RAHA $

Täällä keskustellaan aiheista, jotka eivät liity Stratovariukseen.
Locked
Rantanen
Member
Posts:221
Joined:Fri Jan 02, 2004 1:04 pm
RAHA $

Post by Rantanen » Sat Sep 25, 2004 1:05 pm

Kuinka tärkeää raha on teille? Useimmat meistä haluavat sitä, ja sitä tarvitaan tässä yhteiskunnassa. Itselläni on raha-asiat tällä hetkellä täysin päin v****a. En syytä itseäni. Aloitin opinnot elokuun alussa, ja on vieläkin täysin epävarmaa, mistä sitä rahaa tulee ja milloin. Sossussakin on käyty, eikä sieltäkään ole kuulunut mitään. Kai ne Kelan asiat järjestyy ennen pitkää, mutta tämänhetkinen tilanne on ihan perseestä. Olen joutunut turvautumaan vanhempiini, mikä on tosi vittumaista, kun kyseessä on vastikään jo 27 vuotta täyttänyt jätkä.

En ole utopisti, enkä palvo rahaa. Haluaisin sitä sen verran kuitenkin, että voisin ostaa ruokaa ja juomaa ja muuta pientä silloin kun haluan, ja voisin lähteä viikonloppuisin reissuun. Viikkoelämä on niin konservatiivista ja harmaata, että se syö miestä, jos ei viikonloppuna pääse tavallisista kuvioista pois. Ja nälkä kasvaa syödessä. Kyllä minä vähintään miljoona euroa haluan, viimeistään kolmekymppisenä, jos olen vielä täällä.

I WANT FREE MONEY, I WANT FREE MONEY, I WANT FREE MONEY!!! :twisted:

User avatar
*Elina*
Sr. Member
Posts:1479
Joined:Sat Mar 02, 2002 9:35 pm

Re: RAHA $

Post by *Elina* » Sat Sep 25, 2004 2:22 pm

Onhan se tärkeämpää,kuin mitä monesti ihmiset antavat ymmärtää. "Ei raha tee onnelliseksi,plaaplaaplaa..." No ei ehkä teekään,mutta kyllä sen puute aika onnettomaksi tekee. Itse ainakin voin ihan rehellisesti sanoa,että kyllä minä haluan sitten tulevaisuudessa työn,josta jää jotain muutakin käteen kuin hyvä mieli. Ei niitä laskuja makseta sillä,että menee pankkiin ja sanoo, että " no kyllä minä työstäni nautin". Eikä minulla olisi mitään sitä vastaan,että miun tilille jostain syystä tulla tupsahtaisi joku sievoinen summa rahaa :roll:.
Vaikka tietenkään tässä elämänvaiheessa,kun asuu vielä kotona jne,ei sillä tavalla edes tarvise rahaa,kuin sitten myöhemmin.
Ja nyt tietysti kaikki saavat sellaisen käsityksen,että mie olen ahne paska :D. En oikeasti edes ole...Realisti vain.

User avatar
Sacce
Sr. Member
Posts:552
Joined:Sat Mar 02, 2002 9:57 pm
Location:Lahti

Re: RAHA $

Post by Sacce » Sat Sep 25, 2004 3:01 pm

Ei se raha onnelliseksi tee, mutta itken mieluummin Porschessa kuin bussissa. ;)

Olisihan se toki kivaa, jos olisi vähän (lue: h****tin paljon :D ) ylimääräistä rahaa jotta ei tarvitsisi tarkkaan laskimella laskea loppusummaa joka kerta kun käy ruokakaupassa ostamassa maitoa ja tonnikalaa, mutta liian suuresta rahavuoresta seuraisi luultavasti enemmän kaikenlaisia huolia. Ei tässä kuitenkaan onneksi tarvitse käydä köyhien leipäjonossa hakemassa päivittäistä ruoka-annosta. :)

User avatar
Eini
Sr. Member
Posts:1077
Joined:Sat Jul 20, 2002 4:49 pm
Location:Pohjois-Pohjanmaa

Re: RAHA $

Post by Eini » Sat Sep 25, 2004 3:37 pm

Täytyy myöntää, että on se raha aika tärkeää minulle. Olen melkoinen tuhlari ja aina on rahat loppu. Koskaan rahaa ei ole tarpeeksi ja aina tulee pohdittua, että mistä sais sitä lisää. En ole kovin säästäväinen ihminen... :(

