IceBreaker wrote:Kuten vähän arvelinkin, LP painos julkaistaan vasta myöhemmin. Airo saanee sen myyntiin mahdollisesti ensi viikolla, mutta digipäk-versio on jo matkalla.
Kun saan lätyn käsiini ja kuunneltua läpi, eiköhän tämä viesti mene sitten muokattavaksi, aivan kuten tein MD singlenkin kohdalla.
Eipäs menekään, kun tänne on tullut sellainen määrä uusia viestejä, ettei kukaan tuota vanhaani enää jaksaisi sieltä etsiä. Mutta asiaan, kuitenkin pienen varoituksen kera:
Varoitus, päätelmät tehty vasta kahden kuuntelukerran jälkeen, mielipiteet voivat muuttua levyn avautuessa enemmän.
Etukäteen mainostettiin mahdollisesti jopa suuriakin muutoksen tuulia uudella levyllä. Mutta loppujen lopuksi sieltähän paljastui vanha tuttu Stratovarius soittamasta. Kyllä edelleen kuulee, ketkä musiikkia ovat tehneet. Vaikkakin aiemmin tärkeitä Strato-"elementtejä
" onkin jätetty kokonaan pois, kuten tuplabasarit, tilulilusoolot, biisien nopeus sekä jo liiankin tutuksi tullut Mikko Karmilan lujitemuovisoundi. Lisäksi levyltä kuulee, että Stratovarius ei enää ole powermetallia soittava yhtye, vaan nyt tehdään rokahtavaa melodista metallia. Hyviä sekä huonoja puolia löytyy ja koska materiaali on nyt melko suoraviivaista, minulla kestää ehkä jonkin aikaa, ennen kuin biisit avautuvat kokonaan. Kun en ole erityinen suoraviivaisen perusmelodisen metallin ystävä.
Levyn uusi soundimaailma on todellakin varsin pirteä ja tuo nyt myös bassonkin esille. Saattaa sopia jatkossa hyvin Porralle, joka on Kainulaista kuuluvampi soittaja. Kenties livenä johonkin biisiin voisi upottaa bassosoolonkin, ettei jäisi vain täytteeksi biisien väliin. Mutta mikä erottuu selvimmin on sekä Kotipellon vahva laulu (ääni toimii myös hieman raskaammin, ja onkin yksi koko albumin vahvimpia puolia) sekä Jörgin voimakas rummutus ilman tuplia. Viimeistään nyt selviää, ettei Stratovarius toimi ilman näitä kahta herraa. He ovat korvaamattomia.
Maniac Dance ei ole minusta heikoin lenkki vaan itse asiassa sopii levylle eeppisempien ja hitaampien kappaleiden joukkoon lyhyempänä hittipotentiaalisena biisinä tasoittamaan tunnelmaa. Onhan se nyt kyllä jo kirjoitettu yleistiedon sanakirjaan, että MD:n kertosäe on biisin haittapuoli. Mutta muutenhan se iskee melko lujaa.
Fight!!! sen sijaan on minullekin levyn parhaimpaa antia, periaatteessa se on levyn nopein veisu, jonka kertosäe on pahuksen tarttuva ja miellyttävä. Lisäksi loppupuolella Jörg pistää rummuistaan todellakin parastaan, uskomatonta rummutusta.
Biisistä ei näy löytyvän mitään vikaa ja sitä kuunnellessa tulee voimakas tunne moshaamiseen.
Toivottavasti jatkossa livekamaa, Fight!!! rocks!
Just Carry On on ensimmäinen biisi, joka herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Aluksi käsitin sen olevan takuuvarmaa materiaalia, joka toimii, mutta ei. Se ei toimi ainakaan Stratovariuksen biisinä, sillä se on yleisilmeeltään liian kevyt. "Poppismeininkiä" muuten raskaalla levyllä. Arvostukseni putosi tämän biisin suhteen.
Näin aluksi
Back to Madness ei minua miellyttänyt aivan niin paljon kuin enemmistöä tässä ketjussa. Alku on ihan sopivaa, hieman tuo mieleen Elements pt1:n sekä joitakin Thunderstonen biisejä. (+ Starbuckin läsnäolo, mies kun oli yhtä tärkeässä osassa Kivesten Land of Innocencessakin) Mutta se kertosäe, OMG
sitä on vaikea pitää mitenkään onnistuneena. Jos ja kun Julkimo piti Gypsy in Me:n olematonta kertosäettä kehnona, alittaa tämän senkin riman. Varsinkin siinä tenorilauluosuuden, soolon sun muun jälkeen uudelleen toistettuna. Ei nappaa minulle. Myöskin tenoriosuus oli melko erikoinen ja toi mieleen, että Tolkki saattaisi olla käyttänyt sitä vastaavanlaisena tunteitaan ilmaisevana tehokeinona kuin Dreamspace-biisissä sitä omituista väliosaa. Hulluus on voimissaan, mikä ei välttämättä ole kuitenkaan hienon ideansa tavalla onnistunut ratkaisu. Sekava puheensorina ja Starbuckin puhe korostavat jokseenkin mahtipontisuutta ja Jörgin lasten ääntely olikin ihmeen lyhyt. Biisin yleisilme on kuitenkin tenorilauluosuutta ja typerää kertosäettä lukuun ottamatta mainio.
