Children Of Bodom
ei ihan suosikkeihin kuulu, mutta loistava bändi on ja kuuntelen mielelläni. levyt löytyy ja näinpäs poijjaat sauna open airissa viime kesänä. kyl heittivät kovan setin.
Re: Children Of Bodom
Ite olin myös saunassa. mun mielestä bodomien keikka oli siellä iha jees vaikka sirjuzzi tuntu olevan erimieltä. näin off-topicina nightwish oli myös mahtava.
Re: Children Of Bodom
Näin offtopicina Nightwish Saunassa oli minusta kaikista huonoin. Mikään muu kuin pyrot ei toiminut. Tarja kuulosti kauhealta, miksaus oli vitullaan, Tuomas ei soittanut oikein mitään ja settilista oli aivan liian varman-päälle-sisältöien.
Oli kuudes kerta kun Nightwishin livenä näin, ja aivan ehdottomasti huonoin kaikista. Jopa Virtain keikka vuonna 2000 oli huomattavasti parempi.
Oli kuudes kerta kun Nightwishin livenä näin, ja aivan ehdottomasti huonoin kaikista. Jopa Virtain keikka vuonna 2000 oli huomattavasti parempi.
Re: Children Of Bodom
Uutta Bodomia saadaan odottaa näillä näkymin sen verran että vielä Tuskan aikaan se ei markkinoilla ole. Uusia biisejä luultavasti soittavat kyllä, mikäli saavat treenattua tarpeeksi, ja ennenkaikkea kirjoitettua niitä soittokuntoon jo Tuskaan mennessä.
Tuskan keikka tulee olemaan varmaan ihan hyvä, mutta olen vittu kyllä sitä mieltä että se vitun Laiho voisi viljettä vittua vähän vähemmän ensi vitun kerralla.
Tuskan keikka tulee olemaan varmaan ihan hyvä, mutta olen vittu kyllä sitä mieltä että se vitun Laiho voisi viljettä vittua vähän vähemmän ensi vitun kerralla.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
- ForceMajeure1
- Member
- Posts:154
- Joined:Sun Dec 14, 2003 10:27 pm
- Location:Tampere, Finland
- Contact:
Re: Children Of Bodom
Vitunko väliä sillä sitten on ... biisithän ovat kuitenkin englanniksiFigaro1 wrote:Tuskan keikka tulee olemaan varmaan ihan hyvä, mutta olen vittu kyllä sitä mieltä että se vitun Laiho voisi viljettä vittua vähän vähemmän ensi vitun kerralla.
Re: Children Of Bodom
Epätodennäköistä koska tuo vittuvittu on jo niin osa sitä juttua, että siitä lienee vaikea alkaa muuttamaankaan mitään mihinkään. Siitähän saa vielä vaikka AOR-bändin maineen!Figaro1 wrote:...se vitun Laiho voisi viljettä vittua vähän vähemmän ensi vitun kerralla.
Re: Children Of Bodom
Vitun Bodom on kuitenkin parhaita vitun bändejä täällä vitun Suomessa.
Myös vitun livetilaanteessa. Vittu.
Myös vitun livetilaanteessa. Vittu.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
Re: Children Of Bodom
SirJuzzi wrote:Näin offtopicina Nightwish Saunassa oli minusta kaikista huonoin. Mikään muu kuin pyrot ei toiminut. Tarja kuulosti kauhealta, miksaus oli vitullaan, Tuomas ei soittanut oikein mitään ja settilista oli aivan liian varman-päälle-sisältöien.
ei varmaa kannata sit käydä konserteis ku kaikki on aina niin paskaa?
Re: Children Of Bodom
SirJuzzin silmissähän kaikki on tosiaan paskaa. On hienoa että täällä on edes yksi joka tekee hyvää jälkeäKenji wrote: ei varmaa kannata sit käydä konserteis ku kaikki on aina niin paskaa?
