Karmila, puolesta ja vastaan.

Muusikot ja muusikoidenalut voivat täällä keskustella kaikesta musiikintekemiseen liittyvästä. Toki myös muutkin ovat tervetulleita mutta keskusteluaiheiden pitäisi täällä jollain tasolla liittyä musiikintekemiseen.
Lapazeus
Member
Posts: 279
Joined: Tue Mar 05, 2002 6:49 pm
Location: Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Lapazeus » Sat Nov 20, 2004 7:29 pm

Figaro1 wrote:Ja ihan vaan faktana myös Esalle: Minä Figaro, en taatusti tiedä yhtään mitään levyjen teosta ja soundeista. Olen viime vuoden aikana soittanut itse kolmella levyllä ja auttanut kahden työstössä. Tiedän kyllä että levyt eivät ole teknisesti samaa tasoa kuin vaikkapa Karmilan tekeleet mutta mikäs sille voin että studio ei ole Finnvox Antaisin tännekin kovin mielelläni omia miksauksiani kaikkien kuunneltavaksi mutta harmi kyllä, forumit eivät tue tiedoston uploadausta.
Tiedätkös, Jörg Michael on soittanut kymmennillä levyillä ja ollut mukana studiossa, mutta en usko että hän osaa miksata tai äänittää ammattimaisesti sen paremmin kuin sinäkään.

Voisit myös jättää Karmilan henkilökohtaisen pilkkaamisen pois viesteistäsi. Ne antavat kovin lapsellisen kuvan. Turha selittää mistään kuulopuheista, musabisneksessä kun liikkuu paskaa ihmisistä. Internetissä on niin helppoa tällaiseen syyllistyä, mutta mene vaan Karmilalle sanomaan, jos jotain sanottavaa on. Turha täällä siitä on avautua.
Lapazeus wrote:Kotiteollisuus - Helvetistä Itään
Nightwish - Once
Sonata arctica - Ecliptica
Edguy - Hellfire Club
Stratovarius - Visions

Onko sinun mielestäsi noilla levyillä on samanlainen äänimaailma?
Figaro1 wrote:Aivan riittävän samankaltainen. Tottakai erojakin löytyy mutta kyllä Karmilan tavaramerkit silti tunnistaa jokaisesta mainitsemastasi levystä.
Ovatko nuo kaikki sinusta sitten paskasti miksattu?

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Sat Nov 20, 2004 7:59 pm

Lapazeus wrote: Tiedätkös, Jörg Michael on soittanut kymmennillä levyillä ja ollut mukana studiossa, mutta en usko että hän osaa miksata tai äänittää ammattimaisesti sen paremmin kuin sinäkään.
Niin, onkohan Jörg Michael myös katsellut ja opetellut vierestä miten levyt joilla hän soittaa miksataan? Jotenkin veikkaan että ei ole.
Ja koska kukaan ei ole nähnyt minun miksaavan levyjä tai kuullut miksaamiani levyjä niin silloin en sitä osaa tehdä niinkö?

Lapazeus wrote: Voisit myös jättää Karmilan henkilökohtaisen pilkkaamisen pois viesteistäsi. Ne antavat kovin lapsellisen kuvan. Turha selittää mistään kuulopuheista, musabisneksessä kun liikkuu paskaa ihmisistä. Internetissä on niin helppoa tällaiseen syyllistyä, mutta mene vaan Karmilalle sanomaan, jos jotain sanottavaa on. Turha täällä siitä on avautua.
No kuten olen jo sanonut, seuraavan kerran Mikon nähdessäni aion todellakin hänelle sanoakin päin naamaa mitä hänestä ajattelen. Ja musabisneksessä tosiaan liikkuu paljon paskaa eri asioista mikä on sinänsä sääli ja valitettava asia. Ja kun katsoo mitä Nino "Kato nyt mun habitusta. Vittu mä näytän pahalta" Laurennen posteja lukee niin ei voi ajatella kyseessä olevan mitenkään kypsän aikuisen. Eli meitä on sitten ainakin kaksi.
Lapazeus wrote:Kotiteollisuus - Helvetistä Itään
Nightwish - Once
Sonata arctica - Ecliptica
Edguy - Hellfire Club
Stratovarius - Visions

Ovatko nuo kaikki sinusta sitten paskasti miksattu?
Ecliptica nyt on ainakin todella demomainen soundeiltaan. Once on ainoa jolla on sitä ns. munaa ja se johtuu tasan siitä että Holopainen&Kinnunen olivat auttamassa miksauksissa.

Ja lopet(taka)a se "paskoista miksauksista" puhuminen. Minä en ole termiä käyttänyt kertaakaan tässä keskustelussa joten en ymmärrä miksi se on minuun liitetty. Olen sanonut tasan tarkkaan sen että Karmila tuntuu todella olevan itserakkauden ruumiillistuma ja että hän tekee kaikki levynsä suurinpiirtein samoin asetuksin joita tuntuu pitävän "hyvänä". En ole sanonut hänestä mitään muuta.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

SirJuzzi
Sr. Member
Posts: 1933
Joined: Sun Mar 03, 2002 11:38 am

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by SirJuzzi » Sat Nov 20, 2004 10:18 pm

Figaro1 wrote:Oncella on mielestäni noista kolmesta miellyttävin soundi. Mutta kuten tässä jo totesimme, ovat levyt keskenään erisoundisia mutta Karmilan tassut paistavat kyllä läpi kaikista levyistä, ei sille voi mitään. Ja onhan Visionsin soundi tosiaan hieman vanhanaikaisen kuuloinen, kyllä.
Vanhanaikainen, vaan ei huono. Ja esmes Jörgin rummut kuulostavat varsin hyvältä sillä levyllä. Destinyn soundeista pidän Stratoilla eniten.

Jörgin rummut ovat mielestäni aina kuulostaneet varsin siedettäviltä Karmilan miksaamilla levyillä. En tiedä kuka on seissyt ja kenen selän takana ja onko kukaan käskenyt tehdä yhtään mitään, mutta näin vain on.
Rumpusoundit ovat Sonatasta puhuttaessa omasta mielestä huipussaan Silencella, jolla potkua löytyy mielestäni paljon muita levyjä enemmän. Kotsan jyräsoundi taas taitaa johtua siitä että Hongiston basso on miksattu erittäin säröiseksi ja Sinkkonen taas takoo rumpuja kuin Manowarin Scott konsanaan.
Silencen rummuthan kuulostavan käsittämättömän konemaisilta. Se tuplan nakutus itse asiassa muuttuu omissa korvissani epämääräiseksi, melulta vaikuttavaksi mössöksi kun pidempään kuuntelee.

