Kävinpä sitten kipaisemassa tämän levyn Anttilasta ja huomasin samalla tämän threadin. En ole kerinnyt lukea paljoakaan muiden mielipiteitä kyseisestä levystä, paria kehua lukuunottamatta.
Levyn suhteen minulla oli melko ristiriitaiset odotukset koska luulin pitkään että Elements Pt.1 ja Elements Pt.2 tulevat olemaan yhtyeen viimeiset tekeleet. Elementsin toinen osa tosin sytytti minut eniten ja saihan levy todella kauniin lopunkin kun viimeinen kappale oli kaunis Liberty. Itseasiassa sain tietää vasta ihan äskettäin tästä uudesta nimikkolevystä.
Laitoin CD:n pyörimään ja ihmettelin vähän Maniac Dancen pimputus-alkua, mutta sitten alkoikin kuulua melko raskasta kitarasointua. Kappaleen aggressiivisuus toki iski heti korviin, mistä juuri pidinkin tosi paljon, kappaleessa oli myös kahteen otteeseen hyvät kiratasoolot, mutta sittemmin kappale tuntui läpikotaisin melko tasaiselta tekeleeltä.
Tämän raskaan ja aggressiivisen kappaleen jälkeen odotukseni loppulevylle olivat jopa vielä korkeammat kuin alussa. Toinen kappale Fight!!! oli melko nostattava ja siinä oli iskevä kertosäe, vaikkakin mielestäni melko kulunut melodia. Tämän jälkeen ei voinut kuin odottaa jatkoa, jota seurasi Just Carry On. Kappaleen alku kuulosti miellyttävältä rummutuksineen, mutta myöhemmin kappale ei enää kuulostanut kovin omaperäiseltä. Ilmeisesti olen kuullut vain liikaa vastaavanlaisia biisejä joko itse Stratovariukselta tai muilta yhtyeiltä. Silti sanoisin että tämä kuuluu albumin parhaimmistoon Kotipellon pistäessä melkein parastaan.
Back to Madness alkoi helvetillisen voimakkaasti, mutta noin kahden ja puolen minuutin kohdalla kappaleen tempo tyrehtyi aivan täydellisesti turhaan loilotukseen. Ilman tätä ja lopun hienoista ylilyöntiä kappale olisi ollut levyn parasta antia. Olisipa se vain säilyttänyt alkupuolen tunnelman.
Viides raita Gypsy In Me on varmasti albumin parasta antia ja se tuo mieleen Stratovariuksen aiempia eeppisiä kappaleita. Tästä voisi kehkeytyä jonkin sortin klassikko myöhemmässä vaiheessa.
Götterdämmerung on voimakas mutta myös samalla todella pitkästyttävä kappale kertosäkeineen, joita toistetaan vähän liiankin monta kertaa.
The Land of Ice and Snow on luonnolisesti kaunein kappale levyllä, sekä keskinkertainen Strato -balladi. Täytyy myöntää että nousi kylmät väreet ensimmäisillä kuuntelukerroilla, varsinkin kun sotarummutukset alkoivat kuulua. En usko tämän mahtipontisen laulun kuitenkaan liikuttavan paljonkaan Suomen ulkopuolella asuvia ihmisiä, mutta jokatapauksessa laulu oli omistettu vain ja ainoastaan suomalaisille.
Sitten onkin aika kohtalaisen raskaalle teokselle eli Leave the Tribe. Mielestäni aivan liian hidas kappale kun kyseessä on sentään speedmetal -yhtye. Myös kappalen könkkö sanoitus ja aivan liian rento laulaminen pistää pahasti korviin. Ehkäpä levyn huonoin kappale.
Levyn viimeinen kappale United liittyikin tietysti levyn keskeiseen teemaan elikkä bändin yhdistymiseen. Kappale on todellakin melko perusbiisi, jossa ei ole musikaalisesti eikä sanoituksellisesti paljoakaan annattavaa minulle. Loppujenlopuksi tämäkin kappale on pitkästyttävää sanailua alusta loppuun.
Loppusanat:
Monelle tämän levyn uusi hevimpi ilme tuli ilmeisesti yllätyksenä, samoin myös minulle ensimmäisillä kuuntelukerroilla. Mutta lopulta mieleeni tuli yksi asia, että oliko tämä vain pikainen korvike parin viimevuoden sekoiluille joka bändin sisällä on vallinnut? Albumin kokonaisuus on samalla mitäänsanomaton ja samalla pitkästyttävä, eikä albumilla ole hyviä yksilöitä Gypsy in Me'tä sekä mahtipontista The Land of Ice and Snow'ta lukuunottamatta. Maniac Dance on pilattu alun pimputuksella sekä Back to Madness keski- ja loppuvaiheiden ylilyönneillä.
Mitä tästä albumista jää käteen? Ei mitään mullistavaa, vaan liian tasaista kertosäkeiden vääntöä ja paikoin pitkästyttäviä sointuja. Sanoitukset ovat Stratovariuksen kautta-aikain huonoimmat sekä Timo Kotipellolla ei tuntunut olevan yhtä paljon asennetta albumin loppupuolella, kuin yleisesti ollaan totuttu näkemään. Sekin johtui hänelle ehkä sopimattomista, hidastempoisista kappaleista.
Mielestäni Stratovariuksen on muututtava tulevaisuudessa todella radikaalisti mikäli se ei halua flopata ja toistaa vuonna 2000 alkanutta hiljaisempaa eloa. Tämä albumi lukeutuu minun listalla toiseksi huonoimmaksi studioalbumiksi heti Elements Pt.1:n jälkeen.
Haluan että Stratovarius muuttaisi ilmettään aggressiivisemmaksi ja synkemmäksi kuin koskaan aiemmin, sillä tämä sopisi erinomaisesti yhtyeen nykyiseen tilanteeseen. Aggressiivisemmalla siis tarkoitan Helloweenmäistä laulamista ja tyyliä.
Valitettavasti tämän albumin lopputulos kärsi pitkälti pääteemasta joka oli ns. comeback.
-----------------------------------
Kiitos kaikille jotka lukivan tämän "arvosteluni", paljon samaa jauhamista ja paljon toivottavasti asiaakin joka pistää joitakin teistä miettimään.