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
- Sleeper7135
- Sr. Member
- Posts:695
- Joined:Sun Mar 03, 2002 12:15 pm
- Location:Oulu
Re: Children Of Bodom
Joopa joo... SirJuzzi nyt vaan ei kovin helpolla niitä kehuja jakele. Käsittääkseni NW on Juzzin lempibändejä joten tuskinpa hän syyttäsuotta tuollaisia kommentteja nakkelee. Kyllä minäkin paljon kärkkäämmin olen kirjoittamassa paskasti menneistä jutuista kuin kehumassa hyvistä. Se on vain kuuluu meikäläisenkin perusluonteeseen ja ilmeisesti Juzzinkin.
The point of a journey is not to arrive
Rush - Prime Mover
Rush - Prime Mover
Re: Children Of Bodom
Jos itsellesi kelpaa ihan mikä hyvänsä sonta, niin onko se sitten muiden vika jos he pitävät laadukkaammasta esityksestä? Vai etkö huomannut että sanoin nähneeni Nightwishin useamman kerran, joista kaikki olivat Sauna Open Airin vetoja huomattavasti parempia?Kenji wrote:ei varmaa kannata sit käydä konserteis ku kaikki on aina niin paskaa?
Parhaimmat Nightwishin keikat ovat olleet mitä loistavimpia, tuo nyt vaan ei ollut sellainen. Diablo heitti varsin toimivan keikan Saunassa, ja potin korjasi edellisenä iltana Klubilla esiintynyt Ensiferum. Mitä loistavin keikka joka tavalla.
Aika paljon enemmän Bodomin sällejä arvostetaan kuin muita, parempiakin muusikoita. Taas nähtiin Soundin vuosiäänestyksessä. Muusikot ymmärtänevät asiasta hieman enemmän, mutta kun soittajien paremmuutta arvostelevat muutkin. Laiho oli soittajat-listan ykkösenä. Mäenpään Jari oli siellä jossain kaukana jäljessä. En muista oliko Liimatainen listalla ollenkaan. Täytynee tarkistaa lehdestä jahka saan sen taas kouraani. Jani ja Jari ovat aivan liian aliarvostettuja kavereita huomioiden, miten hyvin äijät soittavat. Allu taas saa arvostusta kun vetelee levyille huikeat soolot ja sattuu soittamaan Children of Bodomissa. Ja on muuten kumma homma, että Japsi-livelevyllä soitto kulki ihan hyvin. Onko suosio laiskistanut?
Figarolle:
Kymmenen vuoden treenaamiseen ja musiikin tekemiseen voisin kommentoida siten, että luulisi sitä omat rajat jo siinä ajassa löytyneen. Tarvitseeko levylle vetää jatkuvasti sellaista shittiä joka livenä osuu ehkä hiukan sinne päin? Biisien tekotaito taas ei suoraan vaikuta mitenkään siihen, miten ne biisit osaa (tai pystyy) soittaa.
Väittämällä progemuusikkojen soittavan mekaanisesti ja egoaan pönkittäen, tuot vain ilmi miten vähän aiheesta tiedät.
-
- Sr. Member
- Posts:775
- Joined:Fri Mar 15, 2002 5:24 pm
- Contact:
Re: Children Of Bodom
Stone oli enesimmäinen raskaamman musiikin orkesteri Suomessa jota yleisö oikeasti odotti livenä. Vastaavaan pääsi vasta Stratovarius 90-luvun loppupuolella. Children Of Bodom on paljon velkaa Stonelle.
-
- Sr. Member
- Posts:406
- Joined:Thu Dec 19, 2002 1:26 pm
Re: Children Of Bodom
Jep, jo onhan Allu usein hehkuttanutkin Roope Latvalan soittotaitoja...itse oon nähnyt Bodomit kerran livenä, enkä kyllä voi valittaa...pirun tiukka bändi!!
Re: Children Of Bodom
ei kuulu ehkä ihan sinne kärkipäähän suosikeissa mutta kyllä se menee. kerran olen nähnyt livenä lutakossa ja oli aika tiukkaa meininkiä. ei valittamista.
