Jan 14, 2005 2:32 pm

Lainattua muilta foorumeilta eri keskustelijoiden kommentteja:
Se siitä. Jotkut uskoivat ja jotkut eivät. Itse osasin odottaa tätä jo ensimmäsistä sekoiluista lähtien
Nyt alkaa vaan mietityttämään, että oliko koko "show" pelkkää kusetusta ja sillä yritettiin saada lisää "mainosta" ja näkyvyyttä bändille. No, toisaalta mulle ihan yks ja sama.
Liki kaikki oli kusetusta kuten SANOIN moneen kertaan tässä aikoinaan...

No hoitakoon Timo tuon sovitun Kamelot:in euroopan kiertueen lämmittelyt pois tuossa maalis-huhtikuussa niin pääsevät taas keikoille promotoimaan uutta levyä.
Harrastelijateatteriyhtye Stratovariuksen nettisaitti kertoo "yllättäviä uutisia" jotta bändi olisi taas kasassa "klassisella kokoonpanolla" puukkojunkkaroinnin, verikuvien ja muun pölhöilyn jälkeen. Luvassa seuraavaksi: suuret uutisotsikot "reunionista", uusi levy ja sitä rataa...
Tähän sopii parhaiten: "ylläri"
Matti Nykänen on tehnyt samaa jo 15 vuotta, Strato pystyi reiluun vuoteen. Aika heikko suoritus.
Ilmeisesti ainakin jollain on ollut tätä tehdessä hauskaa. Harmi vaan, että siinä leikittiin vuoden päivät monen "ei-niin-valveutuneen" fanin kustannuksella.

Tuliko nyt lisää julksuutta tulevalle levylle, ja myyntiä? Se jää nähtäväksi.

Viattomasti alkanut leikkimielinen break-up siis ilmeisesti johti Tolkin OIKEASTI mielenterveysongelmiin. Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten miehen kynä luistaa materiaalin saralla. Sehän tiedetään, että säveltää ja soittaa mies osaa, ja hyvin! Kunhan nyt vain se nälkä olisi kohdallaan ja saataisiin taas yllättyä hyvästä materiaalista.

Tuohon Mapen ylempään kommenttiin vielä, eikö tähän voisi lisätä sen vanhan viisauden "pojasta joka huusi liian usein SUSI!"
Eli täysin syytön ei Stratovarius/Tolkki ole ihmisten asenteisiin, vaikka paljon on varmasti ollut tässä viimeaikoina totuuttakin pelissä, eikä sitä paskaa olisi ansaittu niskaan varsinkaan kun on ihmisen ilmeisen oikeasta sairaudesta kyse.

Menneet menneitä, katsotaan miten tuleva musiikki sitten puhuu puolestaan.
Siis hetkinen, kumpi oli ensin, muna vai kana? Eiköhän koko farssi ollut oire Tolkin mielenterveysongelmista, ei päinvastoin.
Vaikea sanoa, kun ei Timon ystävien sisäpiirissä liiku. Huhut kertovat yhtä sun toista tarinaa, mutta todellisuudessa totuuden asioista tietää vain hyvin pieni piiri. Varmaa on kuitenkin se että Timolle kävi lopulta vanhanaikaisesti eli burnout, oli laukaisevana tekijänä mikä tahansa. Liian pitkälle karannut pila, maanis-depressiivisyys tai täsillä paahtaminen vuosikausia... who knows and who cares??

Aika näyttää mitä Strato markkinoille täräyttää. Minä odottelen ainakin mielenkiinnolla.
Niin "selittäisikin". Mutta uskoo ken tahtoo. Uskon kyllä, että Tolkilla on OIKEASTI ollut vaikeata tämän episodin aikana, mutta tietääkseni, ja moni muu on sen jo ennenkin sanonut, tuo episodin alku, jäsenten potkut, kabbalahit ja puukotukset olivat pelkkää teatteria.

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Stratosfear » Fri Jan 14, 2005 2:36 pm

ozzie wrote:Mikään virallinen taho ei kuitenkaan tule koskaan mitään myöntämään tai paljastamaan, joten emme tule tietämään miten asiat oikeasti menivät.
No ei varmana ainakaan niin kauan, kun Stratovarius on virallisesti kasassa. Ehkä sitten joskus Timo Tolkin elämänkerrasta saamme lukea suuresta Stratovarius kusetuksesta joka upposi useimpiin faneihin täydellisesti.
ozzie wrote:Stratosfearin jutut pitivät kuitenkin mielenkiintoa yllä ja lopputulos oli sitten kuitenkin ennakointien mukainen, ja sehän on tietysti ihan iloinen asia.
Kyllä se oli jo etukäteen tiedossa, että näin tässä tulee käymään. Sitä ei kai kukaan etukäteen tiennyt, koska 'reunion' tulee tapahtumaan.