Hongiston bassoa taas ei ole miksattu säröiseksi. Basson ja toisto / nauhoituskaluston välissä on äänensärkijä. Rumpusoundeista taas en muista tähän hätään paljonkaan, en ole Kotiteollisuutta paljoa stereoillani kuunnellut. Sellainen muistikuva on, että rummut eivät varsinaisesti kuulosta sen kovempaa piestyiltä kuin monilla muillakaan metallilevyillä, ja kokonaissoundista se todellinen potku puuttuu ja yleissoundi on hieman rasittava.
Tuo oli ihan puhdasta vittuilua jonka myönnettävästi olisin voinut jättää kirjoittamatta. Mutta antaa sen nyt vaan olla siellä, faktaa kun on.
Vittuilua? Mitä ihmettä...?

Ja mitä sinä oikeasti tiedät Tuomaksen ja Kinnusen roolista Oncen miksauksissa? En oikein usko että he ovat olleet Karmilan kurkussa kiinni uhaten miestä hengenlähdöllä mikäli hän ei kierrä nuppeja juuri niin kuin he käskevät.

Ja käsket lopettaa paskoista miksauksista puhumisen koska et ole käyttänyt sitä termiä_. Onko sillä sanamuodolla sitten jotain väliä? Jos et ymmärrä kirjoittamaasi, eli että kovin vahvasti annat mielipiteestäsi sellaisen käsityksen, että pitäisit Karmilan tekeleitä pääasiassa paskoina miksauksina, lopeta laudoille kirjoittaminen.

Ja lakkaa nyt ihmeessä haukkumasta Nino Laurennetta. Eihän mies ole kirjoitellut tänne pitkään aikaan, ja olet tosiaan jo antanut hänelle samalla mitalla takaisin mitä hän aukoi päätään sinulle. Ja voit uskoa, että ei ole ihan helppoa vastata vittuilematta tekstiin, joka ei vakuuta millään tavalla ja sisältää käsittämättömiä syyötksiä ja haukkuja sellaisia ihmisiä kohtaan, joista tiedät vain sen mitä olet muiden kuullut puhuvan ja mitä he ovat tänne kirjoittaneet, ja sitten vielä väität ettet tee niin tai lopetat sen.

Lapazeus: Minä taas en usko että jörg olisi aiheesta aivan ulapalla. Hän on aika pitkään pyörinyt hevipiireissä ja tietää muutakin kuin soittoon liittyviä asioita. Managerinhommiahan hän on muistaakseni ainakin tehnyt, eikä ole mahdotonta että hän olisi jollain tasolla hajulla myös studiotyöskentelystä.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Sun Nov 21, 2004 2:32 am

SirJuzzi wrote: Vanhanaikainen, vaan ei huono. Ja esmes Jörgin rummut kuulostavat varsin hyvältä sillä levyllä. Destinyn soundeista pidän Stratoilla eniten.
Kuin myös. Destinyssä on kuulautta ja kirkkautta mutta myös potkua erittäin paljon. Jotenkin en tykkää Visionsin soundeista yhtä paljon mutta toki siihen voi vaikuttaa muukin kuin vain rumpusoundit. Eivät ne Destinystä poikkea paljoa mutta vähän kuitenkin. "Soundi" käsittää kuitenkin aina kaikki soittimet ja vaikka rummut olisivatkin aivan loistava-soundiset, saattaa "huonosti" eli omasta mielestä tylsästi miksattu skitta/basso pilata myös osan rumpujen soundista.
SirJuzzi wrote:.
Jörgin rummut ovat mielestäni aina kuulostaneet varsin siedettäviltä Karmilan miksaamilla levyillä. En tiedä kuka on seissyt ja kenen selän takana ja onko kukaan käskenyt tehdä yhtään mitään, mutta näin vain on.
Enpä minäkään tiedä kuka on seissyt kenen takana jne. mutta veikkaanpa että tässä pätevät sekä Jörgin soittotaidot että setin laatu.
Miehen kamat eivät ole sieltä huonoimmasta päästä. Siinä määrin tämä Mikon vanha viisaus "paremmin vetää, paremmalta kuullostaa" varmaan pitää paikkansa, vaikka se ei mikään absoluuttinen totuus olekaan.
SirJuzzi wrote: Silencen rummuthan kuulostavan käsittämättömän konemaisilta. Se tuplan nakutus itse asiassa muuttuu omissa korvissani epämääräiseksi, melulta vaikuttavaksi mössöksi kun pidempään kuuntelee.
Omasta mielestäni olen kyllä rohkeasti sillä kannalla että WHG:n soundit ovat vielä konemaisemmat kuin Silencella. Mutta kuten Stratonkin tapauksessa, voi olla että muut instrumentit yhdistettynä rumpuihin tekevät Silencesta minulle HENK.KOHT nautittavimman kombinaation.