Malys
Sr. Member
Posts:2525
Joined:Sat Mar 02, 2002 10:04 pm
Location:Finland
Contact:

Re: RAHA $

Post by Malys » Sat Sep 25, 2004 4:33 pm

Raha on tärkeää myös mulle. Ilman sitä olisin jäänyt paitsi todella monesta mukavasta elämyksestä, keikoista, reissuista yms. Ja ilman rahaa en saisi kuunnella hyvää musiikkia. Opiskelukin olisi aika vaikeaa ilman rahaa.. Levyt (+ keikat) ovat intohimoni ja niitten takia tingin kaikesta muusta, ruuasta ja vaatteista. Rahaa olisi kiva olla enemmänkin käytössä, kyllä mä sitä kulumaan saisin.. Toivon että valmistuttuani saisin hyvän työpaikan ja rahaa.
Evoluutio - se huolehtii niistä, jotka ovat liian tyhmiä huolehtimaan itsestään. -Darwinin palkinnot

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: RAHA $

Post by Figaro1 » Sat Sep 25, 2004 5:24 pm

Raha on ehto elämiseen(lue: saa ostettua mm. kaupasta ruokaa).
Itselläni rahaa ei todellakaan ole paljon mutta sen verran on käytössä
koko ajan että toimeen tullaan.

Sanonta "Raha ei tee onnelliseksi" on mielestäni totta. Jos minulla olisi 3 Mrd euroa(kuten Paul McCartneyllä on!) en kuitenkaan olisi yhtään sen iloisempi luonne kuin nytkään.

Ja off-topic: Ne jotka kadehtivat saati vihaavat toista sen takia että tällä toisella on enemmän rahaa, voivat hävetä
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

An Alman
Jr. Member
Posts:21
Joined:Tue May 25, 2004 7:28 pm
Location:Oulu

Re: RAHA $

Post by An Alman » Sat Sep 25, 2004 8:01 pm

Onhan sitä ehtinyt kokea monenlaista taloudellista tilannetta. Mieleen on jäänyt, että aikoinaan -84 ammattikoulussa ollessa piti kaverilta lainata perjantaina markka, jotta pystyi soittamaan kotiin, että tulevat junalta hakemaan. Ei sillä, että olisin tuhlannut rahani, mutta kun yksinkertaisesti sitä ei ollut.

No onneksi nykyisellään lähes 15 vuoden työuran jälkeen palkkaus on kohtuullinen. Rikkaaksi minua ei missään tapauksessa voi sanoa, mutta kuitenkin selviän asunto- ja autolainasta ja jääpä jonkin verran elämiseenkin, siten että ei tarvitse kovin tarkkaan laskea onko varaa hommata CD tai pari.

Tuhlaamaan en koskaan ole oppinut, kai köyhästä lapsuudesta on ollut jotain hyötyä.

Mutta valitettavan tosiasia on, että ilman rahaa ei nykysuomessa pärjää. Ne jotka sanovat, että rahalla ei ole heille merkitystä ovat yleensä h..tin hyvätuloisia.

stratowiruz
Sr. Member
Posts:2451
Joined:Wed Apr 17, 2002 9:23 pm

Re: RAHA $

Post by stratowiruz » Sat Sep 25, 2004 10:53 pm

Niinpä, melko tunnettu melkein kaimani aikoinaan sanonut: "raha on kuin käsi tai jalka, käytä sitä tai se kuihtuu pois". Tavallaan osuvasti sanottu, toki kyseisellä henkilöllä tuskin oli pelimerkeistä pulaa, paitsi ehkä nuoruudessa? Mutta, itselleni raha on melkoinen tabu, koska siitä en pidä juurikaan - silti sitä on oltava, jotta voisi elää. Nyt olen kuukausi sitten ostanut uuden (käytetyn, ja kalliin) auton, joten velkaa on ensimmäistä kertaa elämässä ja aika reilusti. (Joku saattaa kysyä, kannattiko, vastaan: kyllä.) Mitkä ovat seuraukset? Joudun syömään niukemmin eli tarkemmin, sekä ostelemaan levyjä harvemmin! Tulee siis elämä hankalaksi, mutta oppia ikä kaikki. Ja olen toki puutteessa elänyt monesti jo aiemmin, ei mitään sangen uutta lopulta. - Kunhan aina olisi varaa ostaa ruokaa (tai maksaa vuokraa), ettei tarvitsisi miettiä onko siihen varaa. Sellaista tilannetta en kuitenkaan kaipaisi, että jos tekisi mieli jotain TODELLA kallista niin voisin tuosta noin vain sen ostaa. Mieluummin sillä tavalla, että tekisin työtä mahdollisesti lainaakin ja lopulta ehkä voisin silti päästä tavoitteeseen.

