Mikä on teidän näkemys uudesta Polaris-albumista? :)
Posted: Tue May 19, 2009 12:32 pm
Eli tätä en ainakaan huomannut suomalaisessa foorumissa vielä, vaikkakin enkunkielisessä onkin. Sanokaa oma mielipiteenne Polariksesta Ite olen tehnyt aika pitkän arvostelun siihen
Oma arvosteluni:
Stratovariuksen uusin albumi Polaris on selvästi lähempänä bändin vanhempaa tuotantoa, kuin 2005 tullut heavy rock lätty. Ei Stratovarius ollut mikään ihan epäonnistunut teos. Tosin se ei todellakaan ole parhaimmasta päästä. Asiaan. Bändi on ottanut vihdoinkin ison harppauksen genressään. Sen tuntee kuitenkin selvästi stratoksi ja se on power metallia, kuten fanit varmasti toivovatkin. Se ei kuitenkaan ole Straton ”kulta-aikaa” eli visionssia destinyä ym. ym., sillä siinä on paljon uusia vivahteita. Musiikki on mahtipontisempaa, kuin ennen. Ja se on mielestäni just hieno homma. Tempoja on laskettu aika reippaasti ja tuplabasareita ei kuulekaan, kuin parissa kappaleessa. Kappaleista ilmenee selvää progressiivisuutta. Se on aika hauska uudistus ja sopii hyvin. Se on hyvä mauste power metalliin. Nämä uudistukset kuulostavat samalta kuin Sonata Arctican Unia-albumilla. Polaris ei todellakaan kuitenkaa ole kopio Uniasta, Polaris on silti erilainen. Polariksen kappaleissa on nyt entistä enemmän kosketinsoitin osuuksia, jotka ainakin itseeni vetoavat. Tunnelmallisia kappaleita parantavat Lappajärven kultakurkku Timo Kotipelto, jonka ääni on voimakas, jopa voimakkaampi, kuin Tolkin aikoina. Kuten Kotipelto sanoi Polariksen olevan positiivinen se pitää täysin paikkaansa. Vaikka Kappaleet sisältävät progemausteita ne eivät kuitenkaan ole sen pitempiä. Itse asiassa hieman lyhyempiä kappaleet ovat. Levyn pisin kappale on noin seitsemän minuuttia, poiketen sillä lähes kaikissa aikaisemmissa levyissä on sokerina pohjalla jokin pitkä raita. No vaihtelu virkistää.
Tolkin skandaaleja ei pitäisi enää esiintyä, sillä hän ei ole enää yhtyeessä, Kotipelto vakuutti haastattelussa. Itse asiassa Tolkki hajotti Stratovariuksen, mutta muut eivät sitä halunneet ja perustivat yhtyeen uudelleen ilman Tolkkia. Kitaristina toimii Matias Kupiainen, joka on ollut myös mukana kolmen Polariksen kappaleen sävellyksessä. Mielestäni ne kuulostavat hyvältä. Kupiaisen soolot ovat ihastuttavan erilaisia, sillä Tolkin soolot toistivat itseään, olihan niitä kuunneltu jo 20 vuotta ja tyyli ei ole paljoa muuttunut. Kupiainen on vähintään yhtä hyvä kuin Tolkki, vaikka onkin niin nuori.
Ja nyt sanon jokaisesta kappaleesta jotain. Letun aloittaa singlenäkin jo julkaistu ”Deep Unknown”, joka on aika hyvä avausraita, muttei ole levyn parasta antia. Se on hyvä avausraita siksi, että se ei ole liian nopea, eikä hidas. Siinä olevat soolot ovat kuitenkin korvia hiveleviä. Niin erilaista ja sehän on tarkoituskin. Kappaleen musavideo oli aika mielenkiintoinen.
Seuraava kappale ”Fallen star” on selvästi hitaampi kappale kuin ”Deep Unknown”. Se on mielenkiintoinen, ei kamalan tavanomainen kappale. Silti se on levyn parhaimmistoa. Kappaleessa on paljon kiinnostavia soundeja.