SirJuzzi wrote: Hongiston bassoa taas ei ole miksattu säröiseksi. Basson ja toisto / nauhoituskaluston välissä on äänensärkijä. Rumpusoundeista taas en muista tähän hätään paljonkaan, en ole Kotiteollisuutta paljoa stereoillani kuunnellut. Sellainen muistikuva on, että rummut eivät varsinaisesti kuulosta sen kovempaa piestyiltä kuin monilla muillakaan metallilevyillä, ja kokonaissoundista se todellinen potku puuttuu ja yleissoundi on hieman rasittava.
En tiennyt Hongiston asetuksista, kiitos infosta. Rumpusoundit ovat aika perusMikkoa eli muoviset mutta se basson korostus ja Sinkkosen erittäin tymäkkä soittotatsi kyllä tekevät paljon. Potkua mielestäni löytyy ja ehkä yleissoundin myönnettävästi pienoinen rasittavuus johtuu esim. siitä että biisit ovat aikalailla junttaavia noin sävellyksinäkin. Rammsteinin levyjä ei Mikko ole miksannut mutta heidän musassa vaivaa sama homma eli puisevaa jyräystä.
SirJuzzi wrote: Ja mitä sinä oikeasti tiedät Tuomaksen ja Kinnusen roolista Oncen miksauksissa? En oikein usko että he ovat olleet Karmilan kurkussa kiinni uhaten miestä hengenlähdöllä mikäli hän ei kierrä nuppeja juuri niin kuin he käskevät.
Eivät olekaan, tosiaankaan. Mutta leikkiäkseni Stratosfearia, minullakin on tietoja joita en viitsi julkistaa, kunnoittaakseni tiettyjä tahoja. Ja tämä ei ole valehtelua vaan fakta. Ollakseni kohtelias tiettyjä tahoja kohtaan, en sano enempää.
SirJuzzi wrote: Ja käsket lopettaa paskoista miksauksista puhumisen koska et ole käyttänyt sitä termiä_. Onko sillä sanamuodolla sitten jotain väliä? Jos et ymmärrä kirjoittamaasi, eli että kovin vahvasti annat mielipiteestäsi sellaisen käsityksen, että pitäisit Karmilan tekeleitä pääasiassa paskoina miksauksina, lopeta laudoille kirjoittaminen.
On sillä mielestäni väliä. Jos en käytä termiä jonka käytöstä minua syytetään, se on toisen suuhun sanojen laittamista=väärin. Ja kuten olen ennenkin sanonut, tämän forumin mätäpaise on se että mielipiteet ovat rautaa kunhan enemmistö ne hyväksyy.
SirJuzzi wrote: Ja lakkaa nyt ihmeessä haukkumasta Nino Laurennetta. Eihän mies ole kirjoitellut tänne pitkään aikaan, ja olet tosiaan jo antanut hänelle samalla mitalla takaisin mitä hän aukoi päätään sinulle. Ja voit uskoa, että ei ole ihan helppoa vastata vittuilematta tekstiin, joka ei vakuuta millään tavalla ja sisältää käsittämättömiä syyötksiä ja haukkuja sellaisia ihmisiä kohtaan, joista tiedät vain sen mitä olet muiden kuullut puhuvan ja mitä he ovat tänne kirjoittaneet, ja sitten vielä väität ettet tee niin tai lopetat sen.
Olen Ninolle vittuillut vain ja ainoastaan siitä syystä että hän on nauranut minulle päin naamaa räkäisesti tietämättä yhtään mitään taustoistani. Quote Nino "Mitä sä Figaro luulet tietäväsi miksauksesta?" Eli näin sanoo mies joka on nähnyt minut pari kertaa naamatusten Tavastialla kännissä.
Mutta ei ole koskaan puhunut miksaamisesta kanssani. Lähetin hänelle taannoin sähkörummuilla soittamani ja itse miksaamani biisin josta hän antoi palautetta jota en viitsi sen ala-arvoisuuden takia tänne edes kirjoittaa. Hän ei edes itse erottanut kyseessä olleen sähkörumpusetin ja haukkui minua "tosi hyvien kannusoundien" teosta... Itse en kuitenkaan halua olla miehen kanssa missään väleissä enkä tekemisissä. Toivon että hän ajattelee samoin.
SirJuzzi wrote: Lapazeus: Minä taas en usko että jörg olisi aiheesta aivan ulapalla. Hän on aika pitkään pyörinyt hevipiireissä ja tietää muutakin kuin soittoon liittyviä asioita. Managerinhommiahan hän on muistaakseni ainakin tehnyt, eikä ole mahdotonta että hän olisi jollain tasolla hajulla myös studiotyöskentelystä.
Aivan!! Jos mies on viimeiset 20 vuotta tehnyt levyjä ties kenen riveissä ja on todellakin myös manageri, ei voida puhua mistään keltanokasta.
Kyllä 20 vuoden aikana studioissa pyörimisestä jää käteen muutakin kuin omat rumpuraidat levyillä. Believe me.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Nino Laurenne
Jr. Member
Posts: 27
Joined: Sat Dec 14, 2002 9:39 am
Location: Basement
Contact:

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Nino Laurenne » Sun Nov 21, 2004 4:20 am

Puolesta!

Lapazeus
Member
Posts: 279
Joined: Tue Mar 05, 2002 6:49 pm
Location: Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Lapazeus » Sun Nov 21, 2004 10:02 am

SirJuzzi wrote:Lapazeus: Minä taas en usko että jörg olisi aiheesta aivan ulapalla. Hän on aika pitkään pyörinyt hevipiireissä ja tietää muutakin kuin soittoon liittyviä asioita. Managerinhommiahan hän on muistaakseni ainakin tehnyt, eikä ole mahdotonta että hän olisi jollain tasolla hajulla myös studiotyöskentelystä.
Tuota en kiellä. Käytinkin sanamuotoa "ammattimainen". Kyllähän Jörg todella tietää yhtä sun toista studiotyöskentelystä, muttei varmasti ole yhtä kerkeä sanomaan, että Karmila vain hutasee hommat ja haistattaa bändille paskat.
Figaro1 wrote:On sillä mielestäni väliä. Jos en käytä termiä jonka käytöstä minua syytetään, se on toisen suuhun sanojen laittamista=väärin. Ja kuten olen ennenkin sanonut, tämän forumin mätäpaise on se että mielipiteet ovat rautaa kunhan enemmistö ne hyväksyy.
Mielipiteet on rautaa kunhan ne esittää asiallisesti. Konkreettiset perusteet auttavat myös. Hyväksyn mielipiteesi Karmilan miksauksista - ovathan itsenikin mielestä toisinaan tukkoisia, mutta en hyväksi tapaa millä esität ne. :shake:

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Sun Nov 21, 2004 10:47 am

Nino Laurenne wrote:Puolesta!
Öh, siis Nino, sinä allekirjoitat tuon mitä mm. Sinusta kirjoitin?
Jos näin, niin rokkenroll vaan Sinullekin!
Eiköhän tässä ole tosiaan vittuiltu puolin ja toisin ihan tarpeeksi.
*tähän se hymiö joka nostaa valkoisen lipun salkoon*
Lapazeus wrote: Tuota en kiellä. Käytinkin sanamuotoa "ammattimainen". Kyllähän Jörg todella tietää yhtä sun toista studiotyöskentelystä, muttei varmasti ole yhtä kerkeä sanomaan, että Karmila vain hutasee hommat ja haistattaa bändille paskat.
En minäkään usko että Jörg on kommentoinut Mikon miksauksia miehelle itselleen ollenkaan. Mutta kuten jo sanoin(en toista koskaan itseäni),
on ihan selviö että 20 vuotta ties minkä bändin riveissä ja eri studiossa oleilleena Jörgillä on taatusti tietoa levyjen teknisistä toteutuksista.
Samahan se pätee Metallican Larsiin, ei hänkään ole koskaan mitään studioteknikon koulutusta saanut mutta tietää silti kaikki levynteon vaiheet läpikotaisin.