Edit -- lisäys, ja se viittaama kaimani oli Henry Ford, ken sitten tunnistaakaan nimen... :)

SirJuzzi
Sr. Member
Posts:1933
Joined:Sun Mar 03, 2002 11:38 am

Re: RAHA $

Post by SirJuzzi » Sat Sep 25, 2004 11:46 pm

Rahalla ei olisi minulle väliä, jos omistaisin kunnon asunnon, auton ja siihen rajattomasti bensaa sekä saisin jostain ruokaa, vaatteita, musiikkia jne kaikkea tarpeellista ilman sitä.

Toisin sanoen: Rahaa tarvitaan nykymaailmassa. Eri asia on sitten kuinka paljon. Onko elämä sitten ratkaisevan paljon parempaa jos on rajattomasti rahaa?

User avatar
ozzie
Sr. Member
Posts:528
Joined:Thu Aug 21, 2003 2:03 pm
Contact:

Re: RAHA $

Post by ozzie » Mon Sep 27, 2004 7:30 am

SirJuzzi wrote:Onko elämä sitten ratkaisevan paljon parempaa jos on rajattomasti rahaa?
En minäkään usko että elämä sinänsä paremmaksi muuttuu, tuleepahan vain enemmän vapausasteita... Rahalla saa elämyksiä, ei elämää.
Näinhän se on...

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: RAHA $

Post by Figaro1 » Mon Sep 27, 2004 10:16 am

Näinhän se menee. Eli vaikka tosiaan kylpisin rahoissa mutta henk.koht elämässä on joku asia päin persettä, niin ei se raha saa situ vitutusta vähenemään.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Helu
Member
Posts:169
Joined:Fri Jan 24, 2003 1:57 pm
Location:Athens, Greece

Re: RAHA $

Post by Helu » Mon Sep 27, 2004 6:59 pm

Valitettavasti rahaa tarvii jokapäiväisessä elämässä ja kun sitä ei ole tarpeeksi, niin on kyllä välillä aika kireissä tunnelmissa. Kahden ihmisen opintotuista ei vuokranmaksun jälkeen jää käteen juuri mitään. En tarvitsisi rahaa enemmän kuin olisi tarpeen, mutta olis kauheen kiva, että sitä olis ees niin paljon että pystyis elämään jotenkin rennommin :)

Mutta toivottavasti tulevaisuus tuo mukanaan vähän enemmän toimeen tuloa.. En usko, että raha ainoastaan tekee onnelliseksi, mutta kyllä se helpottaa kummasti!

User avatar
Sleeper7135
Sr. Member
Posts:695
Joined:Sun Mar 03, 2002 12:15 pm
Location:Oulu

Re: RAHA $

Post by Sleeper7135 » Mon Sep 27, 2004 7:42 pm

Kyllähän tuo raha taas on lopussa... Tosin opintotuki nyt on niin järkyttävän pieni että ei mitään järkeä. 135€ jää käteen pelkän vuokran jälkeen. No sillä on mentävä ei siinä muu auta.
The point of a journey is not to arrive
Rush - Prime Mover

Gallowspole
Member
Posts:159
Joined:Wed Feb 25, 2004 6:23 pm
Location:Turku-Rauma=Mynämäki

Re: RAHA $

Post by Gallowspole » Mon Sep 27, 2004 8:21 pm

Hmm.. melkeen kolmen lapsen äitinä on pakko sanoa että raha EI tuo sitä lopullista onnea. Sen tuo taas ihan muut asiat, me ollaan tyytyväisiä kun saadaan talolaina maksettua, mukuloille sapuskaa pöytään, itellään ei ees niin väliä ole, ja laskut maksettua. Jos ylimääräistä joskus jää niin totta helkkarissa se tuntuu kivalta käydä ostoksilla tai tehdä vaikka taloremppaa. Mutta se ei tuo onnellisuutta.. Meillä oli taannoin niin että aina jäi sitä niin sanottua ylimäärästä, koska molemmat oli töissä ja yhteis tulot oli sillasta 3000 e paikkeilla. Tykkään enemmän tästä vaiheesta että itse kotona, mies tekee rahaa taloon, koska me riideltiin enemmän sinä toisena aikana.. ja aina rahasta.. joten se siitä..