Tähdenlennon jälkeen kehiin astuu hyvin melodinen kappale ”King of Nothing”. Se on henkilökohtaisesti lempikappaleeni albumilta. Se alkaa jännällä marssilla, joka kuvaa luultavasti kappaleen sanotuksissa olevaa armeijaa. Jenssin piano soundi tulee heti alussa tukemaan marssia, ja lopputulos on ihanan jännittävä. Soittimia tulee pikkuhiljaa mukaan. Kotipelto laulaa kappaleessa säkeistöt mielenkiintoisen ”kunnianhimoisesti”, joka sopii kappaleen sanoituksiin. Kuitenkin kertosäe lauletaan tunteella.
Neljäs raita ”Blind” alkaa tutulla Jenssin kosketinsoitinosuudella taas. Lopulta pianoluritus loppuu ja varsinainen musiikki alkaa. Tämä on yksi Polariksen nopeimmista raidoista. Ei hassumpaa, ei hassumpaa. Kappaleessa Kotipelto antaa jälleen parastaan.
Viides kappale on jälleen rauhallinen ”Winter skies”. Sekin sisältää paljon innostavia efektejä, mutta ei mielestäni ole polariksen parhaimmistoa. Se on korvia hivelevä rock-balladi
”Forever is today” On lähempänä perinteisempää stratoa, joka on hyvä asia, etteivät albumin kaikki kappaleet toista itseään. Alun kitarasoundi kuulosti hieman Tolkin Revolution Renassancen ”Heroes” kappaleelta. Tämä kappale on jälleen voimakas kappale, ja tulee mielestäni albumin toiseksi parhaaksi kappaleeksi.
Seitsemäs kappale on ”Higher we go”, joka oli Deep Unknown-singlessä myös. Kappale on sellaista suhteellisen nopeaa. Kappale on selvästi iloinen. Kupiaisen kitarasoolo oli varsinkin mahtava. Kappale on hienosti tehty, mutta Kotipelto sävelsi kappaleesta liikaa Kotipelto-bändin tyylisen. Se olisi paremmin sopinut herran sooloalbumiin, mutta ei se mitään. Kuten sanoin, vaihtelu virkistää.
Kahdeksas raita ”Somehow precius” On hyvä kappale, mutta liian rauhallinen, sillä niitä on ollut jo muutama ennestään. Tässä tapauksessa albumi hieman toistaa itseään, mutta pienehkö virhe sekin. Se on tunnelmallisimpia kappaleita albumilla.
kaksi seuraavaa kappaletta, jotka voisi pikemminkin laskea yhdeksi kappaleeksi kahdessa osassa. Kappaleiden nimet ovat Emancipation suite part I ja II. Ykkösosa alkaa mahtipontisella rumpukokonaisuudella. Kappale on myös parhaimmistoa. Toinen osa alkaa rauhallisesti. Se on todella hyvä rauhallinen kappale, muttei tällä kertaa hirveän voimakas. kakkososasta tulee väkisin mieleen Dream theater ja se on tässä tapauksessa hyvä asia.
Tämän hienon albumikokonaisuuden päättää vähän liiankin siirappimainen kappale ”When mountains fall” Kappale on kyllä mielestäni aika hyvä, Sanat ovat täyttä rakkaustarinaa. Itse pidän siitä aika paljon, se tuo paljon mieleen Stratovariusksen ”The land of ice and snow” ja Episoden klassikon ”Forever”. Se on lyhyt raita. Se on kuitenkin loistava lopetuskappale tälle hienolle levylle. Erikoisuus näissä kappaleissa oli se, että kaikki rumpalia lukuun ottamatta olivat osallistuneet vahvasti sävellys ja sanoitustyöhön, kun Tolkin aikoihin Tolkki teki 95% kappaleista.
Lyhyesti sanottuna Polaris on positiivinen ja loistava albumi, bändi on ottanut ison askeleen eteenpäin musiikissa, että julkisuudessa. Stratovariushan sai aika paljon negatiivista julkisuutta muutamien skandaalien ja riitojen takia. Nyt tulevaisuus näyttää valoisalta. Kyllä hyvää sai odottaa, kuten sananparsi sanookin kuvaavasti.