Gypsy in Me oli sellainen hyvin neutraali veto Jensin ei pilipalityylisellä soololla höystettynä. Voi avautua paremmin myöhemmin, mutta huono se ei nytkään ollut. Sävelkulultaan jokseenkin tutuntyyppinen, kuten muutama muukin on huomannut. Kuitenkin vaikutti siltä, että biisissä ei ole lähes ollenkaan kertosäettä, mikä voi antaa jokseenkin oudon kuvan. Niin häipyvä lyhyt pätkä se siellä on.
Mutta sitten räjähti pankki,
Götterdämmerung ei olekaan mikään hidas turhanpuhuva veto, kuten sitä on jossakin ehditty mainostaa, vaan näin alun perusteella yksi levyn parhaimmista biiseistä - ellei paras. Tuttua mahtipontisuutta ja heijastumia Episoden aikoihin. Oikeastaan minulle tuli säkeistöosuuksista mieleen jopa Kotipellon mahtipontinen soolobiisi Chosen by Re ja kertosäe kulkee hieman Babylonin tapaan. Lopussa todella Zenith of Poweria hoetaan aivan liikaa, mutta loppupuolelle kääntyvä Jensin osuuden nousu yhistettynä ensin ihan erottuvasti kuuluvaan Aatun puheeseen sekä myöhemmin psykedeelisenoloiseen Jensin outroon parantaa biisiä. Miinuksena pitäisin liiallista pituutta. Lyhyempänä toimisi vielä paremmin.
The Land of Ice and Snow alkaa loistavasti Kotipellon a capella laululla ja jatkuu haikeana aina "sotiin viittaavaan" säkeistöön saakka, jolloin rummut tulevat mukaan. Sanat ovat kuin kultaa - anteeksi Pohjolan ikijäätä ja sitä alkaa odottaa miltä biisi kuulostaa livenä. Olettaisin, että jengi lähtisi Foreveriäkin helpommin mukaan, ainakin täällä koto-Suomessa.
Mutta melodialtaan biisi on hieman ontto ja häviää sen vuoksi Foreverille kokonaisuutena. Kuitenkin biisi uppoaa settilistaan kuin veitsi voihin.
Leave the Tribe kuulosti raskaalta ja toi jokseenkin mieleen jopa R.J. Dion. Biisi vaatii todennäköisesti lisää aikaa avautuakseen, mutta toimii kyllä jo nyt. Tulee olemaan levyn kärkipäätä. Hyvää vaihtelua Stratoille tehdä jotakin raskasta.
United on singleversiota selvästi erilaisempi, kenties ehkei niin puhdas kuin Edit-versio. Mutta sanat sekä kertosäkeistö ovat huippua. Unohtamatta myös Jensin kosketinsooloa, joka on harvinaisen tyylitelty. Kuulostaa nautittavalta ja ei mene liiaksi tilulilupilipaliksi. Loppupuolella on mielenkiintoinen "lapsikuoromainen" kuoro-osuus ennen torvisoundia, johon singlellä jo ehti tottua. Mielestäni United on myöskin ehdoton livebiisi ja yltää levyn kolmen parhaimman biisin joukkoon.
Epäilisin siis, että suoraviivaisuuden ja raskauden takia Stratovarius ei yllä Straton albumien kärkikolmikkooni, kolmantena olevaa II/Twilight Timea se ei näytä ohittavan kuitenkaan millään, joten olettaisin, että tämä Straton toisenkin osaavan puolen esitellyt uutukainen tulee olemaan siinä viidenneksi parhaimman albumin kieppeillä. Mikäli se avautuu vielä vahvemmin se voi kilpailla Dreamspacen kanssa nelospaikasta. (Minullehan Dreamspace ei ole taivaisiin ylistetty kiekko, vaan sellainen lähes kiitettävä.) Kuitenkaan en voi olla mainitsematta tiettyä heikkoutta albumilla, johon minun erittäin valitettavasti täytyy yhtyä muutoin vastenmielisen Soundin arvostelun kanssa. Että sanoituksista löytyy muutama kummallinen säkeenparsi.
Joten siis "
miettikää lausetta" "And still they roll like pigs in the mud/While you have the fire burning inside" "
mennessänne illalla/yöllä nukkumaan."
Parhaimmat biisit siis: Fight!!!, Götterdämmerung, United sekä Leave the Tribe. Toimivia myös The Land of Ice and Snow, Gypsy in Me ja ehkä Maniac Dance.
EDIT: Kieliasua parannettu ja Just Carry On:ia sekä Gypsy in Me:tä arvosteltu laajemmin.