User avatar
Mormegil
Sr. Member
Posts:4327
Joined:Fri Apr 25, 2003 2:31 pm
Location:United States of Europe, FI, Pori
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Mormegil » Fri Jan 14, 2005 3:07 pm

Eihän niin koskaan ennen olekaan käynyt, että ensin riidellään ja myöhemmin sovitaan. Tarvitaan tosiaan aikamoinen nero ja yli-ihminen ennustamaan tuollaista. Image

STRATOJUHA
Member
Posts:240
Joined:Sun Mar 03, 2002 10:51 am
Location:Nurmijärvi, Finland
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by STRATOJUHA » Fri Jan 14, 2005 3:09 pm

Kyllähän minäkin osasin tätä salaa odottaa, muttta en stratosfearin juttujen perusteella, vaan syksyisestä pienestä keskustelu tuokiosta Tolkin kanssa jolloin hänestä ainakin sai hyvin toiveekkaan kuvan straton jatkamisen suhteen.

STRATOJUHA
Member
Posts:240
Joined:Sun Mar 03, 2002 10:51 am
Location:Nurmijärvi, Finland
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by STRATOJUHA » Fri Jan 14, 2005 3:52 pm

Toivottavasti tulisi äkkiä infoa siitä että, milloinka uutta lättyä voi odottaa kaupan hyllyile.

Malys
Sr. Member
Posts:2525
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:04 pm
Location:Finland
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Malys » Fri Jan 14, 2005 3:56 pm

Eipä ollut yllätys, tätä uutista tuli odoteltua sen vuoden verran.
Evoluutio - se huolehtii niistä, jotka ovat liian tyhmiä huolehtimaan itsestään. -Darwinin palkinnot

sade
Jr. Member
Posts:29
Joined:Tue Dec 21, 2004 10:40 am

En usko breikin olleen mitään kusetusta.

Post by sade » Fri Jan 14, 2005 4:13 pm

Kyllähän se kaikille selvisi tuossa, kun homma hajosi, että tilanne oli aika paha!
Kun miettii, mitä kaikkea sekoilua siinä oli!!
Yksi heistä , kävi helvetin esikartanossa, mielensä syövereissä!
Ei se ollut teatteria, vaan raakaa totta.
Kovan hoidon, ja työn, ja halun takia ollaan tilanteessa, että he voivat jatkaa yhdessä. Tehdä parasta mahdollista musiikkia.

En mä sitä väitä, etteikö tuo episodi mahdollisesti vaikuta levymyyntiin, ja mielenkiintoon, joka bändiä odottaa. Mutta, fuskiksi en kyllä tuota laittaisi, liian raadollista sellaiseksi.

Hienoa, että jätkät saivat kaiken kuntoon.

Lytätkää lyttyyn vain, tämä kirjoitus, mutta en todellakaan voi uskoa, että isot ihmiset (miehiä vielä), tekisivät mitään tuollaista.
Esittäisivät tuonkaltaisen systeemin, ei se onnistuisi.
Ja kaiken tapahtuneen huomioon ottaen, se on mahdotonta. Asia on ihan oikeasti tapahtunut, ja ollut hirvittävän vaikea kestää, ja jaksaa elää.
Sen takia on aika ikävää lukea, että tätä teatteriksi joku edes epäilee.
:oops:

ps. ja kaikillahan saa olla oma mielipide, en mä sillä.

VariuS
Member
Posts:142
Joined:Sat May 01, 2004 2:13 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by VariuS » Fri Jan 14, 2005 4:18 pm

Stratosfear wrote: Stratovariuksen uusi tuleva levy tulee sisältämään hard rockinpaa materiaalia tyyliin Sonata Arctican uuden levyn hard rock kappaleet.
Siinä tapauksessa jää levy hyllylle.

Niin, ja kyllä nyt Stratosfear muikistelee hymyissä suin näyttönsä ääressä kun "ennustukset" osuivat oikeaan.. löytää se sokeakin kana jyvän.. Vaikka olen enemmän tai vähemmän erikoistunut salaliittoihin, niin pinnan alta tämä ei sellaiselta vaikuta.