9/10
Oma arvosteluni:
Stratovariuksen uusin albumi Polaris on selvästi lähempänä bändin vanhempaa tuotantoa, kuin 2005 tullut heavy rock lätty. Ei Stratovarius ollut mikään ihan epäonnistunut teos. Tosin se ei todellakaan ole parhaimmasta päästä. Asiaan. Bändi on ottanut vihdoinkin ison harppauksen genressään. Sen tuntee kuitenkin selvästi stratoksi ja se on power metallia, kuten fanit varmasti toivovatkin. Se ei kuitenkaan ole Straton ”kulta-aikaa” eli visionssia destinyä ym. ym., sillä siinä on paljon uusia vivahteita. Musiikki on mahtipontisempaa, kuin ennen. Ja se on mielestäni just hieno homma. Tempoja on laskettu aika reippaasti ja tuplabasareita ei kuulekaan, kuin parissa kappaleessa. Kappaleista ilmenee selvää progressiivisuutta. Se on aika hauska uudistus ja sopii hyvin. Se on hyvä mauste power metalliin. Nämä uudistukset kuulostavat samalta kuin Sonata Arctican Unia-albumilla. Polaris ei todellakaan kuitenkaa ole kopio Uniasta, Polaris on silti erilainen. Polariksen kappaleissa on nyt entistä enemmän kosketinsoitin osuuksia, jotka ainakin itseeni vetoavat. Tunnelmallisia kappaleita parantavat Lappajärven kultakurkku Timo Kotipelto, jonka ääni on voimakas, jopa voimakkaampi, kuin Tolkin aikoina. Kuten Kotipelto sanoi Polariksen olevan positiivinen se pitää täysin paikkaansa. Vaikka Kappaleet sisältävät progemausteita ne eivät kuitenkaan ole sen pitempiä. Itse asiassa hieman lyhyempiä kappaleet ovat. Levyn pisin kappale on noin seitsemän minuuttia, poiketen sillä lähes kaikissa aikaisemmissa levyissä on sokerina pohjalla jokin pitkä raita. No vaihtelu virkistää.
Tolkin skandaaleja ei pitäisi enää esiintyä, sillä hän ei ole enää yhtyeessä, Kotipelto vakuutti haastattelussa. Itse asiassa Tolkki hajotti Stratovariuksen, mutta muut eivät sitä halunneet ja perustivat yhtyeen uudelleen ilman Tolkkia. Kitaristina toimii Matias Kupiainen, joka on ollut myös mukana kolmen Polariksen kappaleen sävellyksessä. Mielestäni ne kuulostavat hyvältä. Kupiaisen soolot ovat ihastuttavan erilaisia, sillä Tolkin soolot toistivat itseään, olihan niitä kuunneltu jo 20 vuotta ja tyyli ei ole paljoa muuttunut. Kupiainen on vähintään yhtä hyvä kuin Tolkki, vaikka onkin niin nuori.
Ja nyt sanon jokaisesta kappaleesta jotain. Letun aloittaa singlenäkin jo julkaistu ”Deep Unknown”, joka on aika hyvä avausraita, muttei ole levyn parasta antia. Se on hyvä avausraita siksi, että se ei ole liian nopea, eikä hidas. Siinä olevat soolot ovat kuitenkin korvia hiveleviä. Niin erilaista ja sehän on tarkoituskin. Kappaleen musavideo oli aika mielenkiintoinen.
Seuraava kappale ”Fallen star” on selvästi hitaampi kappale kuin ”Deep Unknown”. Se on mielenkiintoinen, ei kamalan tavanomainen kappale. Silti se on levyn parhaimmistoa. Kappaleessa on paljon kiinnostavia soundeja.