User avatar
StratoPummi
Sr. Member
Posts:2526
Joined:Sat Jan 18, 2003 3:18 pm
Location:Kuusankoski ja Kotka
Contact:

Re: RAHA $

Post by StratoPummi » Mon Sep 27, 2004 9:09 pm

Figaro1 wrote:Näinhän se menee. Eli vaikka tosiaan kylpisin rahoissa mutta henk.koht elämässä on joku asia päin persettä, niin ei se raha saa situ vitutusta vähenemään.
Jos nyt laitetaan jonkinlaiseen luokitteluun asioita, niin sanoisin, että ne ihmiset joilla ei ole rahaa alkuunkaan saavat olla todella elämäniloisia ja kekseliäitä, jotta pystyvät olemaan pitkässä mittakaavassa usein onnellisia.

Ne joilla rahaa on juuri ja juuri talouden ylläpitämiseen, muttei mihinkään muuhun kärsivät arjen harmaudesta varmaankin todella usein.

Ne joilla rahaa liikenee, muuhunkin kuin talouden ylläpitämiseen ovat näin keskimääräisesti onnellisempia, kuin ketkään muut. Jos rahaa on liikaa, niin onnellisuuskäyrä alkaa taas laskea. Perhearvot ovat varakkailla perheillä usein vääristyneet ja lapsia ei kasvateta riittävällä omistautumisella. Tämä tietenkin hurjasti yleistäen sanottuna.

Itsekin olisin köyhä opiskelija, jos en olisi säästänyt vuosi sitten rehellisellä työllä tienaamaani rahaa, jota on edelleen ihan kiitettävästi. Kiva aloittaa opiskelu, kun ei ole aivan perseaukinen.

Juominen on sen verran paha tapa, että siihen sitä cashiä tuhlaantuu, mutta kai se kompensoi hieman, kun en kuitenkaan polta. :oops: Mut olen sen verran perso, ettei sitä malta aina olla maistelematta.
PA-PE-RI-MASSAA
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!

Rantanen
Member
Posts:221
Joined:Fri Jan 02, 2004 1:04 pm

Re: RAHA $

Post by Rantanen » Wed Sep 29, 2004 5:34 pm

Vihdoin näyttää siltä että omat raha-asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Sosiaalitoimisto on käsittelemässä hakemustani, ja sieltä pitäisi tulla muutama saturainen (euroja) lähipäivinä. Saanpahan maksettua velat pois. Olen lainannut ihmisiltä 60 euroa. Oma äiti on sen verran reilu, että mun ei ravitse maksaa takaisin, ainakaan vielä. Onhan tilanteeni ollut jokseenkin epätoivoinen.

Joku saattaa arvostella minua, että mikä tuota jätkää vaivaa, menisi töihin, sieltä sitä rahaa saa. Sitä olen kuullut usein. No, tilanne on nyt sellainen, että olen vuoden kestävässä kuntouttavassa koulutuksessa. Olen aika monta vuotta ollut tekemättä mitään. Oma elämä on ollut melko sekava ja värikäs. Olen kuitenkin "ylioppilas"; valmistuin Australiassa v. 95 lopussa, suoritettuani "lukion", eli high schoolin loppuun jokseenkin kehnoin, mutta riittävin arvosanoin. Sen jälkeen on ollut kaikenlaista meininkiä, opiskelua ja sen kesken jättämistä, bändiunelmia, soittamista, sekoilua, kirjallisuuden harrastamista, oman tien kulkemista, itsensä etsimistä, idealismia. Eteenpäin ajavana voimavarana on ollut ahdistus, epätietoisuus, epävarmuus, luontainen lahjakkuus, anarkistinen perusluonne, hyvä fyysinen kunto sekä jonkinasteinen "hulluus". Ikä tuo mukanaan varmuutta ja realismia. Minulla on kuitenkin ongelmia. *huokaus*. Meillä ihmisillä todellakin on kyky tuskailla omia kohtaloitamme.