Lapazeus wrote: Mielipiteet on rautaa kunhan ne esittää asiallisesti. Konkreettiset perusteet auttavat myös. Hyväksyn mielipiteesi Karmilan miksauksista - ovathan itsenikin mielestä toisinaan tukkoisia, mutta en hyväksi tapaa millä esität ne. :shake:
Myönnän että olen ylireagoinut, se on valitettava tapa joka juontaa juurensa monista elämäni varrella sattuneista asioista. Sanottakoon nyt sitten viimeisen kerran että henk.koht tasolla äijä on ilmeisesti ihan ok, ei hänen kanssaan noin moni duunia paiskisi jos näin ei olisi. Jos hän on kerran minulle sanonut jotain baarissa päin naamaa, sen voi laskea myös King Alcoholin piikkiin(itsehän en siis koskaan sano enkä tee mitään tyhmää kännissä, juuen).

Ja jos ihan rehellinen olen, niin esim. Lullacryn Fire Within ep:tä en voinut ensin uskoa Mikon tekeleeksi. Eli on tainut joko mies muuttaa kaavojaan tai sitten on tapahtunut jotain muuta. Mutta äh, keskustelu jatkukoon asiallisena tästä eteenpäin, myös minun osaltani.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Nino Laurenne
Jr. Member
Posts: 27
Joined: Sat Dec 14, 2002 9:39 am
Location: Basement
Contact:

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Nino Laurenne » Sun Nov 21, 2004 11:05 am

Figaro1 wrote:
Nino Laurenne wrote:Puolesta!
Öh, siis Nino, sinä allekirjoitat tuon mitä mm. Sinusta kirjoitin?
Jos näin, niin rokkenroll vaan Sinullekin!
Eiköhän tässä ole tosiaan vittuiltu puolin ja toisin ihan tarpeeksi.
*tähän se hymiö joka nostaa valkoisen lipun salkoon*
En allekirjoita, kommentoin vain tämän topicin otsikkoa. Se siitä.

User avatar
tosise8
Sr. Member
Posts: 341
Joined: Sat Jan 24, 2004 1:22 pm
Location: Iittala

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by tosise8 » Wed Nov 24, 2004 10:19 pm

Quotetätötän säännöistä... Eli kun vastaatte viestiketjuun niin vastatkaa kunnolla ja asiallisesti.

Mutta itse olen sitä mieltä että hän on ammatilainen joka tarkoittaa että hänelläkin on inhimillisiä virheitä esim. Reckoning Night. Mutta pääosin hyvää jälkeä.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Wed Nov 24, 2004 10:51 pm

tosise8 wrote: Mutta itse olen sitä mieltä että hän on ammatilainen joka tarkoittaa että hänelläkin on inhimillisiä virheitä esim. Reckoning Night. Mutta pääosin hyvää jälkeä.
Millähän tavalla sitten Karmila on tehnyt "virheen" miksatessaan Reckoning Nightia? Mielestäni levyn soundit olivat suorastaan yllättävän mielekkäät(en sano hyvät, ei sellaista soundia edes ole). Tietenkin levyn tunnisti Karmilan tekeleeksi ensimmäisestä sekunnista lähtien mutta kuitenkin.

Mitä nyt siihen Karmilaan tulee, niin onhan se nyt hitto vie fakta että jos hän olisi oikeasti niin Itsekäs Isoperse kuin antaa ymmärtää(tällä viittaan siihen että bändi ajetaan ulos kun Mikko vääntää heille soundia-juttuun) niin eipä häntä käytettäisi varmaan ihan noin paljoa. Ei mikään levy-lafka voi sanoa bändille että "te muuten otatte tyypin X miksaamaan joka tekee muuten Teille tällaisen soundin".

Karmila on "Spinen Luottomies" ja kuinka ollakaan, melkein kaikki Spinen levyt tunnistaakin Karmilan tekeleiksi. Ehkä vika onkin Spinessä joka haluaa tuottaa tietyn soundin omaavia levyjä? Minun mielestäni tuo on väärin.

Ja Ninolle tämän luulisi olevan ihan itsestään selvää kuten myös Esalle mutta tiedoksi vaan niille jotka eivät asiaan ole perehtyneet:

"Paskasta ei tosiaan saa konvehtia". Jos rumpali soittaa rumpuraidat levylle setillä joka on viritetty ihan päin seiniä ja tekee vielä virheitä soittaessa niin eipä sitä ihan äkkiä väännetäkään moitteettoman soiton kuuloiseksi. Virheet saa nauhalta korjattua pois, mutta sitten ne iskut tosiaankin katoavat, eivät parannu. Ja kuinka moni tiesi sitä että esim. Premierin rummuista ei millään ilveellä saa samaa soundia kuin Sonorin rummuista ja Sonoreista ei saa samaa soundia kuin Taman rummuista?
Ei studiossa voi tehdä ihan mitä tahansa, esim. tuplata bassoa. Päällekkäisäänityksiä voi toki tehdä mutta minä ainakin haistan rumpalina kaikki päällekkäisäänitykset mitä rumpalit harrastavat.

Ja Mikäli sillä huhulla jonka mukaan Mikko ajaa aina miksauksen alkaessa bändin häiritsemästä eikä kunnioita mitään toiveita, ei ole mitään perää niin ihmettelen kovasti miksi minulle ovat näin Mikon kanssa työskentelyä yrittäneet muusikot sanoneet? Mustamaalatakseen häntä? Esa sanoi ettei pidä uskoa kaikkea mitä muusikot sanovat mutta miksi he valehtelisivat?

Joskus täällä joku sanoi että Karmila oli polttanut hihansa "huonojen soittotulosten takia". Mitähän nämä mahtavat olla? Mikä on Mikon instrumentti jonka hän taitaa läpikotaisin?

Ja Ninolta pyydän vastausta erääseen kysymykseen: Kun kerran Enskan Markus kertoi minulle että Karmila vittuili heille ensin perseenreikää myöten joka reiän täyteen ja sen jälkeen oli ruennut vääntämään soundia itse, ja Sinä sanoi että tiedät jutun eikä se mennyt ihan noin, niin saanko kysyä mitä tapahtui sitten ihan oikeasti? Ja Miksi Markus minulle valehteli?
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
D-Iivil
Member
Posts: 149
Joined: Thu May 02, 2002 11:21 pm
Contact:

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by D-Iivil » Thu Nov 25, 2004 2:54 pm

Figaro1 wrote: Mitä nyt siihen Karmilaan tulee, niin onhan se nyt hitto vie fakta että jos hän olisi oikeasti niin Itsekäs Isoperse kuin antaa ymmärtää(tällä viittaan siihen että bändi ajetaan ulos kun Mikko vääntää heille soundia-juttuun) niin eipä häntä käytettäisi varmaan ihan noin paljoa. Ei mikään levy-lafka voi sanoa bändille että "te muuten otatte tyypin X miksaamaan joka tekee muuten Teille tällaisen soundin".
Sori nyt vaan Figaro, mutta kuinkas paljon olet itse tehnyt Karmilan kanssa työtä? Oletko koskaan edes tavannut miestä? Minusta on melko yliampuvaa lähteä henkilökohtaisuuksiin jotain henkilöä kohtaan, jos ei itsellä ole kokemusta ko. hepusta lainkaan.