Out of the silent planet
Dreams of desolation
Dreams of desolation
Re: Children Of Bodom
Roope on se mies joka on vaikuttanut Laihon soittoon todella paljon.Turbonorsu wrote:Jep, jo onhan Allu usein hehkuttanutkin Roope Latvalan soittotaitoja...itse oon nähnyt Bodomit kerran livenä, enkä kyllä voi valittaa...pirun tiukka bändi!!
Ja onhan Stone kuitenkin ensimmäisiä(ellei ensimmäinen)raskasmetallibändi Suomessa joka tunnetaan kunnolla.
Mitä nyt tulee Bodomiin ja mm. niihin SirJuzzin paljon haukkumiin TLS-dvd:n livevetoihin Tuskasta, niin okei, kyllähän keikalla jotain juttuja soitettiin hieman eri tavalla kuin levyllä mutta se ei mielestäni tarkoita todellakaan sitä että keikka olisi soitettu päin persettä tai että soitto ei koskaan "kulkisi" livenä. Vaikka nyt täällä sanonkin, niin kyllä Stratovariuksen keikoiltakin löytyy mokia jos viitsii etsiä.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
Re: Children Of Bodom
CoB on loistava bändi, siis jos pitäisi sanoa lempibandien/artistien top3 niin se menisi
1. Stratovarius
2. Children of Bodom
3. Sinergy
1. Stratovarius
2. Children of Bodom
3. Sinergy
Re: Children Of Bodom
Uusi COB tulee olemaan aikalailla sitä osastoa mitä TLS-ep:n biisit antoivat ymmärtää. Olen jo kuullut biisejä tulevalta levyltä ja ne tosiaan tukevat väitettäni. Suomessa bändi saisi keikkailla enemmänkin mutta kun uusi levy tulee niin Helsinkiin ainakin on luvassa keikka tai jopa kaksi.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
Re: Children Of Bodom
Jonkinlainen Suomen kiertue olisi kyllä paikallaan levyn jälkeen. Jos uusi linja tosiaan on TLS-meininkiä, taitaa olla jälleen kerran tulossa Bodomin paras levy!
Re: Children Of Bodom
Bodomin ei kannata juurikaan tehdä kiertuetta Suomessa, vaan "pistokeikkoja". Syitä en ihan tarkkaan tiedä mutta näin kuitenkin on minulle sanottu.
Uuden levyn jälkeen on tiedossa keikka tai kaksi Helsingissä. Mikäli keikkoja on kaksi, toinen on Tavastialla, toinen Nosturissa. Ja jos vaan yksi, se menee Nosturiin koska silloin a-ikäisillä faneillakin on bändin katsastaminen mahdollista.
Tuskan keikalla en usko bändin soittavan vielä julkaisemattomia biisejä vaikka joitain biisejä onkin jo ihan lavakunnossa.
Uuden levyn jälkeen on tiedossa keikka tai kaksi Helsingissä. Mikäli keikkoja on kaksi, toinen on Tavastialla, toinen Nosturissa. Ja jos vaan yksi, se menee Nosturiin koska silloin a-ikäisillä faneillakin on bändin katsastaminen mahdollista.
Tuskan keikalla en usko bändin soittavan vielä julkaisemattomia biisejä vaikka joitain biisejä onkin jo ihan lavakunnossa.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
Re: Children Of Bodom
Asiahan ei varmaan ole kenellekään yllätys mutta Infernossa vahvistui se että Roope-sedästä tuli kuin tulikin Bodomin täysivaltainen jäsen. Senpä takia nuo kotisivun jäsenprofiilitkin varmasti päivitetään ihan lähiaikoina.
On vaan mielenkiintoista nähdä mitä käy kun sekä Laiho että Latvala kitaroivat myös Sinergyssä ja molemmilla on vielä omiakin projekteja.
Mutta onhan Latvala Ässä soittaja joten aika hyvän korvikkeen saivat Kuoppalalle.
On vaan mielenkiintoista nähdä mitä käy kun sekä Laiho että Latvala kitaroivat myös Sinergyssä ja molemmilla on vielä omiakin projekteja.