Tähdenlennon jälkeen kehiin astuu hyvin melodinen kappale ”King of Nothing”. Se on henkilökohtaisesti lempikappaleeni albumilta. Se alkaa jännällä marssilla, joka kuvaa luultavasti kappaleen sanotuksissa olevaa armeijaa. Jenssin piano soundi tulee heti alussa tukemaan marssia, ja lopputulos on ihanan jännittävä. Soittimia tulee pikkuhiljaa mukaan. Kotipelto laulaa kappaleessa säkeistöt mielenkiintoisen ”kunnianhimoisesti”, joka sopii kappaleen sanoituksiin. Kuitenkin kertosäe lauletaan tunteella.
Neljäs raita ”Blind” alkaa tutulla Jenssin kosketinsoitinosuudella taas. Lopulta pianoluritus loppuu ja varsinainen musiikki alkaa. Tämä on yksi Polariksen nopeimmista raidoista. Ei hassumpaa, ei hassumpaa. Kappaleessa Kotipelto antaa jälleen parastaan.
Viides kappale on jälleen rauhallinen ”Winter skies”. Sekin sisältää paljon innostavia efektejä, mutta ei mielestäni ole polariksen parhaimmistoa. Se on korvia hivelevä rock-balladi
”Forever is today” On lähempänä perinteisempää stratoa, joka on hyvä asia, etteivät albumin kaikki kappaleet toista itseään. Alun kitarasoundi kuulosti hieman Tolkin Revolution Renassancen ”Heroes” kappaleelta. Tämä kappale on jälleen voimakas kappale, ja tulee mielestäni albumin toiseksi parhaaksi kappaleeksi.
Seitsemäs kappale on ”Higher we go”, joka oli Deep Unknown-singlessä myös. Kappale on sellaista suhteellisen nopeaa. Kappale on selvästi iloinen. Kupiaisen kitarasoolo oli varsinkin mahtava. Kappale on hienosti tehty, mutta Kotipelto sävelsi kappaleesta liikaa Kotipelto-bändin tyylisen. Se olisi paremmin sopinut herran sooloalbumiin, mutta ei se mitään. Kuten sanoin, vaihtelu virkistää.
Kahdeksas raita ”Somehow precius” On hyvä kappale, mutta liian rauhallinen, sillä niitä on ollut jo muutama ennestään. Tässä tapauksessa albumi hieman toistaa itseään, mutta pienehkö virhe sekin. Se on tunnelmallisimpia kappaleita albumilla.
kaksi seuraavaa kappaletta, jotka voisi pikemminkin laskea yhdeksi kappaleeksi kahdessa osassa. Kappaleiden nimet ovat Emancipation suite part I ja II. Ykkösosa alkaa mahtipontisella rumpukokonaisuudella. Kappale on myös parhaimmistoa. Toinen osa alkaa rauhallisesti. Se on todella hyvä rauhallinen kappale, muttei tällä kertaa hirveän voimakas. kakkososasta tulee väkisin mieleen Dream theater ja se on tässä tapauksessa hyvä asia.
Tämän hienon albumikokonaisuuden päättää vähän liiankin siirappimainen kappale ”When mountains fall” Kappale on kyllä mielestäni aika hyvä, Sanat ovat täyttä rakkaustarinaa. Itse pidän siitä aika paljon, se tuo paljon mieleen Stratovariusksen ”The land of ice and snow” ja Episoden klassikon ”Forever”. Se on lyhyt raita. Se on kuitenkin loistava lopetuskappale tälle hienolle levylle. Erikoisuus näissä kappaleissa oli se, että kaikki rumpalia lukuun ottamatta olivat osallistuneet vahvasti sävellys ja sanoitustyöhön, kun Tolkin aikoihin Tolkki teki 95% kappaleista.
Lyhyesti sanottuna Polaris on positiivinen ja loistava albumi, bändi on ottanut ison askeleen eteenpäin musiikissa, että julkisuudessa. Stratovariushan sai aika paljon negatiivista julkisuutta muutamien skandaalien ja riitojen takia. Nyt tulevaisuus näyttää valoisalta. Kyllä hyvää sai odottaa, kuten sananparsi sanookin kuvaavasti.
9/10