stratowiruz
Sr. Member
Posts:2451
Joined:Wed Apr 17, 2002 9:23 pm

Re: RAHA $

Post by stratowiruz » Wed Sep 29, 2004 5:55 pm

Rantanen wrote:Joku saattaa arvostella minua, että mikä tuota jätkää vaivaa, menisi töihin, sieltä sitä rahaa saa.
Jep, mut mistä saat työn? Saaminen ei ole helppoa, enkä tarkoita pelkästään sinua. Itse vaihtaisin rahakkaampiin hommiin heti, jos olisi todellinen turva ja varmuus, että saisin sekä löytäisin työn!

User avatar
ThePKH
Sr. Member
Posts:767
Joined:Sun Mar 03, 2002 12:39 am
Location:Kangaslampi, Jyväskylä, Finland
Contact:

Re: RAHA $

Post by ThePKH » Thu Sep 30, 2004 12:21 am

Raha itsessään ei tee onnelliseksi mutta minut tekisi onnelliseksi sellainen perus hyvä toimeentulo. Ja tässä maassa ainakin vaaditaan rahaa sellaisen saavuttamiseen joten kyllä se raha tuo onnea. Toisaalta vasta omistusasunnoksi, tietokoneeksi ja kotiteatterisetiksi muutettuna.

Rantanen
Member
Posts:221
Joined:Fri Jan 02, 2004 1:04 pm

Re: RAHA $

Post by Rantanen » Thu Sep 30, 2004 9:45 pm

Ehkä olisi helpotus olla kehitysvammainen. Vammaisille annetaan enemmän anteeksi.

Toisaalta, tuo oli aika typerä kommentti. Mutta, päivä on ollut pitkä ja olen väsynyt. Aika mennä nukkumaan. Ihminen on mitä on. En ole vammainen enkä muutenkaan pahasti sairas. Pakko pärjätä niillä eväillä mitä on annettu. Elämäähän tämä vain on.

User avatar
D-Iivil
Member
Posts:149
Joined:Thu May 02, 2002 11:21 pm
Contact:

Re: RAHA $

Post by D-Iivil » Fri Oct 01, 2004 1:12 pm

Ei raha onnellisuutta tuo, mutta sen puute kyllä kieltämättä onnistuu kyseisen asian tehokkaasti tuhoamaan...

Meikäläisen talous nyrjähti ihan vituilleen intin myötä. Oli tottunut jo monta vuotta kuluttamaan sitä mukaa, että ansaitsee ihan kohtuullista liksaa jne ja kun päivärahoilla pitikin yht'äkkiä pärjätä, niin eipä siitä mitään tullu.

Velkaa on tullut otettua "kohtuullisesti" kuluneen 9 kuukauden aikana ja erinäköisiin instansseihin olen myös pystyssä sen verran, että useammasta kuin yhdestä perintätoimistosta lähettelevät lappujaan. Eilen meni myös kännykkäliittymä kiinni, eikä mitään havaintoa missä vaiheessa saan rahahommani soneralle päin kuntoon....

Kohtuu hankala on meinaan saada riittämään ensimmäiset 6kk 100e /kk puhelimeen, nettiin ja röökeihin + viikonlopun dokailut. Okei..nouseehan se "palkka" sitten puolen vuoden jälkeen, mutta ei se 160e / kk kuitenkaan vielä kovin paljoa pelasta ;)

Vituttaa juu, mutta onneksi tämäkin episodi elämästä on pian ohi ja pääsee sitten taas talouttaan vakauttelemaan ensimmäisten tilien myötä.

User avatar
StratoPummi
Sr. Member
Posts:2526
Joined:Sat Jan 18, 2003 3:18 pm
Location:Kuusankoski ja Kotka
Contact:

Re: RAHA $

Post by StratoPummi » Fri Oct 01, 2004 2:09 pm

Rantanen wrote:Ehkä olisi helpotus olla kehitysvammainen. Vammaisille annetaan enemmän anteeksi.
Joissain tapauksissa täysin syystäkin.