User avatar
Wanderer
Sr. Member
Posts:360
Joined:Thu Jan 13, 2005 11:50 am
Location:Vantaa,Finland

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Wanderer » Fri Jan 14, 2005 4:28 pm

Täytyy kyllä sanoa että fiilis nous maanpohjasta pilviin, kun luin ton uutisen stratovarius.comista! Parina viime viikkona fiilis on ollut sen verran maassa (umm.. Destiny on ollut aika osuvaa) joten tuli hyvään saumaan. Tänään korkataan aito suomalainen olut Stratovariuksen kunniaksi! :D
The oldest radio rock station Radio City quit 12-8-2006 :(

heretostay
Jr. Member
Posts:38
Joined:Fri Jul 11, 2003 7:09 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by heretostay » Fri Jan 14, 2005 4:29 pm

Eiköhän toi ois ollu helpompi hoitaa kertomalla, että pidetään taukoa ja hoidellaan muita asioita. Eli epäilen suuresti, että tämä olisi kusetusta. Isot miehet sentään niin kusipäisiä olisi, että faneillensa tällaista esitystä ois tehny. Jos on kusetusta, niin vois jakaa oscarit Stratonpoijjille :D

edit: Eli helvetin hieno homma, että pojat sai asiat kuntoon!

Skelethos
Member
Posts:255
Joined:Sun Nov 17, 2002 9:25 pm

Long live stratovaarimasters of the universe!

Post by Skelethos » Fri Jan 14, 2005 4:40 pm

Hohoo! Mitä Skele-setä sanoi koko ajan: malttakaa odottaa ja sittenpä näkee mitä tuleman pitää! Kaikki potaskan jauhanta ihan turhaan. Jotenkin osasin odottaa tätä, mutten kyllä näin pian. Kävin aamupäivällä täällä, mutta vain foorumissa muut keskustelut -osastossa. Nyt sattui osoiteriviltä jäämään /forum pois, niin etusivun uutinen yllätti..

Nyt on muutenkin kova meno, kun on bärjantai, joten tätä ilouutista pitää oikein tosissaan juhlia. Visions lähti jo soittimeen, ja nyt seuraa mahtava tuopinkohotus!
:beer:

Hail Strato! Like a phoenix they rise!

(Vähän nikottelin aiemmin, että näinkö sitä vaan bändi lopettaa vastoinkäymisten edessä, vaikka sanoitukset kertovat aivan toisenlaisesta asenteesta. Hyvä huomata, että kurasta tosiaan noustaan, eikä lyriikat ole pelkkää sanahelinää.)
POWER!

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Stratosfear » Fri Jan 14, 2005 4:50 pm

VariuS wrote:
Stratosfear wrote:Stratovariuksen uusi tuleva levy tulee sisältämään hard rockinpaa materiaalia tyyliin Sonata Arctican uuden levyn hard rock kappaleet.
Siinä tapauksessa jää levy hyllylle.
Millä perusteella? Hard rockia voi tehdä niin monella tavalla. Kyllä minä mieluummin sitä, kuin sitä samaa kuivaa tuplabasari power metallia. Stratovarius tulee uudistumaan ja se on hyvä asia. Katsotaan nyt ensin, kun se levy ilmestyy ja tuomitaan vasta sitten.
VariuS wrote:Niin, ja kyllä nyt Stratosfear muikistelee hymyissä suin näyttönsä ääressä kun "ennustukset" osuivat oikeaan.. löytää se sokeakin kana jyvän.. Vaikka olen enemmän tai vähemmän erikoistunut salaliittoihin, niin pinnan alta tämä ei sellaiselta vaikuta.
Jos ennustaminen olisi näin helppoa niin olisin jo lottomiljonääri.

Stratosfear
Sr. Member
Posts:775
Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Stratosfear » Fri Jan 14, 2005 4:52 pm

heretostay wrote:Eiköhän toi ois ollu helpompi hoitaa kertomalla, että pidetään taukoa ja hoidellaan muita asioita.
Yleensä vaan tauon aikana tahtovat yhtyeet unohtua ja varsinkin silloin, jos tauko venähtää liian pitkäksi.

ElDiablo
Sr. Member
Posts:1490
Joined:Sun Mar 03, 2002 5:53 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by ElDiablo » Fri Jan 14, 2005 5:47 pm

Stratosfear wrote:
VariuS wrote:
Stratosfear wrote:Stratovariuksen uusi tuleva levy tulee sisältämään hard rockinpaa materiaalia tyyliin Sonata Arctican uuden levyn hard rock kappaleet.
Siinä tapauksessa jää levy hyllylle.
Millä perusteella?
Minusta Variuksella on tuossa oiva pointti, "tyyliin Sonata Arctica" ei ole mikään maailman paras mainoslause, ainakaan itselleni. Mutta tuomitaan vasta kun kuullaan matskua. Mutta kyllä varmaan minunkin rahani jonnekin päätyvät sillä pidän Stratovariuksen levyistä. Että tuskin se nyt ihan metsään tulee menemään. Itse haikailisin hard rockin sijaan enemmän ns. progevivahteita.