Mutta onhan Latvala Ässä soittaja joten aika hyvän korvikkeen saivat Kuoppalalle.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
Re: Children Of Bodom
Tulisipa jo pikapuoliin jotain uutta Bodomeiltakin... Jaksaisi ehkä sitten innostua taas vanhemmastakin tuotannosta. Se kuulostaa aina paremmalta kun on vähän aikaa kuunnellut uudempaa materiaalia.
Voipi olla ettei tuonne kotisivuille uudisteta mitään ennen uuden levyn julkaisua. Pistävät sitten melko varmasti koko sivun uusiksi.
Voipi olla ettei tuonne kotisivuille uudisteta mitään ennen uuden levyn julkaisua. Pistävät sitten melko varmasti koko sivun uusiksi.
Don't ask who's to blame, I don't know.
Re: Children Of Bodom
Cinda, minulla on ihan samanlaista tietoa asiasta. Bändi ns. "tekee paluun"
kun uusi levy saadan ulos.
kun uusi levy saadan ulos.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
Re: Children Of Bodom
Itse kyllä odottelen innolla uutta materiaalii bändiltä. kuhan sitä nyt vaan tulis
- StratoPummi
- Sr. Member
- Posts:2526
- Joined:Sat Jan 18, 2003 3:18 pm
- Location:Kuusankoski ja Kotka
- Contact:
Re: Children Of Bodom
Minkäköhän väriset kannet uudessa levyssä tällä kertaa ovat? Vihreä taitaisi olla looginen.
PA-PE-RI-MASSAA
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
Re: Children Of Bodom
Bändillä on jo sininen, punainen ja vihreä kansi. Keltainen tietysti!
No ei, kyllä sieltä tulee sellainen HCDR tyyppinen kansi, olen sen jo nähnyt.
No ei, kyllä sieltä tulee sellainen HCDR tyyppinen kansi, olen sen jo nähnyt.
I'm going nowhere. All the way to nowhere.
- ForceMajeure1
- Member
- Posts:154
- Joined:Sun Dec 14, 2003 10:27 pm
- Location:Tampere, Finland
- Contact:
Re: Children Of Bodom
Vähän pelotti kun Alexi sanoi (Soundissa?) että on Static-X -vaikutteita uudella ...
No toivottavasti toimii.
No toivottavasti toimii.
- StratoPummi
- Sr. Member
- Posts:2526
- Joined:Sat Jan 18, 2003 3:18 pm
- Location:Kuusankoski ja Kotka
- Contact:
Re: Children Of Bodom
Perskule, tylsät!Figaro1 wrote:Bändillä on jo sininen, punainen ja vihreä kansi. Keltainen tietysti!
No ei, kyllä sieltä tulee sellainen HCDR tyyppinen kansi, olen sen jo nähnyt.
PA-PE-RI-MASSAA
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
SUO-RAT HAMPAAT
LAI-HAN TY-TÖN VATSAA POLTTAA!
- StratoFactor
- Sr. Member
- Posts:1226
- Joined:Wed Apr 20, 2005 2:13 pm
- Location:Shores of Everdark
Re: Children Of Bodom
Ah, Children of Bodom... Mitähän sitä sanoisi? Bodom rokkaa niin ,että heikoimmat eivät tahdo mukana pysyä!
Aina ei pysty
- StratoÄijä
- Sr. Member
- Posts:3624
- Joined:Wed Jul 14, 2004 8:32 pm
- Location:Rovaniemi, Finland
Re: Children Of Bodom
Totta!!!!StratoFactor wrote:Ah, Children of Bodom... Mitähän sitä sanoisi? Bodom rokkaa niin ,että heikoimmat eivät tahdo mukana pysyä!
Itse pidän enemmän vanhasta tuotannosta.
-
- Sr. Member
- Posts:1502
- Joined:Mon Jul 11, 2005 11:09 am
Re: Children Of Bodom
Aaarghh, vihaan Bodomia! Tai ei sitä vihaksi voi kutsua, koska olen kuunnellut kyseistä bändiä suunnilleen yhtä paljon kuin autotalliheviä Ivalon getoissa sininen lierihattu päässäni (eli en yhtään, ainakaan sininen lierihattu päässäni).