Kuulopuheita liikkuu aina, ja "riitaan" tarvitaan aina kaksi osapuolta. Olisi hauska kuulla Mikon oma kanta tuohon aiheeseen jonka aina vedät esiin, eli tämä tapaus jossa Mikko oli haukkunut bändin ja passittanut kahville jne jne.

Sen ymmärrän ja hyväksyn, että arvostelet Mikon soundia, koska se nyt on kaikkien kuultavissa ihan julkisesti, henkilöä en kuitenkaan lähtisi morkkaamaan jos en itse olisi tyyppiä tavannut...

En minä sinuakaan käy mulkuksi siteeraamaan kirjoitustesi perusteella, sen leiman saisit otsaasi vasta tavattuamme ja osoitettuasi mulkkuutesi IRL.

SirJuzzi
Sr. Member
Posts: 1933
Joined: Sun Mar 03, 2002 11:38 am

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by SirJuzzi » Thu Nov 25, 2004 6:40 pm

Figaro1 wrote:Ei mikään levy-lafka voi sanoa bändille että "te muuten otatte tyypin X miksaamaan joka tekee muuten Teille tällaisen soundin".

Karmila on "Spinen Luottomies" ja kuinka ollakaan, melkein kaikki Spinen levyt tunnistaakin Karmilan tekeleiksi. Ehkä vika onkin Spinessä joka haluaa tuottaa tietyn soundin omaavia levyjä? Minun mielestäni tuo on väärin.
Lievää ristiriitaa havaittavissa.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Thu Nov 25, 2004 7:08 pm

Tarkoitan siis sitä että tuo Spinen toiminta on mielestäni hiton väärin, sitä tarkoitin tuolla "ei mikään lafka voi..." lauseella. Eli voi- sanan tilalle voisi laittaa sanan saa niin päästään siihen mitä tarkoitin...
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

zac
Jr. Member
Posts: 11
Joined: Sat Sep 18, 2004 4:22 pm

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by zac » Fri Nov 26, 2004 11:15 am

Moi Timo, Nino ja Esa!

Sorry kun pistin tään topicin alulle.
En tajunnut miten paskan väännöksi tää voi mennä.
Mulla ja bändillä ei ole mitään valittamista Karmilasta, niin kuin hyvin tiedätte.
Pro:t tekee mitä pro:n pitää ja amatöörit vikisee.
Saku
www.wingsofdarkness.net

ploughman
Member
Posts: 251
Joined: Wed Dec 03, 2003 10:22 pm

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by ploughman » Sat Nov 27, 2004 12:14 am

Figaro1 wrote: Ja Mikäli sillä huhulla jonka mukaan Mikko ajaa aina miksauksen alkaessa bändin häiritsemästä eikä kunnioita mitään toiveita, ei ole mitään perää niin ihmettelen kovasti miksi minulle ovat näin Mikon kanssa työskentelyä yrittäneet muusikot sanoneet? Mustamaalatakseen häntä? Esa sanoi ettei pidä uskoa kaikkea mitä muusikot sanovat mutta miksi he valehtelisivat?
Onko koskaan käynyt mielessä, että ihminen on semmoinen elukka, että yrittää aina keplotella itsensä ulos ja voittajana asioista, kertomalla asiat istelleen parhain päin. Kyseessä voi siis olla väärinymmärryksiä, huonosti yhteensopivaa henkilökemiaa ja liioteltuja kertomuksia.

Enpä ole vielä paljoa Mikosta poikkipuolista infoa kuullut. Ja tuo Ensakn juttu ei tosiaan mene ihan niin kuin sinä sitä väität.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Sat Nov 27, 2004 2:14 am

ploughman wrote: Enpä ole vielä paljoa Mikosta poikkipuolista infoa kuullut. Ja tuo Ensakn juttu ei tosiaan mene ihan niin kuin sinä sitä väität.
Aha. Kerropas sinä sitten miten se meni. Ja kerro samall syy siihen miksi Markus(guitarist á la Ensiferum)minulle valehteli
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Nino Laurenne
Jr. Member
Posts: 27
Joined: Sat Dec 14, 2002 9:39 am
Location: Basement
Contact:

Risto Illi

Post by Nino Laurenne » Sat Nov 27, 2004 8:51 am

Risto Illi, olisi varmaan syytä ottaa toi henkilökohtaisuuksiin menevä signature vittuun! Ihan sama mitä mieltä olet Karmilasta tai Wintersunin soundeista tms joka liittyy minun tekemiin töihin, mutta siinä vaiheessa kun alat käymään julkisesti henkilökohtaisuuksiin, olet mennyt "rajan" yli.
Ja sitä ei enää tee mikään tekemättömäksi.

Ole hyvä ja poista se!

ploughman
Member
Posts: 251
Joined: Wed Dec 03, 2003 10:22 pm

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by ploughman » Sat Nov 27, 2004 11:32 am

Figaro1 wrote: Aha. Kerropas sinä sitten miten se meni. Ja kerro samall syy siihen miksi Markus(guitarist á la Ensiferum)minulle valehteli
Luitko edellisen viestini? Siinä on ihan tarpeeksi infoa siitä mikä saa ihmiset puhumaan asioista eri tavalla. Eikä asioiden eri tavalla esittäminen ole aina VALEHTELUA.

Ja toiseksi, minä en kerro miten se meni tai mistä sen tiedän. Homma on kuule vähän niin, että toisin kuin sinä teet, ei ole todellakaan hyvien tapojen mukaista kirjoitella ihmisten sanomisia täällä HEIDÄN NIMELLÄÄN ja vielä ilman lupaa.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Sat Nov 27, 2004 12:36 pm

Aye Aye Sir!
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Mon Nov 29, 2004 4:55 pm

Ja samalla lämmin kiitos Ninolle nimeni kertomisesta kaikille...
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
Jaakko
Sr. Member
Posts: 1366
Joined: Sat Mar 02, 2002 9:54 am

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Jaakko » Tue Nov 30, 2004 10:13 am

Figaro1 wrote:Ja samalla lämmin kiitos Ninolle nimeni kertomisesta kaikille...
Kyllä se jo muutenkin tiedettiin ;)

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Tue Nov 30, 2004 5:31 pm

Nino Laurenne wrote:mutta siinä vaiheessa kun alat käymään julkisesti henkilökohtaisuuksiin, olet mennyt "rajan" yli.
Ja sitä ei enää tee mikään tekemättömäksi.