Tai sitten kunnon hard rock / metallia tyyliin Conquestin Worlds Apart.
'Religion is the most malevolent of all mind viruses' - Arthur C. Clarke

Xeemu
Member
Posts:179
Joined:Wed Nov 27, 2002 2:14 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Xeemu » Fri Jan 14, 2005 6:04 pm

Loistavia uutisia ja erittäin mukava yllätys. Uutta materiaalia odotellaan innolla, vaikka tuskin ihan heti tulee.

User avatar
Zeke89
Sr. Member
Posts:946
Joined:Fri Jul 18, 2003 6:37 pm
Location:Vantaa, Finland
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Zeke89 » Fri Jan 14, 2005 6:09 pm

Stratosfear, voisitko sinä mitenkään uskoa että Stratovarius ajautui tuohon sinun "teatteriisi" Tolkin mielenterveys ongelmien takia? Sitten heillä tuli känää siitä mitä Tolkki oli sairaana tilittänyt ja muut tilittivät takaisin. Sitten välit tulehtuivat ja ajauduttiin tuohon mitä sinä aloit kuvittelemaan teatteriksi.
Mutta jos on ollut erittäin hyvä ystävä henkilön kanssa jostain vuosista 1994 vuoteen 2003 niin voisitko kuvitella että he pystyisivät asiat selvittämään vuodessa? Ja kun Tolkki oli vielä sairas silloin kun heillä Kotipellon kanssa tuli riitaa niin eikö sillä olisi jotain merkitystä että Jörg ja Koti tulivat takasin? Ehkä he ajattelivat että juuri niin että Tolkki oli sairas eikä tarkoittanut sydämessään sitä mitä sanoi?
Että tämä ei välttämättä olisi suunniteltua niin kuin sinä "tietoinesi" väität.
Now I'm leaving my worries behind.
Feel the freedom of body and mind I have started my journey.
I'm drifting away with the wind I go...

Pentelesh
Sr. Member
Posts:597
Joined:Sun May 19, 2002 6:04 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Pentelesh » Fri Jan 14, 2005 6:50 pm

ElDiablo wrote:Tai sitten kunnon hard rock / metallia tyyliin Conquestin Worlds Apart.
Pascët, AC/DC:n tyyliin :yum:

MetalWarrior
Sr. Member
Posts:615
Joined:Wed Mar 06, 2002 11:27 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by MetalWarrior » Fri Jan 14, 2005 6:51 pm

Yksi sana:MAHTAVAA!
Stripes Of The Tiger Don't Wash Away...

User avatar
Faxon
Member
Posts:116
Joined:Tue Oct 15, 2002 11:15 am

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Faxon » Fri Jan 14, 2005 7:36 pm

Ensimmäinen hyvä asia, jonka olen kuullut tänä vuonna. MAHTAVAA!! :twisted:

Latuman
Member
Posts:198
Joined:Sat Apr 27, 2002 7:14 pm
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Latuman » Fri Jan 14, 2005 7:37 pm

Hieno juttu!

Tosin, en mä epäilly tätä (paitsi sen puolesta että en tunne levytyskuvioita itse). Mutta kaveripohjalta tän jo ties.

Kyllä noin pitkän "suhteen" jälkeen voi antaa anteeks melkein mitä vaan. harva parikaan 10 -vuoden jälkeen suuttuu edes isommistakaan pompuista.

Syypää oli sairaus, ja kesti oman aikansa että kaikki ymmärsi sen. Nyt koko bändi tukee taas toisiaan ja oppii menneistä, ja sietää toisiaan (no, Tolkkia) paljon paremmin.

Paluu arkeen, ei täs mitää ihmeellistä enää ole. Rentoudun ja odotan sinkkua.

Mun mielestä ois enemmän ko upee asettaa viimeinen sinetti tälle draamalle jonkun hauskan julkasun muodossa, kuten Intermission oli. Vaikka joku "Revival" tai ihan mitä vaan :) Pari uutta biisiä Straton 2005 -tyylistä ja vaikka loput jotain livejä (ymmärrän että kokoelmia sunmuita on jo vähän liikaakin, mutta nyt on kyllä mun mielestä vähän eri kuviot).