Jos joku on esim. pyörätuolissa, "vain" jalkansa menettäneenä, niin ei hänellä silti ole oikeutta ajattelematon ja ryöhkeä toisia kohtaan. Kyllä sellainen saa ainakin minulta ihan samalla mitalla takaisin. Mutta voitkos käydä huutamassa edes hiukan älyllisesti yksinkertaiselle tyypille, että älä saatana tuhri seinää sillä vitun kynällä. et voi. Tietyissä tapauksissa vammaiset ovat syystäkin etuoikeutettuja, koska heillä on muutenkin niin vaikeaa.

Mutta yleinen kusipäisyys palkitaan hieman toisella tapaa, oli sitten vammainen tai ei. Se ei ole kusipäisyyttä, että autistinen henkilö ei keskustele kanssasi, tai kuuro ei kuuntele mitä sanot.
Toisaalta, tuo oli aika typerä kommentti.
Tuossa muodossa. Niin oli.
PA-PE-RI-MASSAA
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!

Jonna
Sr. Member
Posts:919
Joined:Fri Mar 08, 2002 1:08 pm

Re: RAHA $

Post by Jonna » Fri Oct 01, 2004 6:25 pm

Mielestäni rahalla ei ole itseisarvoa (rahaa rahan vuoksi), vaan se on väline yhteiskunnassa selviytymiseen (asuminen, ruoka, vaatteet, opiskelu jne.). Sanotaan että raha on jännittävä asia vasta sitten kun siitä on puutetta. Kun tilillä on paljon rahaa ei ole huolta, mutta kun sitä on vähän, se tuokin jännitystä arkielämään.

janike
Jr. Member
Posts:2
Joined:Tue Sep 07, 2004 12:41 pm

Re: RAHA $

Post by janike » Fri Oct 01, 2004 7:59 pm

Rantanen wrote:Ehkä olisi helpotus olla kehitysvammainen. Vammaisille annetaan enemmän anteeksi.

Toisaalta, tuo oli aika typerä kommentti. Mutta, päivä on ollut pitkä ja olen väsynyt. Aika mennä nukkumaan. Ihminen on mitä on. En ole vammainen enkä muutenkaan pahasti sairas. Pakko pärjätä niillä eväillä mitä on annettu. Elämäähän tämä vain on.


Kommenttisi tuossa muodossa on todellakin typerä. Itse vammaisen lapsen äitinä voin kertoa, että vammaisuus ei todellakaan ole helpotus.. Ei siinä saa mitään anteeksi -päinvastoin. Jokaisen tekemisen ja mielipiteensä joutuu selittämään meitä nk. terveitä perusteellisemmin.
Mutta läheisilleen vammainen saattaa olla suuri rikkaus, joka opettaa näkemään, että elämä ei todellakaan pyöri rahan ympärillä vaikka tietysti raha helpottaisi kummasti jos sitä olisi..

Rantanen
Member
Posts:221
Joined:Fri Jan 02, 2004 1:04 pm

Re: RAHA $

Post by Rantanen » Sun Oct 03, 2004 2:05 pm

janike wrote:
Rantanen wrote:Ehkä olisi helpotus olla kehitysvammainen. Vammaisille annetaan enemmän anteeksi.

Toisaalta, tuo oli aika typerä kommentti. Mutta, päivä on ollut pitkä ja olen väsynyt. Aika mennä nukkumaan. Ihminen on mitä on. En ole vammainen enkä muutenkaan pahasti sairas. Pakko pärjätä niillä eväillä mitä on annettu. Elämäähän tämä vain on.


Kommenttisi tuossa muodossa on todellakin typerä. Itse vammaisen lapsen äitinä voin kertoa, että vammaisuus ei todellakaan ole helpotus.. Ei siinä saa mitään anteeksi -päinvastoin. Jokaisen tekemisen ja mielipiteensä joutuu selittämään meitä nk. terveitä perusteellisemmin.
Mutta läheisilleen vammainen saattaa olla suuri rikkaus, joka opettaa näkemään, että elämä ei todellakaan pyöri rahan ympärillä vaikka tietysti raha helpottaisi kummasti jos sitä olisi..
Jep, minä olen vähän idiootti.

Tätini toinen lapsi on vaikeasti kehitysvammainen. Tädilläni ei ole ollut helppo elämä, hankala mies ja vaikeasti vammainen lapsi.