Tuota noin, kyllä nimeni varmaan tiedetään, jos sen kerran voi e-mailistanikin lukea. Eri asia vaan on mielestäni se kuka sen kertoo.
Nino on tässä mennyt aivan samalla tavalla henkilökohtaisuuksiin eikä hänenkään lievästi ylimielisiä kommentteja saa enää tekemättömäksi.
Pot calling the kettle black...
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Eerik
Member
Posts: 76
Joined: Mon Jul 08, 2002 3:04 pm

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Eerik » Wed Dec 01, 2004 1:02 pm

Figaro1 wrote:
Tuota noin, kyllä nimeni varmaan tiedetään, jos sen kerran voi e-mailistanikin lukea. Eri asia vaan on mielestäni se kuka sen kertoo.
Nino on tässä mennyt aivan samalla tavalla henkilökohtaisuuksiin eikä hänenkään lievästi ylimielisiä kommentteja saa enää tekemättömäksi.
Pot calling the kettle black...
Olen pyhästi vannonut itselleni, että en käy kommentoimaan tätä topiccia, mutta nyt en kyllä pysty enää olemaan hiljaa. Täytyy heti alkuun myöntää, että en kyllä pidä suuresti Karmilan vääntämistä soundeista, mutta vielä vähemmän pidän argumentoinnista, josta puuttuu kaikki järjellinen pohja.

Figaro1,

Toivon, että tämä ei tule sinulle ikävänä yllätyksenä, mutta valitettavasti studiohommia ei opi örveltämällä Tavastialla humalaisten muusikoiden seassa kuuntelemassa heidän vuodatuksiaan ihmisistä. Tuskin kukaan tulee ottamaan Karmilaan kohdistuneita hänen persoonaansa koskevia väitteitäsi vakavasti ennen kuin olet H E N KI L Ö K O H T A I S E S T I tehnyt työtä hänen kanssaan ja sinulla on muita näytteitä hänen oletetusta kusipäisyydestään kuin kuulopuheet.

Se, että olet soittanut parilla levyllä ja osallistunut niiden miksaukseen ei tee sinusta vielä mitään studiotyön ammattilaista. Epäilen vahvasti, että kukaan viisi viikkoa kitaraa soittanut aloittelija olisi syvästi vakuuttunut tietävänsä vaikkapa George Lynchiä paremmin, miten hyvä kitarasoundi väännetään. En väitä, ettetkö mahdollisesti osaisi jotain studiohommia, mutta en kyllä pidä mielipiteitäsi näihin asioihin mentäessä ollenkaan samassa arvossa kuin esimerkiksi Ninon mielipiteitä. Kulttuurimme valitettavasti arvostaa korkealle kokemusta(joskus kyllä liikaakin).

Fakta on, että soittaja vaikuttaa soundiin huomattavasti. Ja tällä kukaan tuskin tarkoittaa sitä, että Steve Vai kuulostaa epävireisellä kitaralla yhtä hyvältä kuin täydellisessä vireessä olevalla. Kyse on siitä, että samantasoisilla laitteilla kokenut ja taitava soittaja soittaa aivan varmasti paremman kuuloisesti saman pätkän kuin aloittelija. Jos et usko niin ota huviksesi vaikka kokenut basistikaverisi ja aloitteleva vastaava mukaan musiikkiliikkeeseen, pyydä heitä vetämään jotain yksinkertaista pätkää ja kuuntele. Hyvin pienet asiat saavat soundin kuulostamaan täysin erilaiselta.

JOS kerran sähköpostiosoitteessasi lukee nimesi, niin on mielestäni täysin naurettavaa, että käyt itkemään Ninolle siitä, että hän kirjoittaa sen kaikkien nähtäville. Muutenkin, olet puhunut täällä niin paljon paskaa eri tahoista, että luulisi sinulla olevan sentään sen verran selkärankaa, että teet sen rehellisesti omalla nimelläsi etkä nimimerkin takaa.

Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että en aio käydä väittelemään kanssasi jos jatkat samaa linjaa, jota olet vetänyt tähän asti. Suomi on vapaa maa ja täällä kuten missä tahansa Suomen alueella saa esittää vapaasti mielipiteitään, mutta kannattaa vähän tarkkailla, miten mielipiteensä esittää. Jos puhut puuta heinää inttävällä asenteella, kukaan ei varmaankaaan jaksa sitä noteerata varteenotettavana puheenvuorona. Olet useamman kerran joutunut huomaamaan(ainakin tässä threadissä), että et ole ajatellut sanomaasi loppuun asti. Ehkäpä sinun kannattaisi seuraavan kerran kaksi kertaa lukea mitä olet kirjoittamassa? Tai ehkä nukkua yön yli ennen kuin lähetät viestin? Ja tämä ei ollut vittuilua, ihmisten on vain paljon helpompi ottaa argumentointisi vakavasti jos ajattelet sen loppuun asti.

Lämpimin terveisin,
Eerik / Crystal Blaze (www.crystal-blaze.com)