Eikä tää ois kovin tavatonta. The Chosen Ones oli fanien oma levy. Tällaiset fanilevyt ois tuttua Stratolle. Jotain konkreettista materiaalia siitä faktasta että kaikki menee hyvin. Hauskaa ois nähdä tämä tietenkin parin uuden biisin lyriikoiden sisällä.

No eipä varmaan moista kokoelmaa tule, mutta mun mielestä hauska idea silti. Kenties jotain uutta materiaalia sivuille? Joku pelkästään netissä julkastu pieni kokoelmanpätkä tai muu "lahja"? Uusia paitoja? "Stratovarius - I Survived The Crisis" :P. Ei tuntus nää ainakaan kovin vaikeelta toteuttaa. Ois hyvä ainakin jos bändi lukis tän ja ottas vinkistä vaarin :)

Hyvä se tilanne tosin on näinkin. Realistisesti kaivan vanhat levyt hyllystä ja alan odottamaan seuraavaa ... mitävaan, kuhan siinä lukee "Stratovarius".

Olen puhunut.

c.h.
Jr. Member
Posts:15
Joined:Wed Oct 29, 2003 4:12 pm
Location:Finland

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by c.h. » Fri Jan 14, 2005 8:00 pm

Zeke89 wrote:Fiilis nousi masennuksesta huikeasti kun tuon luki. Vaikka kuka sanoisikin mitä tästä comebackista niin minulle tämä on iso ja tärkeä asia. Oma henkilökohtainen lempiyhtyeeni nousi jälleen ja teki comebackin. No olihan tämä osittain arvattavissa mutta minulle ei todellakaan minkään maailman "Stratosfearin" selitysten takia, vaan Tolkin Soundin haastattelusta ja Jenssin haastattelusta RMJ koosteessa. Odotin toiveikkaana että mitä tapahtuu ja kun Kotipelto Jäähallilla lopetti keikkansa black diamondiin niin minun uskoni nousi paljon. Ei se nyt oikeastaan mitään kerro mutta silti...

Mutta nyt se tapahtui. LONG LIVE THE ALL MIGHTY STRATOVARIUS!

"Like the Phoenix I rise from the ashes of life!"
"Now I'm leaving my worries behind!"
Osuvaako? Kyllä.
Täsmälleen samaa mieltä!

motorman
Jr. Member
Posts:1
Joined:Fri Jan 14, 2005 8:20 pm

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by motorman » Fri Jan 14, 2005 8:21 pm

Aika hauskaa että silloin about vuosi sitten kun Michael ja Kotipelto saivat "potkut" bändistä, bändin kotisivujen foorumilla eräs nimimerkki tiesi jo kertoa, että koko juttu on pelkkää teatteria ja fanien vedätystä. Tällä saataisiin sopivasti palstatilaa sekä julkisuutta Kotipellon tulevalle soololevylle. Ja että bändi palaisi vanhaan kokoonpanoon viimeistään vuoden sisällä. Myös mm. Impaled Nazarethin Luttinen kiroili eräässä Soundin haastattelussa, kuinka bändillä ja jutussa mukana olevilla toimittajilla on kanttia huijata kaikkia tuolla tavalla. Ja tästäkin on tosiaan aikaa ainakin se puoli vuotta.

Ja istu ja pala - mitäs nyt tapahtuikaan. Eli en ole mitenkään hirveän yllättynyt tästä uutisesta, lähinnä ihmettelen miten bändin kovimmat fanit suhtautuvat moiseen kusetukseen. Eli ei kannata tosiaan lähteä tuohon "aah ihanaa, ne selvisivät siitä"-hehkutukseen. Kuviot ovat olleet selvillä jo pitkän aikaa.
huhujen mukaan tämä teatteri oli promootiota Kotipellon soololevylle, joka ei sitten myynytkään niin paljon mitä ajateltiin (20.000kpl)

User avatar
Moikko
Sr. Member
Posts:826
Joined:Thu Nov 14, 2002 11:19 am
Location:Vantaa, Finland
Contact:

Re: Strato teki sen sittenkin!! Comeback 2005!!

Post by Moikko » Fri Jan 14, 2005 9:07 pm

Olen alusta asti ollut sitä mieltä että Stratoa en hautaa ennenku saan varman tiedon siitä että jätkät lopettaa ja onnekseni olen näin uskonut ja voin fiilistellä täällä taas ilosena ja täytyy sitä vissiin laittaa muutama Strato-biisi räyhäämään taustalle....

ps.Tervetuloa takas pojat. Teitä on odotettu.

:beer: :w00t:

Locked