Olen tehnyt melko typeriä juttuja elämässäni, käyttänyt liikaa alkoholia ja muuta. Vanhempana sitä vasta alkaa tajuta. En tiedä. Toiset aikuistuvat nopeammin. Olen aina ollut hitaammanpuoleinen, vaikka kenties ihan sieltä älykkäämmästä päästä. Ehkä olen jotenkin luonnevammainen. Jossain vaiheessa jokin meni vikaan. No, olen jättänyt päihteet taakseni. Nykyisin poltan yhä tupakkaa ja juon paljon kahvia, mutta syön monipuolisesti ja kuntoilen päivittäin.

Ehkä elämä on yksi iso oppitunti. Ei täältä kukaan ole vielä hengissä selvinnyt.

Piiuska
Sr. Member
Posts:1403
Joined:Thu Sep 12, 2002 7:04 pm

Re: RAHA $

Post by Piiuska » Sun Oct 03, 2004 5:26 pm

Ei, raha ei tuo sitä ONNEA, mutta kyllä sitä nykymaailmassa tarvitsee.

Tuosta työpaikan löytämisestä. Tunnen erään 27 vuotiaan ihmisen, joka on ollut työttömänä jo kauan. Onhan se yrittänyt paljon kysellä, mutta kun hän menee kysymään töitä, vastaus on "sinulla on liian vähän työkokemusta, ei oteta!" Toisaalta kyllähän sen ymmärtää, että kokemusta pitää olla, mutta mistä sitä kokemusta saa jos ei saa töitä ?
Live for now, like there's no tomorrow.

Gallowspole
Member
Posts:159
Joined:Wed Feb 25, 2004 6:23 pm
Location:Turku-Rauma=Mynämäki

Re: RAHA $

Post by Gallowspole » Tue Oct 05, 2004 8:23 am

Piiuska, mulla on toi sama ongelma, itse päätin tehdä nuorena lapset ja sitä ennen kävin koulua, jouduin lopettamaan kesken koska se kyseinen linja muuttui kolmivuotiseksi ja odotin ensimmäistä, joten ois sama sitte alottaa alusta. No nyt sen verran on ikää että oppisopimus taitaa olla mun heiniä, eikä koulu. Töitä hakiessa sama vika, ei oo kokemusta, et pääse. Ainoa hyvä puoli mitä on, on lapset, aattelee että olet kahden lapsen äiti, et tee enempää.. silloinhan et jää äitiyslomalle eikä tarvii hankkia sijaista. Ainoa mihin pääsee on tosiaan kaikki paska duuni. ja sinnekkin pitää mennä rahan takia. JA miksi???? Ollessani Baarimikkona, tyttäret oli siinä 4v ja 1v. Ilta-yötöitä. Arvatkaapa kärsikö perheelämä siitä että olin pois, jokapäivä, ja aina silloin kun perheen pitäs olla yhdessä. Terveyteni kärsi, tupakansavusta, koska en itse polta. Joten, mietittiin hyvin tarkkaan mieheni kanssa, kannattaako se? Vaikka palkka oli sillasta että saatiin aina jotain uutta, mut missä välissä me päästiin yhdessä ostoksille? ukko kotiin, mä töihin, juu ja öisin on kaupat kii. Sitte laskettiin laskut, ja tulot, ja päätettiin että me selvitään ilman mun työpaikkaa. Ja selvittiin erolta, mikä todellaki oli enemmän ku lähellä. Ja nyt kun oon päättäny olla lasteni kanssa niin kauan kun pystyn, nautin siitä ajasta kun ne on vielä lapsia, niin onko sitte myöhäistä mennä töihin? Koska.. eihän mulla ole sitte kokemusta. Paitti lasten hoidosta mut sitä ei lasketa :)

Mut nyttenkin on sillainen tilanne että on yks tai kaks laskua enemmän ku pystyy kuukaudessa maksaa. Ei se mua haittaa, niitä voi siirtää. Ja vaikka on sillanen tilanne että makarooni tonnikala kuurilla ollaan jokunen päivä aina kuukaudesta, niin onnellisempia me ollaan ku silloin. Ja mikä on onnellisuus? mitattuna rahassa. Tavaratko? ruoka? vakaa talous? en oo ite ainakaan vielä keksiny :)