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Wed Dec 01, 2004 4:52 pm

Eerik wrote: Toivon, että tämä ei tule sinulle ikävänä yllätyksenä, mutta valitettavasti studiohommia ei opi örveltämällä Tavastialla humalaisten muusikoiden seassa kuuntelemassa heidän vuodatuksiaan ihmisistä. Tuskin kukaan tulee ottamaan Karmilaan kohdistuneita hänen persoonaansa koskevia väitteitäsi vakavasti ennen kuin olet H E N KI L Ö K O H T A I S E S T I tehnyt työtä hänen kanssaan ja sinulla on muita näytteitä hänen oletetusta kusipäisyydestään kuin kuulopuheet.
Minä en ole studiohommia oppinut örveltämällä humalaisten seassa vaan soittamalla ensin musiikkia levylle ja sitten "katso ja toista perässä" metodia käyttäen miksannut sitä mieleisekseni. Karmilan suhteen olet oikeassa, olen jo sanonut että lopetan hänestä puhumisen(tätä ei sitten lasketa hänestä puhumiseksi).
Eerik wrote: Se, että olet soittanut parilla levyllä ja osallistunut niiden miksaukseen ei tee sinusta vielä mitään studiotyön ammattilaista. Epäilen vahvasti, että kukaan viisi viikkoa kitaraa soittanut aloittelija olisi syvästi vakuuttunut tietävänsä vaikkapa George Lynchiä paremmin, miten hyvä kitarasoundi väännetään. En väitä, ettetkö mahdollisesti osaisi jotain studiohommia, mutta en kyllä pidä mielipiteitäsi näihin asioihin mentäessä ollenkaan samassa arvossa kuin esimerkiksi Ninon mielipiteitä. Kulttuurimme valitettavasti arvostaa korkealle kokemusta(joskus kyllä liikaakin).
Ja itse vihaankin tätä fakkiintunutta ajattelutapaa että "vain kun on tehnyt jotain tarpeeksi kauan, sen osaa". En minä väitä olevani Ninon/Mikon tasolla mutta kuten jo sanoin, poltin päreeni tasan siksi että Nino on kuvitellut heti ettei kukaan muu tiedä mistään mitään paitsi hän, ja postannut sen mukaisia viestejä. Itse tiedän joitain 2 vuotta soittaneita tyyppejä joiden soitto on paljon ammattilaisemman kuuloista kuin minulla, minä olen soittanut 12 vuotta. Eli ei se opin määrä aina ratkaise.
Eerik wrote: Fakta on, että soittaja vaikuttaa soundiin huomattavasti. Ja tällä kukaan tuskin tarkoittaa sitä, että Steve Vai kuulostaa epävireisellä kitaralla yhtä hyvältä kuin täydellisessä vireessä olevalla. Kyse on siitä, että samantasoisilla laitteilla kokenut ja taitava soittaja soittaa aivan varmasti paremman kuuloisesti saman pätkän kuin aloittelija. Jos et usko niin ota huviksesi vaikka kokenut basistikaverisi ja aloitteleva vastaava mukaan musiikkiliikkeeseen, pyydä heitä vetämään jotain yksinkertaista pätkää ja kuuntele. Hyvin pienet asiat saavat soundin kuulostamaan täysin erilaiselta.
Onhan se selvää että esim. rummuilla joku 10 vuotta soittanut saa saman rumpukompin svengaamaan paljon paremmin kuin vuoden soittanut, sitä en kiistä. Kuten ehkä huomasit, narisinkin tässä vain siitä että ilmeisesti jotkut tosiaan kuvittelevat että joku Vinnie Colaiuta saa täysin päin seiniä viritetystä tomista ihan ok soundin. Sehän nyt ei tietenkään ole mahdollista. Soundi on siis käsissä siinä määrin miltä soitto kuullostaa, mutta itse vireeseen(eri ääniin)ei käsillä vaikuteta. Paitsi tässä Esan Vai-esimerkissä joka on aika huikea suoritus.
Eerik wrote: JOS kerran sähköpostiosoitteessasi lukee nimesi, niin on mielestäni täysin naurettavaa, että käyt itkemään Ninolle siitä, että hän kirjoittaa sen kaikkien nähtäville. Muutenkin, olet puhunut täällä niin paljon paskaa eri tahoista, että luulisi sinulla olevan sentään sen verran selkärankaa, että teet sen rehellisesti omalla nimelläsi etkä nimimerkin takaa.
No kiitos vaan Nino, ehkäpä Sinun ansiostasi minulla sitä onkin tästedes. Nickiäni en aio vaihtaa omaksi nimekseni, se ei hyödytä enää tässä vaiheessa. Ja jos nickissä lukisi oma nimeni ja kirjoittaisin silti tyyliin "vetäkä kaikki itsenne hirteen", niin olisiko se Sinusta asiallisempaa? Minun mielestäni ei.
Eerik wrote: Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että en aio käydä väittelemään kanssasi jos jatkat samaa linjaa, jota olet vetänyt tähän asti. Suomi on vapaa maa ja täällä kuten missä tahansa Suomen alueella saa esittää vapaasti mielipiteitään, mutta kannattaa vähän tarkkailla, miten mielipiteensä esittää. Jos puhut puuta heinää inttävällä asenteella, kukaan ei varmaankaaan jaksa sitä noteerata varteenotettavana puheenvuorona. Olet useamman kerran joutunut huomaamaan(ainakin tässä threadissä), että et ole ajatellut sanomaasi loppuun asti. Ehkäpä sinun kannattaisi seuraavan kerran kaksi kertaa lukea mitä olet kirjoittamassa? Tai ehkä nukkua yön yli ennen kuin lähetät viestin? Ja tämä ei ollut vittuilua, ihmisten on vain paljon helpompi ottaa argumentointisi vakavasti jos ajattelet sen loppuun asti.
En minäkään halua riidellä(elleivät eräät ilkeät tahot laske tätäkin postausta sellaiseksi)kenenkään kanssa. Mutta kuten olen ennenkin sanonut, tässä forumissa on mielenkiintoinen tauti:

Mitä tahansa saa kirjoittaa kunhan enemmistö sen allekirjoittaa. Tuo vie kaikelta keskustelulta pohjan pois täysin. Eli jos haukun Karmilan soundeja, olen kusipää. Sitten jos taas menen suureen ääneen kehumaan hänen tuotoksiaan, saan heti taputuksia olalle. Tämä oli vain yksi esimerkki tuosta.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

User avatar
Jaakko
Sr. Member
Posts: 1366
Joined: Sat Mar 02, 2002 9:54 am

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Jaakko » Thu Dec 02, 2004 2:19 am

"Mitä tahansa saa kirjoittaa kunhan enemmistö sen allekirjoittaa. Tuo vie kaikelta keskustelulta pohjan pois täysin. Eli jos haukun Karmilan soundeja, olen kusipää. Sitten jos taas menen suureen ääneen kehumaan hänen tuotoksiaan, saan heti taputuksia olalle. Tämä oli vain yksi esimerkki tuosta."

Tuosta kyllä olisin eri mieltä jos passaa, jos et ole sattunut huomaamaan, täällä on monta muutakin jotka eivät pidä Karmilan tekeleistä, jo tässäkin topikissa. Ja taputuksia olalle varmasti saa eniten se joka esittää hyvin argumentoidut mielipiteensä älyllisellä tavalla haukkumatta muita maanrakoon.

keke
Jr. Member
Posts: 1
Joined: Fri Dec 03, 2004 3:07 am

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by keke » Fri Dec 03, 2004 4:29 am

Hei Figaro! Koetapa samplaa persees ja trigata hanuris. Taatusti "kuullostaa", eli paistaa juttua öljyssä, ihan vitun (ootko nähnyt tai KUULLUT?) JEEEESSS!!!??? Pallua hoholemiin ja Figaron häät. T: Radiosta kuuluu PS. oot muuten tyhmä ihminen PSS. sun oikea forum olis www.theinformationminister.com

classic
Member
Posts: 221
Joined: Sat Mar 02, 2002 9:23 pm

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by classic » Fri Dec 03, 2004 1:30 pm

Just just, olipa siinä postauksessa taas järkeä. Figaron
jutut on melko fiksua luettavaa tuohon verrattuna.