RD*
Sr. Member
Posts:480
Joined:Thu Jun 27, 2002 8:18 pm

Re: RAHA $

Post by RD* » Tue Oct 05, 2004 7:36 pm

Raha ja minä ei oikein tulla toimeen...ja minä kun olen jokseenkin omallalaillani mukavuudenhaluinen. Eli en syö tonnikalaa, vaikka mikä olisi...ynnämuuta semmoista. Kohta sentään helpottaa, vaihtuu tämä kiva kämppä suihkulla ja lämpimällä vedellä pieneen loukkuun kylmällä vedellä - vuokran pudotessa 300e kuukautta kohden. Vakiduunissa ollessa tuo tuntunee jo jonnivverran...eihän mulla elämisen lisäksi mene enää rahaa kuin mopottimen osamaksuun merkittävästi =)

Tulevaisuuttani kun ajattelen, pohdin taloudelliselta kannalta siten, että pitäisi olla rahaa niin ettei siitä tarvitse murehtia. Jotain perhettä en kuvittelekaan perustavani ennenkuin niin on, josko sittenkään. Pääasia että saan nauttia elämästä...
Valitettavasti se vaatii rahaa, mutta onneksi sitä ei tarvitse katsella. Se tulee tilille, ja menee sieltä.... :wink:

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts:4368
Joined:Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location:Olari, Espoo, Finland

Re: RAHA $

Post by Figaro1 » Wed Oct 06, 2004 11:41 pm

Piiuska wrote:Onhan se yrittänyt paljon kysellä, mutta kun hän menee kysymään töitä, vastaus on "sinulla on liian vähän työkokemusta, ei oteta!" Toisaalta kyllähän sen ymmärtää, että kokemusta pitää olla, mutta mistä sitä kokemusta saa jos ei saa töitä ?
Anteeksi off-topic mutta tämän luettuani en voi pitää suutani kiinni.
Nimittäin, tämä Piiuskan mainitsema asia on enemmän kuin totta.
Ilman kokemusta ei tule työtä ja ilman työtä ei tule kokemusta.
Olen myös törmännyt tähän ns.ikärasismiin eli jos haet liian nuorena töitä,
sanotaan että ei noin nuoria please. Sitten jos opiskelet pari vuotta ja saat paremmat paperit, sanotaan että "ei noin vanhoja please"...
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Rantanen
Member
Posts:221
Joined:Fri Jan 02, 2004 1:04 pm

Re: RAHA $

Post by Rantanen » Sun Oct 17, 2004 1:53 pm

No, tulihan sitä rahaa minullekin. Tosin innostuin vähän hurvittelemaan, tuli pelattua ja juotua, sellainen muutaman päivän putki. Minulla on omat keinoni purkaa paineita. Jäin taas koukkuun alkoholiin, sitten havahduin, että vittu, nyt olen taas menettämässä otteeni elämästä. Katkaisin kierteen, lopetin kertaheitolla ja rupesin kuntoilemaan ihan perkeleesti ja soitin tuntikausia kitaralla eri biisejä ja luin Rolling Stones-aiheisia kirjoja. Esikuvani on tällä hetkellä Mick Jagger. Tällä hetkellä olen melko stressaantunut. Otan kai liikaa paineita kaikesta, tai sitten se on vain tervettä itsekritiikkiä. Kun juon, juon nimenomaan päästäkseni pakoon itseäni ja todellisuutta. Se on eskapismia, ja aika vaarallista. Sitten tulee taas niitä fiiliksiä tyyliin Irwin Goodman: "kaikkihan me ollaan täällä pieni hetki vaan, juodaan kaikki nyt ja juokoot toiset omiaan.Antaa mennä samaan tahtiin viikko peräkkäin, murheet kaikki huuhdotaan me sisältämme näin..." Sitten kun raitistun, tulee taas kurinalaisempi meininki.

Kai minä olen sitten alkoholisti.

En tiedä. Tarvitsen jotain.

Olin 2 kuukautta ilma tuloja, sitten kun viimein tilille rysähti yli 700 euroa, eli kahden kuukauden toimeentulotuki, sitä tuli niin kuningasfiilis että...

Minulla ei ole omaa autoa, joten en pääse pois kaupungista niin helposti. Mutta kun sulla on matkakortti johon on ladattu kuukausi aikaa, ja voit koska tahansa hypätä bussiin pk-seudulla, (tai ratikkaan tai metroon Hesan keskustassa), ja voit ostaa pullon viskiä Alkosta ja laittaa sen povitaskuun, siinä on jotain hohtoa. Arki on niin harmaata ja pientä ja konservatiivista. Jotain pitää olla.

Locked