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Fri Dec 03, 2004 9:00 pm

keke wrote: PS. oot muuten tyhmä ihminen
Ainoa miksi puutun tähän on tuo lause. On hienoa että näin voi sanoa yhden postauksen tehnyt henkilö jolla näyttää ÄO olevan huoneen lämpötilan luokkaa, postauksen perusteella.

Mutta antaa idioottien postata mitä haluavat, enempää en niele syöttiä
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

randalf
Jr. Member
Posts: 31
Joined: Fri Apr 25, 2003 12:42 pm
Contact:

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by randalf » Sun Dec 19, 2004 11:06 pm

Figaro1 wrote:
Joskus täällä joku sanoi että Karmila oli polttanut hihansa "huonojen soittotulosten takia". Mitähän nämä mahtavat olla? Mikä on Mikon instrumentti jonka hän taitaa läpikotaisin?

Ja Ninolta pyydän vastausta erääseen kysymykseen: Kun kerran Enskan Markus kertoi minulle että Karmila vittuili heille ensin perseenreikää myöten joka reiän täyteen ja sen jälkeen oli ruennut vääntämään soundia itse, ja Sinä sanoi että tiedät jutun eikä se mennyt ihan noin, niin saanko kysyä mitä tapahtui sitten ihan oikeasti? Ja Miksi Markus minulle valehteli?
Puolesta.
niin on sanottava että "huonot soittotulokset" on tietysti miksaajan kannalta ikävä asia koska jos on todella soitettu päin itteensä ja kuitenkin miksaaja haluaisi tehdä mahdollisimman hyvää settiä mutta aika on rajallinen, monesti sen on se viikko ja biisejä 10-14 ja jos joutuu alkaan korjailee asioita jotka pitäisi olla tehty jo siihen mennessä kun se tulee miksattavaksi, ymmärrän kyllä että saattaa käydä hermonpäälle jos tuodaan puolivalmiita tekeleitä eteen että tee siitä.

mitä tulee tohon tapaus Enskaan niin onhan siinäkin asiassa kaksi puolta itse olen kuullut yhden version ja se ei nyt ihan ole tuollainen paitsi jos jättää siitä puolet kertomatta ja värittelee haluamaansa suuntaan.

mutta sanottava että mikon kanssa oli erittäin mukava tehdä yhteistyötä= puhelin ja maili toimi loistavasti, kerran käytiin paikanpäällä kuulemassa ja sanomassa mitä korjataan. Mutta kun toimittaa ohjeet mukana mitä haluaa niin saa sitä mitä haluaakin

Rami/Dreamtale

User avatar
Figaro1
Sr. Member
Posts: 4368
Joined: Sun Mar 03, 2002 1:30 pm
Location: Olari, Espoo, Finland

Re: Karmila, puolesta ja vastaan.

Post by Figaro1 » Wed Dec 22, 2004 8:38 pm

randalf wrote: Puolesta.
niin on sanottava että "huonot soittotulokset" on tietysti miksaajan kannalta ikävä asia koska jos on todella soitettu päin itteensä ja kuitenkin miksaaja haluaisi tehdä mahdollisimman hyvää settiä mutta aika on rajallinen, monesti sen on se viikko ja biisejä 10-14 ja jos joutuu alkaan korjailee asioita jotka pitäisi olla tehty jo siihen mennessä kun se tulee miksattavaksi, ymmärrän kyllä että saattaa käydä hermonpäälle jos tuodaan puolivalmiita tekeleitä eteen että tee siitä.
Tämän minäkin toki allekirjoitan. Etukäteen pitää toki treenata jotta biisit saa sitten nauhalle sellaisina että se treenaus tosiaan kuuluu. Ja voin kyllä kuvitella että jos on puhuttu vain miksauksesta, ei miksaaja mielellään rupea korjailemaan itse soittoa. Sanon vielä kerran että minua ei ärsytä Karmila mitenkään muuten kuin vain sen takia että äijän töistä hyvin suuri osa kuullostaa keskenään aivan liian samankaltaisilta ja se on mielestäni pidemmän päälle tylsää. EN edelleenkään tarkoita että jokaisella Karmilan levyllä olisi tasan sama soundi mutta aivan liian samanKALTAISIA ne ovat keskenään, jotta voisi puhua monipuolisesta työstä. Ja tietääkseni Karmila tekee duunia lähinnä "ammattilaisille", joiden luulisi osaavan soittaa sillä tavalla että soittoa ei nauhalta tarvitse paljoa korjailla...
randalf wrote: mitä tulee tohon tapaus Enskaan niin onhan siinäkin asiassa kaksi puolta itse olen kuullut yhden version ja se ei nyt ihan ole tuollainen paitsi jos jättää siitä puolet kertomatta ja värittelee haluamaansa suuntaan.
Olen jo siis kuullut Markukselta itseltään yhden version josta Nino sanoi ettei se mene noin(mutta ei suostunut kertomaan miten se sitten meni).
Nyt sinäkin sanot että se ei mennyt ihan noin. Eli minulle ei siis vieläkään ole kerrottu totuutta, vaan kahdesta eri suusta eri tavoin että Markus puhui roskaa ;)
randalf wrote: mutta sanottava että mikon kanssa oli erittäin mukava tehdä yhteistyötä= puhelin ja maili toimi loistavasti, kerran käytiin paikanpäällä kuulemassa ja sanomassa mitä korjataan. Mutta kun toimittaa ohjeet mukana mitä haluaa niin saa sitä mitä haluaakin
Rami/Dreamtale
Jos näin kerran on niin uskotaan. Kai se on sitten muusikostakin kiinni miten Mikko mihinkin työhön suhtautuu.

Ja tiedän kyllä tosiaan sen että jos "lähtöasetukset" eli äänitys, kamat joilla on soitettu, ja itse soitto ovat ns. perseestä, ei mikään Magic Touch
sitä paranna/pelasta
I'm going nowhere. All the way to nowhere.

Locked